Japanilaisia harrastuksia, ajanvietteitä ja juhlia

Japanilaiset ovat kovia harrastamaan sekä viettämään kalenterin mukaisia juhlia. Naureskelimme suomalaisten kolleegoiden kanssa, että kyllä japanilaiset hakkaavat harrastusväleineiden hankinnassa suomalaiset. Jokainen uusi harrastus aloitetaan ihan viimeisen päälle välineillä.

Moni japanilainen tykkää todella paljon luonnosta. Siihen yhdistetään usein patikointia tai valokuvausta. Siihen aikaan, kun asuin Japanissa, patikointi oli enemmän vanhempien ihmisten suosima harrastus. Jo 2000-luvun alussa oli useita englanninkieliä opaskirjoja Tokion lähialueiden patikointireittien löytämiseen. Junalla ei tarvitse mennä kovinkaan pitkälle, kun näkee maaseutua, riisipeltoja ja vihreitä vuoria. Reitit olivat tuohon aikaa merkitty kohtuullisen hyvin. Suomalainen peruskuntoinen melkein 30v oli patikoiviin japanilaisiin nähden kuin hidas kilpikonna. Mummot ja papat viuhtoivat vaellusvaatteissaan ja -kengissään vaellussauvat kolisten nopeasti ohitse raskaitakin nousuja. Tuntui etteivät he edes hengästyneet. Patikointikausi on Tokion seuduilla pitkä, alkukeväästä loppusyksyyn. Kuumimpina kuukausina pitää valikoida patikointipaikat riittävän korkealta, jotta ilma on viileämpää. Oma suosikkikauteni oli loppusyksy ruskan ja viileyden takia. Toki kesäkuukausien vihreys on upeaa nähtävää.

Reitiellä on levähdyspaikkoja, mutta muuten palvelut ovat lähimmässä kylässä. 

Ehkä legendaarisin vaellus Japanissa on vaellus Fuji-vuorolle. Muutamat tuttavani tekivät sen. Sielläkin japanilaisilla oli varusteet kunnossa, monella oli pieni lisähappipullokin. Hieman on jäänyt harmittelemaan, etten yrittänyt Fujin valloitusta. Shinko olisi lähtenyt kanssani.

Tässä näkyy millaiset olivat vaellusmaisemat. Polut eivät aina olleet toki noin hienot, mutta yleensä hyvät

Helpoksi merkityillä reiteillä kertyy kävelykilometrejä, mutta maisemat palkitsevat.

Kuva lainattu https://www.timeout.com/tokyo/sport-and-fitness/best-day-and-weekend-hikes-tokyo

Toinen luontoon liittyvä harrastus on valokuvaus. Puistot täyttyvät valokuvaajista kolmijalkoineen sekä kirsikankukkien että ruskan aikaan. Kirsikkapuiden kukinta Japanissa on kaikkialla tunnettu ilmiö ja tv-uutiset työnsivät jatkuvasti kukinta-aikaan ennusteita, missä kukinta on milloinkin parhaimmillaan. Japanin ruska on jäänyt kirsikankukkien varjoon. Japanilaiset vaahterat tulevat ruskan aikaan aivan kirkkaan punaisiksi ja minusta ruska on yhtä hieno kuin kirsikankukinta. Toki ruskaa ei samalla lailla nää Tokiossa kuin kirsikankukintaa, vaan ruskaa varten pitää siirtyä kaupungin ulkopuolelle.

 

Kevät ja kesä tarjoavat luontokuvaajalle paljon mahtavia kohteita, monissa puistoissa on huikeaa kukkaloistoa. Siis todella huikeaa. 

Ruska Nikkon temppelialueella

Vähän paremmalla kalustolla kuvattu Nikkosta. Kuva: https://matcha-jp.com/en/5110

 

Nikko. Kuva: https://livingnomads.com
 

Koska kirsikkapuut kukkivat upeasti pitkin kaupunkia, niin siitä pääsee nauttimaan helposti menemällä vaikka vaan lähimpään puistoon. Hanami kuuluukin japanilaiseen juhlaperinteeseen. Hanami tarkoittaa kirsikankukkien katselemista. Usein sitä vietetään piknikillä puistossa kirsikkapuiden alla. Hanamia vietetään perheen kanssa tai ystäväporukalla viikonloppuisin. Usein hanamia vietetään myös työporukalla. Silloin työyhteisön juniorit lähetetään ajoissa varaamaan hyvät paikat sekä tekemään valmisteluja. Valmisteluiksi ei aina riitä piknikalustojen tai pöytien asettelu vaan siihen voi kuulua generaattorin ja karaokelaitteiston siirto piknik-paikalle. Työporukat ostavat yleensä piknikeväät valmiina. Toki pizzalähetit suhasivat ahkeraan puistoihin pizzatoimitusten kanssa. Luonnollisesti piknikeväät huuhdotaan alas oluella.

Astetta rajumpia hanamijuhlia vietetään hautausmailla. Sinne toki tuodaan ne karaokevehkeet tai jotkut musiikkilaitteet ja oma pläntti usein vielä koristellaan suurieleisesti. Mekin lähdimme töistä porukalla Aoyaman hautausmaalle hanaminviettoon, joka sitten venähtikin aamutunneille. Tunnelma oli suorastaan absurdi: kunnon bileet hautausmaalla. Only in Japan!

 

Minullehan Aoyaman hautausmaa oli muutenkin tuttu paikka, koska se oli sen verran lähellä kotiani, että olen joskus reippaillut sinne kävelemään.

Aoyman hautausmaa, kuva https://www.timeout.com/tokyo/things-to-do/aoyama-cemetery

Iltakävelytkin olivat ihania kirsikkapuiden alla

 

Suomiporukalla Hanamin vietossa

 

Yoyogipuisto

 

Japanista löytyy aivan minkä erityisalan osaajia ja harrastajia riittää joka lajille. Minun ei olisi pitänyt yllättyä siitä, kun toimistolla kuulin, että meidän ainoa oma simultaanitulkkimme suloisista suloisin Midori ja yksi myyntiedustajamme järjestävät matkaa pohjoiseen Hokkaidoon laskettelemaan. Kohteeksi oli valittu Rusutsu, koska siellä pääsee hissistä helposti laskemaan offaria. Laskettelukeskus tarjoaa myös helppoja perherinteitä (siltä varalta jos länkkärit eivät pärjäisi muualla) ja Mt. Isola ihanan pitkiä laskuja kivalla profiililla. Olisittepa nähneet millä vauhdilla singahdin paikaltani ilmottautumaan. Midori laittoi heti minut listalle, mutta jouduin jälkikäteen myyntimiehen haastatteluun laskettelutaidoistani. 

Lunta oli Hokkaidossa jo joulukuussa mielettömän paljon. Menimme bussilla Sapporon lentokentältä bussilla laskettelukeskukseen ja lumivallit olivat bussin katon korkeudella. Otimme yhden päivän vapaaksi ja saimme kolme täyttä laskupäivää. Japanilaiset olivat taitavia laskettelijoita, ehkä turvallisemman tuntuiset laskut ikinä elämässä oli Rusutsussa, koska rinteessä oli aika väljää ja kaikki huimapää-syöksylaskijat sekä taidoiltaan liian lujaa ja liian vaikeassa mäessä laskevat puuttuivat kokonaan. Päivällä tankkasimme japanilaisia pikaruokia kuten kuuman hyöryävää raamenkeittoa ja tonkatsua, joka muistuttaa Wienin leikettä. Ravintoloissa henkilökunta ei puhunut muuta kuin japania, mutta hyvin saimme aina jotain eteemme.

 

Minähän luonnollisesti onnistuin eksymään kaikista muista, kun olin palaamassa Mt. Isolalta pois päin.  Yritin ihan hirveästi lukea hissikarttaa ja näytin varmaan todella epätoivoiselta. Hyvin englantia puhuva japanilainen pariskunta tarjosi minulle apua ja lähdin heidän perässään yhden laskun jälkeen pois päin Mt. Isolalta. Sain siitä muutamaksi tunniksi mielenkiintoiset laskettelukaverit. Kaveritkin ehtivät jo soitella perään, että missä olen. Minulla on noissa isoissa laskettelukeskuksissa sellainen pieni pelko, että eksyn pahasti ja hissit menevät kiinni. Lähes täysi kielitaidottomuus lisää kuumotusta tuollaisessa eksymistilanteessa. En muuten ikinä tunnustanut kenellekkään reissussa eksyneeni. En tiedä, että uskaltaisinko antaa lasteni lähteä ikinä mihinkään vaikka Alpeille ilman aikuista.

Helpot eturinteet

 

 

Netistähän löytyy ihan mitään vaan, kuten vaikka Rusutsun rinnekartta

 

Illan aloitimme hotellin kylpylässä eli onsenissa. Tämä olikin ensi kokemukseni onsenista. Hieman hihitellen koitin noudattaa Midorin opastusta oikeaan onsenetikettiin. Minä ja suomalainen kolleegani olimme ainoat ulkomaalaiset onsenissa ja todennäköisesti myös koko hotellissa. Tunsin jonkun uteliaan tuijottavan katseen selässäni koko peseytymiseni ajan. Perinteisesti peseytyminen tapahtuu vesihanan kohdalla, pienellä jakkaralla istuen ja pesuvatia käyttäen. Kun on peseydytty perusteellisesti, on aika lähteä altaisiin. Tuossa kyseisessä onsenissa oli miesten ja naisten puoli erikseen ja molemmissa useita pieniä erilämpöisiä altaita. Lisäksi tuolloin oli miehille ja naisille yhteinen ulkoallas. Loikoilu kuumissa altaissa laskettelupäivän jälkeen oli aivan täydellistä. En tiedä olisiko Rusutsussa ollut jotain iltaohjelmaakin, mutta onsenin ja illallisen jälkeen kömmimme suoraan sänkyihin.

Onsen on nimitys kuumille lähteille ja niiden yhteydessä toimiville kylpylöille. Japanin tuliperäisessä maassa on paljon kuumia lähteitä ja lähteiltä on johdettu putkistoa pitkin kuumaa vettä pitkiäkin matkoja. Suur-Tokiossa onsenit ovat vähentyneet radikaalisti, mutta Juri ja Shinko onnistuivat löytämään muutaman onsenin, jonka kävimme yhdessä testaamassa. Niistä eksoottisin oli onsen, jossa oli tuliperäiseltä alueelta johdettua mustaa vettä. Tuossa onsenissa hintaan kuului pyyhe, puuvillakankainen kylpytakki ja tohvelin. Ne päällä saatoi mennä tatamimatto huoneeseen lepäilemään ja sinne sai ostaa pientä syötävää ja juotavaa. Ihan uskomatonta on, että todennäköisesti löysin tuonkin paikan netistä. Siellä voi kuvaa pyöritellä ja katsella miltä piskuinen onsen näyttää. 

http://www.kaiseiyokujou.com/

 

Mustaa vettä

Onsenhuipentuma on majoittautuminen perinteisessä japanilaisessa majatalossa ryokanissa johon kuuluun myös onsen. Ne ovat yleensä sisustettu perinteisesti siten, että lattialla on tatamimatot, shoji-liukuovet, jotka toimivat ovina, tilanjakajina ja koristeina. Shojit on valmistettu paperista ja puurimoista. Ryokaneissa nukutaan futonpatjoilla, jotka rullataan päiväksi pois. Jos huoneeseen kuuluu pöytä, niin se on matalaa mallia, jonka ääressä istutaan lattialla istuintyynyillä. Ateriat ovat perinteisiä japanilaisia ja pieniä kippoja kannetaan pöytään loputtomana virtana. Usein ryokanit, joissa on onsen, ovat tavallisia hotelleja kallimpia, kun taas ryokanit ilman onsenia ovat usein hotelleja edullisempia paikkoja.

Vielä vuosina 2000-2001 ryokan-onseneiden löytäminen oli suorastaan salapoliisityötä. Vietimme joulun suomalaisten ystävien kanssa aivan upeassa onsenissa, jonka Mirja oli suhteillaan meille löytänyt ja saanut varatuksi. Mietin, että olisipa kiva tietää, että minkä niminen paikka se oli. Noh, meni muutama minuutti googlatessa :)

 

Paikka oli Amagiso. Se kuuluu kevyesti top-10 hotelleista, joissa olen ikinä vieraillut. Onsenin ulkoallas alue osoittautui todella kauniiksi. Alla Tripadvisorista lainaamiani kuvia.

Meidän huoneemme oli juuri tälläinen. Muista kuinka kovilta futonit tuntuivat

Amagiso oli rakennettu rinteeseen. Yllättäen onseniin mentiin luolamaista käytävää pitkin alas. Naisten osastolla oli tyylikkäät pesutilat ja altaita rentoutumiseen. 

 Hanna ja Mirja pesutilojen uloskäynnin kohdalla. Pakettiin kuului kylpytakit, päällystakit ja tohvelit

 

Uloskäynti onkin sitten jo selvästi matalammalla kuin oli sisäänkäynti. Pienen kävelyn jälkeen paljastuu paikan ainutlaatuisuus: ulkoaltaat sijaitsevat alhaalla pienessä kanjonissa puron rannalla. Puro saa alkunsa lammesta, johon laskee komea vesiputos. Vesiputoslammessa voi uida raikkaassa vuoristopurovedessä ja sitten kipaista äkkiä kuumavesialtaisiin lämmittelemään. En ollut tuohon aikaan kylmäuimari lainkaan, joten purovesi jäi kokematta.

Tuohon aikaa onsenkulttuuri oli vielä hieman erilaista kuin ilmeisesti nykyisin. Naisten ja miesten yhteisissä altaissa saatettiin olla täysin alasti. Altaiden läheisyyteen tultiin kylpytakissa usein pienenpienen pyyhkeen kanssa, jolla sai lähinnä peitettyä genitaalit. Sitten sujahdetiin äkkiä altaaseen ja pyyhe taiteltiin vielä pienemmäksi ja aseteltiin pään päälle. Hämmentävää :) Nykyisin ilmeisesti kaikissa onseneissa yleisillä alueilla liikutaan uimapuvussa. Jo tokiolaisessa Seta-onsenissa, jossa kävimme sillon tällöin Hra Kepposen kanssa, yhteisalueella piti käyttää uimapukua.

Olipas kiva löytää näitä kuvia, koska omissani on valotus epäonnistunut liian suuren valon ja varjon eron vuoksi :) Ainoa julkaisukelpoinen on vesiputouskuva.

Illallinen oli japanilaista piperrystä. Toki kokemuksena kiva.

Koska meitä oli kahdeksan söimme omassa kabinetissamme

Piperrysateria, todennäköisesti tuossa padassa oli oden-keittoa

Japanilaisten suosikkiurheilulaji on baseball. Kolmen suosituimman lajin joukkoon on aina kuulunut sumopaini. Sumolla on Japanissa pitkät perinteet, sitä on dokumentoitu jo 600-luvun lopulta. Sumopainijat ansaitsevan hyvin ja varmaan jokainen japanilainen tuntee  parhaita painijoita nimeltä. Sumopainijat ovat kaikkien gold diggereiden haavepuoliso, koska lajilla on veronsa ja moni sumopainija kuoleekin ennenaikasesti nuorena. 

 

Tokiossa on kolme kertaa vuodessa sumoturnaus ja piippuhyllyn paikkoja sai ostettua pienellä jonottamisella ilman vararikkoa. Suomalainen kolleegani Juha T. kävi ostamassa liput sujuvalla japanillaan. Oli opettajan kanssa treenannut sumolippujen ostamista. Paikat kehän läheltä maksavat maltaita ja ovat vaikeasti hankittavissa. Olin hyvin innoissani lipuista, koska olin itse asiassa seurannut toimistolle tulevasta sanomalehdestä sen aikaisen sumolegendan uraa.

Turnauspäivä alkaa jo aamupäivällä ja jatkuu noin iltakuuteen. Moni tulee paikalla vasta, kun "kuuma ryhmä" tulee tekemään kehään astumisseremonioitaan eli dahyo-iriä. Jos et ole ennen nähnyt sumon aloitusseremonioita, niin kannattaa katsoa alla oleva YouTube pätkä. Siitä näkyy sumopainijan kampaus ja turnausasu. Sen verran olen vielä keskenkasvuinen, että minua dahyo-iri naurattaa. Sumon perusperiaate on hyvin yksin kertainen - työnnä vastustaja pois ringistä.

Sumoturnaukseen mennessä saa kattavan esitteen, jonka avulla on helpompi seurata sumoa. Luonnollisesti paikalle on ihan ok mennä runsaiden eväiden kanssa.

 

Vuoden 2001 kuuma ryhmä

Tokion sumohalli Ryogoku Kokugikan

 

Sumohalli itsessään on jo näkemisen arvoinen, kuva https://livejapan.com/en/article-a0004135/
 

Sumopainijan päiväkalorit ovat noin 10000 kcal. Se on yllättävän paljon siihen nähden, että sumopainijoiden ruokavalio ei todellakaan koostu pizzasta, hampurilaisista, juustoista tai suklaasta. Sumopainijat syövät paljon riisiä sekä udon-nuudeleita. Lisäksi on olemassa sumopainijoiden oma ruokalaji chanko nabe. Se on pataruoka, jossa on vihanneksia, kalaa, tofua ja joskus myös lihaa tai kanaa. Liemi on kirkas. Kuulostaa suorastaan terveelliseltä. Sumohalli Ryogoku Kokugikan ympäristössä on ruokapaikkoja, joissa voi syödä kuin sumopainija. Vähän on jäänyt kaivelemaan, että käynyt maistamassa chanko nabea.

Chanko nabe, kuva https://www.mashed.com/97657/eat-like-sumo-wrestler/

 

Oman Japanin ajan megatähti oli hawaijilaissyntyinen sumopainija Akebono. Hän oli ensimmäinen ulkomaalainen, joka saavutti suurmestarin arvon. Hän voitti kaikkiaan 11 ottelua. Akebono taisteli vastaan veljeksiä Takanohanaa ja Wakanohanaa ja kolmikko nosti sumon suosiota rutkasti. He olivat usein uutisissa. Pettymykseni oli suuri, koska Akebono ei otellut tuolloin loukkaantumisen takia. Suurmestarin tittelin voitti tuolloin Takanohana. Me emme Hra Kepposen kanssa harrasta mitään penkkiurheilua, paitsi minä seuraan joukkuvoimistelua, satunnaisesti luistelua ja pujottelua ja Japanissa sumoa :D