Kommelluksia ja sattumuksia

Nyt tuntuu taas siltä, että kommellus ja sattumaputki virtaa vuolaasti. Kaikki tämä parin päivän sisään.

Episodi 1 - jääkaappi
Ovi on pitänyt kummallista naksuntaa. Toimeentarttuva henkilö olisi tsekannut asian heti. Meillä päätettiin odottaa huomiseen. Tai siihen saakka, kunnes alasarana murtui. Mies sai aika hyvin aseteltua oven rikkinäisen saranan varaan, kunnes...

Keittiöstä kuului kauhistunut huuto: "Äiti, auta äkkiä! Jääkaapin ovi kaatuu mun päälle! "

Ääni kuului kauhistuneelle keskimmäiselle, joka kannatteli kaikilla voimillaan päälleen kaatuvaa jääkaapin ovea. Sen jälkeen ovi on yrittänyt ottaa matsin jokaisen perheenjäsenen kanssa. Mies ylittää kohta hätäfiksauskekseliäisyydessä minut, meillä on nyt munalukko jääkaapin ovessa - tosin saranan virassa.

Lukittu jääkaappi

Episodi 2 - superpikaviisumi
Kansainvälisessä vientiyrityksessä on myöskin lykätty asioita (tällä kertaa en minä). Pitäisi päästä reissuun ja saada viisumi. Homma oli niin myöhässä, että olin varma, että se ei onnistu (ja saan jäädä nauttimaan omasta kodista).

Matkatoimiston virkailija teki supersuunnitelman: minä äkkiä kirjoitan kohdemaan viisumiosastolle anomuskirjeitä hra Yurylle, matkatoimisto ostaa agentilta suositukset ja lähetystöltä pikakäsittelyn, minä vien kaikki lippulaput itse matkatoimistolle tänä aamuna ja klo 12 kuriiri on suurlähetystöllä. Maanantaina viisumi tulee minulle kuriirilla klo 15. Lento lähtee klo 18. Ei kuulosta aivan pomminvarmalta.

Sitten piti saada vielä lentolippu. Matkatoimistovirkailija näki, että lennolle oli yksi myymätön paikka, mutta hän ei saanut sitä auki. Paikka on jollakin muulla prosessissa.  Ei lennon lentoa. Voitais odotella, jos paikkaan ei tulekaan varausta tai laittaa minut jonoon. Tuli ajatus, että onkohan paikka minulla auki webin kautta. Virkailija sanoo, että nyt sikana vauhtia ja yritystä kehiin. Puhelimesta kaiuntin päälle ja virkailija kimittää mulle ohjeita miten se tilaus tehdään nopeasti ja samalla hän yrittää avata paikkaa. Avokonttori raikuu tätä kälätystystä, kunnes saan paikan.

Tuskan hiki jatkaa valumista siinä vaiheessa kun alan kirjoittelemaan anomusta Yurylle ja metsästämään firman kirjepaperia ja virallista leimaa. Alan loputtoman soittorumban "rva Kepponen tässä hei, tiedätkö mistä saan viisumin liitteeseen firman virallisen leiman ja kirjepaperia".

Pahoittelen avokonttorin vieruskavereille tuottamaani päivän melusaastetta.

Kai firman leiman korvata Mustanaamion hyvällä merkillä viisumianomuksessa?

Episodi 3 - herkullinen jälkiruoka
Koska toi viisumihässäkkä kävi hermoille, päätin poikkeuksellisesti ottaa ruokalassa myös jälkiruuan. Se oli marjarahkaa, mutta aivan ihmeellistä lirua. Viereen oli laitettu mukeja, jotta sitä voisi juoda. Lirurahkan vieressä oli uusi kaukalo mukavan paksun näköistä rahkaa, jossa ei tosin juuri marjoja näkynyt. Vetäisin jälkiruokakupin aivan täyteen :)

Ensimmäinen lusikallinen rahkaa oli aika unohtumaton kokemus. Se oli aivan hirvittävän pahaa. En kehdannut käydä sitä siinä ruokapöydässä syleksimään, joten nielaisin ja hörppäsin kaverin vedet päälle. Hyi kauhea! Maku oli kyllä jotenkin tuttu. Olinhan juuri äsken syönyt tuota "herkullista marjarahkaa" kanankoiven päällä.

Oli lipsahtanut chilikermaviilimajoneesikastike jälkiruokapöytään.


Episodi 4 - passikuva
Illalla vähän ennen kahdeksaa pääsin vihdoin hankkimaan passikuvaa sitä viisumianomusta varten. Tukka oli tihkusateesta lytyssä ja naama kiilsi. Päätin olla piittaamatta. Mielessäni kuitenkin pyöri rapistuminen ja mietin, että jos ottaisin passikuvan vaikka 15 vuoden takaa ja vertaisin nykyiseen, niin tunnistaisiko kukaan samaksi henkilöksi.

Plaseerasin ahterini valokuvaamon penkkiin ja yllättäen myyjä kysyi, että anteeksi kun utelen, mutta oletko käynyt xx yläastetta? What, no olenhan minä. Myyjä oli minua vuoden nuorempi ja meillä oli yhteisiä kavereita. Olen päässyt yläasteelta vuonna 87, enkä usko nähneeni kyseistä henkilöä kovin montaa kertaa enää sen jälkeen. Vuoden 90 jälkeen en lainkaan. Aivan mieletön yhteensattuma törmätä tuttuun noin monen vuoden takaa -hymyilytti :) Melkein yhtä paljon hymyilytti ajatus, että joku tunnistaa minut vuoden 1987 habituksen perusteella vielä tänä päivänä.