Rappioromanttinen Havanna

Vielä viimeinen Kuuba-postaus eli päiväretkemme Havannaan.

Ystäväni oli nähnyt melkoisesti vaivaa valitessaan meille Havannan retkeen auton. Varsinaisen kaunottaren hän olikin löytänyt. Olimme varautuneet retkipäivään asianmukaisin eväin. Kassissa oli hyvin kylmennettyjä piccoloshampanjoita.

Noh, kuinkas sitten kävikään? Retkipäivänä tuuli oli järkyttävän kova. Havannaan oli jopa luvattu sadetta ja auton kuomu oli heikkokuntoinen. Siinä aikamme harkittua asiaa, päädyimme kuljettajan ehdotukseen, että hänen ystävänsä ajaa meidän umpiautollaan. Siihen romuttui haavekuvamme meistä avoauton kyydissä 30 asteen helteessä ja kuinka siemailemme takapenkillä shampanjaa aurinkolasit päässä hiukset huiveilla peitettynä. Päätöksemme umpiautosta oli aivan varmasti oikea.

Kakkosvaihtoehto

Sen mitä hävisimme autossa, hävisimme myös kuljettaja-oppaassa. Alkuperäinen kuljettaja vaikutti huomattavan kielitaitoiselta ja puheliaalta ainakin. Umpiauton kuljettaja ei osannut päivän aikana vastata yhteenkään kysymykseen. Vanhassa Havannassa, jopa nuori paikallinen nainen tuli minulle kertomaan kaupungin vanhasta vesijohtojärjestelmästä (akvedukti) ja ilmeisesti hiukan ripitti kuskiamme, joka ei osannut edes kertoa, että kyseessä oli vesijohtojärjestelmä.

Kuten ystäväni totesi, niin ehkä oli kuitenkin parempi, ettemme saaneet toista yli 10 tunnin Kuubainfopläjäystä, kuten Louisilta Sikojenlahden reissulla. Keskimäärin saimme siis sopivat opastukset, koska yhdeltä saimme liikaa ja toiselta emme mitään :D

Pysähdyimme kerran matkalla kahvilaan, jossa oli myös siistit vessat. Isolta terassilta saattoi ihailla alhaalla virtaavaa jokea, huikean korkeaa siltaa ja kahta puiden yläpuolella saalistavaa haukkaa.

Rotko oli niin syvä, etten saanut samaan kuvaan sekä siltaa että jokea

Ensimmäiseksi vierailimme Kristus-patsaalla (El Cristo de La Habana), joka sijaitsee lahden Havannan vastakkaisella puolella tarjoten upeat näköalat kohti kaupunkia. Patsas on hiukan samantyylinen kuin Riossa.

Patsasta ei pystynyt kuvaamaan ilman turisteja :)

Näkymä Kristus-patsaalta Havannaan

Seuraavaksi menimme tutustumaan La Cabañaan (Fortaleza de San Carlos de la Cabaña). Se on espanjalaishallinnon aikana rakennettu linnoitus Havannan puolustamiseksi. Juurikin tuon puolustuksellisesti heikon kohdan takia Espanja oli hävinnyt 1762 Havannan englantilaisille. Britit vaihtoivat sen Floridaan seuraavana vuonna. La Cabana valmistui vuonna 1774, jolloin se oli Pohjois- ja Etelä-Amerikkojen toiseksi suurin sotilaallinen rakennus (suurin oli Kolumbiassa). Kuuban diktaattorit Machado ja Batista käyttivät La Cabanaa vankilana ja teloituttivat siellä useita vastustajiaan. Kuuban vallankumouksen jälkeen linnoitusta hallitsi Che Guevara ja käyttötarkoitus oli sama vanha :( 

Verisestä historiastaan huolimatta La Cabana on viehättä paikka. Siellä on pari museota, kauppoja, kirkko, kahviloita ja sikarimyymälä, jossa on maailman pisin sikari (muistaakseni yli 80m). 

Kauniin La Cabanan katu

En ole ennen nähnyt tällaisia puita!

La Cabanan jälkeen matkalle jatkui Vallakumousmuseolle. Sen edessä kiemurteli n. 20m jono. Museo oli ollut useamman päivän kiinni tammikuun alussa ja siksi varmaan siellä kävi normaalia runsaampi kuhina. Meihin iski laiskuus. Emme viitsineetkään lähteä jonottelemaan sinne, niinpä karautimmekin suoraan Vallankumousaukiolle. Siellä Castro on pitänyt tärkeimmät puheensa. Vallankumousaukio näytti yhtä karulta kuin vastaavat kommunismihallinnon aukiot.

Kokoa aukiolla riittää

Aukiota reunustavat valtion rakennukset on koristeltu Castrojen ja Guevaran silueteilla

Vallankumousaukio oli aika nopeasti nähty, joten päätimme siirtyä keskusta-alueelle odottelemaan lounasvaraustamme. Kävimme katsomassa Capitoliota ja sitä ympäröiviä kortteleita ja viehättävää pikku puistoa. Tykkäsin kortteleista paljon. Capitolio on hiukan isompi ja koristeellisempi kuin amerikkalainen esikuvansa DC Capitol. Ensimmäisen maailman sodan jälkeen sokerikauppa kukoisti ja niillä rahoilla silloinen amerikkalaistaustainen diktaattori Machado rakennutti Capitolion.

Turisteille menopelejä

Seuraavaksi oli vuorossa lounas. Paikka oli sellainen, johon turistien kuljettajat toivat turistinsa. Ravintola oli kaukana autenttisesta ja kyllä minusta 30€ lounas juomineen oli kallis. Tällä alueella alkoi jo näkyä, mitä tapahtuu, kun kukaan ei huolla taloja.

Parkkeerasimme hevoskärryjä vastapäätä :)

Ihan karmeaa tuollaiset katki olevat pylväät. Niiden merkitys on tuskin pelkästään esteettinen...

Lounaan jälkeen oli vuorossa ehkäpä Havannan kohokohta eli vanha kaupunki. Ensimmäinen bongauskohteemme oli italialaisen arkkitehdin suunnittelema San Cristóbal de la Habana katedraali 1700-luvun loppupuolelta. Siitä ei tullutkaan sitten yhtään kelvollista kuvaa, mutta aukio kirkon ympärillä näyttää tältä:

Turisteja oli reilusti Havannassa

Kävelimme viehättävää Kauppiaitten katua. Talojen seinämaalauksia on kunnostettu laajasti ja katu oli varsin viehättävä. Kaunein näkemäni aukio vanhassa kaupungissa oli minusta Plaza Vieja, joka on perustettu 1559.

Kävimme myös tsekkaamassa San Francisco de Asisin toria ja kirkkoa. Kirkon rakennusmateriaali oli varsin hämmästyttävä, se oli tehty korallikivestä. Tai ainakin siksi me sen tulkitsimme. Kuljettajaoppaamme ei tiennyt tästäkään mitään.

Kirkon seinää - meistä ihan selvää korallikiveä

Kävimme toki katsomassa missä hotellissa Hemingway asui ja mikä oli hänen kantabaarinsa. Säästän teidät niitä kuvilta ja näytän sen sijaan mielenkiintoisemman kuvan, jossa näkyy Havannan ensimmäistä vesijohtojärjestelmää akvaduktia nykyisen katutason alapuolella.

Näistä kuvista puuttuu yksi olennainen havannalainen juttu. Nimittäin musiikki. Jo iltapäivästä useammasta ravintolasta ja kahvilastakin kantautui upeaa musiikkia. Vanhassa kaupungissa salsa kirjaimellisesti ympäröi matkalaisen ja sieppaa mukaansa rytmiin. Voisin kuvitella itseni istumassa iltaisin kuuntelemassa upeita salsabändejä ja saattaisin pyörähtää lattiallakin. Ehdimme päivän aikana kuulemaan pieniä pätkiä todella monelta bändiltä ja ne olivat kaikki niin taitavia.

Meidän piti päättää Havannan kierros ajamalla usean kilometrin mittainen rantabulevardi El Malecon päästä päähän. Matkamme tyssäsi nopeasti. Erittäin tuulisesta säästä johtuen aallot olivat nostattaneet vettä El Maleconin, joten jouduimme tyytymään vain pieneen pätkään. Kuljettajamme näytti meille lohdutukseksi kiinalaiskorttelit.

Meillä oli hieno retkipäivä. Minähän aina lämpenen näille pittoreskeille rappioromanttisille kohteille, joten pidin kyllä Havannastakin. Ei tämä varmaan joka makuun iske. 

Tämän järkyttävän pitkän postauksen päätteeksi laitan vielä kolme suosikkiani random citykuvista.

Jos olisi osannut espanjaa, olisin ehdottomasti ottanut ennustuksen :D

Kun viikon kohokohta on muovipussi

Minulla on ollut varsinainen tahmaviikko. Väsyttää, ajatus ja kroppa kulkevat hitaasti. Niin hitaasti, että viikolta jäi töissä hommia kesken, jotka olisi jotenkin hoidettava maanantaiksi. Viikon tapahtumat olivat hyvin arkisia: töitä, ruuanlaittoa, kahden pojan oikojakäynnit, pesimme Hra Kepposen saman koneellisen pyykkiä kolmesti, koska unohdimme tyhjentää pyykkikoneen kahdesti. Vapaa-ajan vietteenäni oli vanhempain ilta, jossa suunniteltiin koulun discoa ja ahkera sohvalla pilkkiminen.

Tahmaviikkoni kohokohdaksi muodostuikin muovipussi. Kyllä, muovipussi!

Löysin jostain nurkasta muovipussin, jonka äitini on kiikuttanut minulle muutama vuosi sitten. Siellä oli ainoan ikinä neulomani villapaidan jämälangat ja muita satunnaisia lankakerän loppuja. Päätin hankkiutua moisesta roskasta heti eroon. Onneksi luontainen laiskuus. Muutaman tunnin päästä aloin katsomaan muovipussia hiukan tarkemmin. Totesin sen olevan autenttinen teinivuosieni muovipussi, todennäköisesti se sama pussi, jossa olen ostanut villapaitani langat. Ja mikä upea 80-luvun muotipläjäys onkaan kassiin ikuistettuna :D

Heti tuon T-logon nähdessäni iski flashback, että Tuko eli T-kauppa. Olin jo aivan unohtanut koko Tukon. Heti muistui mieleen 80-luvun kotikaupunkini keskustan vierekkäiset T- ja K-kaupat. Wikipedia tiesi kertoa, että Tukon omistuksessa oli myös Carrols. Ainakin näin pääkaupunkiseutulaisittain varsin merkittävä paikka 80-luvun teinille.

80-luvun muotia

Muovikassissa oli myöskin Anttilan kuvasto  heinäkuulta 1986. Oih, mitä muotiaarteita onkaan voinut Anttilasta ostaa.

Mikä ihana yhdistelmä pusakka ja shortsit ja vielä hikinauha!

80-luvun miesmalleilla oli pyykkilaudan sijasta kunnon karvoistus :D Jestas :D

Oooh, mikä tyyli

Mikä flashback Pierre Robert meikkejä turkooseissa rasioissa

Että tällainen muovipussiraportti tällä kertaa ja aikamatka 80-luvulle.

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Viinanpolttajaiset

Jos keski-ikäisen arjen ilot ja haaveet ovat outoja (ref. pilkkiminen ja jäällä kävely), keski-ikäisen juhlat ne vasta outoja saattavat ollakin. Tosin hyvin yleinen juhlakuvaus on, että juhlat ovat rauhallisia, sisältävät paljon istumista ja loppuvat ajoissa :) Viinanpolttajaiset vastaavat erinomaisesti kuvausta kyseistä kuvausta, vaikka olivatkin hiukan eksoottiset.

Saksalainen työkaverini järjesti työpaikkani pullapiirille juomatarjoiluspektaakkelin nimeltään Feuerzangenbowle. Feuerzangebowlea tarjotaan Saksassa jouluna ja uutena vuotena.

Ensin valmistimme vedestä, punaviinistä, appelsiinimehusta ja glögimausteista glögipohjan. Se kuumennettiin melkein kiehuvaksi. Näppärään glögimaustamiseen työkaverini oli tuonut Saksasta glögimaustetta, joka oli pakattu kuten t-pussit. Kaikessa rauhassa hämmentelimme glögiä ja nuuskuttelimme siitä tulevaa ihanaa tuoksua. Olipa työkaverimme varastoinut juhliamme varten Lidlistä saksalaisia joululeivonnaisia stolleneita, jotka ovat minusta niin herkullisia.

Sitten alkoi spektaakkeliosuus eli varsinainen viinanpoltto. Kattilan päälle laitettiin teline sokeria varten. Saksasta saa ostaa isoja sokeritokkia juurikin Feuerzangenbowlea varten. Sokeritokka asetetaan telineeseen ja sitä valellaan rommilla. Sitten rommia imenyt sokeritokka sytetään tuleen. Palvaa sokeritokkaa valellaan useita kertoja rommilla, kunnes kaikki sokeri on karamellisoitunut ja valunut glögin sekaan. Rommin pitää olla alkoholipitoisuudeltaan vähintään 54% sekä huoneen lämpöistä, jotta se palaa.

Glögipohja on valmiina ja sokeritokka paikallaan telineessä

Sokeritokka valellaan rommilla

Sytetään tuleen

... ja poltellaan

Jotta hommassa olisi jotain jännitystä, palavaa sokeritokkaa valellaan rommilla. Tällöin saadaan hurjia lieskoja aikaiseksi. 

Lieskat olivat niin vaikuttavat, että kuvasin niistä videonkin

Meillä meni varmasti toista tuntia aikaa viinanpolttelussa. Kuten kunnon keski-ikäisyyteen kuuluu, niin kukaan ei paheksunut moista alkoholin väärinkäyttöä. Tyytyväisinä katselimme komeita liekkejä. Valmiissa juomassa sokeri maistui minusta yllättävän vaimeasti, olisin luullut juoman olevan makeampaa. 

Minusta Feuerzangenbowle oli oikein mukava seurustelumuoto. Juoman valmistumista on kiva katsella. Sen kanssa tarjoiltavaksi riittäisi vaikka stollenit, piparit ja juustoja. Kivahan tällä tavalla olisi viettää iltaa ystävien kanssa. "Ostetaanpas useampi pullo rommia jouluksi ja poltetaan ne kaikki pois" :)

Onko Feuerzangenbowle sinulle tuttu? Löytyykö maailmalta muita viinanpolttajaistraditioita?

Keski-ikä aiheuttaa outoja ajatuksia

Joku saisi kyllä kirjoittaa opaskirjan keski-ikäisyyteen, jotta osaisin varautua näihin tuleviin tuntemuksiin. Tänään olen jälleen yllättänyt itseni. Tai ehkä suorastaan pelästyttänyt itseni.

Olen vähitellen sopeutunut siihen, että lempiharrastukseni on ulkoilu. Erityisesti rakastan talviulkoilua. Lumi, kirkas auringonpaiste ja pari pakkasastetta - voisiko olla parempaa? Viikonlopun kicksit tulivat ehdottomasti siitä, kun sunnuntaina pääsin jäälle auringonpaisteeseen kävelylenkille. Siinä kävellessäni huomasin mietiskelleeni pitkään, että mitäköhän mahtaisi maksaa pilkkivälineet. Haaveilin, kuinka mukavaa olisi istua pilkkijakkaralla auringonpaisteessa eväitten kera odotellen, että tulisiko kenties saalista. Se, että en kykene irrottamaan edes ahventa mato-ongesta ei haitannut haaveilua, eikä sekään, että syystä ostan kalani fileinä kaupan kalatiskiltä.

Yritin karistaa kaikki älyttömät pilkkimiseen liittyvät ajatukset aivoistani, mutta turhaan. Selvästi pilkkihaaveet olivat vallanneet pääni. Mitä minulle on tapahtumassa? Onko nämä muutokset pysyviä ja mihin kehityskulku johtaa? Ei kai vaan siihen, että minulla on kohta tuulipuvun lisäksi myös pilkkihaalari?

Kuvat olen ottanut Helsingistä Ison Kallalahden rannalta.

Kuuba - retki Sikojenlahdelle

Olimme maksaneet Sikojenlahden päiväretken etukäteen netissä. Hotellin ulkopuolella meitä odotti sovittuun aikaan siisti valtion autovuokraamon jeeppi sekä niukkasanainen kuljettaja-oppaamme Louis. Ensin piti kuulemma käydä Varaderossa selvittämässä jotain asiaa. Louis kaahasi sinne kuin viimeistä päivää ja ehdimme jo hetken miettiä, että millainen päivästä mahtaa tulla.

Louis palasi asioiden hoidosta jätesäkin ja ison rantapyyhkeen kanssa. Kuljettajan puolen penkki oli niin märkä, että Louisin housut olivat jo peffasta kostuneet ja häntä oli etukäteen harmittanut päivä märällä penkillä istumista. Toista autoa ei tietenkään ollut, mutta onneksi löytyi jätesäkki ja pyyhe. Penkkiepisodin jälkeen Louis rentoutui ja hänen sanainen arkkunsa avautui. Sen jälkeen puheesta ei tullut hetkeksikään loppua, Louis puhui meille melkein puoli vuorokautta. Paitsi, että Louis jututti meitä, niin hän jututti kaikki paikalliset ja puolet muista turisteista. Häntä piti päivän aikana käydä aina etsimässä ja hoputtamassa ja jossain se ukkeli oli suustaan kiinni tai laulaen opettamassa salsaa muille turisteille. Ihan viihdyttävä tapaus ja opimme päivän aikana hyvin paljon Kuuban historiasta ja nykypäivästä. Ystäväni tosin tuumasi, että vähempikin puhe olisi riittänyt ;)

Kuubalainen sosialistinen malli on sellainen, että tänä päivänä valtio omistaa tai on mukana lähes kaikessa liiketoiminnassa. Majoituimme espanjalaisen Melia-ketjun hotellissa ja siinäkin bisneksessä valtio on sopimusosapuolena ja on osallistunut investointiin. Hotelli saa määräaikaisen toimiluvan ja liiketoimintaa verotetaan 40% veroasteella. Korkeasta verotuksesta huolimatta uusia hotelleja nousee jatkuvasti Varaderon upeille rannoille ja niitä on tällä hetkellä n. 70. Myös palkat ovat valtion säännöstelemät. Aurinkomatkojen opas sanoi, että kuubalaisten virallinen keskipalkka olisi n. 20 CUC eli noin 20€ kuukaudessa. Netti antaa tähän erilaista tietoa, esimerkiksi lääkäreiden ja sairaanhoitajien palkkaa on viime vuosina korotettu prosentuaalisesti huikeasti. Louis mukaan keskipalkalla pärjäilee sinnitellen ja kituuttaen, koska terveydenhuolto ja koulutus ovat ilmaisia ja asuminen, sähkö ja vesi tuettua. Suurin osa keskipalkkaa ansaitsevista tekee myös toista työtä. Peruselintarvikkeita ostetaan valtion myymälöistä kuukausittaisella ruokakortilla. Esimerkiksi Havannassa suurin osa kaupoista on hyvin tyhjiä, niissä ei ole juuri mitään ostettavaa.

Suurimmasta osasta tavaraa on kauppasaarrosta johtuen pulaa. Kaikkea korjataan ja kierrätetään. Kuulimme, että eniten vaikeuksia on hankkia pienille pojille käyttövaatteita. Kauppasaarron takia niitä ei tuoda maahan juurikaan eikä oma tuotanto pysy kysynnän perässä. Kylläpä harmitti, etten tiennyt tätä etukäteen. Olisin voinut tuoda ison pinon uusia poikien vaatteita. Välillä joku tuikitärkeä tuote voi loppua, kuten naisten deodorantit, jotka olivat pari kuukautta Havannasta loppu. Räikeimmiten pula näkyy teknologian suhteen: ei ole autoja eikä traktoreita ja siksi hevonen on edelleen hyvä kulkupeli ja maatyöt hoituvat myös hevosen ja oman lihasvoiman avulla. Omituisesti kännyköitä ei kauppasaarto tunnu koskevan. Mahtavatkohan olla kaikki käytettyjä?

Louisin mukaan perheen elämiseen tarvitaan kuitenkin vähintään 100€, jotta ruokavalio käsittäisi riittävästi tuoretuotteita ja vaatetuksen. Keskiluokkaiselta perheelta kuluu kuulemma helposti jopa 400€ kuussa elämiseen. Miten sitten ansaita lisätuloja? Moni tekee kahta työtä. Suurin osa kuubalaisista haluaa työskennellä turismin parissa, koska se tarkoittaa tippejä. Illallistarjoilija saattaa hyvinkin olla lääkäri, joka työpäivänsä päätteeksi heittää tarjoilijan keikkaa lisäansioiden vuoksi. Jos omistat auton, jolla voit ajaa taksia, pääset helposti varakkaiden joukkoon. Yrittäjyys on pikkuhiljaa vapautumassa Kuubassa, esim. yksityisen kampaamon voi perustaa ja hinnoitella itse palvelunsa. Samoin ravintolatoimintaan on tulossa lisää vapauksia. Maalaiskylien pääraitilla maanviljelijät saavat itse myydä tuotteitaan.

Traktori, moottoripyörä, auto ja bussi samassa paketissa maalaiskylän raitilla

Maalaiskylän päätien hedelmäkauppa

Meidän retkipäivimme meni niin, että ajelimme maaseutureittiä pitkin ensimmäiselle "yllätyskohteelle" Fiesta Campesinalle. Toki kävimme matkalla moikkaamassa Louisin ystävää hänen rakennustyömaallan ja kyselemässä toisen ystävän kuulumiset ravintolabisneksestä. Ravintolamamman kävimme kättelemässä ja Louis tiedusteli, että olisiko alligaattoria tarjolla. Alligaattori-illallista varten meidän olisi kannattanut tulla paluumatkalla uudestaan ravintolaan. Harmillisesti alligaattori oli loppu (jee!) Fiesta Campesina oli pienen ja vaatimattoman eläinpuiston ja kultturipuiston sekoitus. Kohde ei ollut sellainen, jossa olisimme halunneet vierailla. Kävimme kuitenkin kohteliaasti katsastamassa paikkoja ja pelasimme elämämme ensimmäisen kerran marsurulettia, joka olikin vierailun kohokohta.

Paikassa oli kauniita kukkia

Marsuruletissa marsu laitettiin keskelle rulettia pyörivälle osalle ja koppi päälle. Sitten marsua pyöriteltiin kunnes asiakas sanoo stop. Sen jälkeen koppi otettiin pois marsun päältä ja marsu lähti tallustelemaan rulettipöydälle. Jos marsu meni koppiin, jonka numeron asiakas oli valinnut, asiakas voitti. Ostimme aika runsaasti numeroita, mutta rommipullo meni sivu suun :D

Marsulla alkaa duunivuoro

Nyt on marsua pyöritelty ja aika nostaa koppi pois 

Marsu suorittaa harkintaa, että mihin koppiin menisi.

Olimme ostaneet paljon koppeja ja marsu mokoma ei valinnut niitä. Uhkailimme marsua perulaisella kohtalolla, eli grilliin päätymisellä, ilman vaikutusta :D :D

Marsuruletin ja virkistävän sokeriruosta puristetun juoman ja salsan kuuntelun jälkeen jatkoimme matkaa kohti Sikojenlahtea. CIA koulutti Kuuban vallankumouksen jälkeen kuubalaisia maasta muuttaneita sotilasjoukoiksi, joiden tarkotuksena oli tehtä vallankaappaus Kuubassa. Nämä joukot nousivat maihin Sikojenlahdella 1961. Maihinnousu epäonnistui, Kuuba torjui hyökkäyksen ja oli muun maailman silmissä myös moraalinen voittaja. Sikojenlahden episodi ajoi Kuuban tiiviimpään yhteistyöhön Neuvostoliiton kanssa ja johti osaltaan Kuuban ohjuskriisiin. Matkalla näimme useita muistomerkkejä maihinnousussa kuolleiden kuubalaisten muistoksi.

Me kävimme ihastelemassa maihinnousurantaa ja uimassa siellä. Ranta oli ihana. Ihmisiä oli meidän lisäksi ehkäpä vain viisi, kuin koko ranta olisi ollut vain meitä varten. Vesi oli ihanan lämmintä, koska ranta oli hyvin suojainen.

Sikojenlahden maihinnousupaikka

Seuraavaksi oli vuorossa retken päähomma eli snorklaus. Retkeemme kuului snorklausvarusteet, mutta meillä oli omat maskit ja putket ja olimme vain vaille räpylöitä. Ensimmäisessä snorklauskohteessa räpylät olivat loppuneet, joten jatkoimme seuraavaan paikkaan nimeltään Playa Perdiz. Alueelle oli 15€ sisäänpääsymaksu ja siihen sisältyi buffet lounas ja open bar. Kuubalaisen turvallisuuskäsityksen mukaan Louis huolehti, että olimme juoneet ainakin kaksi drinkkiä tyhjään vatsaan ennen snorklaamaan menoa.

Playa Perdiz

Veteen meno kiviseltä rannalta räpylöillä ei ollut helppoa, mutta meikäläinen kankea jalkakin suoriutui veteen. Hyvin lähellä rantaa oli kivat korallit ja paljon värikkäitä kaloja. Pienen pelästyksen koin, kun näin useampia meduusoja vedessä. Nämä olivat kuitenkin niin pieniä, että ne eivät polta. Kuuban rannikolla vain ne meduusat joille on kasvanut perässä roikkuvat lonkerot tai värikkäät kuviot selkään ovat polttavia. Snorklausolosuhteet olivat erinomaiset ja olisimme viihtyneet vedessä vaikka kuinka kauan.

Koralleja

Lisää koralleja

Nuo siniset pikkukalat olivat aivan ihania

Kuvassa vasemmalla korallin edessä näkyy yksi meduusa

Playa Perdizissä toimi sukelluskoulu ja sieltä tehtiin myös paljon lyhyitä introsukelluksia. Introsukelluksen hinta oli yllättävän edullinen ja se tehtiin turvallisesti matalassa vedessä. En silti vieläkään ole uskaltautunut sukeltamaan. Söimme vielä lounaan ja jatkoimme matkaa siihen snorklauskohteeseen, jossa jäimme ilman räpylöitä.

Tällä kertaa saimme räpylät ja ne tulivat todella tarpeeseen, koska rannalla kävi aikamoinen aallokko. Korallit olivat kauempana rannasta ja aallot tekivat snorklauksesta vaikeampaa ja raskaampaa. 

Korallit olivat muhkeammat ja monipuolisemmat kuin Playa Perdizissä

Joku snorklaaka ruokki kaloja

Snorklaajan vasemman käden kohdalla näkyy jälleen meduusa

Tuulisella rannalla meduusoja oli huomattavasti enemmän. Oli pieniä henkisiä vaikeuksia jatkaa snorklausta, kun meduusoja tuli vastaan entistä enemmän. Siinä vaiheessa, kun meduusoja oli niin paljon, että näkyvyys kärsi oli pakko kääntyä pois.

Meri täynnä meduusoja

Ystäväni nousi vedestä aikaisemmin ja kun minä nousin vedestä, oli ystäväni jo löytänyt suomalaista juttuseuraa. Olivat kuulemma kuullet, kuinka kirosin ystävälleni sitä, että jostain syystä maskini vuoti. Aika yllättävissä paikoissa törmää suomalaisiin! Herroille oli käynyt niin, että snorkkelit olivat loppuneet ja olivat jonossa. Jos siis aiot snorklata Kuubassa, suosittelen omia välineitä.

Kävimme vielä uimassa vedellä täyttyneessä luolassa ja sitten lähdimme märissä uikkareissa kohti Varaderoa. Paluumatkalla saimme kuulla Louisin ylistäviä arvioita Fidel Castrosta ja sosialismista, joka on taannut kaikille mahdollisuuden koulutukseen, terveydenhuoltoon, ruokaan ja asumiseen. Louis on entinen toimittaja ja matkustellut ulkomailla ja nähnyt muunkinlaisia yhteiskuntajärjestelmiä kuin paikallisen ja silti kunnioitus ja arvostus Kuuban sosialismia kohtaan oli hyvin korkealla, vaikka elämä on jatkuvaa temppuilua kaiken puuttuvan tavaran kanssa. Lousin käytännön haasteista saimme pian pienen esimerkin. Hän tiedusteli kohteliaasti, että haluaisivatko rouvat ostaa banaaneja. Emme olisi millään halunneet ponnistaa jeepistä ulos märissä uimapuvuissa kylänpääraitille banaaniostoksille ja yritimme välttää sen. Louis joka tapauksessa pysäytti pääraitille ja me punkesimme hiukan ärtyneinä pakollisille banaaniostoksille. Sitten tajusimme, että ei Louis yrittänytkään pakkomyydä meille banaaneja, vaan hänellä oli käynnissä tuoretavaran haalinta omiin ja lähipiirin tarpeisiin. Siinä sitä kierrettiin muutamat hedelmäkojut muutamassa eri kylässä tekemässä ostoksia. Välillä piti kilauttaa kaverille, että mitä hän haluaisi. Jeepin takakontti täyttyi tuomisista kotiin ja Louis oli hyvin tyytyväinen, koska ei muistanut milloin olisi viimeksi pystynyt ostamaan tuoreita guavia. Pitihän meidänkin tehdä ostoksia ja sain elämäni makeimmat pikkubanaanit.

Oli varsin antoisa retkipäivä. Lähdimme vain snorklaamaan, mutta saimme paljon enemmän. Jos olisimme olleet Kuubassa pidempään olisin palkannut Louisin kierrättämään meitä salsaklubeilla. Sekin olisi häneltä sujunut.

PS. Toivottavasti en turruttanut kaikki lukijoita tällä pitkällä retkipostauksella