Turun saaristossa

Juhlakuukauteni piti päättyä heinäkuun lopulla olleisiin synttärijuhliini. Sen jälkeen minun oli tarkoituksena vain levätä. Ystäväni Leena teki minulle sellaisen tarjouksen, joka sai unohtamaan suunnitelmani lepäämisestä. Pääsisin Leenan kanssa hänen serkulleen Turun saaristoon.

Leenan serkku, joka on ammatiltaan taiteilija, asuu Iniön saaristossa vakituisesti. Ei tietenkään sillä saarella, jolla on melkein parisataa vakiasukasta ja palveluita vaan paljon pienemmällä saarella. Serkun kotisaarella ei ole mitään palveluita, niiden äärelle siirrytään joko yhteysaluksella tai omalla veneellä. Serkku ei ole syntyperäisiä saaristolaisia, hän on muuttanut sinne aikuisena. 

Leena on läheinen serkkunsa kanssa ja päädyimme kerran samaan aikaan Leenalle yökylään ja parantamaan maailmaa iltapalapöytään yhdessä. Minusta Leenan serkku on aivan ihana nainen, jolla on mielenkiintoinen ja täysin erilainen elämä kuin minulle. Siitä lähtien olen Leenalle sanonut, että jos joskus hänelle tulee mahdollisuus ottaa kaveri mukaan reissulle serkun luokse, olen erittäin vapaaehtoinen. Leena soitti ja kertoi, että serkkulikka on taideprojektissa ja me voisimme mennä hänen kotiinsa kissavahdeiksi. Olemme toki molemmat allergisia kissoille, mutta kyllähän sitä aina muutaman yön kestää hyvällä allergialääkityksellä :) Äkkiä oli reissu sovittuna.

Tavoitteena oli tukea mahdollisimman montaa kyläkauppaa vähintään jäätelö-, pulla- tai karkkiostoksella

Leenan serkku suunnitteli meille liikkumiset aikatauluineen, mikä oli hyvä. Emme olisi mitenkään muuten osanneet varata riittävästi jonotusaikaa yhteysaluksiin. Aura niminen lautta Kustavin ja Iniön välillä oli erittäin ruuhkainen. Meidän oli tavoitteena olla jonossa tuntia ennen, mutta myöhästyimme siitä vajaan vartin. Olimme aivan viimeisten joukossa, jotka mahtuivat auton kanssa kyytiin. Ensimmäinen lauttamatka oli hieman kuumottava. Jouduimme ajamaan todella kapeaan kakkoskerrokseen. Se oli niin kapea, ettemme mahtuneet autosta ulos kannelle ihailemaan maisemia.

Kivat maisemat, mutta emme päässeet autosta ulos :)

Yritin, mutta en mahtunut

Jollain kolotti kahvihammas niin pahasti, että mittailimme ikkunasta poistumismahdollisuutta

Iniön saarelta jatkoimme seuraavalla yhteysaluksella matkaa serkun kotisaarelle. Sinne on niin vähän liikennettä, että edellisenä päivänä pitää jo ilmoittaa yhteysalusyritykselle, että tarvitsee pysähdyksen kyseisellä saarella. Luonnollisesti vuoroja on tyyliin yksi aamulla ja toinen illalla. Kun istuimme siinä isossa yhteysaluksessa motissa autossa selvisi, että seuraavaan yhteysalukseen pitää ajaa sisään peruuttaen. En tiedä, mikä siinä on, mutta peruuttaminen on aina ollut minulle  vaikeaa. Saan auton jotenkin taskuparkkiin, mutta usein auto jää vähän liian kauas kanttikivestä tai sitten renkaat ovat kanttikivellä. Tykkään aina parkkeeratakin nokka edellä. Ajattelin, että jos yhteysalukseen peruuttamisesta ei tule mitään, niin kai siellä on joku ronski merikarhumies, joka auttaa mamsellia hädässä. Jännät paikat oli edessä!

Itse peruutin ja yhteysalus pysyi ihan aikataulussakin :)

Onnistuneen peruuttajan on helppo hymyillä. Sain reissussa varsinaisen peruutuskurssin, koska joka päivä lähdimme saaresta autolla liikkeelle retkeilemään. Sillä kertaa, kun piti tiukasti peruuttaa tehden mutka, koska piti väistää vieressä olleita autoja ja keulan rakenteita, kippari tuli ohjeistamaan. Viimeisellä peruutuksella aluksesta huudeltiin, että nyt menee perkeleen hyvin.

Pääsimme kuumottavien yhteysaluskokemusten jälkeen perille villa Maireen. Taitelijaserkku elää mahdollisimman ekologisesti ja taloudellisesti. Talossa on kuitenkin perusmukavuudet, juokseva vesi, vesivessa, ilmalämpöpumppu, pari patteriakin vaikka talvisin lämmitys hoituu suureksi osaksi puilla. Sisustuksesta käy ilmi asunnon haltijan taiteellisuus, sekä myös ekologisuus ja kiinnostus kierrätykseen. Unohdin kuvata kuinka liinavaatteita säilytetään 60-luvun television rungon sisällä. Netin kuuluvuus taloon sisään on aika heikko. Omistajatarta se ei haittaa, koska hän yrittää käyttää nettiä vähäisesti.

Tässä muutava kuva villa Mairesta sisältä:

Ruokailutila, joka toimii myös työtilana

Villa Mairen emäntä on viherkasvi-ihmisiä

Viherkasveja, taidetta ja vanhoja tavaroita

Mikä näistä ei ole merellinen tavara: ploki, haavi vai kimallelippis?

Mitä teimme saaristossa?

Nautiskelimme "kotisaaren" rauhasta, luonnosta ja maisemista ja uimme.

 

 

Yhtenä ohjelmanumerona oli tietenkin ruoka. Ostimme muutaman valmiiksi keitetyn ravun kaupasta ja sieniä, siltä varalta, että emme saisi emännän sienipaikoilta saalista.

 

Yhtenä päivänä kävimme tutustumassa Iniön saareen. Siitä lisää juttua myöhemmin.

 

Kissanhoitajina olimme aika surkeita. Molemmat kissat olivat jääneet ulos, kun emäntä lähti töihin. Saapuessamme paikalle ensimmäinen katti ilmaantui liiteristä ja halusi tulla sisään. Kissa osoittautui aivan liian sosiaaliseksi tapaukseksi. Hän oli koko ajan puskemassa ja makasi selällään kerjäämässä rapsutuksia. Kumpikaan meistä ei uskaltautunut ryhtyä kissaa juurikaan paijailemaan, koska se pahentaa allergiaoireita. Kissa oli aivan hämillään rapsutusten puutteesta ja yritti korjata tilannetta tunkemalle vielä enemmän lähelle. Ennen nukkumaan aloimme juttelemaan, että molemmat taitavat tietää, kuinka yö tulee menemään. Seurallinen kissa nukkuu jomman kumman kainalossa, tyynyllä tai naamalla - tai seilaa yön meidän molempien väliä. Koska yläkertaan ei ollut suljettavaa ovea, jouduimme siirtämään kissaraukan ulkoruokintaan yöksi. Onneksi oli liiteri. Toinen kissa ilmaantui paikalla seuraavana päivänä ja hän käyttäytyi niin kissamaisesti, että uskalsimme antaa hänen olla talossa yötä. Ihan täysin toivottomia kissavahteja emme olleet, koska pidimme kissat muonassa ja hiekkalaatikon siistinä.

Reissu oli onnistunut ja oli kivaa viettää aikaa Leenan kanssa. Tämä reissu oli ensikosketukseni saariston rengasreittiin. Tykkäsin maisemista valtavasti! Vielä elokuun alussa autolla rengasreitin kulkeminen oli jatkuvaa ruuhkiin varautumista. Paluumatkalla jututimme sataman viereisen kahvilan pitäjää ja hän sanoi, että sesonkina jokaiselta vuorolta on jäänyt autoja rannalle lukuisasti. Tokihan tänä kesänä kotimaisia matkailijoita on ollut tavallista runsaammin reissussa. Tämä ruuhkakokemus sai minut pudottamaan saariston rengastien perhelomareissuhaaveista pois. En jaksaisi sitä valitusta, että pitää jonottaa yhteysaluksiin. Iniö on yksi suurimmista saarista rengasreitillä ja aika vähäisesti Iniössä on sellaista tekemistä, joka kiinnostaisi poikiamme. Minullehan riittää ihan vaan kauniit maisemat katseltavaksi. Jos olisin pyöräilyihmisiä, niin minua polttelisi päästä ajamaan jokin matka rengastietä fillarilla. Välimatkat eivät ole pitkiä eikä reiteillä ole suuria korkeuseroja ja pyörällä mahtuu paremmin lautalle. Uskon vielä palaavani rengasreitille Hra Kepposen kanssa kahdestaan. Olisi kyllä mielenkiintoista kokea villa Maire muunakin vuodenaikana. Ruska tai alkukesä kiinnostaisivat valtavasti. Ehkä alan taas jossain vaiheessa kyselemään Leenalta, että pääsisinkö serkulle kylään uudestaan.

Hurmaava näkymä Iniön pääsaarelta