Jatkoa edelliseen Japanipostaukseen.
Japanilainen työkulttuuri on hyvin hierarkinen. Pomo päättää ja alaisten tulee kunnioittaa esimiestä. Ainakaan 2000-luvun alussa ei olisi tullut kuuloonkaan, että alaiset haastaisivat esimiestä tai edes kysyisivät runsaasti kysymyksiä esimieheltä. Eikä tänäkään päivänä kukaan japanilainen jätä esimieheltä saamiaan hommia tekemättä eikä ikimaailmassa sanoisi rennosti "Sorry, unohdin. Teen ensi viikolla".
Esimiehet olivat tuohon aikaan kirjaimellisesti esimiehiä, naiset eivät japanilaisissa yrityksissä juuri edenneet. Voitte kuvitella asiakkaamme hämmennyksen, kun astuin mukaan kuvioihin. Tarkoituksellisesti hämmensin soppaa vielä sillä, että menin aina asiakaspalaveriin kunnon korkokengissä, joissa olin melkein kaikkia muita pidempi.
Sijainti ei ollut yhtä keskeinen kuin ensimmäisen toimiston, mutta toimistokompleksissa oli hieno kuntokeskus uima-altaineen, ravintoloita ja apteekki.
Palavereissa osallistujia puhutellaan aina sukunimellä ja perään liitetään san-liite. San-liitteen voi liittää myös firman nimen perään ja siten puhutella kunnioitettavasti kaikki firman edustajia. Asiakas puhutteli minua etunimellä ja san-liitteellä. Omat kolleegat kutsuivat minua etunimellä tai sen lyhenteellä Mari. Halusin itselleni kanji-merkin, joka olisi mahdollisimman lähellä nimeäni ja löysimme japanin opettajani kanssa Marin. Moni Japanista ostamani tavara on merkitty Mari-kanjilla. Mari tarkoittaa pientä värikästä palloa :D
Japanilaiset tervehtivät toisiaan kumartelemalla. Heti aluksi otetaan kumartelut ja varsinainen kumartelusessio oli aina lopuksi jolloin meidän tiimimme poistui kumarrellen selkä edellä hissiin asiakkaan luota. Omalla toimistollamme Juri ja Shinko pitivät minulle kumarteluharjoituksia. Lopputulos oli vallan muikea. He olivat sitä mieltä, että kumarteluni näyttää väärältä ehkä jopa hieman naurettavalta. En siis oppinut koko aikana kumartelemaan -enkä myöskään kolmea eri S-äännettä :D Protokollaksi muodostui se, että nyökkäilin syvästi ja poistuin ensimmäisenä hissiin, jolloin asiakkaan mieleen jäi päälimmäiseksi paikallisten oikeaoppiset kumartelut.
Ohjeet kumartamiseen https://en.wikipedia.org/wiki/Bowing_in_Japan
Kuva lainattu https://www.jrpass.com/blog/a-guide-to-japanese-etiquette
Japanissa alaiset yrittävät sumplia työpäivänsä siten, että tulevat töihin juuri ennen esimiestään ja lähtevät vasta esimiehensä jälkeen. Minä en ollut tiimin esimies, mutta silti japanilaiset kolleegat olivat tulleet siihen tulokseen, että roikkuvat toimistolla yhtä pitkään kuin minäkin. Minun varassani oli kommunikaatio Suomeen. Koska aikaero Suomeen on talviaikana +7 tuntia ja kesäaikana +6t, pääsin hoitamaan puhelinasioita pääkonttorille vasta klo 15-16 alkaen. Yritin keskittää ne aina yhteen vähän pidempään iltaan. En meinannut saada tiimiläisiä kammettua kotiin millään, vaikka kuinka kannustin heitä lähtemään. Helpointa oli tehdä harhautus. Olin lähtevinäni kotiin, mutta meninkin läheisiin sushipaikkaan syömään vähän iltapalaa ja palasin sen jälkeen toimistolle.
Japanilaisissa yrityksissä pomon palvonnan hupaisin ilmentymä oli se, että junioreiden kunniatehtävä oli huolehtia päihtynyt esimies vähintään oikeaan junaan, mielellään jopa kotiin saakka. Työporukoilla oli tapana ajoittain mennä perjantaina työpäivän jälkeen baariin tai izakayaan eli japanilaiseen kansanravintolaan. Ennen viimeisten junien ja metrojen lähtöä kaupungilla näkyi kuinka nuoremmat pukumiehet (salari man) taluttivat vanhempia pukumiehiä junaan. Se on kunniasia päästä saattelemaan pomoa. Perjantaisin salarymaneja saattoi nukkua metroasemilla tai puistonpenkeillä. Viimeinen juna oli jättänyt tai salaryman uuvahtanut matkalle. Jos kirjoitat googlen kuvahakuun salaryman sleeping, niin meininki paljastuu.
Kerran kurkistelin asiakkaan käytävässä avoimesta ovesta uteliaana. Asikas tarjosi minulle mahdollisuutta tutustua heidän työtiloihinsa. Kuulemani tarinat pitivät paikkansa. Työntekijät istuivat suurissa avotiloissa ja heidän pöytänsä olivat pitkissä riveissä eikä tilassa ollut juuri mitään sermejä. Työpöydän koon perusteella näki ketkä ovat tilan esimiehet. Heidän pöytänsä oli suuremmat ja sijaitsivat rivin päässä ellei jopa erillään. En tiedä pystyisinkö tottumaan lainkaan tuollaiseen tiiviyteen.
Japanilaiset rakastavat yksityiskohtia ja tarkkuutta. Sushikokiksi opiskelu kestää vuosia, jotta riisi olisi juuri täydellistä ja kalapalan leikkaus symmetrinen. Usein japanilaisilla on tapana aloittaa asioiden tarkastelu yksityiskohdista. Teknisessä projektissa tämä lähestyminen meinasi ajaa minut useastikin hulluuden partaalle. Käytin kaikki vaivihkaiset taktiikkani siihen, että olisimme voineet aloittaa teknisen sopimuksen määrittelyn ylhäältä ja edetä alaspäin.
Jos olisin myynyt vaikka ovia, niin tottamaar olisin ensin halunnut tietää, että montako ovea asiakas haluaa ja pistetäänkö tavallisia ovia ja vaiko pariovia. Sen sijaan neuvottelimme ensin saranoiden koosta, sijainnista ja väristä. Sitten edettiin ovenkahvamalleihin. Pohdtiin ja vertailtiin, keskusteltiin millä ruuveillä kahva kiinnitetään. Ennenkuin asiakas pystyi päättämään, että montako ovea tilataan, niin rakensimme mallioven heille. Noin kolmessa kuukaudessa asiakas sentään pääsi ovien määrässä sadan tarkkuuteen.
Voitte uskoa, että palaverit olivat pitkiä. Ne alkoivat perjantai-iltapäivänä ja usein pääsin perjantaisin vasta kahdeksan jälkeen kotiin. Noiden palaverejen jälkeen tunsin usein tarvetta nollata tilannetta ulkomaalaisten suosimalla Roppongin baarikadulla. Tuollakin baarikadulla on tapahtunut paljon erikoisia juttuja.
Viikosta toiseen palavereihin tuli asikkaan ylemmän keskijohdon edustaja. Minua ärsytti se, että kyseinen pomomies nukkui palavereissa joka kerta. Yritin paristi hieman herätellä häntä kysymällä kohteliaasi häneltä jotain. Alainen vastasi aina. Kerran sanoin Jurille omalla toimistollamme, että jos se mies nukkuu taas tänään, niin aion herättää hänet. Juri suorastaan työnsi minut neuvotteluhuoneeseen ja oli aivan järkyttynyt. En missään tapauksessa saa mitenkään yrittää muuttaa tilanteen dynamiikkaa, koska se on erinomainen!
Kyseinen pomoherra osoitti toimittajalleen eli meille kunnioitusta suomalla kiireistä ja kallisarvoista aikaansa osallistumalla palaveriin. Samalla hän osoitti luottamusta alaisiinsa ja antoi heidän hoitaa neuvottelut. Tästä eteenpäin urahaaveeni on ollut japanilainen ylemmän keskijohdon edustaja. Pärjäisin tosi mukavasti noissa pilkkimishommissa.
Japanissa töissä ja milloin missäkin pilkkimiselle on oma termi: Inemuri. Salarymanit puskevat pitkää päivää, usein 10 tuntia, ja kulkevat usein vielä pitkää työmatkaa. Ajoittainen väsähtäminen on ymmärrettävää sekä sosiaalisesti hyväksyttävää. Pitkien päivien lisäksi japanilaisilla oli vuosilomaa noin 2-3 viikkoa. Sen käytön suhteen piti olla varuillaan, koska ainakin tuohon aikaan sairauslomat vähennettiin lomaoikeudesta. Aika tylyä!
Asiakaspalaveissa tarjoiltiin aina kylmää oolong teetä. Maku on aika erikoinen, mutta siihen tottuu nopeasti. Sitä jopa kaipaa jälkikäteen. Oolong teestä on myös kitkerämpi maku, johon ei totu nopeasti. Jos palaveri venyi kohtuuttomasti asiakas saattoi tarjota keksejä ja tai pieniä snäksejä. Nälkäisenä sitä voisi innostua snäksipussin sisällöstä, mutta sanoisin, että kokouksessa se on enemmän uhka kuin mahdollisuus. Ikinä ei tiedä, että mikä sattuma sieltä pussista kohdalle osuu. Opin nuuhkaisemaan hienostuneesti pussia ja laittamaan sen eteenpäin, mikäli pussista tuli yhtään kalan hajua. En oppinut arvostamaan kuivattuna kaloja ja ties mitä sattumia kieriteltynä kalajauhossa. Jackpot oli kalansilmä.
Tätä(kin) on niin mielenkiintoista lukea, että oikein pelkäsin, milloin tämä loppuu. :-)
VastaaPoistaMulla ei ole ollut aiemmin mitään käsitystä japanilaisesta kulttuurista, ja vaikka olen tiennyt, että japanilainen kulttuuri on hyvin omanlaisensa, en olisi koskaan osannut arvata, miten monimuotoinen se on. Ihan mahtava juttu, että olet päässyt perehtymään siihen syvällisemmin.
Hieno tuo maiko-asu! Miksi maikojen/geishojen naamat ovat aina ihan valkoiset? Varmaan ihan ääliömäinen kysymys, sori. :-D Millä kasvot saadaan noin vaaleiksi (jollain puuterilla?)?
Hurja tuo maanjäristysreppu ja kypärä pöydän alla, mutta on varmaan parempi olla varautunut. Kuinka usein keskimäärin Japanissa/Tokiossa on maanjäristyksiä, osaatko sanoa?
Kiitos Satu, ihana kuulla, että joku jaksaa lukea näitä pitkiä ja polveilevia juttujani.
PoistaGeishakulttuuri on hyvin vanhaa ja kasvojen valkoisuus on alkanut siitä, että kynttilän valossa valkoiset kasvot näkyivät paremmin. Koko geishapukeutuminen ja käyttäytyminen ja niin täynnä pieniä nyansseja, että niihin voisi tutustua vaikka kuinka pitkään. Valkoiseen kasvomaaliin liittyy sellainen nyanssi, että niskan puolelta jätetään pajaaksi kapeita ja pitkiä osia ihoa. Se on kuulemma erittäin sensuellia. Geishat, samoin kuin samurait aikoinaan, myös mustaavat hampaansa. Minun kasvoni käsiteltiin valkoisella meikkivoiteella.
Geishat ovat ollet varsinaisia kulttuurin edistäjiä Japanissa. Heidän opetukseensa kuului perinteisesti tanssia, soittoa tai laulua tai vaikka kaikkia. Toki teen ja juomien oikeaoppisen tarjoilun ohella. Geishat osallistuivat tärkeisiin tapaamiseen ja juhliin.
Pienet maanjäristykset ovat hyvin yleisiä. Netissä on hieman ristiriitaista tietoa asiasta. Osan lähteistä mukaan Japanissa on 1500-2000 maanjäristystä vuosittain, osa lähteistä väittää, että tuo määrä osuisi Tokion alueelle. Minä havainnoin lähinnä kotonani, juurikin niiden keittiönkaappien vuoksi. Niin tottunut olin jo niihin, että kun Hra Kepponen havaitsi ensimmäisen öisen maanjäristyksen aiheuttaman kolinan, niin minä olisin nukkunut täysin sen lävitse.
Japanilainen työkulttuuri ja tavat ovat kyllä aika erikoisia meidän suomalaisesta näkökulmasta. Muistan kun opisekeluaikoina olin työpaikalla, jossa oli myös japanilaisia vaihdossa. Ensimmäisenä päivänä heidät oli haettu asunnoltaan ja näytetty reitti miten työpaikalle pääsee seuraavana päivänä. Kaverit nyökyttelivät päätään ja totesit kuorossa kun heiltä kysyttiin oliko reitti selvä "yes yes". Seuraavana aamuna he eivät olleet työpaikalla kuin vasta 10 jälkeen koska eivät löytäneet perille mutta eivät kehdanneet myöntää edellisenä päivänä ettei reitti ollut selvä. Ei voinut menettää kasvojaan muiden edessä vaan piti yrittää vaan pärjätä vieraassa maassa.
VastaaPoistaJapanilainen työkulttuuri vaikuttaa todella paljon hierarkisemmalta kuin meidän oma. Muistan vuosia sitten artikkelin Tokiosta, jossa työtekijät nukkuivat työpöytiensä alla, jotta ovat valmiina aamua varten kun edellisenä iltana "baarissa pomon kanssa oli mennyt niin myöhään" ettei kannattanut lähteä enää omaan kotiisa muutamaksi tunniksi. Sieltä he sitten nousivat aamulla ylös ja oikaisivat vaatteensa ja istahtivat taas hommiin.
Oliko teidän Japani aikana maanjäristyksiä?
Lainaus tekstistä: "Tuo maanjäristys oli ainoa suurempi Tokiossa kokemani maanjäristys. Monta pientä maanjäristystä koin kotona".
PoistaJapanilaisten on hyvin vaikea sanoa ei, joten helposti käy juurikin noin kuin esimerkissäsi. Kaikki nyökyttelevät yes, yes, kun eivät kehtaa sanoa, että eivät ymmärtäneet tai tarvitsisivat neuvoja. Minulla oli 13 vuoden tauko japanilaisten asiakkaiden tapaamisessa ja sinä aikana japanilaisten englannintaito oli noussut aivan hurjasti. Minulla oli siinäkin tapaamisessa ihan sairaan huono simultaanitulkki, jolle asiakas sanoi tylysti, että eivät halua hänen tulkkaustaan. Asiakas oli sillä kertaa vihaisella tuulella ja toivotti minut tervetulleeksi Japaniin seuraavan kerran tuotteemme toimivat kun tuotteidemme huoltoväli vastaa sopimustamme ja kun meillä vihdoin olisi jotain kiinnostavia uusia toiminnallisuuksia :D
PoistaTuossa yllä vastasin jo Sadulle, että pienten maanjäristysten määrä on melkoinen. Ainoa sellainen heiluttava kokemus oli tuo, mikä sattui asiakkaan tiloissa.
Serkkuni, joka on nyt toisella pidemmällä työkomennuksella Japanissa on huomannut myös tuon kielitaidon parantumisen. Kun hän aikoinaan oli siellä opiskelemassa tulkkeja tarvittin usein mutta ei enää. Serkkuni totesi kerran kun kysyin häneltä järistyksistä "niihin tottuu siis pieniin joten ei niitä enää rekisteröi".
PoistaToivottavasti tulee lisää Japani postauksia :)
Nykyisin ei enää tarvitse joka kerta epäillä, että kukaan ei ymmärtänyt englantia ja eivät vaan kehdanneet sanoa :D Kielitaidon kohentuminen ilahduttaa turistia paljon.
PoistaOlen jo miettinyt seuraavaa Japani-postausta :) Sellainen tulee kyllä jossain vaiheessa.
Kiitos tästä ja edellisestä postauksesta. Molemmat olivat äärettömän mielenkiintoista ja kiehtovaa luettavaa.
VastaaPoistaKiitos kommentista! Kiva, kun jaksoit lukea ja vielä kommentoidakin :)
PoistaKiitos tästä ja edellisestä postauksesta. Ihan mielettömän kivat ja mielenkiintoiset. Kivaa syksyä sinulle ja perheellesi!
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Ja kivaa syksyä myös sinulle ja läheisille :)
PoistaKiva lukea juttujasi Japanista, kuten muitakin postauksiasi. Sinulla on sujuva kynä! Takavuosina pääsin jonkin verran tekemisiin työasioissa kiinalaisten ja japanilaisten kanssa. Suomen perspektiivistä voisi kuvitella, että kaikki aasialaiset ovat samanlaisia. Itse asiassa verrattuna kiinalaisiin, japanilaisissa oli tosi paljon samankaltaisuutta meidän suomalaisten kanssa. Jotain samaa pidättäväisyyttä, joka teki olin kotoisaksi. Japanilainen työkulttuuri on kuitenkin ihan omanlaisensa. Olet kyllä ihailtavasti siihen onnistunut solahtamaan. Ei varmasti, erit tuohon aikaan, ole ollut naisena ihan helppoa vakuuttaa vastapuolta asiantuntemuksestaan.
VastaaPoistaKiva lukea juttujasi Japanista, kuten muitakin postauksiasi. Sinulla on sujuva kynä! Takavuosina pääsin jonkin verran tekemisiin työasioissa kiinalaisten ja japanilaisten kanssa. Suomen perspektiivistä voisi kuvitella, että kaikki aasialaiset ovat samanlaisia. Itse asiassa verrattuna kiinalaisiin, japanilaisissa oli tosi paljon samankaltaisuutta meidän suomalaisten kanssa. Jotain samaa pidättäväisyyttä, joka teki olin kotoisaksi. Japanilainen työkulttuuri on kuitenkin ihan omanlaisensa. Olet kyllä ihailtavasti siihen onnistunut solahtamaan. Ei varmasti, erit tuohon aikaan, ole ollut naisena ihan helppoa vakuuttaa vastapuolta asiantuntemuksestaan.
VastaaPoistaSuomalaisissa ja japanilaisissa on minustakin paljon samaa: juurikin pidättyväisyyttä, kumpikaan kansa ei ole mikään small talk kansa eikä turhan kehuja, kiinnostus ja arvostus luontoa kohtaan, puun käyttäminen monipuolisesti rakentamisessa ja sisustuksessa.
PoistaJapanilaiset suovat enemmän liikkumavaraa ulkomaalaisille kuin omille kansalaisilleen. Onneksi. Mutta kyllä se kuitenkin on vieläkin niin, että naisena monessa maassa on hieman altavastaajana, kun niin suuri osa muista on miehiä. Nuorempana vedin aika tiukkaa linjaa, että en keitä enkä tarjoile kenellekään kahvia enkä tee kokouksista muistiinpanoja, jollei niitä ole määritelty toimenkuvaani. Kokousmuistioita laiskana välttelen edelleen, mutta kahvit voin hyvin keittää ja jopa tarjoillakin :D