Opiskelu miesvaltaisella alalla

Minulta kysellään usein, että millaista on olla erittäin miesvaltaisella alalla töissä. Kerottakoon nyt pohjaksi, että minulla on viimeksi ollut naispuolinen työkaveri vuoden ajan vuonna 2010. Meitä on muutama samankaltaista työtä tekevä porukka, yhteensä noin 30 henkeä ja olin pitkään ainoa nainen. Porukkaamme tuli hiljattain naistäydennys :D

Mutta ensin siihen opiskeluun. Olen suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon tekniseltä alalta. Vaikka yliopisto on naisistunut, niin tekniikan alalla ilmiö on toistaiseksi tuntematon. Tekniikan alan opiskelupaikat eivät olleet minulle mikään ensisijainen vaihtoehto, mutta sinne oli helppo pyrkiä suoraan lukiosta, koska pääsykokeet käsittävät pääosin lukion matemaattisten aineiden oppimäärän. Minulle auenneista vaihtoehdoista valitsin sen, johon ystäväni meni. Sille nuorelle miehelle kyseessä oli toivepaikka :)

Tyttöjä kannustetaan vähän teknisiin opintoihin. Oman aikani suosikkiaine tuotantotalous sentään veti jonkin verran tyttöjä puoleensa. Ala on kuitenkin pitkään tarjonnut moniin humanistisiin opintoihin verrattuna hyvin töitä ja selvästi paremmalla palkkatasolla.

Ilmeisesti monella on aivan virheellisiä käsityksiä, kuinka erilaisia töitä ala tarjoaa. Yleinen virhekäsitys on se, että tehdään jotain monimutkaista laskentaa tai ohjelmointia yksin päivät pitkät tietokoneella. Minulla työpäivästä kuluu noin puolet tehden töitä toisten ihmisten kanssa. Yleisin työtehtävä on, että asiakas hakee johonkin tiettyyn ongelmaansa ratkaisua ja autan myyntitiimiä suunnittelemaan sitä, valmistelemaan esitystä tai tarjousta siitä, miten meidän tuotteillamme voi ongelman ratkaista. Se on itse asiassa hyvin ihmisläheistä tiimityötä, vaikka tekniikan jutuista puhutaankin. Loppupäivä menee yleensä sähköpostitse saman hoitamiseen ja erilaisten materiaalien tuottamiseen.

En itsekään ymmärtänyt alani monia mahdollisuuksia ja menin opiskelemaan enemmän tai vähemmän sokkona. Koulusta kyllä osattiin tarjota matemaattisissa aineissa kunnostuneelle tytölle lääketieteellistä ja kuvisfanille myös arkkitehdin opintoja, mutta siihen se jäi. Vastaaville pojille suurinpiirtein jaettiin jo Otaniemen opiskelija-asuntojen hakukaavakkeita. Jos koulu ei ohjaa tyttöjä matemaattisten opintojen pariin, se ei myöskään ohjaa niitä vähiä tyttöjä tekniikan aloille. Tämä on toki paljon pienempi ongelma, kuin se, että tytöt opiskelevat matemaattisia aineita poikia vähemmän.

Minä haluaisin ehdottomasti kannustaa tyttöjä opiskelemaan matemaattisia aineita, koska se avaa monia ovia. Minusta olisi erittäin tärkeää, että tytöt saataisiin kiinnostumaan ja oppimaan matematiikkaa samalla lailla kuin pojat. Nykymiehet kokkaa ja hoitaa lapsia ihan yhtä hyvin kuin naiset ja vanhemman polven miehet pyörittelevät silmiään sille. Mutta matematiikan opiskelu on vanhanaikaisissa kantimissa. Pojilla on matikkapäätä ja tytöt voihkivat, että on niin vaikeeta eikä kiinnosta. Miten tässä asiassa ollaan jämähdetty vanhoihin sukupuoliasetelmiin?

Isäni mielestä opiskelupaikkavalintani oli aivan hyvä. Ja toki nuorella ihmisellä olisi ollut mahdollista vaihtaakin ja ehkäpä saada hyötyä jo tehdyistä opinnoista. Äidilleni alan valinta on ollut vaikeammin ymmärrettävissä. Kun muut äidit kehuskelivat työpaikalla lastensa opiskelupaikoilla, minun äitini oli hiljaa. Olihan hän jo kuullut, että kuinka kukaan viitsii jotain tuollaista matematiikkaa vaativaa lähteä lukemaan, koska sehän on ihan hirvittävän tylsää. Taisi äiti olla asiasta ihan samaa mieltä.

Yleinen mielipide on, että teknisen alan opiskelijat ovat hinteliä, finninaamaisia rillipäitä, joilla on heikot ihmissuhdetaidot. Harvaa muuta opiskelijaryhmää tungetaan valmiiseen raamiin niin voimakkaasti ja kuvaillaan usein varsin epämiellyttävästi sekä myös totuudenvastaisesti. Tekniseltä alalta löytyy työtä joitain muita aloja helpommin introverteille. Opiskelijoihin mahtuu monenlaisia persoonia. Niitä introverttejä, sitten niitä suulaita ja niitä keskivertoja. On urheilijoita ja erityisen paljon musiikin harrastajia. Ilmeisesti matemaattiset ja musikaaliset taidot käyvät jonkun verran käsikädessä. Tuosta raameihin ahtamisesta vielä sen verran, että sehän ei pääty opiskeluihin. Kukin saa toki kutsua puolisoaan aivan pariskunnalle keskenään sopii, mutta minä en ymmärrä sitä, että puolisoa kutsutaan ammattinimikkeellä tai sen väännöksellä ;)

Oma opiskeluaika oli kivaa. Vilkkaat ainejärjestöt järjestivät vaikka mitä kerhoa ja tietenkin bileitä. Elämä oli varsin aktiivista ja iso osa vanhoista ystävistä jäi syrjään, koska opiskelijaelämä vie mukanaan. Harjoitustehtäviä olen vääntänyt yhdessä kundien kanssa. Osan kanssa lounastellaan vieläkin satunnaisesti. Tyttöjä opiskelukaveriporukassa oli muutama, yhden kanssa ystävyys on säilynyt voimakkaana, muut on elämä vienyt kauemmas.

Jos jostain olen opiskeluaikana jäänyt paitsi niin se on muoti ja kauneudenhoito. Kyllähän meistä tytöistä 80% meikkasi ja kiinnitti huomiota vaatteisiinsa, mutta ne asiat olivat aina todellakin taustalla. En ole ikinä ollut opiskeluaikoina tyttöporukassa shoppailemassa saati nyt missään kauneusjutussa. Tosin minun opiskeluaikoina ei shoppailtu muutenkaan samalla lailla kuin nykyisin. Kauppakorkean tytöillä ainakin osalla oli aivan toisenlainen touch ulkonäön hoitamiseen. En tiedä olenko niin hirveästi menettänyt :)

Itse satuin saamaan työpaikan sellaiselta toimialalta, joka on elänyt jo pitkään murrosvaihetta. Siksi en omille lapsilleni valintaani ehkä kuitenkaan suosittelisi. Jos minulla olisi tyttäriä, suosittelisin ehdottomasti pitkää matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa lukiossa ja teknisen alan opiskeluja. Nykyisin on erittäin mielenkiintoisen kuuloisia lääketieteeseen liittyviä opiskelupaikkoja ja itseäni kiinnostaisi kaikki uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön liittyvät teknologiat.

Pitkän ja polveileman kirjoitukseni viesti on:
Tee palvelus tyttärellesi, kannusta häntä matematiikkaan ja harkitsemaan teknisen alan opiskelua!