Rakastuin mä kuukkeliin

Muistatteko Nylon Beatin takavuosien hitin rakastuin luuseriin. Se on pyörinyt päässäni, mutta muodossa rakastuin mä kuukkeliin :)

Torniosta teimme muutaman päivän reissun Leville. Lisää siitä myöhemmin, mutta ensin pitää kirjoittaa kuukkelista.

Yhtenä päivänä Levillä sää oli harmaa ja reisiin sattui edellisten päivien laskettelu. Silloin päätimme Ilonan kanssa tehdä patikointiretken Särkitunturille. Leviltä matkaa Muonion puolella sijaitsevaan Särkitunturiin tulee noin 50km. Tosin jollekin rouvalle tuli menomatkalla ylimääräiset 50km, koska Rovaniementie 1513 löytyy myös Kittilästä. En huomannut ajavani väärään suuntaan. Noh, tekevälle sattuu.

Rovaniementie 1513, Muonio osoitteesta löytyy parkkipaikka. Ensimmäinen elämys koittaa jo parkkipaikalla. Sieltä on hieno näkymä järven ylitse Pallastuntureille. Tien toiselta puolelta lähtee opastettu reitti Särkitunturin huipulle. Matkaa huipulle on 3,2km ja noin puolessa välissä on uusi ja hieno kota, puuvarasto ja puuceet. Särkitunturilla on korkeutta vaatimattomalta tuntuvat 492m, mutta sen sijainti on niin mainio, että maisemien takia kannattaa ehdottomasti kiivetä huipulle.

Harmaanakin päivänä parkkipaikalta aukeaa tälläinen näkymä Pallastuntureille

Reitti kodalle on hyvin tallattu ja jatkuu hyvän matkaa samanlaisena. Kun puut vähenevät, niin polku kapeni ja muuttui pehmeämmäksi. Olimme ottaneet sauvat mukaan ja puurajan yläpuolella ne olivat hyvä lisä. Heti puurajan yläpuolelta pääsee ihailemaan maisemia. Särkitunturin valttina on se, että sieltä näkyy monta tunturia. 

Reitin alkupäässä

Sää oli ajoittain todella harmaa ja aurinko yritti paistaa pilvikerroksen lävitse. Näytti kuin taivaalla olisikin ollut kuu. Palatessamme tunturilta alkoi sadella hiljakseen lunta. Kun pääsimme takaisin Leville lunta alkoi tulla taivaan täydeltä. Sääolosuhteiden muuttuessa, emme tarponeet aivan huipulle saakka. Meillä meni vajaa 30min kävelyyn laavulle ja hieman pidempään huipulle kävelyyn. Paluumatka kävi joutuisammin ja kevyemmin. Ilonan kellon matkamittarin mukaan jäimme huipulla käymisestä n. 300m vajaaksi. Polkukin kävi jatkuvasti kapeammaksi. Särkitunturille nousee siis myös vähäisesti liikuntaa harrastava konttorityöläinen. Mutta kyllähän se nousu pisti puuskuttamaan.

Harmaan päivän aurinko on kuin kuu

Matkalla huipulle näin paljon erikoisia puita

Ilona on ylittänyt puurajan

Maisemia Särkitunturilta

Kännykän kamera ei enää oikein poiminut Pallastunturien huippuja kuvaan 

 

Kesällä Särkitunturilla on paljon kävijöitä, kuulemma melkein ruuhkaksi asti suosituimpana lomakautena. Maisemien ja reitin helppouden lisäksi Särkitunturin kauneus houkuttelee paikalle kävijöitä. Tunturilla on muutama pikkuinen järvi, jossa voi pulahtaa. Kodan kohdalla on laiturikin. Harmaana talvisena iltapäivänä näimme yhden hiihtäjän ja neljä kävelijää kodan kohdalla.

Sitten vihdoin siihen kuukkeliin. Puolessa välissä matkaa on siis uusi ja hyvin varusteltu kota. Siellä on polttopuita, puuceet ja kuukkelit. Ainakin talviaikaan kuukkelit ovat keksineet helpottaa energian saantiaan syömällä retkelijöiden eväitä. Kolme kuukkelia istui puussa kytiksellä, mutta vain yksi rohkaistui hakemaan ruokaa vierestämme. Se kuukkeli olisi hakenut ruuan kädestäni.

 

Uudehko ja komea kota

Koska kuukkeli oli niin söpö, teimme sellaisen jaon, että kuukkeli sai karjalanpiirakan ja minä söin pullan. 

Ihan vaan muina kuukkeleina tässä katselen, että mitäs aiot syödä Kepposka

Ihanko totta -minullekko? Syöksy kohti karjalanpiirakkaa

Pieni pyörähdys kohti herkkua

Evään laadun tarkastus

Peukku eikun pyrstö ylös hyväksynnän merkiksi

Lentävä karjalanpiirakka

Adios hetkeksi, tulen kohta hakemaan lisää

Syöttelin pala kerrallaan melkein koko karjalanpiirakkani ilmeisesti tuolle yhdelle ja samalle kuukkelille. Minua on ilmeisesti helppo ilahduttaa, koska olin niin tyytyväinen elämääni, kun sain keskellä luonnon kauneutta syötellä kuukkelia. Ihan parasta! 

Itse haukkasin pullasta ennen kuvausta

 

Kun kävin välillä lämmittelemässä laavussa sisällä ja syömässä pullaani, niin kuului lehahdus ja sitten reppu mätkähti maahan. Kuukkeli se siellä kävi tarkastelemassa, että voisiko suoraan repusta napata eväitä. Aika epeleitä nuo kuukkelit! Syötin sitten lopun karjalanpiirakkani kuukkelille. Kun lähdin kävelemään kodalta poispäin, jäi kuukkeli naukumaan perääni. Mutta siinä vaiheessa oli jo kaikki eväät syöty ja ensimmäiset lumihiutaleet leijailivat maahan.

Heippa nyt sitten vaan!