Loviisan Wanhat Talot 26-27.8

Vielä tänään 27.8 ehdit hurmaantumaan Loviisan Wanhat talot tapahtumasta! Kannattaa mennä.

Minun on pitänyt jo useampana vuotena mennä Loviisan Wanhat talot tapahtumaan, mutta elokuu on jotenkin aina niin kiireistä aikaa, että tapahtuma on jäänyt väliin. Blogeista olen sitten kuolannut niitä upeita ja persoonallisia koteja ja päättänyt, että kyllä vielä minäkin sinne menen. No, eilen menin Loviisaan lapsuuden ystäväni Kirsin kanssa ja tykkäsin ihan hurjasti.

Järjestelyt olivat sujuvat. Läpi kaupungin oli opastus parkkialueelle, josta nostalgisia muistoja herättänyt vuoden 75 bussin kuljetti non-stoppina ilmaiseksi puukeskustaan. Sisäänpääsyrannekkeen (15€) ostopisteet vetivät hyvin ja talot olivat selkeästi merkitty. Nälkäisenä taloja ei tarvinnut kierrellä. Hyvin monen talon edustalla oli jotain syötävää ja juotavaa myynnissä.

 Ihana bussi, tästä tuli niin mieleen Lahti ja 80-luvun mummolareissut

Tapahtumassa siis yksityishenkilöt avaavat kotinsa ja vieraat siis pääsevät katselemaan sekä kauniita pihoja että vanhoihin taloihin sisään. Voi jestas millaisia talot ovatkaan sisältä. Ne on selvästi korjattu ja sisustettu rakkaudella. Vanha talo ei ole vain paikka asua vaan hyvin monelle myös harrastus. Parempikin olla niin, koska niissä varmasti riittää jatkuvasti puuhaa.

Sisustuksissa moni on käyttänyt vanhahtavia voimakkaita tapetteja, vanhat lankkulattiat ovat esillä ja monessa talossa vilahtaa enemmän tai vähemmän hirsirakenteita. Lankkulattiat narisevat suloisesti, keittiön puuhellassa ratisee pilkkeet, pelargoniat kukkivat lasikuistilla ja jyrkät portaat vievät yläkertaan. Mielettömän tunnelmallisia koteja!

Suojaisat umpipihat ovat myös niin ihania. Käppyräisen vanhan omenapuun alla on pöytäryhmä ja vanhat perinnekukat loistavat rehevissä kukkapenkeissä. Yhden talon pihalla kanat kuopsuttelivat häkissään. Mikä idylli!

Vierailijoita oli sadekuuroista huolimatta aika paljon liikkeellä. Aika lailla jonossa kuljimme kaikki käymämme kohteet lävitse. Olin niin huumaantunut taloista, että minua se ei haitannut. En oikein tiedä, että miten tämän kokemuksen purkaisin. Haluaisin esitellä jokaisen kohteen ja jokainen ansaitsisi tulla näytetyksi monin kuvin. Tässä kuitenkin nyt tällainen "parhaat"-postaus.

Hulppein kokonaisuus

Hienoja kokonaisuuksia oli monta. Ehkä sen hulppein oli Pitkänpöydäntalo. Talo itsessään ja sen kalustus olivat upeat. Talon lisäksi oli vielä suuri piha, kasvihuone, emännän keramiikkapaja/myymälä, kanat ja isännän tilat toisessa ulkorakennuksessa.

Pitkänpöydäntalo, vuodelta 1865

 Kanat

Isännän ulkorakennukset

Yksi kauneimmista huonekaluistakin oli Pitkänpöydäntalossa

Upein kakluuni

Tässä kohdassa kilpailu oli todella kovaa. Melkein kaikissa taloissa oli kakluuni tai pönttöuuni. Ykkössijan annan Villa Josen voimakkaan siniselle Rakkolanjoen kakluunille. Talossa on toinen samanlainen, mutta erivärinen kaakeliuuni. Rakkolanjoen kakluuni löytyy ainakin yhdestä toisessakin kohteesta. Villa Josen vanhin osa rakennettu 1850.

Villa Josen kaakeliuuni

Koska kakkostilan täpärästi jäänyt kaakeliuuni on niin upea, niin pakkohan sekin on näyttää. Tämä on Villa Lilla Gulassa ja alunperin peräisin Loviisan vanhasta apteekista. Vuodelta 1890 olevaa taloa on jatkettu uudisosilla vastaamaan perheen tarpeisiin.

Villa Lilla Gulan kakluuni

Lempitaloni

Kisa oli tiukka. Kahden kärki oli upea sininen jugend talo Villa Engel vuodelta 1912 ja Kuninkaanlampi, jonka vanhimmat osat väliltä 1750-1800. Molemmat sijaitsevat hienolla paikalla. Villa Engel omassa rauhassaa rinteessä. Sieltä on kaunis näkymä merelle saakka, piha on pengerretty ja suoraan keittiöstä voi astua terassille omenapuiden katveeseen aamukahville. Luonto on läsnä tontilla, pihlajat roikkuvat raskaana marjoista ja tontin nurkalla kasvoi kantterellejä. Kuninkaanlammen tontti rajoittuu aikoinaan linnoitustöiden yhteyssä muodostuneeseen lampeen ja sitä ympäröivään rauhoitettuun lehtomaisemaan. Todella uniikkipaikka. Viereisessä ulkorakennuksessa toimii viikonloppuisin kahvila. Tässä kohtaa olin hetkellisesti tikahtua kateudesta. Haluaisin hoitaa tuollaista taloa arkiviikot ja viikonloput pyörittää omaa kahvilaa. Aivan unelma! 

Koska upeimman puutarhan titteli menee Kuninkaanlammelle, menköön sitten lempitalo Villa Engelille. 

Villa Engelin olohuone, jossa on myös hieno kaakeliuuni

Mielettömän hieno ja värikäs keittiö

ruokailutilan astiakaappi

Hienoin puutarha

Titteli menee Kuninkaanlammelle. Kuten yllä totesin: kaunis lampinäkymä, lehtometsä ja aivan älyttömän rehevä piha monine kukkineen. Puutarha toki on osa kahvitoimintaa, koska omenapuiden alla kukkien keskellä on pöytiä kahvilavieraille. 

Kuninkaanlammen kahvilan pöytiä

Erikoisimmat ratkaisut

Vackerbacka jäi mieleen erikoisimmilla ratkaisuillaan. Myös sisustus oli hyvin persoonallinen. 

Ymmärtääkseni puolapuita pitkin kiivetään ylös makuusoppeen

 Puumaja on rakennettu katkaistun omenapuun varaan. Yläkerrassa voi kuulemma yöpyä

 

Noiden vanhojen talojen korjaaminen ja vaaliminen on minusta suorastaan kulttuuriteko! Hieno, että talojen omistajat päästävät meidät muutkin nauttimaan edes pikaisesti noiden vanhojen talojen hienosta tunnelmasta.

Poikien kanssa

Tässäpä tämän viikon high and low (toistaiseksi)

Ympäristöraati
Viikolla kotiin tuli iloinen ja ylpeä lapsi. Hänet oli valittu luokkansa edustajaksi ympäristöraatiin. Ympäristöraadilla on kaikenlaisia tärkeitä tehtäviä, mutta halu päästä raatiin johtui kahdesta asiasta:

1. Ylimääräinen karkkipäivä
Kun ympäristöraati keväällä loppuu, niin siellä pidetään päättäjäiset ja nyyttärit. Eli kouluun saa/pitää tuoda karkkia. Jee! Tyypillisesti äiti on vielä maksanut nyyttärihin osallistumiset, eli ylimääräinen karkkipäivä äidin kukkarosta.

2. Syö lautanen tyhjäksi viikko
Ympäristöraati vahtii kyseisellä teemaviikolla, että koko koulu syö lautasensa tyhjäksi. Siinä voi erityisesti keskittyä vahtimaan, että molemmat isoveljet syövät lautasensa tyhjiksi.

Hienoa, että lapsi opettelee yhteiskunnallista vaikuttamista, olkoon motiivi mikä vaan ;)

***

Paketointi
Pihakoriksessa kävi tyypillinen onnettomuus, pallo osui suoraan pikkurilliin. Keskimmäinen ei ihan pienestä narise. Sormi turposi, mustui nopeasti ja oli todella kipeä ja poika surkea. Heitetiin sitten jälleen yksi päivystykeikka. Tällä kertaa tosi nopea reissu.

Sormi ei todennäköisesti ole murtunut ja hoitona on vain teippaus ja kipulääkitys. Viikossa pitäisi alkaa helpottamaan. Sinänsä ihan pikkuvamma, mutta kummasti haittaa hetkellisesti arkea, kun oikealla kädellä ei voi tehdä yhtään mitään. Ei kirjoittaa, ei nostaa maitopurkkia, ei laittaa vaatteita päälle eikä edes pelata millään vempeleellä.

Odottelen tässä pikkulapsivuosien dejà vuta. Ennemmin tai myöhemmin meillä kuuluu "Äiti, tuu pyyhkimään".

Pakettisormet

Hetkessä - iloa ja voimaa omaan arkeen

Kolme vuotta sitten lähdin tavoittelemaan arkea, johon mahtuu asioita vain minulle itselleni. Silloin kirjoitin:

"Lähden tavoittelemaan arkea, johon mahtuu säännöllisesti hetkiä itselleni. Hetki voi vaikka olla termoskahvit luontopolulla, viiden ruokalajin illallinen, hyvä elokuva, uusi kahvila, treffit miehen kanssa, ystävien kokoontuminen tai se ensimmäinen hiuslakka, joka pitää lupauksensa. Hetki on minulle itselleni, aikuisen naisen makuun."

Hetkessä kauteni on noin kesälomasta kesälomaan. Se sai alkunsa siitä, kun syksyn painaessa hartioita ja mieltä lysyyn aloin miettimään, miten saada lisää iloa elämään. Ensimmäisenä vuotena opin paljon siitä, mitkä asiat tuovat minulle virtaa ja mitkä eivät. Ensimmäisen vuoden raportti on täällä, mutta noin lyhyesti opin että minulle toimii parhaiten ulkoilu, kädentaidot, kulttuuri ja hyvä ruoka. Tavarat eivät ilahduta enkä oikein ole mikään hemmotteluhoitoihminenkään.

Toisena vuotena Hetkien järjestämisestä alkoi tulla jo rutiinia, kooste täällä. Tutkin innokkaasti kulttuuritarjontaa, suunnittelin ulkoiluretkiä ja pieniä kahvipiipahduksia. Toisella kaudella tein matkailuirtioton toteuttamalla yli 30 vuotisen matkailuhaaveeni. Opin siitäkin paljon. Opin sen, että minun matkailuonneni ei ollut perheeltä pois. Mietin hyvin pitkään sitä, että onko oikein se, että voin investoida niin paljon rahaa ja aikaa itseeni.

Kolmas vuosi meni jo hyvällä rutiinilla. Kalenterissa oli sopivasti kivoja menoja ja Pokemon Gon pelaaminen takasi rutkasti ulkoilua. Muuten liikunnan harrastamisessa jäin tavoitteestani. Ystäviä tuli tavattua kuitenkin harvakseltaan mutta onnesti sentään säännöllisesti.

Tässä muutamia kauden kohojuttuja

Ulkoilu:
Ulkoilu on minusta parasta, mitä voin tehdä oman hyvinvointini eteen ja yritän pitää kiinni säännöllisestä ulkoilusta. Syksyn säät olivat hienoja ja Pokemon Go sai liikutettua välillä koko perhettä. Talvellakin jaksoin ponnistaa ulkoilemaan hyvin, vaikka hyviä ulkoilusäitä oli aika nahkeasti. Kauden aikana kertyi kävelykilometrejä kertyi huimasti. Talvilajien harrastaminen jäi valitettavasti ihan muutamaan hiihtokertaan ja sitten maaliskuiseen koko perheen Vuokatin matkaan. Hiihtoreissun lasken aina omaksi ajakseni, koska minä olen se perhein innokkain rinteeseen tai ladulle lähtijä. Kevään parhaimpia ulkoiluja oli Haagan alppiruusupuisto.

Seurasaaressa

Monta auringonlasku tuli ihailtua 

Talvikelit olivat taas kehnohkot, mutta niistä vähistä nautin ihan täysillä. Jäällä kävely on parasta!

Vuokatissa koko perheen kanssa

Kulttuuri ja museot:

Ystäväni Anna hankki museokortin ja hänen kanssaan tuli kierrettyä todella monta museota ja näyttelyä. Parhaiten mieleeni kaudelta jäi Turun upean Luostarinmäen käsityöläismuseon lisäksi Ernesto Neton isot installaatiot, joissa pystyi oleskelemaan Kiasmassa sekä Teatterimuseo. Turun

Kauden aikana pääsin kahdesti balettiin, jota rakastan. Tampereella kävimme Kätevien Emäntien kanssa musikaalissa ja vaarilta saimme liput Shrek-musikaaliin esikoisen ja kuopuksen kanssa.

 Ernesto Neton tilataideteos - sen sisällä oli ihana istua

Teatterimuseossa Annan kanssa

Kävin katsomassa uutuusbaletin Liisa Ihmemaassa, mutta se jätti vähän kylmäksi

Ystävät, läheiset ja juhlat
Monta jaettua, iloista hetkeä mahtui kauteen. Kulttuurista nautin suurimmaksi osaksi ystävieni seurassa, mutta muutakin tuli tehtyä. Kävimme pelaamassa huonepakopeliä Lahdessa, Kätevien emäntien kanssa kävimme risteilemässä Viking Gracella. Halloween tuli juhlittua meillä kotona, vaikka se ei ehkä työläytensä takia ole pelkkää piristystä, mutta juhliessa on aina hyvä fiilis. Isäni 80v merkkipäivän vieton ulkoistimme ravintolaan. Vietimme viikonlopun keskimmäisen kummeilla Mikkelissä. Yksi kauden parhaimmista "juhlista" oli naisten savusaunailta Kammikylässä.

Tavoitteena oli tehdä enemmän sellaisia helppoja juttuja ystävieni kanssa kuten elokuvissakäynti, kahvilavierailu tai vaikka yhteinen kävelylenkki. Jotenkin se arki kuitenkin imaisu mukaansa sen verran, että näiden osalta saldo jäi odotettu vaisummaksi.

Kätevät Emännät Viking Gracella

Halloween-look ja selfiekaveri

Vaari 80v ja esikoinen

Kammikylän savusaunailta

Työkaveri järjesti viinanpolttajaiset eli Feuerzangenbowlen.

Kädentaitopuuhat:
Todella vähän tuli kauden aikana askarreltua. Työkaverini kanssa sentään urakoimme yhdessä joulukortteja. Saman ladyn kanssa pääsin kahdesti kukkakurssille ja pidin niistä todella paljon. Toivottavasti pääsen taas tänä jouluna mukaan porukkaan.

Tämä on kyllä sellainen juttu, johon haluan panostaa tällä kaudella selvästi enemmän.

Pääsiäiskukka-asetelma

Parille hääkortille tuli tarvetta

Ruoka:

Ravintolassa tuli kauden aikana käytyä aika harvakseltaan. Parhaiten jäi mieleen työkavereiden kanssa Kämpissä nautittu afternoon tea ja paras ateria oli Tampereella Masu Asian bistrossa teatterireissun yhteydessä nautittu illallinen. Ihan täpärästi kakkoseksi jäi hankolainen Origo. Mieleenpainuva ruokakokemus oli Taste of Helsinki, jossa saimme viettää Hra Kepposen kanssa kahden laatuaikaa.

Klaus K brunssi

Ravintola Origon saaristolaispöytä

Taste of Helsinki ja suosikkiannokseni

Kotona on tullut syötyä aivan liikaa vohveleita, pannaria ja lettuja

Todella harvoin tulee leivottua mitään, kun vohvelit ovat niin helppoja ja hyviä.

Matkailu:

Minä rakastan matkustelua. Säästän jatkuvasti rahaa matkailuun, suunnittelen matkoja ja tai muuten vaan matkahaaveilen. Se on jotenkin mennyt veriin. Tälläkin kaudella pääsin reissaamaan. Kuuban matkaa lukuunottamatta teemaksi muodoistui halpamatkailu. Tavoitteena oli tehdä matkoja aikaisempaa edullisemmin ja se onnistuikin aika kivasti.

Ystäväni Lauran kanssa ihailimme Krakovaa ja sen joulutoria, marraskuu 2016

Kuubassa tuli myös snorklailtua, tammikuu 2017. Reissussa Jonnan kanssa.

Sardinian rannat olivat kuin Karibialta, toukokuu 17. 

Reissussa Jonnan ja esikoisen ja keskimmäisen kanssa

Siuntionjoki oli varsinainen yllättäjä. Upea paikka! Toukokuu 17. Länsi-Uudenmaan Matkailu.

Reppureisulla Meteora säväytti, heinäkuu 17. Jonnan kanssa reissussa.

Joskus pahimmassa ruuhkavuosihässäkässä ja 4-kympin kriisissä mietin, että tapahtuuko minulle enää ikinä mitään merkittävää henkilökohtaisesti. Vai olenko muuttunut kotitalouskone-hoitoautomaatiksi ja kaikki asiat tapahtuvat vain muille perheenjäsenille. Noh, ehkä noin koko elämäni perspektiivistä katsottuna, minulle ei enää tapahdu usein merkittäviä asioita, mutta minulle tapahtuu säännöllisesti kivoja asioita. Elämäni on täynnä pieniä ja vähän isompia ilonaiheita ja voimavaroja. Tätä kirjoittaessa piti jälleen pysähtyä miettimään kiitollisena sitä kaikkea, johon minulla on ollut elämässä mahdollisuus. Se ei ole itsestäänselvyys.

Tällä kirjoituksellani haluan kannustaa teitä muita arjen kanssa kamppailevia miettimään, mitkä ovat ne asiat, joista sinä saat virtaa ja iloa ja miten voit lisätä niitä elämääsi.

Elä myös itsellesi!

Keski-ikäisen arjen piristykset

Vielä viime viikolla arki tuntui ihanalta vaihtelulta. Jokaisella perheessä oli nukkumaanmenoaika ja herätysaika ja tekemistä päiväksi. Sekin, että piti sonnustautua sen näköiseksi, että kehtaa mennä töihin, tuntui mukavalta.

Tällä viikolla arki on alkanut tuntua arjelta. Työpäivät ovat pitkiä, etenkin kun ulkona on kesän kauneimmat päivät. Makarooniruuat maistuvat pahvilta, samoin kuin työpaikkakeittiön antimet. Kotona odottaa aina tsiljoona tekemätöntä hommaa.

Arkeen on kuitenkin mahtunut pieniä piristyksiä. Niistä huomaan jälleen olevani todella tuhdisti keski-ikäinen. Oikeasti kukaan 20+ ei voi nauttia tällaisista asioista.

1. Marjanpoiminta
Työkaverini sai erinomaisen idean, että yhtenä kauniinä päivänä lähdimmekin suoraan töistä poimimaan puutarhavadelma. Meillä sattui olemaan vielä sama suosikkimarjatilakin. Vadelmien poimiminen oli suorastaan rentouttavaa. Korkeissa puskissa ei tarvitse kyykkiä, vaatteet ja kädet eivät mene sotkuun ja sää oli aivan täydellinen vadelmien poimintaan. Vadelma maistuivat niin makeilta ja mehukkailta suoraan suuhun poimittuna ;)

Makeita kuin karkit

Vattupuskaselfie

Kolmisen kiloa tuli poimittua vadelmia

2. Uusi *todella makea* piirakkaresepti

Meillä oli viikonloppuna vieraita ja se oikeuttaa keski-ikäisen valmistamaan jonkun erittäin makean jälkiruuan. Saattaa olla, että alitajuisesti teen jotain todella makeaa vieraille kahvipöytään, jotta siitä mahdollisesti jäisi jotain maanantain etäpäivän piristykseksi :D :D

Minä tykkäsin suolakinuskijuustopiirakasta (salted caramel cheesecake) todella paljon. Hetkellinen oikosulku tapahtui siinä välissä, kun otin irtopohjavuuan esille ja kuitenkin päädyin tekemään piirakan tavalliseen halkaisijaltaan selvästi isompaan piirakkavuokaan. Saihan piirakan toki tehtyä väärän kokoisessa vuuassakin, mutta kinuskikerros jäi paljon ohuemmaksi, mikä vaikutti negatiivisesti ulkonäköön.

Amatöörin kinuski ei ikinä levity tasaisesti, etenkin kun sitä on liian vähän

Kuvan millaiselta piiraan pitäisi näyttää ja ohjeen löydät täältä: http://kakkuparatiisi.blogspot.fi/2016/06/salted-caramel-cheesecake-piirakka.html

Suosittelen pitämään piirakkaan pari yötä jääkaapissa ennen tarjoilua.

3. Vesijuoksu maauimalassa

Paluu arkeen ja kaupunkiin tarkoitti myös paluuta vesijuoksurutiineihin. Ulkoaltaassa on kyllä niin paljon parempi fiilis kuin sisällä.

Ensi viikollekin on haave. Haluaisin päästä kanttarellimetsälle. Se onkin vaikeammin toteutettavissa. Haluaisin löytää sekä kanttarellejä että takaisin kotiin. Yritän etsiä luotettavaaa seuraa. Itse en pysty kumpaakaan suoritukseen.

Olemme muuten ottaneet nopeusennätyksen ensimmäisessä syysflunssassa. Tiistaina meillä jo pärskittiin, niiskutettiin ja kärsittiin karheasta kurkusta. Toivottavasti tämä ei ole mikään enne tulevasta pöpökaudesta.

Ihanaa perjantaita! Viikkoloppu on ihan kulman takana.

Taksilla Albaniaan

Ensimmäinen reissusta mieleen jäävä juttu on "Taksilla Albaniaan". Ei siinä muuta erikoista ollut, mutta on ollut kiva vastata kysymykseen "miten matkustit Albaniaan?" rennosti, että menin taksilla. Olimme siis tulossa Kreikan Igoumenitsasta Sarandaan ja hyvin harva autovuokraamo suostui siihen, että auto ajetaan rajan yli Albanian puolelle. Matkan olisi tosi voinut tehdä ensin yhdellä bussilla rajalle Kreikan puolelta, sitten ylittää rajan jalkaisin ja ottaa toinen bussi Albanian puolelta. Koska taksi maksoi saman verran kuin halvin maksu vuokra-auton ajamisesta Albanian puolelle, valintamme oli selvä. Taksilla Albaniaan!

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, turistipalvelut ajoittain vielä kangertelevat Sarandassa. Siinä missä monessa muussa turistikohteessa henkilökunta vain kohauttelisi olkapäitään, Sarandassa tehdään paljon matkailijoiden viihtyvyyden eteen.

Ensimmäiseen infrastruktuurin puutteeseen törmäsimme heti hotellissa. Ystäväni oli ajanut ensin Meteorasta pari tuntia Igoumenitsaan ja sitten olimme hypänneet taksiin ilman väliolutta pelkän veden voimin. Ystäväni oli sitä mieltä, että kylmä juoma pitäisi saada saman tien. Olimme hyväksyvästi nyökytelleet ja jopa ihastelleet hotellia, johon olimme juuri saapuneet. Rakennus oli todella siisti ja valkoinen maali hohti ja ympäristö näytti tältä:

Lähiympäristö näytti hyvin miellyttävältä

Hotellilla oli iso uima-allas, aurinkotuoleja ja oma ranta

Päätimme siis mennä suoraan vastaanotosta ottamaan yhdet juomat baariin. Siinä baaritiskillä tulin kysäisseeksi, että voimmeko laittaa juomat hotellinhuoneen laskuun. Se ei valitettavasti ollut mahdollista. No, entäpä luottokortti? Ei käy. Entäpä eurot? Valitettavasti ainoastaan paikalliset lekit, joita meillä ei ollut. Perin nyrpeänä totesimme, että joudumme nyt lähtemään vastaanottoon selvittämään tätä raha-asiaa.

Aloimme selvittämään käteisvarattomuuttamme lähes kielitaidottoman respan kanssa. Joukkio kasvoi nopeasti paremmin kielitaitoisella esimiehellä ja liittyipä joukkoon vielä baarin omistaja ilmoittamaan halukkuuttaan luotottaa meitä oluilla :) Siinä spekuloitiin laskun maksua respaan, 15-20min reipasta kävelyä 35 asteen helteessä pankkiautomaatille, jonka sijainnista ei ole tietoa. Taksilla voisi toki mennä, mutta taksin pitäisi odottaa, kunnes saamme rahaa. Respan esimiehellä oli hyvä ratkaisu, tokihan huoltomies voisi ajaa meidät pankkiautomaatille ja takaisin. Ystäväni kävi sitten huoltomiehen kanssa nostamassa tukun lekejä kouraan. Eipä ole ennen käynyt niin, että hotellin baari olisi hyväksynyt vain käteistä.

Tämän jälkeen pysyimme aina hyvissä käteisvaroissa. Viimeisenä iltana kiroilimme sitä, että meillä oli aivan hillitön tukko käteistä ja aamulla pitäisi ennen lauttaan menoa ehtiä vielä vaihtamaan rahat pois. Eipä tarvinnut vaihtaa. Lähtöaamuna hotellin vastaanotossa maksupääte ei toiminu. Paikalle haetaan esimies. Siinä sitä sitten ihmetellään, että milläs nyt maksetaan. Ladomme ensimmäiseksi kaikki lekit tiskiin ja sitten vielä euroja. Päästään siihen tilanteeseen, että hallussamme oleva valuutta on typistynyt 10€ ja satunnaisiin kolikoihin, mutta hotelli saatiin maksettua. Koska olemme jälleen käteisvarattomia, hotellin huoltomies luonnollisesti lähtee kyydittämään meitä :D

Takaisin ensivaikutelmiimme hotellista. Olimme siis vihdoin käteisvaroissa ja ensimmäiset oluet nautittuna, kun ystäväni päättää tilata drinkin. Hän valitsee mojiton. Sitä ei ole. Eikä mitään muutakaan hänen luettelemistaan drinkeistä. Oikeastaan ei ole varmuutta, että olisiko mitään drinkkejä. Sitten luototushaluinen baarimies kömpii esiin ja lupaa tehdä mojiton, mutta pitkänä "only long Mojito". Eihän se nyt ihan mojito ollut, mutta hyvältä maistui kuitenkin. Yhtä paikallisväritteisiä olivat muutkin drinkit.

Long mojito ja näkymä hotellin rannalle - ei paha

Sinä päivänä, kun baarista ei saa lainkaan drinkkejä, baaripoika tuo ystävälleni pahoitellen ilmaisen oluen. Ystäväni kutsuu tätä hyvästä asiakkaasta kiinnipitämiseksi ;) Tulopäivänä siis hankimme käteistä, nautimme virvokkeita, uimme ja rentouduimme. Kuumuuden pikkasen hellitettyä iski nälkä. Ajattelimme syödä vaivattomasti hotellilla. Selviää, että hotellista ei saa ruokaa. Eikä niistä parista naapurihotellistakaan. Ystävälleni on jo selvinnyt, että emme olekaan aivan keskustassa. Päätämme tällä kertaa lähteä kävelemään kohti keskustaa ja hän on löytänyt lyhyekön kävelymatkan päästä kivat arvostelut saaneen ravintolan.

Näkymä hotelliin ja varpaisiini: Oikealla näkyy vaiheeseen jäänyt ravintolan nurkka

Rahat ovat loppuneet ilmeisesti myös ylimmän kerroksen kanssa

Kävelymatkallamme näemme kaikenlaisia rakennuksia. Siistejä, rakenteilla olevia, keskenjääneitä, huonokuntoisia ja sellaisia joiden kohdalla tekee mieli hölkätä ihan siltä varalta, että jos talo sattuisi vaikka juuri silloin sortumaan. Emme löytäneet valitsemaamme ravintolaa, todennäköisesti se on yhden katuvalottoman tien varrella. Päätimme mennä pizzeriaan. Sieltä oli kiva merinäköala, leppoisa tuuli ja bändi soittamassa. Siinä terassilla istuskellessamme alan katsomaan paikkaa tarkemmin. Selviää, että istumme keskeneräisen rakennuksen ylimmässä kerroksessa. Pizzerian pojat ovat vetäneet sinne sähköt, laittaneet valaistuksen, kätkeneet raudoitukset kaislamatoilla ja ruuat kannettaan viereisestä ravintolasta. Hyvin kekseliäs tapa hankkia ravintolalle terassi!

Pystyssä töröttävät betoniraudoitukset on peitty kaisloin näppärästi. Lisäpisteet niihin laitetuista tunnelmavaloista :D 

Paluumatkalla ravintolasta pysähdymme matkatoimistorivin kohdalle katselemaan retkitarjontaa. Vaikka ilta oli jo myöhäinen, ne olivat vielä kaikki auki. Saamme ajatuksen, että Sarandan helteissä veneilypäivä olisi poikaa. Valitsemamme matkatoimiston nainen on hyvin pahoillaan, että hänellä ei ole kuin yksi veneretki myytävänä, mutta se olisi hyvin edullinen. Hän voisi myydä meille paikat puolalaisen ryhmän varaamaan retkeen. Kysymme rouvalta tarjousta veneretkestä vain meille kahdelle. Emme meinaa saada rouvalta oikein vastausta, hän haluaa säästää rahojamme ja ehdottomasti myydä meille paikat puolalaisen ryhmän mukaan. Saattaisimme vaikka oppia puolaa reissussa. Päätämme kuitenkin jättää puolan pikakurssin väliin ja maksaa enemmän.

Vuokravene parkissa Ksamilin rannalla

Aamulla matkatoimiston virkailija saattaa meidät veneelle ja pidämme pienen neuvonpidon päivän kulusta. Ajattelemme, että helppohan se on lennosta päättää missä pysähtyä. Hyppäämme kyytiin ja hyvin pian meille selviää, että kuskimme ei puhu oikeastaan yhtään englantia. Päätän laittaa parhaan elekieleni peliin. Käsimerkein onnistun ohjaaman kuljettajaa haluamiimme paikkoihin, snorkkeleita heiluttamalla kaveri heti tietää mihin mennä ja viiton meille lounasmahdollisuudenkin. Reissun parhaan lounaan söimme juurikin sillä Ksamilin rantaklubilla, jonne kuski vei meidät.

Palvelussa ei ole moitittavaa, kuski auttaa meidät uimatikkailta ylös, huuhtelee snorkkelivarusteet jne. Mutta kaiken muun ajan kuski puhuu kännykkäänsä. Meidän melkein 6 tunnin retken ajan kuljettajalla on aina puhelu menossa. Olisipa kyllä kiinnostanut tietää, että mihin se soitteli.

Elekieleni lopetti toimintansa siinä vaiheessa, kun halusimme palata takaisin Sarandaa. Ei hätää, lyhytvalinnassa oli tietenkin matkatoimiston numero.

Kuski valmiina auttamassa tarvittaessa veneeseen

Veneretkellä bongasimme paljon noita maastobunkkereita

Siistiydyttyämme veneretken jäljiltä päätimme mennä taksilla keskustaan hotellin meille suosittelemaan ravintolaan. Ravintolassa huokailimme kommunikaation helpoutta, nyt ei tarvitsisi muuta kuin osoitella listasta, mitä haluaa. Ällistys olikin aikamoinen, kun meiltä tuli ottamaan tilausta uusi tarjoilija suomeksi! Albaanialainen tarjoilijana tällä hetkellä työskentelevä nuori mies oli ollut Suomessa au pairina ja oppinut sinä aika hyvin suomea. Tämä oli melkein yhtä eksoottinen kokemus kuin galapagoslainen mies, joka oli työskennellyt Närpiössä. 

Vakiotaksisuharikin onnistuttiin hankkimaan reissussa. Hän muisti toisen kerran jälkeen jo missä hotellissa asuimme :) Viimeinen kokonainen matkapäivä menikin sujuvasti. Silloin kävimme taksilla Butrintissa raunioita bongailemassa. Mukana oli jo tutusti tukko käteistä, paljon vettä ja otin vielä taksin rekisterikilvestä kuvan, jotta löydämme takaisin oikeaan taksiin paluumatkalle.

Albania tarjosi sen verran säätöä ja outoja tilanteita, että paljon syvempi muistikuva varmasti jää Albaniasta kuin Korfusta. Vaikka moni asia kävi vähän vaivalloisesti, niin miten voisi olla nyrpiintynyt maahan, jossa baarinpitäjäkin lupaa "Ladies you drink beer now and pay tomorrow" :D