Taksilla Albaniaan

Ensimmäinen reissusta mieleen jäävä juttu on "Taksilla Albaniaan". Ei siinä muuta erikoista ollut, mutta on ollut kiva vastata kysymykseen "miten matkustit Albaniaan?" rennosti, että menin taksilla. Olimme siis tulossa Kreikan Igoumenitsasta Sarandaan ja hyvin harva autovuokraamo suostui siihen, että auto ajetaan rajan yli Albanian puolelle. Matkan olisi tosi voinut tehdä ensin yhdellä bussilla rajalle Kreikan puolelta, sitten ylittää rajan jalkaisin ja ottaa toinen bussi Albanian puolelta. Koska taksi maksoi saman verran kuin halvin maksu vuokra-auton ajamisesta Albanian puolelle, valintamme oli selvä. Taksilla Albaniaan!

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, turistipalvelut ajoittain vielä kangertelevat Sarandassa. Siinä missä monessa muussa turistikohteessa henkilökunta vain kohauttelisi olkapäitään, Sarandassa tehdään paljon matkailijoiden viihtyvyyden eteen.

Ensimmäiseen infrastruktuurin puutteeseen törmäsimme heti hotellissa. Ystäväni oli ajanut ensin Meteorasta pari tuntia Igoumenitsaan ja sitten olimme hypänneet taksiin ilman väliolutta pelkän veden voimin. Ystäväni oli sitä mieltä, että kylmä juoma pitäisi saada saman tien. Olimme hyväksyvästi nyökytelleet ja jopa ihastelleet hotellia, johon olimme juuri saapuneet. Rakennus oli todella siisti ja valkoinen maali hohti ja ympäristö näytti tältä:

Lähiympäristö näytti hyvin miellyttävältä

Hotellilla oli iso uima-allas, aurinkotuoleja ja oma ranta

Päätimme siis mennä suoraan vastaanotosta ottamaan yhdet juomat baariin. Siinä baaritiskillä tulin kysäisseeksi, että voimmeko laittaa juomat hotellinhuoneen laskuun. Se ei valitettavasti ollut mahdollista. No, entäpä luottokortti? Ei käy. Entäpä eurot? Valitettavasti ainoastaan paikalliset lekit, joita meillä ei ollut. Perin nyrpeänä totesimme, että joudumme nyt lähtemään vastaanottoon selvittämään tätä raha-asiaa.

Aloimme selvittämään käteisvarattomuuttamme lähes kielitaidottoman respan kanssa. Joukkio kasvoi nopeasti paremmin kielitaitoisella esimiehellä ja liittyipä joukkoon vielä baarin omistaja ilmoittamaan halukkuuttaan luotottaa meitä oluilla :) Siinä spekuloitiin laskun maksua respaan, 15-20min reipasta kävelyä 35 asteen helteessä pankkiautomaatille, jonka sijainnista ei ole tietoa. Taksilla voisi toki mennä, mutta taksin pitäisi odottaa, kunnes saamme rahaa. Respan esimiehellä oli hyvä ratkaisu, tokihan huoltomies voisi ajaa meidät pankkiautomaatille ja takaisin. Ystäväni kävi sitten huoltomiehen kanssa nostamassa tukun lekejä kouraan. Eipä ole ennen käynyt niin, että hotellin baari olisi hyväksynyt vain käteistä.

Tämän jälkeen pysyimme aina hyvissä käteisvaroissa. Viimeisenä iltana kiroilimme sitä, että meillä oli aivan hillitön tukko käteistä ja aamulla pitäisi ennen lauttaan menoa ehtiä vielä vaihtamaan rahat pois. Eipä tarvinnut vaihtaa. Lähtöaamuna hotellin vastaanotossa maksupääte ei toiminu. Paikalle haetaan esimies. Siinä sitä sitten ihmetellään, että milläs nyt maksetaan. Ladomme ensimmäiseksi kaikki lekit tiskiin ja sitten vielä euroja. Päästään siihen tilanteeseen, että hallussamme oleva valuutta on typistynyt 10€ ja satunnaisiin kolikoihin, mutta hotelli saatiin maksettua. Koska olemme jälleen käteisvarattomia, hotellin huoltomies luonnollisesti lähtee kyydittämään meitä :D

Takaisin ensivaikutelmiimme hotellista. Olimme siis vihdoin käteisvaroissa ja ensimmäiset oluet nautittuna, kun ystäväni päättää tilata drinkin. Hän valitsee mojiton. Sitä ei ole. Eikä mitään muutakaan hänen luettelemistaan drinkeistä. Oikeastaan ei ole varmuutta, että olisiko mitään drinkkejä. Sitten luototushaluinen baarimies kömpii esiin ja lupaa tehdä mojiton, mutta pitkänä "only long Mojito". Eihän se nyt ihan mojito ollut, mutta hyvältä maistui kuitenkin. Yhtä paikallisväritteisiä olivat muutkin drinkit.

Long mojito ja näkymä hotellin rannalle - ei paha

Sinä päivänä, kun baarista ei saa lainkaan drinkkejä, baaripoika tuo ystävälleni pahoitellen ilmaisen oluen. Ystäväni kutsuu tätä hyvästä asiakkaasta kiinnipitämiseksi ;) Tulopäivänä siis hankimme käteistä, nautimme virvokkeita, uimme ja rentouduimme. Kuumuuden pikkasen hellitettyä iski nälkä. Ajattelimme syödä vaivattomasti hotellilla. Selviää, että hotellista ei saa ruokaa. Eikä niistä parista naapurihotellistakaan. Ystävälleni on jo selvinnyt, että emme olekaan aivan keskustassa. Päätämme tällä kertaa lähteä kävelemään kohti keskustaa ja hän on löytänyt lyhyekön kävelymatkan päästä kivat arvostelut saaneen ravintolan.

Näkymä hotelliin ja varpaisiini: Oikealla näkyy vaiheeseen jäänyt ravintolan nurkka

Rahat ovat loppuneet ilmeisesti myös ylimmän kerroksen kanssa

Kävelymatkallamme näemme kaikenlaisia rakennuksia. Siistejä, rakenteilla olevia, keskenjääneitä, huonokuntoisia ja sellaisia joiden kohdalla tekee mieli hölkätä ihan siltä varalta, että jos talo sattuisi vaikka juuri silloin sortumaan. Emme löytäneet valitsemaamme ravintolaa, todennäköisesti se on yhden katuvalottoman tien varrella. Päätimme mennä pizzeriaan. Sieltä oli kiva merinäköala, leppoisa tuuli ja bändi soittamassa. Siinä terassilla istuskellessamme alan katsomaan paikkaa tarkemmin. Selviää, että istumme keskeneräisen rakennuksen ylimmässä kerroksessa. Pizzerian pojat ovat vetäneet sinne sähköt, laittaneet valaistuksen, kätkeneet raudoitukset kaislamatoilla ja ruuat kannettaan viereisestä ravintolasta. Hyvin kekseliäs tapa hankkia ravintolalle terassi!

Pystyssä töröttävät betoniraudoitukset on peitty kaisloin näppärästi. Lisäpisteet niihin laitetuista tunnelmavaloista :D 

Paluumatkalla ravintolasta pysähdymme matkatoimistorivin kohdalle katselemaan retkitarjontaa. Vaikka ilta oli jo myöhäinen, ne olivat vielä kaikki auki. Saamme ajatuksen, että Sarandan helteissä veneilypäivä olisi poikaa. Valitsemamme matkatoimiston nainen on hyvin pahoillaan, että hänellä ei ole kuin yksi veneretki myytävänä, mutta se olisi hyvin edullinen. Hän voisi myydä meille paikat puolalaisen ryhmän varaamaan retkeen. Kysymme rouvalta tarjousta veneretkestä vain meille kahdelle. Emme meinaa saada rouvalta oikein vastausta, hän haluaa säästää rahojamme ja ehdottomasti myydä meille paikat puolalaisen ryhmän mukaan. Saattaisimme vaikka oppia puolaa reissussa. Päätämme kuitenkin jättää puolan pikakurssin väliin ja maksaa enemmän.

Vuokravene parkissa Ksamilin rannalla

Aamulla matkatoimiston virkailija saattaa meidät veneelle ja pidämme pienen neuvonpidon päivän kulusta. Ajattelemme, että helppohan se on lennosta päättää missä pysähtyä. Hyppäämme kyytiin ja hyvin pian meille selviää, että kuskimme ei puhu oikeastaan yhtään englantia. Päätän laittaa parhaan elekieleni peliin. Käsimerkein onnistun ohjaaman kuljettajaa haluamiimme paikkoihin, snorkkeleita heiluttamalla kaveri heti tietää mihin mennä ja viiton meille lounasmahdollisuudenkin. Reissun parhaan lounaan söimme juurikin sillä Ksamilin rantaklubilla, jonne kuski vei meidät.

Palvelussa ei ole moitittavaa, kuski auttaa meidät uimatikkailta ylös, huuhtelee snorkkelivarusteet jne. Mutta kaiken muun ajan kuski puhuu kännykkäänsä. Meidän melkein 6 tunnin retken ajan kuljettajalla on aina puhelu menossa. Olisipa kyllä kiinnostanut tietää, että mihin se soitteli.

Elekieleni lopetti toimintansa siinä vaiheessa, kun halusimme palata takaisin Sarandaa. Ei hätää, lyhytvalinnassa oli tietenkin matkatoimiston numero.

Kuski valmiina auttamassa tarvittaessa veneeseen

Veneretkellä bongasimme paljon noita maastobunkkereita

Siistiydyttyämme veneretken jäljiltä päätimme mennä taksilla keskustaan hotellin meille suosittelemaan ravintolaan. Ravintolassa huokailimme kommunikaation helpoutta, nyt ei tarvitsisi muuta kuin osoitella listasta, mitä haluaa. Ällistys olikin aikamoinen, kun meiltä tuli ottamaan tilausta uusi tarjoilija suomeksi! Albaanialainen tarjoilijana tällä hetkellä työskentelevä nuori mies oli ollut Suomessa au pairina ja oppinut sinä aika hyvin suomea. Tämä oli melkein yhtä eksoottinen kokemus kuin galapagoslainen mies, joka oli työskennellyt Närpiössä. 

Vakiotaksisuharikin onnistuttiin hankkimaan reissussa. Hän muisti toisen kerran jälkeen jo missä hotellissa asuimme :) Viimeinen kokonainen matkapäivä menikin sujuvasti. Silloin kävimme taksilla Butrintissa raunioita bongailemassa. Mukana oli jo tutusti tukko käteistä, paljon vettä ja otin vielä taksin rekisterikilvestä kuvan, jotta löydämme takaisin oikeaan taksiin paluumatkalle.

Albania tarjosi sen verran säätöä ja outoja tilanteita, että paljon syvempi muistikuva varmasti jää Albaniasta kuin Korfusta. Vaikka moni asia kävi vähän vaivalloisesti, niin miten voisi olla nyrpiintynyt maahan, jossa baarinpitäjäkin lupaa "Ladies you drink beer now and pay tomorrow" :D