Keskimmäisen osalta mielessä pyörii, että paljonko lapsi saa harrastaa. Poika täyttäisi kaikki iltansa jalkapallolla ja taekwondolla ja toki olisi kiva päästä kori- ja lentopalloon. Eskarilainen ei tällä hetkellä harrasta mitään, hänen iltansa täyttyvät ulkoilusta, leikistä ja lököilystä. Ihan hyvä niin, eskarilaisella on lapsista pisimmät päivät. Esikoiselle jää koko perheestä eniten vapaa-aikaa. Hänen kanssaan olemme joutuneet miettimään, että onko lapsen pakko harrastaa jotakin. Onko?
Itse lähdin liikkeelle ajatuksesta, että lapsen liikunnan määrä on turvattava. Eli ohjattu liikuntaharrastus, vaikka sitten pakollinen. Jos lapsi harrastaa liikuntaa vähän, niin sen lisäksi olisi hyvä olla jokin muukin harrastus vaikka musiikkia, jotain kädentaitoja tai partiota.
Poika ei lämmennyt pakolliselle urheiluseuraharrastukselle lainkaan. Vanha uintiharrastuskin tuntui hänestä todella tylsältä: kauhotaan vaan allasta edestakaisin ja vaan viisi minuuttia saa hyppiä. Minä meinasin jo tuohtua ja iskeä pakkokeinot peliin. Hra Kepponen onneksi ehti väliin muistuttamaan, että urheiluharrastus ei tee parempaa ihmistä eikä kaikkien ole kuuluttava urheiluseuraan. Maailmassa on paljon muutakin urheilu.
Itseäni harmitti oma kapeakatseisuuteni. Ajattelin väkipakolla työntää matemaattis-loogisesti lahjakkaan luonnontieteistä pitävän lapseni johonkin yksilölajiin kuten yleisurheiluun sen sijaan, että etsisin hänen vahvuuksiaan tukevaa harrastusta. Shame on me. Poika itse oli sitä mieltä, että hänellä on jo hyvät harrastukset: kilpikonnien hoitaminen ja shakki. Sen lisäksi meillä leivotaan ja askarrellaan kotona aika paljonkin. Minusta olisi kuitenkin hyvä olla edes yksi harrastus! Pienellä kannustuksella kokeiluun on päätynyt kodinulkopuoleiseksi harrastukseksi ainakin kokkikoulu. Toiseenkin kiinnostavaan oloiseen harrastukseen näyttäisi aukeavan lisäryhmä.
Entäs sitten se liikunta? Poika ilmoitti uivansa, pyöräilevänsä, laskettelevansa, luistelevansa ja jopa opettelevansa hiihtämään, mutta vanhempiensa seurassa. Tottakai liikuntaa voi harrastaa näinkin. Tosin itsestäni alkoi tuntua, että ohjattu harrastus olisi huomattavasti helpompi. Tunsin sekä henkistä että fyysistä laiskuutta :( Sitten kasvatin jälleen selkärankaa ja päätin, että esikoisen liikkunat hoidetaan kotijoukoin. Olin tietenkin haaveillut, että harrastus olisi itselleni breikki perhe-elämästä, mutta olen toisaalta varsin onnekas, että lapseni haluaa harrastaa kanssani.
Ensimmäiset uinnit on jo koestettu. Meillä meni pojan kanssa oikein mukavasti. Hänellekin kertyi kiva uimamatka ja sykettä nostimme uimakisoilla. Olemme muuten hämmästyttävän tasaveroisia (toki nyt vielä voitan :) ). Hra Kepponen on hoitanut tämän viikonlopun liikunnat pelaamalla poikien kanssa fudista ja juoksemalla hippaa.
Sitä vaan ajattelin muistuttaa tällä kirjoituksella itselleni ja muille, että harrastaminen on ihan vapaaehtoista ;) Eikä suuri harrastusmäärä tee lapsesta parempaa tai huonompaa.
Kylläpä nostit taas esille kimurantin kysymyksen! Minä olen sitä mieltä, että mikä tahansa harrastus on hyväksi, sillä se pitää pojan irti tietokoneesta/kännykästä/pädistä edes parin tunnin ajan ja lisäksi toivon, että lapsi saisi itselleen liikunnalliset elämäntavat heti pienestä pitäen - vaikka tässä asiassa kodin esimerkki onkin se kaikkein tärkein. Me olemme kuitenkin huonoja harrastamaan arkiliikuntaa yhdessä: minä ratsastan, mies pelaa golfia lähes kilpaa ja käy salilla, eikä noihin juttuihin saa lasta mukaan. Toki pelaamme kaikki yhdessä golfia silloin tällöin, laskettelemme, käymme usein koiran kanssa kävelemässä ja pyöräretkillä, mutta enemmäkin voisi tehdä... kannan asiasta huono omaatuntoa (mistäpä äiti ei niin tekisi...).
VastaaPoistaOlen rohkaissut lasta kokeilemaan eri lajeja (myös ratsastusta, mutta valitettavasti hän ei innostunut siitä, vaikka oli jo haaveillut siitä, miten laukkaamme pitkin Englannin nummia yhdessä - mutta se on toinen tarina se) ja ainoa periaate on ollut se, että kun johonkin lajiin kokeilun jälkeen sitoutuu, täytyy kausi käydä loppuun riippumatta siitä, maksaako se 30€ vai 600€ - ja tämä onkin pitänyt.
Juuri nyt suren sitä, että monivuotinen tenniksen treenaus jäi tauolle, vaikka lapsi oli siinä mielestäni kohtuullisen lahjakas, mutta toivon että hän löytäisi tiensä lajin pariin vielä joskus myöhemmin uudestaan. Kiitos MM-kisojen ei elämään mahdu juuri nyt muuta kuin jalkapallo, ja olen iloinen siitä, että Espoosta löytyi harrastupohjalta treenaava joukkue, eli kaikki pääsevät vielä tuon ikäisinä pelaamaan jopa matseissa lähtötasosta riippumatta. Upeaa!
Liikunnan lisäksi lapsi on harrastanut shakkia, kuvaamataiteita ja englantia, joten mutta ne eivät ole innostaneet sitä kuuluisaa yhtä kautta pidempään... Niin sivistynyttä kuin shakki onkin, pidän sitä itsekin varsin pitkäveteisenä lajina, joten en pushannut jatkamaan sen parissa :-D Ja aion muutenkin antaa hänen valita itse harrastuksensa - kunhan niitä on riittävästi!
oho, tämä oli varmaan pisin vastaukseni kenellekään ikinä!
PoistaKiitos pitkästä vastauksestasi.
PoistaMinä olen myöskin kannustanut poikaa kokeilemaan eri urheilulajeja. Esikoista ei tunnu yhtään kiinnostavan lajien "oheisharjoitteet": juostaan, tehdään lihaskuntoliikkeitä. Aika usein tunnista näyttää menevän 40min lämmittelyyn ja tekniikkaharjoituksiin ja 20min jää peliin. Tuollaisille omaksi ilokseen pelaaville homma mennä toisin päin. Parhaimman "peliajan" tuntuisi saavan sählykerhoissa, mutta meidän poika ei ole lämmennyt ainakaan vielä yhtään sählylle.
Kiva kuulla, että teidän poika on löytänyt sopivan fudisseuran. Meillä ihan kivasti alkanut futis kaatui nopeasti siihen, että pojille tuli "ammattivalmentaja" ja treenimäärä nousi 3 kertaan viikkossa + pelit. Mielelläni silloin itsekin poistuin takavasemmalle. Keskimmäinen himoitsee päästä kyseiseen seuraan ja onneksi treenimäärä on nyt 2 krt/viikko ja tuon omatoimisen kaverin voin tarvittaessa tyrkätä kävellen matkaan.
Meidän pojalla taitaa olla vähän ikävä ip-kerhoa, jossa hän pelasi paljon venäläistä alkuperää olevan ohjaajan kanssa shakkia. Mies juuri totesi tuossa yllättyneenä, että poika pelaa niin hyvin, että pitää pitää varansa tai jää häviölle :)
Itse olen miettinyt tuota harrastuksen määrää ja mikä lasketaan harrastukseksi. Olen tullut siihen päätelmään, että kerran viikossa pitää mennä johonkin ohjattuun toimintaan. Muun harrastuksen voi tehdä kotona yksin tai vanhempien kanssa. Jos intoa riittää, niin toki voi harrastaa enemmänkin. Keskimmäisen kanssa joudun toppuuttelemaan, että joka palloilulajiin ei todellakaan voi mennä.
Itse olen ollut ehdoton siinä, että jos lapsi on pitkät päivät päiväkodissa, niin harrastuksia ei tarvita. Tietysti, jos LAPSI on erityisen energinen ja jaksaa myös loppuviikosta olla väsykiukkuamatta aamuisin, niin jotain pientä, liikaa kuormittamatonta harrastusta voi harkita. Meillä ei ollut tähän tarvetta. Päiväkodin jälkeen tyttö sai kyllä illat kulumaan ulkoilemalla, leikkimällä ja pelailemalla. Ei sitä arki-iltoihin muutenkaan jää kuin kolmisen tuntia aikaa ennen yöpuulle käymistä.
VastaaPoistaNyt tilanne on toinen. "Kaikki muut harrastavat jotain...". Loppuviikosta sainkin juuri tiedon, että tyttö pääsi syksyn uimakouluun, joka on siis 2 kertaa viikossa. Katsotaan nyt sitten, että miten neiti jaksaa, kun iltapäiväkerho varmasti imee mehuja myös. Meillä tyttö on liikkuvainen luonnostaan, joten en ole ollut huolissani liikkumattomuudesta tms. Oma kantani on, että lasta voi toki kannustaa harrastamaan jotain, mutta loppupeleissä harrastuksen kuuluu olla kivaa, eikä hirveää suorittamista tai omien vanhempien miellyttämistä. Ja ihan mahtavahan on harrastus, jota voi tehdä yhdessä koko perheen kanssa. :)
Minä olen ollut päiväkotilaisten harrastuksista aika lailla samaa mieltä, että juuri mitään sen kummempaa ei tarvitse. Meillä päiväkoti-ikäisenä pojat ovat käyneet lähiuimahallin 10 kerran uimakouluja ja yhtenä talvena pojat kävivät luistelukoulua. Arki-iltaan ei tosiaan jää tunteja paljoakaan aikaiseksi ja pienet tarvitsevat ohjelmoimatonta aikaa mahdollisuutta olla vanhempiensa kanssa.
PoistaMoni tosin tuntuu aloittavan kiihkeän harrastusbuumin jo leikki-ikäisenä. Viimeistään kouluikäisenä monella se putki viimeistään aukeaa. Tuossa iässsähän on kiva lähteä kokeilemaan, että mistä tykkäisi tai missä olisi kaikkein kivoimmat ohjaajat ja kaverit :)
Olen itse harrastanut lapsena ja nuorena paljon ja päässyt kokemaan ikimuistoisia hetkiä harrastuksieni parissa. Ohjatun harrastustoiminnan ohella olen aina myös harrastanut itsekseni: piirtänyt ja lukenut. Siksi toivon, että oma lapsi löytäisi jonkun itseään miellyttävän jutun. Siis tosiaankin itseään miellyttävän. Se olisi rikkaus elämään.
Minä olen samaa mieltä kuin Jari Sinkkonen: "Lapsella on suuri riski kehittyä täysin normaaliksi ilman ainuttakaan harrastusta". Ja minusta harrastusasiassa on tärkeää huomioida myös vanhempien tarpeet: ainakaan minun tarpeisiini ei kuulu se, että olen joka ilta pois kotoa saattamassa lasta harrastuksiin. Ja kyllä, meillä on sanottu lapsille, ettei meillä ole mitään intressiä seisoa jalkapallokentän laidalla joka viikonloppu. En usko, että tyssäsin tässä tulevan jalkapalloilijan uran vaan pidin kiinni siitä, ettei mulle kasva kyrpä otsaan siitä, että joutuisin väkisin olemaan jatkuvasti paikoissa, missä en itse halua olla. Ja uskon tämän vaikuttavan suuresti koko perheemme hyvinvointiin.
VastaaPoistaMeillä esikoinen käy tutkijakerhossa kerran viikossa, kuopus sirkuskoulussa ja kuvataidekoulussa, molemmat ovat kerran viikossa. Kuopus on sitä mieltä, että hänelle riittäisi pelkkä sirkuskoulu, katsotaan nyt vuoden vaihteeseen asti hänen viihtymistään kuviskoulussa. Liikuntaa meillä ei varsinaisesti harrasteta, mutta sitä meillä on arjessa paljon. Koska meillä ei liikuta autolla, pojille tulee väkisinkin paljon arkipyöräilyä.
Perheenä käydään jonkin verran uimassa, työpajoissa ja tapahtumissa. Ja pojista oikeastaan nämä jutut ovat niitä kaikkein parhaita.
Meillä joka tapauksessa rajoitetaan paljon tietokoneen käyttöä ja ruutuaikaa, joten harrastuksen sinällään eivät pidä pois niiden parista (koska jos ei ole pelipäivä, niin sitten ei pelata, oli sitten harrastuspäivä tai ei). Harrastukset voivat tuoda lapselle puuhaa ja iloa, mutta niiden pitää aina lähteä lasten tarpeista ja kiinnostuksesta. Ja myös siinä mielessä vanhempien tarpeista, että minä en ikipäivänä suostuisi harrastukseen, joka sitoo koko meidän perheen illat ja viikonloput. Koska myös minun tarpeeni ovat tärkeitä.
Sinkkonen sanoo aika hyvin. Olen silti sitä mieltä, että joku harrastus pitää olla. Kerran viikossa muiden sekaan tekemään jotain itselle mukavaa ja oppimaan erilaisia taitoja. Kun tarpeeksi montaa juttua kokeilee, niin eiköhän sieltä se nautinnollisin juttu löydy :)
PoistaMinä olen valmis jonkin verran joustamaan, jotta lapset voisivat harrastaa mieleisiään juttuja, mutta ei minusta todellakaan saa täysi-iltaista harrastuskuskia. Minulla on myös 1-2 krt viikossa iltapalaverit tosi kiitollisesti klo 21/22 alkaen, joten niihinkin pitää säästää voimia. Lisäksi haluan itsekin liikkua sekä tarvitsen aikaa myös ihan vaan oleiluun. Toki kalenteri on aika tukossa, koska meitä on kuitenkin se viisi henkeä menoineen ja vain yksi auto.
Meillä on keskimmäinen wanna-be-palloilija :) Hän on aloittamassa futista. En ollut aikeissa torpata, olin aikeissa testata motivaatiota. Jalkapallotreeneihin pääsee tästä meiltä kävellen 20 minuutissa :) Äiti voi tulla hakemaan pois. Äidillä ei ole aikomustakaan seistä kentän reunalla. Mahdollisiin peleihin aikuinen tulee kannustamaan. Näppituntuma on, että motivaatio riittää. Se nähdään muutaman viikon kuluessa.
Me teemme paljon yhdessä perheenä. Itse olen sitä mieltä, että perhemenot koitetaan katsoa niin, etteivät ne mene harrastusten päälle, mutta jos joku joustaa niin se on ehdottomasti harrastus.
Oletpa ajatellut asiaa fiksusti. Minä ja mieheni olemme molemmat harrastaneet kilpaurheilua ja jotenkin tuntui luonnolliselta ohjata lapsi urheilun pariin. Tyttö on käynyt myös kokkikoulussa ja viime keväänä kuvataidekoulussa, jotka tulivat koulukavereiden myötä.
VastaaPoistaMites partio?
Minusta ei tosiaan tarvitse urheilla tai liikkua urheiluseurassa kunhan liikuntaa tulee muuten (14 h /vko on terveydellinen suositus lapsille) ja usein pojat liikkuukin enemmän kuin tytöt.
Minä luistelin lapsena 6krt/vko ja pikkusiskon ei harrastanut mitään, että ei se joka perheessä mene samallalailla vaikka sama perimä.
Minä olen myöskin harrastunut nuoruudessa kilpaurheilua ja sen lisäksi musiikkia ja kuvataiteita. Mies harrastaa tällä hetkellä perheestä eniten liikuntaa, mutta on lapsena harrastanut vähänlaisesti.
PoistaEsikoisemme kiinnostuksen kohteet ovat varsin erilaiset kuin minulla. Poika vaikuttaa toistaiseksi ihan eläimet/luonnontiede/logiikka-tyypiltä. Joten harrastuksia pitää etsiä siltä saralta ja sitten huolehtia muuten riittävästä liikunnasta. Tuo 14t/vko tuntui ensin aivan käsittämättömältä määrältä. Mutta jos siihen laskee koulumatkakävelyt ja välitunnin jalkapallot, niin eihän se sitten enää tavoittamattomalta tunnukaan.
Meillä on samasta geeniperimästä tullut kolme ihan eri näköistä ja luonteista sälliä :)
Meidän ekaluokkalaisella on suhteellisen paljon harrastuksia ja enemmänkin hän haluaisi harrastaa. Kesäkaudella hänellä on kahdet jalkapalloharkat viikossa plus pelit keskimäärin kaksi kertaa kuukaudessa (keskikesällä tosin useamman viikon tauko) sekä jääpalloseuran harkat silloin tällöin (miten sattuvat jääaikoja saamaa ja niin ettei mene jalkapallon kanssa päällekkäin). Talvikaudella on jääkiekkoharkkoja ja -pelejä noin 2-3 kertaa viikossa, jääpalloa noin 1-4 kertaa viikossa ja jalkapalloa 1-2 kertaa viikossa. Koska harkat väkisinkin menevät välillä päällekkäin, niin ei niitä harrastuskertoja noin paljoa viikossa tule. Lisäksi hän menee talvella uimakouluun (10 krt 5 viikon ajan) ja mahdollisesti aloittaa salibandyn (kerran viikossa). Iltapäiväkerhossa hän käy lisäksi kerran viikossa liikuntakerhossa. Kaiken tämän lisäksi hän haluaisi harrastaa vielä joko karatea tai judoa sekä koripalloa. Itse olen harrastanut lapsena ja nuorena yleisurheilua ja hiihtoa, ja yleisurheilua ekaluokkalaisemme tänä kesänä kokeilikin, mutta hän tuntuu pitävän enemmän joukkuelajeista. Liikunnallinen ja sosiaalinen ekaluokkalaisemme ehtii harrastaa paljon myös kaverikyläilyjä ja liikkua ja leikkiä myös ei-ohjatusti. Tänään hän oli samanikäisen kaverinsa kanssa sopinut, että alkavat kuntoilemaan :) Ekaluokkalaisemme on tällä hetkellä neljänä päivänä viikossa iltapäiväkerhossa, josta hän lähtee kävellen kotiin viimeistään kolmelta (liikuntaa tulee myös koulumatkoista, kilometri suuntaansa). Todennäköisesti ekaluokkalaisemme iltapäiväkerhopäiviä vähennetään myöhemmin syksyllä 2-3 päivään viikossa, jolloin hänellä jää vielä enemmän aikaa ns. vapaaseen leikkiin ja huilaamiseen (meillä kun tämä on töiden puolesta mahdollista järjestää). Toisaalta suurin osa kavereista on iltapäiväkerhossa, joten voi olla, että meidän ekaluokkalaisemmekin haluaa olla. Minun mielestäni on tärkeää, että lapsella on jokin harrastus, josta hän tykkää, mutta ei sen tarvitse olla liikuntaharrastus, jos siihen ei ole kiinnostusta. Toisaalta se kaksi tuntia liikuntaa per päivä on kyllä aika paljon, eikä se sellaisella lapsella varmaan täyteen tule, kuka ei ole luonnostaan kovin "meneväinen". Koska meillä on kaksi kuskia ja vain yksi harkkoihin kuskattava, eivät harrastuskuskaukset ole rasite, varsinkaan kun itse olen kiinnostunut junnu-urheilusta ja olen mielelläni kentän laidalla muiden "samanhenkisten" vanhempien kanssa. Meillä koulun iltapäiväkerho tarjoaisi paljon erilaisia harrastusmahdollisuuksia pienimmille koululaisille, on liikuntakerhoa, temppujumppaa, kuoroa, askartelukerhoa, välipalakerhoa ja lisäksi näytelmäkerho vähän isommille koululaisille.
VastaaPoistaAikamoinen määrä harrastustunteja teidän pojalla. Tosin ei kai ihan poikkeuksellista kuitenkaan, koska tiedän muutamia perheitä, jossa lapsi harrastaa samalla intensiteetillä. Harrastusten rankkuushan riippuu tietysti harjoituksestakin, harjoitushan voi tuntua kivalta peliltä kavereiden kanssa, jota ei edes malttaisi lopettaa tai sitten sellaiselta, että lapselta on mehut irti.
PoistaItse ole päättänyt, että meillä pitää riittää vähäisemmänkin määrän.
Fiksuja pohdit. Ainakskin liika on liikaa...itse muistan ahdistavan painon harteillani lapsuudessa kun koulun lisäksi oli kuvataidekoulu, musiikkiopisto ja luistelukin. Luistelu jäi pois ensimmäisenä 10-vuotiaana...harkkakertoja olisi ollut viikossa 6. Musiikkiopistoa ja kuvataidekoulua sinnittelin lukioon asti. Siinähän ne arki-illat meni: yksi kuvataidekouluun ja kolme musiikkiopistolle:teoria, soittotunti ja orkesteri. Rankalta se kyllä tuntui, aina mentävä jonnekin.
VastaaPoistaMeidän Myllä on nyt kaksi harrastusta: tanssi ja piano. Tanssi ei millään muotoa tunnu rasitteelta vaan sitä oikein odotetaan. Pianotunneista tykätään, mutta harjoitteluun ei oikein vielä riitä energiaa...no, ymmärrettävää vasta koulunsa aloittaneelta.
Päätelmä: lapsen harrastusten pitäisi olla sellaisia, joista lapsi nauttii eikä koe niiden vaativan lisäponnistuksia koulun lisäksi vaan pikemmin rentouttavat ja tuovat jaksamista. Lapsen pitää mennä harrastuksiinsa mielellään. Ja myös vanhemmista pitää tuntua siltä, että kuskaamista ja stressiä aikatauluista ei ole liikaa. Mikään pakko ei ole harrastaa. Ihan älyttömästä voi "harrastaa" ihan kotosallakin. Nih. ;)
Olen ihan samaa mieltä siitä, että harrastuksen ollla sellaista hyvää mieltä tuottavaa ja kivaa :) Toki joskushan sitä joutuu aikuinenkin pakottamaan itsensä omiin harrastuksiin, kun ei vaan viitsisi sitä paikalle ponnistamisen vaivaa, joten sama vaiva iskee ajoittain lapsiin. Mutta noin ylipäänsä harrastuksen tulee olla voimia ja onnistumisen tunteita antavaa toimintaa!
PoistaMeilläkin pohditaan harrastusasioita säännöllisesti. Onko sitä tarpeeksi/liikaa/liian vähän. Ollaan tultu siihen tulokseen, että lapsen mukaan ja lasta kuunnellen pitää näissä asioissa mennä. Eihän itseäkään aina huvita ja joskus taas on kovinkin energinen ja innostuva olo uusista jutuista. Tärkeintä on koko perheen yhteinen aika ja terveet liikuntaharrastukset porukalla, ei välttämättä ohjatusti vaan ihan rennosti pyörälenkille ja metsään :).
VastaaPoistaLapsia on erilaisia, toisilla on kova innostus vaikka siihen palloiluun ja toinen innostuu musiikista. Itse olen kuitenkin vielä pienten lasten osalta enemmän sillä kannalla, että näitä helposti innostuvia, kuten meidän keskimmäinen, lähinnä jarruttelen. Sitten taas näitä hitaammin syttyviä, kuten meidän esikoinen, pitää hiukan patistella. Kiinnostusten kohteiden lisäksi harrastamiseen vaikuttaa muukin persoonallisuus. Harrastuksilla pääsee treenaamaan mukavan asian parissa keskittymistä, ohjeiden perusteella toimimista, ryhmädynamiikkaa jne. Ja sitten välillä mietin, että jos on kovin omaehtoinen ja introvertti lapsi, niin eiköhän se koulupäivä riitä.
PoistaKiva kuulla, että muutkin arvostavat perheen yhteistä aikaa :)
Voi, että juuri näin! Perheenkin kanssa voi harrastaa :) ehkä esikoisellasi on nytkin jokin vaihe, rauhoittuminen ennen tulevaa. Tai sitten hän vaan on tuollainen, ja saa ollakin.
VastaaPoistaLiikuntaharrastus yhdessä lapsen kanssa kuulostaa aivan ihanalle. Kahdenkeskistä aikaa, muistoja, keskusteluita :)
Mun pojat ei vielä harrasta mitään. Se aika koittakoot joskus hamassa tulevaisuudessa kun itse sitä vaativat.
Eli ei ole pakko olla harrastusta. Tärkeintä lienee se, että on mielekästä tekemistä. :)
PoistaTeidän pojat ovat niin pieniä, ettei heillä tarvitse ollakaan kodin ulkopuolisia harrastuksia. Aika kova pöhinähän teillä siellä kotona on iltaisin :) Itse välillä katselen henki kurkussa niitä ruuvausharjoituksia :D
PoistaVoi olla että esikoisella on joku vaihe, että harrastaminen ei kiinnosta. Osa on varmasti luonnekysymys, hän on enemmän introvertti ja kuitenkin viettää koko koulupäivän isossa porukassa ja on aina poikien yhteisleikeissä mukana ja tapailee kavereita koulupäivän jälkeen. Sinänsä ymmärrän, että introvertiltä se vie voimia. Harrastuksia pusken sen kautta, että lapsi löytäisi jotain mitä tykkää tehdä ja pääsisi kokeilemaan ja oppimaan monipuolisesti. Useimmilla se elämänsuola löytyy sen arkipäivän (työ/opinnot/koulu) ulkopuolelta ja olen ajatellut, että jo pienestä kannattaisi yrittää etsiä niitä puuhia, jotka tuovat iloa elämään. Ja todellakin joku muu kuin telkka tai tietokonepelit!
Totta! Itsetuntemus kasvaa ja kivat jutut löytyy kokeilemalla.
PoistaTODELLA hyvä muikkari! Mä olen ajatellut, että joku harrastus lapsella olisi hyvä olla, mutta ei sen tarvitse olla välttämättä liikunta – kunhan se on jotain, josta lapsi nauttii ja iloitsee. Se kuitenkin on se JUTTU- mikä on mielestäni harrastuksen tärkein tehtävä!
VastaaPoistaAinakin meilllä kuopus – joka 0,5 v tauon jälkeen löysi tenniksen joka on 1 krt viikossa ja josta onneksi nauttii – pyöräilee, leikkii kirkkistä/piilosta ihan jo itsekseen/kavereiden kanssa yllättävän paljon. En ole täysin varma tarvitseeko siihen sitten enempää?
Sen on vaan niin jännä, miten sitä vähän ottaa paineita lasten harrastuksista. Nykyään harrastuksen pitäisi niin kovasti kehittää lapsia....missä se tekemisen ilo?
Valoa viikkoon!
Kyllä harrastuksen kuuluu tuoda iloa ja väriä elämään! Olen niin samaa mieltä siitä :)
PoistaMinusta kuulostaa hyvältä, että jos peika pelaa kerran viikossa tennistä ja leikkii/liikkuu aktiivisesti kavereiden kanssa.
juuri samasta juttelin kaverin kanssa tänään. Kerroin tutusta, jonka kolme lasta harrrastaa PALJON. Kilparyhmissä omaa lajiaa ja sen lisäksi "tukevaa" lajia. Eskarilaisella neljä eri urheiluharrastusta!!! Lapsetkin tykkää kyllä heillä, mutta äidille se on pakkomielle. Myös menestyminen. ARGH! Meillä lapset on päässeet harrastamaan halutessaan. Junnulla nyt kaksi harrastusta mutta kolmanteen EN PÄÄSTÄ. Keskimmäinen ei haluaisi tehdä mitään, mutta joku juttu on oltava, ihan sama onko ei liikuntaa vai ei. Kerran viikossa käy parkourissa. Sitten ääripäänä on ystävä, jonka kummallakaan lapsella ei ole harrastusta. Vanhemmat tehneet päätöksen, ettei he ala kuskaamaan lapsia minnekään työpäivien päätteeksi. Pitkä koulumatka ja muu ulkoilu riittää. Nostan heille hattua. Jotenkin mahtavaa, että noinkin voi tehdä, vaikka nykyään ollaan niin tavoitteellisia ja luullaan et lapset kasvaa viallisiksi ilman harrastusta. Mä en usko siihen, mikä on ristiriidassa sen kanssa et pakotan keskimmäisen johonkin. Siihen syynä se, et lapsi ei liikahtais kotoa mihinkään ikinä. Ei tervettä :)
VastaaPoistaMinusta on ihan ok, että lapsi harrastaa paljon ja kilpaileekin, jos lapsella on oma kiinnostus ja palo hommaan. Mutta kyllähän niskakarvat nousee pystyyn, kun taustalla on vanhemman innostus tai kunnianhimo :( Jotenkin nykypäivänä ihmetyttää, että pitääkö niiden tuntimäärien olla suuret jo pienestä pitäen? Itse en ole ikinä harrastanut mitään yksilölajia, jossa aikainen aloitusikä ja suuri tuntimäärä ovat perusedellytykset menestykselle.
PoistaNykyisessa "kaikki kunnon ihmiset harrastavat ja lapset etenkin" maailmassa on aikamoinen päätös, päättää että lapsia ei kuskata minnekkään työpäivän päätteeksi. Ensin olin ihan jee, mitkä tyypit. Mutta sitten aloin miettimään, että entäs jos lapsi haluaisi harrastaa?
Ekaluokkalaisen pojan harrastushistoriasta löytyy liikuntaa ja musiikkia. 1-2 kertaa viikossa on meillä sopiva määrä, lapsestakaan ei ole joka ilta kiva lähteä (usein kiireellä) harrastamaan, vaikka sitten itse harrastuksessa olisikin ok. Kaipaa siis iltaisin rauhoittumista ja leikkejä kavereiden kanssa. Ja äiti ei jaksaisi eikä aina töistä ehtisikään kuljetushommiin kovin montaa iltaa.
VastaaPoistaTänä syksynä lapsella on yksi iltaharrastus (ei liikuntaa) ja lisäksi koulussa liikunnallinen harrastus niinikään kerran viikkoon. Nuo koulun järjestämät harrastukset ovat siitä kivoja, että tapahtuvat iltapäivällä, jolloin lapsi muutenkin olisi iltapäiväkerhossa, eivät siis rasita normaalia vapaa-aikaa ;)
Koulun harrastukset ovat minusta siinä mielessä todella kivoja, että niissä on "rennompi" meininki. Liikuntajutuissa ei tähdätä sarjan mestaruuteen vaan pelitaitoihin ja kaikki otetaan mukaan ja näytelmäkerhossa jokainen halukas saa rooliin. Meidän lastemme koulussa ei varmaankaan säästösyistä ole enää juuri kerhoja, muutama pesistunti taisi olla keväällä.
PoistaSilloin kun itse olin lapsi, niin ison osa harrastuksista tarjosi koulu. Kävin koulun kuorossa, nokkahuilukerhossa ja näytelmäkerhossa ja tykkäsin niistä kaikista paljon.
tutkimusten mukaan urheiluseuroissa kilpalajeja harrastavat eivät silti välttämättä liiku riittävästi tai riittävän monipuolisesti - eli kilpaurheiluharrastus urheiluseurassa sinänsä ei ole mikään tae sille, että lapsi liikkuisi. Kummallista mutta totta (tai sitten olen ymmärtänyt jotain todella väärin. Sekin on mahdollista) (voi olla ettei lapsi liiku riittävästi tullakseen huippu-urheilijaksi?)
VastaaPoistaMeillä on sellainen hiljalleen muotoutunut periaate, että jokaisella naperolla pitää olla jokin harrastus, joka vähintään kerran viikossa vie pois kotioloista - että tulee muutakin sosiaalista elämää kuin koulu. Ja enintään voi olla kaksi kuljetusta vaativaa juttua viikossa, muihin tarvitsee sumplia liikkuminen itse - autottomia kun olemme, joudumme turvautumaan tukiverkostoihin tai julkisiin!
Koulu on ykkösasia, mutta jos ilmoittaa jäävänsä vaikkapa lukemaan kokeita, niin sitten myös luetaan.
Nuorisolla on tänä syksynä kaikilla jotain uutta ja jotain vanhaa.
Kyllähän noissa kilpaurheiluharrastuksissa on monessa treenimäärä sellainen, että sillä pitäisi liikunnan määrä minun mielestäni täyttyä. Mutta tavallisella seuraharrastamisella se ei täyty. Jos nyt käy vaikka kaksi kertaa viikossa treeneissä ja muuten lapsi kuljetetaan aina autolla ja aika kuluu muiden harrastusten parissa, niin vähäiseksihän tuo määrä jää. Meillä tulee koululaisilla vähintään 3 tuntia liikuntaa koulumatkoista.
PoistaMeillä on nyt tällä hetkellä sellainen päätös, että siinä vaiheessa kun koululaisella ei ip-kerhoa, pitää olla kerran viikossa harrastus. Tuollainen keskimääräinen 9-16 päivä kävelyineen riittää, jos lapsella ei ole omaa intoa lähteä harrastamaan.
Nythän meille iski yllättäen varsinainen harrastuskuume. Keskimmäinen on naukunut itsensä jalkapalloon. Silloin kuopus heräsi, että jos täällä pääsee seuraan pelaamaan, niin hän haluaa kanssa. Niinpä kalenteri täyttyi heti neljällä lisäkerralla. Keskimmäinen saa mennä tarvittaessa toiseen suuntaan itse kävellen ja ihan hirveän pettynyt en ole, jos kuopus toteaisi, että seurafutis ei ole hänen juttunsa ;)