Miksi en päässyt polven keinonivelleikkaukseen

Olen useassa blogikirjoituksessa sivunnut näitä polvivaivoja ja saanut kommentteja, että olenko harkinnut tai jo jonossa polven tekonivelleikkaukseen. Ajattelin kirjoittaa ihan erillisen postauksen tästä asiasta. Oman käsitykseni mukaan nivelrikkopolveni eroavat perustapauksesta ja se on osaltaan haitannut hoitoa.

Ensimmäisen kerran polveni kipeytyivät kaaduttuani talviliukkailla 29-vuotiaana ja päädyin molempien polvien magneettikuviin. Tulokset olivat karut, polveni eivät vastanneet ikävuosiani lainkaan ja niissä oli molemmissa selkeä nivelrikko. Mitään muuta syytä ei polvien huonoon kuntoon keksitty kuin geneettinen alttius. Ohjeena oli vahvistaa reisien lihaksia ja harrastaa säännöllistä liikunta ja kipuun syödä useamman päivän parasetamoolikuuri. Polvien liikelaajuus alkoi supistua ja niissä oli ajoittaista kipua, mutta muuten pärjäilin polvien kanssa aika kivasti vuosia eteenpäin.

44-vuotiaana kesken kävelylenkin vasen polveni naksahti enkä päässyt enää kotiin. Kävin useammalla yleislääkärillä ja lopulta ortopedillä. Kaikki suosittelivat minulle paljon kävelyä ja särkylääkettä. Konkreettista hyötyä oli vain fysioterapeutista. Fysioterapeutti totesi, että vasen jalka ei enää suoristu ja kulma alkaa olla niin iso, että siitä on jatkuvaa haittaa. Teimme yhdessä aika paljon töitä suoristumisen eteen, mutta se jäi saavuttamatta. Se, että toinen polvi ei suoristu kunnolla alkoi aiheuttamaan kiputiloja vastakkaiselle puolelle, erityisesti alaselkään. Kipuja tuli pelkästä seisomista, mutta etenkin kävelystä.  

Tuosta alkoi siis alamäki. Vuosien kuluessa polven koukistumisen liikerata supistui hyvin suppeaksi. Välillä en pystynyt polkemaan edes kuntopyörää tai kävelemään normaalisti. Fysioterapeutti sai useinmiten lyhytaikaista helpotusta tilanteeseen. Kävin ortopedillä, joka kuvien perusteella sanoi, että koitat nyt sinnitellä vielä vähän eteenpäin ja sitten vaihdetaan vuorotellen uudet tekopolvet. Näin jälkikäteen miettien olisi pitänyt hälytyskellot soida sekä minulla, että ortopedillä kovempaa. Ortopedi sanoi, että se on sinänsä aika erikoista, että vasen polvi vaivaa sinua vaikka kuvien perusteella oikea polvi on selvästi pahempi.

Vuosi sitten selkä- ja jalkakivut pahenivat hurjiksi, menin jälleen ortopedille ja sieltä polven keinonivelleikkauksia tekevän ortopedin vastaanotolle. Ajatuksenani oli alkaa valmistautua tekonivelleikkaukseen.

Leikkaavan ortopedin vastaanotolla käytiin kipuni ja liikkumiseni ja sen esteet aika tarkkaan lävitse uusien magneettikuvien lisäksi. Myös kipujen fyysiset kohdat kävimme lävitse. Kipujen osalta minua vaivasi eniten selkäkipu sekä polven alapuolella oleva kipu. Ihan yhtä suuri ongelma kuin kivut oli polven huono liikkuvuus. Oikeastaan usein polven huono liikkuvuus oli suurempi ongelma.

Ensimmäinen huono uutinen oli se, että keinonivel ei yleensä paranna polven liikkuvuutta. Se kuulosti oudolta. Jos jalkaan laitetaan uusi polvi, miksei se liikkuisi vanhaa paremmin. Liikkuvuuteen vaikuttaa ympäröivät pehmyskudokset niin voimakkaasti, että yleensä liikkuvuus ennen leikkausta ennustaa parhaiten liikkuvuutta leikkauksen jälkeen. Leikkaukseen liittyy myös riski siitä, että keinonivelen liikkuvuus ei ylläkkään oman polven tasolle.

Toinen havainto oli se, että kivut keskittyvät polven ympäristöön, etenkin lihasten päätepisteisiin. Ne olivat tutkimuspäivänä niin kipeät, että pieni painallus sattui. Se kertoi, että kipuongelmakin liittyy voimakkaasti perhmytkudoksiin. Kipulääkitykseni on ollut riittämätöntä ja ensimmäiseksi minun tulisi ottaa parin kuukauden Panadol-kuuri ja mahdollisesti syödä jatkuvasti Panadolia 3*1000mg. Luonnollisesti polvinivelen korvaaminen keinonivelellä ei auta pehmytkudoskipuihin polven ulkopuolella. Jos polvikivut jatkuisivat jatkuvasta kipulääkityksestä huolimatta se puoltaisi leikkausta.

Leikkaava ortopedi sanoi, että hän ei suosittele minulle keinoniveltä vielä tässä vaiheessa. Voi olla, että leikkauksen aika vielä tulee, mutta se ei ole nyt. Leikkaus ei auta polven liikkuvuuteen ja kivut kohdistuvat lihasten päätepisteisiin. Leikkaus on iso, kuntoutuminen pitkä ja saavutettavat hyödyt tilanteessani aika pienet.

Olin tyrmistynyt! Sopertelin, että mitenkä elämäni jatkuu, kun en pysty kunnolla kävelemään. Kävelenkö loppuelämäni huonosti? Vastaus oli aika tyly. Sopivalla harjoittelulla kävelykykyni pitäisi kohentua, mutta se ei enää palaudu normaalille tasolle. Tutkimushetkellä kivuton kävelyaikani oli n. 10min, sen jälkeen on pakko istua lepuuttamaan selkää. Turha haaveilla enää mistään tuntien lenkeistä.

Parasta, mitä voin tehdä polvilleni on säännöllinen liikunta ja etenkin liikkuvuusharjoitukset. Sekä ojennusharjoitukset että koukistusharjoitukset. Jälkimmäisiä on helppo tehdä kuntopyörällä. Lisäksi venytykset. Polven ojennusvajaus on suurin kipujen aiheuttaja. Magneettien perusteella polven ojentumisen suurin este on pehmytkudokset. Vaikka ongelmat ovat pääosin pehmytkudosongelmia, niin taustalla on ilmiö, jossa rustonhiukkasia irtoilee polvesta ja siirtyy epäsopiviin osiin polviniveltä. Ne haittaavat aikansa polven liikkuvuutta, kunnes siirtyvät sopivampaan paikkaan. Tärkeää olisi aina mobilisoida polvi mahdollisimman pian. Huonosti toimivalla polvella saa koko kropan äkkiä jumiin.

Laitoin fysioterapeutilleni viestiä. Hän soitti minulle ja hän ei voinut uskoa, että suurin syy on pehmyskudokset. Fyssari, kuten moni ihminen lähipiiristäni oli sitä mieltä, että käy kysymässä jonkun toisen leikkaavan ortopedin mielipide. Fyssarini puoliso on ortopedi ja heidän kotonaan oli keskusteltu tapauksestani. Fyssarin mies oli todennyt leikkavasta ortopedistä, että kyseessä on suomalaista huippua edustava keinonivellääkäri. Hän oli sanonut vaimolleen, että on todennäköisin tilanne, että se polven alla oleva kipupiste, joka tuntuu lukitsevan polven ei ole vaivan aiheuttaja vaan se saa alkunsa muualta. Siksi se lukitus tulee niin nopeasti uudestaan. Alkupiste on joku paikka, jota fyssari ei ole ikinä tajunnut kokeilla.

Seuraava hoitokerta oli sellainen, että fyssari kävi läpi kaikki lihakset, jotka voisivat olla yhteydessä pohkeen ulkosyrjän kipuun polven alapuolella. Syyllinen löytyi jalkapohjasta. Siis polveni ei liiku jalkapohjan takia! Rullalla tai pallolla hieromalla jalkapohjat säännöllisesti pohjekipu vähenee ja sitten voi hieroa ja venytellä pohjetta ja tämä auttaa polven liikkuvuusharjoituksissa.

Minun tilanteessani se, että ortopedien lausunnot polvistani olivat niin karmeat, johti siihen, että vuosia ajateltiin, että yritän vain sinnitellä leikkaukseen. Keinonivelien kestoikä on rajallinen, joten siksi ajatuksena oli yrittää lykätä leikkausta, jotta selviäisin yksillä uusilla nivelillä loppuelämäni. Olisin saattanut saada toimivampaa hoitoa, jos ortopedien lausunnot eivät olisi heti tyrmänneet polveni niin huonokuntoisiksi. Jos en olisi jäänyt käsitykseen, että leikkaus korjaa ongelmani, olisin tehnyt paljon aktiivisemmin liikkuvuusharjoituksia ja venytyksiä jo vuosia sitten.

Minun ohjeeni nivelrikko-kohtalotoverille on liikunnan lisäksi panostaminen liikkuvuusharjoituksiin.

Sitten lyhyt valitusosuus siitä, miten nivelrikko vaikuttaa elämääni. Ennen valitusta vielä kuvaus hämmästyttävän hyvin onnistuvista asioista. Voin edelleen hiihtää ja lasketella. Hiihdän paljon paremmin kuin kävelen! Laskettelen varovaisesti ja hissukseen. Molempia jaksan tehdä paljon kävelyä pidempään ja tulen niistä vähemmän kipeäksi.

*Kävelyni on hidasta ja pystyn kävelemään vähän kerrallaan. Kaupungissa pärjäilen mukavammin, koska siellä pääsee aina johonkin istumaan. Koska istuminen auttaa, sain Hra Kepposelta kevyen, reppuun mahtuvan kokoontaitettavan retkijakkaran, jolla voi levähtää pururadan varressakin. Matkoilla liikun kaikki pidemmät siirtymät Uberilla tai vastaavalla. Kävelen vain tutussa seurassa, joka tietää rajoitteeni.

*Polvionnettomuuksien pelossa lopetin sulkapallon ihan kokonaan

*Vasen polveni ei kestä enää rintauinnin potkua, joten jouduin siirtymään vesijuoksuun. Vapaauinti menisi vielä, mutta tekniikkani on ihan surkea siihen.

*Messuilla käyminen ei enää onnistu, paitsi ehkä Habitaressa, jossa voi käydä koesistumassa kaikki tuolit.

*Keikat, joilla vain seisomapaikkoja, eivät enää onnistu. 

*Portaiden alaspäin meneminen on hidasta ja hankalaa

*Soutuveneeseen pääsy on jännittävä ja vaativa operaatio, koska polvet eivät taivu riittävästi.

*Hiihtokeskuksissa en pääse selän kiertojäykkyyden vuoksi yksin ankkurihissiin, koska en saa kiinni ankkurista. Minulla on onneksi aina seuraa mukana ja osassa keskuksia auttavat ankkurin alle.

*Tanssin yksissä juhlissa ja se kipeytti koko polvien alueen useaksi vuorokaudeksi. Joten en ole enää tanssinut.

*Polvien päälle ei voi laittaa yhtään painoa

Se, että olen liikuntarajoitteinen jo 54-vuotiaana on tietenkin harmillista, mutta olen päättänyt että en jää tätä märehtimään vaan könkkään eteenpäin. Keskityn siihen, että tämän hetkinen liikuntakyky pysyy ennallaan ja ehkä jopa vähän kohtentuisi. Tavoittelen sitä, että pysyn mahdollisimman iäkkääksi jalkojeni päällä.

Kaikki ystävyydet ja tuttavuudet eivät selviä tilanteestani, koska minusta ei saa kaveria kokeilemaan erilaisia ryhmäliikuntatunteja, ei reipasta kävelyseuraa, ei shoppailuseuraa eikä keikkaseuraa. Sitten on niitä kavereita, joilla riittää kärsivällisyyttä ja huumorintajua. Ja sitten on niitä, jotka kehittelevät aforismeja tilanteesta.

Ystäväni Jonna Uzbekistanista:
"Mistä tiedän, että nyt lähestyn maailmanluokan nähtävyyttä? Polvivammainen (=Kepposka) kiristää merkittävästi kävelytahtia". 

"Mistä tiedän, että nyt ollaan jonkun todella upean äärellä? Polvivammainen vetää hiki otsalla kiviportaita mahdollisimman nopeasti ylös".

"Mistä tiedän, että nyt on B-luokan nähtävyys tulossa? Polvivammainen on löytänyt penkin ja sanoo, että käy sä katsomassa, minä odotan tässä". 

Kävelyvarusteeni: vasemmalla kokoontaittuva retkituoli, jonka istumakorkeus on 60cm, oikealla kokoontaittuvat teleskooppikävelysauvat.