Merkkipäivä

Torstai 4.11. oli suorastaan merkkipäivä. Palasin osittaiseen toimistoelämään. Työnantajani määräsi suurimman osan henkilöstöstä nopeasti epidemian alkaessa etätöihin, jotta oli mahdollista turvata niiden henkilöiden terveyttä, joiden läsnäolo toimistolla oli välttämätöntä. Kaikki oheispalvelut, kuten työpaikkaruokala, menivät kiinni. 

Olen viimeksi ollut toimistolla töissä maaliskuussa 2020. Siis yli puolitoista vuotta sitten! Olen käynyt muutaman kerran toimistolla hakemassa tavaroita kaapistani ja huollattamassa tietokonettani. Luulin olevani töissä neljännessä kerroksessa, mutta olinkin vitoskerroksessa.

Aluksi aion olla toimistolla päivän viikossa, ensi vuonna sitten todennäköisesti 2-3 päivää viikossa. Toki tartuntatilanteen mukaisesti, sekä sen mukaisesti, että kuinka viihdyn toimistolla. Minä istun monena päivänä puhelinpalavereissa yli puolet päivästä, sitten on päiviä jolloin tarvitsen hiljaisuutta keskittymiseen. Kumpikaan tuollaisista työpäivistä ei sovi kovin hyvin suureen avokonttoriin. Lisäksi toimisto täyttöaste vaikuttanee haluuni käydä siellä. Jos joka istumapaikka tulee täyteen, niin harkitsen asiaa uudestaan. Torstaina oli vielä hyvin väljää.

Ensimmäistä työpäivää yli puoleentoista vuoteen päätin juhlistaa sushilounaalla. Toimiston kundit lähtivät kaveriksi. Maistui ihan älyttömän hyvältä!

Meillä yleiseksi toimistopäiväksi näyttää muodostuvat torstai. Osa lukijoista saattaa muistaa, että meillä oli/on toimistolla pullapiiri. Pullapiiri kokoontuu kerran viikossa yhteen juomaan pullakahvit. Jokainen tuo vuorollaan pullaa. Osa leipoo, osa ostaa kaupasta. Pullapiiri on koko viikon kohokohta. Pullapiiri kokoontuu edelleen vakioaikaan torstaisin, se selittää yleisen kiinnostuksen tulla toimistolle torstaina. Pullapiirimme on kokoontunut virtuaalisesti tämän reilun puolitoista vuotta. Sekin oli hauskaa, koska virtuaalipullapiirin avulla olemme nähneet mm. työkavereitten lapsia, pihaa ja lemmikeitä.

Kolleegani Lauri oli leiponut pullapiiriin banaanikakun

 

Ensimmäinen työpäivä meni hyvin. Muistin aamulla pukeutua ja meikatakin. Kun otin toimistolla selfietä tajusin, että herranen aika minun pitää mennä kampaajalle mahdollisimman nopeasti. Puolentoistavuoden etätyön aikana yksi hyvin lyhyttukkainen mieskolleega on kasvattanut pitkähkön takatukan joka on kauniisti kihartuva. Kiharat oli kaikille yllätys. Toinen kolleega on kasvattanut muhkean parran, joka on valkoinen. Minä olen vielä täysin tunnistettavissa, vaikka näytänkin homssuisemmalta kuin ennen. Tunnistettavuuden todistaa se, että kahvilan myyjäkin sanoi heti minulle, että onpa kiva nähdä pitkästä aikaa, kun kävin ostamassa ensimmäisen toimistolatten. 

Samaan aikaan tuntui sekä uudelta ja oudolta että aivan vanhalta tutulta mennä takaisin toimistolle.

Toimistolook vaatii kohentamista :D 

 

 

Kivaa perjantaita ja viikonloppua!