Mosambik on rantaparatiisi

Viimein seuraava postaus heinäkuisesta Afrikan matkastani.

Ystäväni Jonnan kanssa lensimme ensin siis Maputoon Pikku Kepponen: Mosambik ja sen pääkaupunki Maputo. Maputosta matkamme jatkui Tofo Beachille. Se on yksi Mosambikin suosituista rantakohteista. Mosambikilla rantaa riittää, rantaviivaa Intian valtamerelle on noin 2000km.

Alta kuvasta näkyy Mosambikin sijaintia. Rajanaapurit ovat Etelä-Afrikka, Eswati (ent. Swazimaa), Sambia, Zimbabwe, Malawi ja Tansania. Maputosta Tofoon voi siirtyä yksityisellä autokyydillä, matka vie noin 5-6t (Google maps näyttää erilaista arviota, tuo aika perustui sukelluskeskuksen nuoren miehen kokemukseen) tai Tofon lähelle voi lentää. Me valitsimme lennon.

Lennon kanssa meinasi päästä Afrikka yllättämään. Meitä oli neuvottu chekkaamaan itsemme heti, kun saamme linkin lentoyhtiöltä lennolle. Teimme sen reilua vuorokautta lentoa aiemmin netin kautta ja kaikki sujui mainiosti. Olimme kentällä hyvin ajoissa ja löysimme helposti check in tiskin. Tiskillä meitä odotti yllätys. Vaikka lento oli taululla näkyvissä sanoi virkailija, että kaikki lennot Inhambaneen on peruttu. Hän kehotti meitä menemään lipputoimistolle. Jäimme norkoilemaan vielä hetkeksi ja kuulimme, kuinka seuraavallekin kerrottiin että lentoja ei ole tänään. Olin nähnyt, että lipputoimisto oli vielä suljettu ja ehdotin, että käydäänpä vielä supervisor officen kautta, kun olin sellaisen bongannut. Siellä kerroimme tilanteemme naisvirkailijalle. Hänen naamansa meni hyvin happaman näköiseksi. Ehdin hetken ajatella, että mitäs nyt. Rouva kampesi itsensä tiskin takaa ylös ja sanoi, että hänpä lähtee huutamaan asiasta niille checkinin tyhmyreille, tänään lennetään Inhambaneen. Jouduin lähtemään mukaan ja kavaltamaan virheellistä tietoa antaneen virkailijan. Rouva supervisor piti pahaa meteliä, kävi vähän takomassa näppäimistöä ja kas, niin alkoi check in lennolle. Lennolle tuleva brittirouva kertoi, että hänen oli pitänyt lentää jo päivää aikaisemmin, mutta se lento oli peruttu. Hän oli kuulemma saanut siitä sähköpostitse tiedon lentoa edeltävänä päivänä. 

Lähestymme Inhamben isompaa kylää, jossa on Tofoa lähin lentokenttä

Piskuisella Inhambanen kentällä ulkotila toimi odotus-, tulo- sekä matkatavara-aulana :)

Siinä nostetaan Kepposkan matkalaukku "aulaan"

Kentällä meitä oli vastassa sukelluskeskuksen perustajien suomalainen poika. Saimme heti hyvät sisäpiiritiedot kaikesta!

Tässä ollaan jo Aaronin kyydissä kohti Tofoa ja Liquid Diving Centeriä

Huoneemme aivan rannan välittömässä läheisyydessä

Majoitus sukelluskeskuksessa oli bungaloweissa, joissa oli yksi tai kaksi huonetta.

Odottelemme ulkoterassilla aamiaista auringon noustessa hieman klo 7 jälkeen

Nro 6 oli meidän

Lomapäiviin Tofossa mahtui rentoilua hotellilla, kävelyretkiä ja uimista

Sukelluskeskus bungaloweineen sijaitsi pienen kävelymatkan päässtä Tofon kylästä. Rannat ovat autioita. Muutama innokas kauppias kiertelee siellä, mutta heistä pääsee aika vaivattomasti eroon. Lisäksi he eivät tule sukelluskeskuksen alueelle.

Kilometreittäin ihanaa, siistiä ja autiota hiekkarantaa

Auringonnousut rannalla olivat todella kauniita

Tofo beach sukelluskeskuksen kohdalla tarjoili minulle aivan uuden kokemuksen. Melkein jokaisena lomapäivänämme rantahiekka piti sille astuessa haukahtelevaa ääntä. Kyllä maailma on täynnä ihmeellisiä asioita. Onneksi koin tämän haukkuvan hiekan vasta näin kypsässä keski-iässä. En tiedä olisinko parikymppisenä haltioitunut jalan alla ääntelehtivästä hiekasta samalla lailla kuin päälle viisikymppisenä. Alla videoklippi jossa tuulen suihkeen lomassa kuuluu haukahtelevan hiekan ääntä.

Kuvassa vasemmalla on erittäin iso hiekkadyyni. Siitä tuli kantapaikkamme. Dyyniltä saattoi nähdä ryhävalaita ihan paljain silmin. 

Tässä toinen kuvakulma samaan pitkään dyyniin. Dyynillä oli todella komeita rakennuksia.

Dyynit kaukaa mereltä kuvattuna

Paikallinen hedelmäkauppias

Kookoskauppias

Liquid Diving centerin palvelut olivat oikein hyvät. Bungalowissa toimi moitteettomasti kaikki eikä siellä ollut sisällä mitään hyönteisiä. Pari hyttystä pääsi jostain vessaan. Muistimme pitää ovea tiukasti kiinni, koska Tofo on malaria-aluetta. Bungalow pidettiin todella siistinä. Aluksi söimme kaikki ateriamme sukelluskeskuksessa. Ruokalista oli sen verran suppea, että olimme pian syöneet melkein kaikki annokset ja siirryimme illastamaan kylässä. Vatsan kanssa ei ollut mitään ongelmia ja ruoka oli hyvää. Kylässä oli muutamien ravintoloiden lisäksi myös pari baaria, mutta kuvailisin Tofoa hiljaiseksi pikkukyläksi. Matkailijoita oli ympäri maailmaa, he olivat tulleet sukeltamaan ja surffaamaan.

Sää oli täydellinen. Päivät olivat aurinkoisia ja lämpötila oli siinä +25 asteen paikkeilla. Shortsikelit siis ja oivallinen sää kävelyretkiin sekä auringossa loikoiluun. Iltaisin lämpötila laski noin 16-18 asteeseen. Siinä oli sellainen hyvä puoli, että oli miellyttävä pitää pitkiä housuja ja kevyttä takkia, mikä suojasi myös hyttysiltä. Merivesi oli varmaan aika saman lämpöistä ilman kanssa, eli oikein sopivaa uimiseen.

Ostimme Liquid diving centeriltä kaksi retkeä jo ennakkoon: valassafarin ja snorklausretken. Tarkoituksenamme oli, että saattaisimme tehdä uudestaan toisen retkistä, mutta tuuliolosuhteen eivät niitä varsinaisesti suosineet, joten päädyimme rentoilemaan, kävelemään ja uimaan.

Retket tehtiin tälläisillä RIB-veneillä. Sanoisin, että nämä olivat aika rajuja retkiä, eivät sovellu pienille lapsille eikä vanhuksille. Retkissä haasteena oli veneen rannalla ajo sekä snorklauksen yhteydessä takaisin veneeseen pääseminen. 

Tässä ollaan snorklausretkellä ja etsitään valashaita

Minulle kävi snorklausretkellä niin, että tulin uineeksi vaatteet päällä. Maidonvalkoinen ihoni palaa merellä helposti ja siksi olin päättänyt olla vaatteet päällä, kunnes pääsemme alueella, jossa on suurin mahdollisuus nähdä valashaita. Valashai-mokoma tulikin aivan liian nopeasti vastaan ja vetäisin vain äkkiä räpylät jalkaan ja ponkaisin veteen. Se todellakin kannatti. Sain uidan pitkän aikaa valashain rinnalla ja pääsin kurkkaamaan sen suuhunkin. Olen nähnyt valashain aiemmin vain lyhyellä vilaisulla Malediiveilla.

Valashai, yksillä mittaa ehkä lähemmäs 8m. Valashai syö planktonia, nilviäisi ja pikkukaloja

Jestas mikä kokemus olikaan uida tuon valashain kanssa! Aikamoinen kokemus oli myös yrittää päästä takaisin veneeseen. Sinne ei ollut mitään tikkaita. Kepposka kelluisi varmaan vieläkin Intian valtameressä, jos mukana retkellä ollut ranskalainen mies ei olisi työntänyt minua ahterista veneeseen. Kaksi paikallista vetivät kainaloista. Siinä oli kuulkaa eleganssi kaukana. Ranskalainen mies pääsi itse veneeseen. Hoikka nuori kanadalaistyttökin tarvitsi apua. Ranskalaisen miehen vaimon työnsimme miehen kanssa yhteisvoimin ylös. Tuolla retkellä snorklasimme kolmesti! Onneksi ranskalainen pariskunta oli niin hauska, että tilanteesta ei tullut yhtään vaivaannuttava. Sen verran tympeää oli veneeseen nousu, että en todellakaan halunnut enää uudestaan samalle retkelle.

Tässä kuvapari ennen ja jälkeen snorklausretken

Ennen snorklausretkeä rantamekossa lounaalle menossa

Tässä märissä vaatteissa snorklausretken jälkeen

Minulla on yleensä aina hätävararahaa ripoteltuna muutamiin taskuihin. Tein oikein konkreettisen rajan pesun Intian valtameressä

Sitten vielä katsausta ruokaan ja juomaankin. 

Pinacoladat puuttuivat kokonaan sukelluskeskuksen drinkkilistalta, mutta kyllähän baari alkoi niitäkin valmistamaan ja yhdet elämäni parhaimmista pinacoladoista! Pinacolada on ehdottomasti suosikki lomajuomani.

Lounaalla sukelluskeskuksessa

Majoitukseen kuului aamupala. Se käsitti yhden listalta valittavan annoksen, erinomaisen kahvin ja mehun. Yleensä söin munakkaan ja paahtoleipää, mutta tässä menee pannukakut hedelmillä ja jugurtilla.

Tässä ollaan menossa illalliselle kylille. Siellä oli pääkadulla valotkin, yleensä yhden korttelin verran jouduimme kulkemaan kännyköiden valossa.

Tässä olemme italialaisessa ravintolassa. Tarjoilija kehui, että kaikki heidän ruokansa ovat hyviä, mutta ovat erityisesti saaneet kehuja napolilaistyylisestä pizzastaan. Olisi vähän naurattanut, että napolilaispizzaa muka :)

Pizza osoittautui erinomaiseksi, vaikka ei nyt kuitenkaan aivan autenttiseksi napolilaiseksi. Tofohan on niin pieni paikka, että sielä ei ole pankkiautomaattia eikä bensa-asemaakaan.

Ravintolassa oli kunnon haloilla lämmitettävä jyhkeä pizzauuni.

Kävi syömässä myös japanilaisessa. Sushia en uskaltanut syödä. Pizza voitti maukkaudessa japanilaisen ravintolan ruuat ihan 6-0.

Mosambikin reissun paras ateria oli seafood platter kahdelle sukelluskeskuksessa. Siinä oli kokonainen hummeri, barrakudaa, simpukoita ja mustekalaa (squid). Barrakudaa en ole aikaisemmin maistanut, se oli todella maukasta. Barrakudia on tullut vastaan snorklatessa. 

Toki päädyimme tukemaan hiukan paikallista rantayritteliäisyyttä. Ensimmäiseksi ostimme palmunlehdistä tehdyt kassit paikalliselta naiselta. Seuraavana päivänä lupauduimme pieneen kaupantekoon nuorten miesten kanssa. Ostimme rantarievut ja kestokassit.

Uusi rantakassi. Sen voi taittaa pienempään tilaan ja palmun pitäisi kestää materiaalina vääntelyä.

Paikallinen mies punoo palmusta koria

Tässä kuvassa olemme jo ostoksemme tehneet ja minä menen uimaan. Myyntipojat ovat jääneet Jonnalle seuraksi :D

Aikaisemmat postaukset matkasta: 
Pikku Kepponen: Mosambik ja sen pääkaupunki Maputo
Pikku Kepponen: Reissuterveisiä Afrikasta

Viikonloppumenoja

Pari viikkoa sitten vietimme Ilonan kanssa viikonlopun meidän mökillä. Agendalla oli tietenkin sienestystä ja marjastusta, sen mitä kroppa mahdollisti. Poikkeuksellisesti ajelimme mökille vasta lauantaina ja pysähdyimme leipomolle keittolounaalle ja kakulle.

Lapinkylän leipomon lounas ja jättikokoiset kakkupalat

Täydellä mahalla sienimetsään

Retken saalis. Ei nyt mikään suuren suuri, mutta tavoite sille, että reissussa syödään sienikastiketta täyttyi.

Sitten saunomista ja uimista

Illalliseksi savulohta, muutama paistettu kantarelli ja mozzarella salaattia. Nam!

Päivän toinen jälkkäri. Hups :)

Aamuvirkku Ilona oli käynyt uimassa ja kattanut aamiaisen valmiiksi. En tiennytkään, että mökillä on 2 kpl tuollaisia pinkkejä Arabian rokokoopariskunta lautasia. Ihan yltiösöpöt. Sovimme että ne ovat meidän viralliset jugurttilautaset.

Aamiainen terassilla

Ja taas täydellä mahalla metsään, tällä kertaa mustikoita poimimaan. Ahkera Ilona aloitti poimisen, kun minä vielä keräilin tavaroitani autosta.

Metsässä oli niin ihanaa!

Ehdittiin juuri pois metsästä ennenkuin alkoi satamaan. Minun mustikanpoimintapäiväni ovat kyllä ohitse. Polvet eivät taivu, niin että pääsisin riittävän alas ja selkä ei kestä kyykistelyä. Ilonan poimi melkien 8 litraa mustikoita. Minä poimin samassa ajassa 1,5l.

Sade lakkasi nopeasti ja menimme uimaan. Uimasta tulimme juosten takaisin mökille, koska kesken uinnin alkoi satamaan rakeita! Oli siis varsin vaihtelevaa, mutta pääosin kaunista, säätä.

Ilonan yllätin jo etukäteen sillä, että yhdeksi ateriaksi oli suomalainen perinneruoka ja tällä kertaa kaalikääryleet. Ilona on siitäkin ihana seuralainen, että hän syö mitä vaan.

Ilona oli leiponut mustikkapiirakkaa kotona ja ottanut meille palaset mukaan.

Ilona ja mustikkasaalis putsattuna ja pussitettuna.

Palkitsimme itsemme kantarellikastikkeella ja viinillä. Joku oli laskenut väärin jälkkärin tarpeen, mutta autoimme appea pääsemään kekseistään eroon ;)

Maanantaina söimme lounaaksi Ilonan kotonaan tekemään kantarellipiirakkaa ja salaattia. Työpäivän jälkeen ajelimme takaisin kaupunkiin.

Minulta on joskus kysytty (ehkä vähän ikävään sävyyn), että miksi kirjoittelen näistä iänikuisista mökkireissuistani ja -eväistä. Siksi, että nämä mökkireissut ovat minulle erinomaisia irtiottoja arjesta. Pääsen vähän metsäilemään, uimaan, voin viettää aikaa ystävieni kanssa ja tietenkin syödä hyvin. Ne ovat minulle tärkeitä juttuja. Käteni on pystyssä vahvan keski-ikäisyyden merkiksi :)

Pieneksi jääneestä mustikkasaaliista oli kuitenkin paljon iloa kotona. Leivoin mustikkapiirakan siten, että se oli jo valmiiksi odottamassa, kun esikoinen pääsi armeijasta viikonloppuvapaalle. Koko pellillistä mustikkapiirakkaa arvosti muukin perhe. Loput mustikat söin puuron kanssa.

Itse poimituista mustikoita piirakkaa

Viime viikon sunnuntaina olimme keskimmäisen kanssa serkkuni ja hänen perheensä luona. Kahvittelimme ja kävimme pelaamassa pakopelin. Tähän saakka pakopelit ovat olleet vain aikuisten kesken, mutta Hra Kepponen ei taaskaan päässyt irtoamaan töistään. Hänelle harmillisesti jokainen päivä on työpäivä. Mukaan pelaamaan pääsi keskimmäisemme. Hän tykkäsi pakopelistä niin, että voi olla, että ilman häntä ei pääse enää pelaamaan.

Viime viikonlopun kuvasaldo jäi aivan liian vähäiseksi. Serkkuni vaimolla Sarilla on ollut kesäkanoja. Niitä söpöläisiä kuvasin aivan liikaakiin.

Söpöt ruskeat kanaset

Tässä Sari houkuttelee kanat takaisin kanalaan kupillisella herkkua. Kulholla on pikanuudeleita. Kanat rakastavat niitä!

Jopas tuli kanoihin vauhtia!

Pakohuonepelipaikkamme oli https://www.pakohuonehennala.com/ Lahdessa. Pelasimme heidän uuden pääpelinsä Kuiskauksen. Siinä jouduimme 1918 kansalaissodan pyörteisiin ja Hennalaan vankileirille ja meitä odottaisi aamulla kuolemantuomio. Meillä olisi ollut mahdollista muuttaa kohtaloamme, mutta emme onnistuneet. Olipa jännittävä peli, mutta myös vaativa peli. Hennalan kasarmialue on erinomainen paikka kyseiseen peliin, koska Hennalassa on ollut aikoinaan punavankien vankileiri. Keskimmäisemme piti erityisesti pelin historiallisesta taustasta. Haluan päästä pian pelaamaan uudestaan. Korona katkaisi pakopelihuonekäyntimme ja viimeksi olen ollut oikeastta pakopelihuoneessa ennen koronaa. Pari kotona pelattavaa "pöytäpeliä" olemme pelanneet. Viimeisin oli juurikin serkkuni ja hänen vaimonsa kanssa Pikku Kepponen: Sairastelua ja etsiväpelitreffit

Sarin kahvitarjoilut olivat loistavat. Näköjään kaikki kuvauskykyni olivat kuluneet kanoihin, kun kahvipöytäkuvat olivat niin surkeat. Ihmisiähän ei tullut kuvattua lainkaan. Noin dokumentointinäkökulmasta oli aika lailla 1/5 suoritus.

Mukavaa sunnuntaita!