Vaarin uusi asunto

Vaari eli isäni muutti vuosi sitten ennen joulua uuteen kerrostalokotiin. Vaikka aloitimme ajoissa 30 vuotisen rivitalokodin tyhjentämisen, niin olihan se loppu-urakka aikamoinen. Saimme onneksi vaarin kunnialla uuteen asuntoon.

Vanhan kodin kalusteet eivät kaikki sopineet uuteen kotiin ja osa niistä oli jo täysin elinkaarensa päässä. Vaari hankki aika paljon uusia huonekaluja uuteen kotiin. Kaikkea vanhaa ei silti hävitetty. Osa kaivettiin naftaliinista takaisin kunniapaikalle. Tavaroita on 50-, 60- ja 70-luvuilta ja yhdistettynä vuoden 2018 hankintoihin.

Uusi koti on kokonaan valkoinen. Keittiö on olohuoneen yhdellä seinällä ja se on valkoinen, moderni ja vähäeleinen. Kaapeissa ja laatikoissa ei ole vetimiä, alareunassa on sellainen vetoura, joka on harjatun teräksen värinen. Kodinkoneet ovat harjattua terästä.

Ruokapöydäksi vaari halusi aika pienen pöydän ja sen ympärille neljä tuolia. Pöytä on muistaakseni Ikeasta, eli se on vaarin elämän ensimmäinen Ikeasta hankittu huonekalu. Mustat pinnantuolit tuovat kivaa kontrastia pöytään. Ne ovat Askosta. Varsinainen keittiön ja olohuoneen väripläjäys on keltaiset kukkaverhot. Ne ovat ehtaa 70-lukua. Muistan, että ne on hankittu lapsuuden kotiimme Espooseen ja sieltä ne seurasivat vielä ensimmäiseen Vantaan kotiimme. Saattoi olla jopa niin, että verhot olivat lahja isänäidiltäni. Toiseen Vantaan kotiin ne eivät enää päässeet ikkunaan. Äitini tarjosi niitä 90-luvun alussa opiskelija-asuntooni. En niitä silloin huolinut, mutta moni muu opiskelija oli huolinut. Vaari on säästänyt verhot. Kotimainen laadukas kangas on vielä 30 vuoden varastoinninkin jälkeenkuin uusi ja verhot päätyivät pesulan kautta ikkunaan. Minusta nuo verhot ovat aivan mahtavat! Paitsi, että ne tuovat värit, ne ovat myös pala perheemme asumishistoriaa.

Aito 70-luvun retro kohtaa 2010-luvun ja uusretron

Vaikka olen noita verhoja tuijotellut hyvin pitkään lapsena, muistin niiden värin enemmän oranssina kuin keltaisena. Kun sain kuulla, että vaari aikoo ottaa nuo verhot käyttöön uuteen asuntoonsa, päätin tehdä hänelle verhoihin väriltään ja tyyliltään sopivan tupaantulijaislahjan. Syksyllä 2018 kävin puhaltamassa lasia ja tein vaarille koristepallon. Väärän värinenhän siitä tuli. Miten en muistanut, että verhot ovat kauniin, lämpimän keltaiset.

Lahja mätsäämään 70-luvun verhoihin

 

Kuvaa varten nostin vaarin radion pois ruokapöydältä. Se piilottelee vasemmalla seinän vieressä. Nostin radion takaisin pöydälle ja aloin katselemaan, että millainen soitin vaarilla onkaan. Minulle iski radiokateus. Vaarilla on käytössä tiikillä verhoiltu upea Blaupunkt. Vaari ei enää muistanut, että onko radio hankittu jo 50-luvulla vaiko vasta 60-luvulla. Todennäköisemmin radio on 60-luvulta. Mikä design!

Vaari osti uuden kirjahyllyn ja hyllyksi valikoitui myöskin klassikko eli Lundia. Tarkoituksena oli ostaa Lundia mustalla taustalevyllä, mutta webbikaupasta tulikin klikattua kirjahylly puunvärisellä taustalevyllä. Kyllä, 82-vuotias isäni käyttää nettiä sujuvasti ja osaa nettishoppailla. Vaari osaa WhatsAppailla sekä käyttää Facea ja Instaa. Mainittakoon, että kysessä on kuitenkin koulutukseltaa humanisti eikä insinööri. Vaari lueskelee joskus myös e-kirjoja, vuosien varrella kirjoja on kertynyt melkoinen määrä. Lundia ei ole asunnon ainoa kirjahylly.

Lundian edessä komeilee vaarin televisiotuoli. Ikkunan alla on samaa sarjaa oleva pieni, mutta kivan muhkea 2-istuttava sohva. Vaari halusi vuodesohvan, josta voi näppärästi nukkua yksi pojankoltiainen. Nojatuoli ja sohva on kirjavaa kangasta, jonka kuvaaminen osoittautui vaikeaksi. Lepotuoli, sohva ja vaalea matto ovat Askosta. Valkoinen pyöreä sohvapöytä toistaa ruokapöydä linjaa. Sen hankinnassa on vähän pihistelty ja se on tarjouspöytä Jyskistä.

Pienen tuuminnan jälkeen 70-luvun kristallikruunukin pääsi mukaan uuteen kotiin, koska sopii verhojen väreihin

Sohvapöydän takana piilottelee vaarin rottinkinen lehtiteline. Harmillisesti en ole ikinä muistanut kuvata sitä. Mutta ei hätää, se on tyypillinen 50-luvun sisustustavara ja kuvia samankaltaisista löytyy netistä. Tuon tyylinen lehtiteline siellä pilkottelee, tosin vaarin lehtiteline on selkeäsi vaaleampi. Kotialbumin perusteella lehtiteline on 50-luvulta, koska lehtiteline näkyy jo äitini ensimmäisessä Lahden kodissa.

Kuva lainattu https://www.gustadesign.fi

Ihanaa, että on perjantai! Kivaa perjantaita ja viikonloppua!

Omanin aavikkohotelli

Olen potenut lievää aavikkokuumetta pari vuotta. Olen saanut tartunnan netistä, joka on pullollaan toinen toistaan upeampia aavikkokuvia. En ole koskaan käynyt hiekkadyyniaavikolla. Kyseinen virhe vaati pikaista korjaamista. Olen ajanut 90-luvulla USA:ssa Death Valleyn läpi, joka tarjoaa omanlaisensa aavikkokokemuksen, mutta ei sellaista hiekkadyynikokemusta. Haaveenani oli siis päästä kokemaan nimenomaan hiekkadyyniaavikko.

Perhe on suhtaunut tietyllä huvittuneisuudella aavikkokuumeeseeni. "Äiti, googlaatko sinä taas hiekkaa?" No, voi kyllä :) Goolaus tuotti minulle listan mielestäni kauneimmista aavikoista:
1) Namibian aavikkoalue, etenkin Sossusvlei
2) Gobin autiomaa Mongoliassa
3) Sahara Pohjois-Afrikassa
3) Arabian autiomaa

Matkalla Arabian niemimaan valtioihin  aavikkovierailu on helppo toteuttaa, koska Arabian aavikko kattaa melkein koko alueen. Helpoimmillaan Dubaista voi ottaa jonkun lukuisista retkifirmoista ja piipahtaa aavikolla muutaman tunnin retkelle. Haaveenani oli yöpyminen selkeästi isojen kaupunkien ulkopuolella.

Arabian aavikkoa googlaillessani päädyin siihen, että haluan aavikolle Omanin puolella Wahiba Sandsille. Toiveenani oli ajaa itse aavikolle. Omanin hyvä tieverkosto ja rauhallinen ajokulttuuri mahdollistivat toiveeni toteutumisen. Oi, että odotin koko syksyn aavikkoreissua. Ystäväni Laura on vähän kovempi stressaamaan ja häntä puolestaan viime metreillä jännitti aavikkoreissu niin, että parina yönä ei meinnut tulla uni.

Aavikkoreissun aamu alkoi katastrofisissa merkeissä. Luvattu saderintama oli saapunut jo yöllä Omanin pääkaupunkiin Muscatiin ja koko yön ja aamun oli satanut. Kun katsoin hotellin ikkunasta, niin kadun matalammassa päässä näytti tältä:

 

Rajut sateet ovat Omanissa ja etenkin Muscatissa aika harvinaisia ja tieverkostoon ei ole rakennettu minkäänlaisia viemäröintejä. Moottoriteillä kaupungin ulkopuolella ongelmaksi saattaa muodostua rankkasateella se, että vuorilta tulvii vettä tielle.

Keskustelu autovuokraamomme Sixtin kanssa antoi tilanteesta varsin pessimistisen kuvan. Mikään vakuutus ei kattaisi moottoririkkoa, jonka syynä olisi kadulta moottoriin saakka ulottunut vesi. Sixt väitti, että heillä on jo moottoririkkotapauksia. Dubaissa olimme kuulleet taksikuskilta, että hybridit ovat hyvin herkkiä vedelle. Mietimme jopa aavikkoreissun väliin jättämistä. Sitten otin yhteyttä aavikkohotelliin. Heidän kuljettajansa oli käynyt hakemassa asiakkaita lentokentältä ja oli jo matkalla takaisin resorttiin. Hän ei ollut kokenut matkalla mitään ongelmia. Hänen mielestään automme upgrade nelivetoonkin olisi aivan tarpeeton kustannus. Perillä olisi kuulemma kiva, mutta puolipilvinen sää. Päätimme pelata varman päälle ja ottaa ison nelivedon ja hakea sen keskustaliikeen sijasta lentokentältä. Jonkin aikaa kesti jonotella lentokentältä kaupungin lävitse. Nelikaistainen liikenneympyrä oli niin veden vallassa, että vain kahta kaistaa pystyi käyttämään. Paikalla oli poliisit ohjaamassa liikennettä. Kaikki oli sinänsä sujuvaksi tehty, mutta vei vaan normaalia enemmän aikaa. Yli puolet matkasta kohti aavikkoa satoi.

Auton ikkunasta ajomatkalla kuvattua

Pilviverho alkaa rakoilla

Hotelliin sai ajaa perille ainoastaan nelivedolla. Minusta perille vievä tie oli keskiverto suomalaista mökkitietä selvästi parempi. Toki hämärässä ja pimeässä on sellainen riski, että ajaa tieltä huomaamatta hieman ulos, jossa onkin sitten pehmeämpää hiekkaa. Ehdimme perille aavikkoleirille juuri ennen auringonlaskua. Hyppäsimme saman tien hotellin autoon, joka ajoi vierailijoita dyyneille. Vaikka etukäteen ihailin netistä aavikkokuvia, niin aavikon kauneus pääsi silti yllättämään. Näkymät dyyneiltä olivat upeat! Hiekka voi olla jumalaisen kaunista.

Aikamoinen tuuli kävi dyyneillä. Onneksi tuulensuunta oli sellainen, että tuuli osui selkään auringonlaskua ihailessa. Olin lähtenyt aamulla meikittä matkaan ja kyllä nauratti, kun laittelin tahmeahkoa huulipunaa aavikolla tuulessa, jotta näyttäisin edes hieman paremmalta niissä lukuisissa selfiessä.

Kävimme huuhtomassa hiekat hampaiden välistä kylmällä oluella ennenkuin palasimme tutkimaan majoitusta. Aavikkohotellimme Desert Night Camp koostui useista pienistä "mökeistä", jotka oli rakennettu muistuttamaan telttaa. Oikeita telttaleirejäkin on, tosin niissä on teltat rakennettu paalutuksien varaan maanpinnan yläpuolella. Sen verran olen tullut mukavuudenhaluiseksi, että valitsin majoituksen, joissa on wc, suihku sekä ilmastointi/lämmitys. Mökkimme vastasi aivan hotellitasoa. 

Äkkiä koittikin illallisaika. Taskulampun ja vähäisten ulkovalojen tuikkeessa kävelimme ravintolalle. Tähtitaivas oli todella kaunis. Majoitukseen kuului runsas buffet-illallinen, joka oli varsin herkullinen.

Lautasella lammasvarras, nautaa, kasviksia riisiä ja leipälautasella kurkkua, tomaattia, paikallista leipää ja hummusta

Kovin pitkiksi eivät jääneet yöunet. Olimme ostaneet aamuksi retken katsomaan auringonnousua. Startti oli mökiltämme 6:25. Kun astuin mökistä ulos klo 6:20 hämmästykseni oli aikamoinen, kun mökin edessä oli kameli. Juttelin sille ystävällisesti, josta kameli teki sellaisen johtopäätöksen, että minulta voisi saada ruokaa. Vähän alkoi jo huolestuttamaan moinen takin taskujen hamuaminen. Tässä vaiheessa luulimme vielä, että kyseinen kameli on hotellin kameli, jota käytetään ratsastukseen. Kameli kuului jollekin muulle. Tapana on, että omistajat käyvät keräämässä yöksi kamelinsa aitaukseen ja auringon noustetta kamelit pääsevät etsimään ruokaa aavikolta. Tämä yksilö oli kaverinsa kanssa jaloitellut mökkikylään. 

"Anna minulle ruokaa"

Auringonnousun retkestä teki erityisen se, että vieraat ajetaan kaikki eri paikkoihin, joten jokainen saa kokemukset, miltä tuntuu olla "yksin" aavikon rauhassa.

Sieltä se aurinko nousi

Paikalliset harrastavat aavikkoretkeilyä ja jokamiehen aavikko-oikeuden perusteella missä tahansa saa yöpyä. Joku oli laittanut pienen pienen telttansa kauimmaisen hotellialueen viereen. Mikäänhän ei estäisi turistiakaan tekemästä samoin, mutta oma erähenkisyyteni ei moiseen riittäisi. Menimme retkeltä suoraan aamiaiselle ja sen jälkeen jäin mökkimme eteen ihailemaan maisemia ja kuuntelemaan hotellialueen parista puusta kuuluvaa linnunlaulua. Dyyneillä näkyi tuossa vaiheessa jo enemmänkin kameleita.

Aavikkotelttailua

Minulla oli mielenkiintoinen seikkailureitti suunniteltuna paluumatkaa varten. Olimme kuitenkin sen verran väsyneitä, että päädyimme pyytämään hieman myöhäisempää check outia ja nukuimme pienet aamupäiväpäiväunet. Ajomatka Muscatiin meni paljon tulomatkaa nopeammin. Teiden varsilta bongaillut kamelit ja kyläkaupat toivan matkaan lisäviihdettä. 

Tätä(kin) reissua muistelen vielä kiikkustuolissa! Johan oli upea retki.

PS. Hra Kepposen on ollut helppo seurata, että eteneekö reissu suunnitelmien mukaisesti Life360 appsilla. Hankin Omanissa paikallisen prepaidin ja Dubaissa olinkin melkein koko ajan wi-fissä. Saapumiskiireissäni aavikkohotelliin, en kerinnyt viestittelemään Hra Kepposelle. Hän alkoi jo miettimään, että pääsimmekö perille ja laittoi viestiä tietävänsä että pääsimme perille ja tietävänsä melkein meidän mökin numeronkin :D

Hra Kepponen on paikallistanut vaimonsa

Turvallisesti kotona

Lähi-idän reissussa oli ihan loppuun saakka yllätyksiä ja säädettävää, mutta se tarjosi myös unohtumattoman hienoja kokemuksia. Kotiinpaluu viivästyi noin neljä tuntia ja pääsin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä nukkumaan siinä kolmen maissa. Työviikko alkoi kanhevasti vähäisillä unilla. Siitä huolimatta olen ollut aikaisempaa iloisempi ja innostuneempi ihan kaikesta mukaanlukien työ. Aivan selvästi loma ja auringon näkeminen lisää hyvinvointiani! Tämä asia pitäisi muistaa lomasuunnittelussa. Järkevää olisi suunnitella ensin kaamoksen pakomatka ja sen jälkeen katsoa, että riittääkö rahaa muuhunkin. Harmi vaan, että kaamosajan kohteet ovat joko kaukokohteita tai sitten vähän epävarmoja sään suhteen. Kesäkaudella on niin paljon houkuttelevia kohteita lyhyen lennon päässä.

Työviikko oli aika hektinen. Töissä olemme parantaneet sijaisjärjestelyjä ja minun sijaiseni oli ensimmäistä kertaa Timo. Kaikki toimi mahtavan hyvin. Maanantaina aamun ensimmäisessä palaverissa oli ilo esitellä Timon kasaamaan raporttia. Kaikki muukin oli tosi särmästi hoidettuna. Kaamospaon lisäksi houkutteleva loma-ajankohta olisi sellainen, että Timo on töissä ;) Tiistaina, kun menin ensimmäistä kertaa toimistolle työkaverini Sirpa oli käyttänyt autoaan huollossa ja kurvannut tietämänsä pullakioskin kautta ja ostanut sesongin ensimmäiset Runebergin tortut. Koska 10kpl rasia oli tarjouksessa, Sirpa osti sen normaalin 5-6 kpl sijasta. Kuinka ollakkaan meitä olikin toimistolla paikalla vain kolme. Jouduimme juomaan Runebergin kahvit sekä aamusta että iltapäivällä. Onneksi saimme rekrytoitua iltapäiväksi pari avustajaa.

Pojista osa tunnusti, että heillä oli ollut ihan pikkaisen ikävä äitiä. Hra Kepponen oli pyörittänyt perhe-elämää sujuvasti poissaoloniajan. Koska minä olen tiukempi kotiruuan suosija kuin Hra Kepponen, jälkikasvu oli saanut poissaolessani sekä pizzat että hampurilaiset. Sanoisin, että pizzat ja hampparit saattavat olla yksi syy siihen, että lapsista on ihan kiva, kun äiti välillä lomailee. Toisaalta  matkatyövuosinani pojat tottuivat siihen, että äiti on välillä poissa.

Työpaikan pullapiirikin on kokoontunut. Johanna oli leiponut suklaapäällysteisen kuivakakun

Edessä on perusarkea. Meinasin sanoa, että kalenteri ammottaa tyhjyyttään kivoista jutuista, mutta onhan siellä poikien suloisen pienen serkun 4v synttärit tulossa, Hra Kepponenkin täyttää kohta vuosia ja pojat saivat vaarilta synttärilahjaksi liput Pieni merenneito musikaaliin ja sinnekin päästää lähitulevaisuudessa. Eikä perusarjessakaan mitään vikaa ole. Voin jatkaa viikonloppukokkailuani kuukauden uuden ruuan merkeissä, joka jäi loppuvuodesta pahasti paitsioon. Viikonloppuna toteutettava vähintään yksi parempi ateria on jatkunut menestyksekkäästi läpi syksyn.

Perusarjen sankarini Hra Kepponen onnistui kiristämään meidän teiniesikoisen laskemaan matematiikkaa. Teinin yläasteella oppilas saa itse valita, kuinka paljon laskee ja poika on tietenkin valinnut minimin. Ennen siellä sai oppitunneillakin valita, että minkä verran laskee ja laskettuaan selata kännykkää. Olin tuosta aivan tyrmistynyt. Edellisen matikankokeen vitonen paljasti sen, että poika ei todellakaan pärjää minimillä. Ihan helppo rasti ei ollut saada poikaa hommiin ja yllättävän paljon hän tarvitsi apua laskuissa. Kaikkien annettujen laskujen laskemisella kokeesta tulikin ysi. Meidän ei ole aikaisemmin juurikaan tarvinnut puuttua lasten koulutyöhön vahtimalla läksyjen tekoa, paitsi keskimmäisen ja kuopuksen A2-saksan osalta. Aikuisella meinaa välillä sumeta järki, kun yrittää saada teiniä panostamaan koulutyöhön. Toivottavasti noille kahdelle pienemmälle ei iske samanlaista opiskeluvastenmielisyyttä kuin esikoiselle yläasteella. Teini pitäisi saada pidettyä sellaisissa numeroissa, että peruskoulun jälkeisiä opintoja ei määrittele se, mihin todistuksella pääsee vaan se mihin teini haluaa mennä. Mikään helsinkiläinen huippulukio ei todellakaan ole suunnitelmissa, eikä välttämättä lukio lainkaan.

Tämän viikonlopun ohjelma on rentoilua ja vaaria pitää ehdottomasti käydä moikkaamassa, kun emme ole nähneet pariin viikkooon. Lisäksi alan tekemään postausta reissun kohokohdasta Omanin aavikkohotellista.

Kivaa viikonloppua!

Pakkopäivä Lissabonissa

Vuodelta 2019 on matkajuttuja rästissä. Haluan ehdottomasti kirjoittaa ne blogiin muistiin.

Olen pitkään haaveillut matkasta Lissaboniin. Jälkikäteen olen naureskellut pakkopäivälle Lissabonissa. Pitää olla varovainen, mitä toivoo, koska toive voi vaikka toteutua. Olen sanonut useasti ääneen, että minulle riittäisi lyhyempikin vierailu Lissabonissa, koska Lissabonin matkalle ei ikinä tunnu löytyvän sopivaa aikaa (tai jos löytyisi aika, niin ei löydy sopivaa hintaa). En kuitenkaan tarkoittanut 24 tunnin melkein ilmaista vierailua.

Lensimme ystäväni Jonnan kanssa heinäkuun lopulla Azoreille TAP Air Portugalilla Lissabonin kautta. Lento Helsingistä Lissaboniin lähti myöhässä, samoin lento Lissabonista Azoreille, paluulento Azoreilta Lissaboniin lähti myöskin myöhässä. Tietenkin lento Lissabonista Helsinkiin lähti ajoissa. Juoksimme terminaalista toiseen ehtiäksemme koneeseen, mutta jäimme täpärästi rannalle ruikuttamaan. Kone seisoi vielä tuubin vieressä, mutta ovi oli jo suljettu. Kyllä harmitti! Minulla oli kiire äitini hautajaisvalmisteluihin ja ystävälläni poikansa fudispeliin.

Lähdimme jonottelemaan TAP Air Portugalin tiskille, jossa meitä ennen oli kymmeniä Sao Paolon lennolta myöhästyneitä. Kun vihdoin pääsimme aamuyöstä tiskille, selvisi että joutuimme odottamaan vuorokauden seuraavaa TAPin lentoa. Saimme voucherit hotelliin, lounaaseen ja taksimatkoihin hotelliin. Matkatavaroita emme saaneet ulos ja meillä ei siis ollut mitään tavaroita. Aamuyöstä pääsimme vihdoin huoneeseemme nukkumaan. Hotelliin sisäänkirjautumiseen oli aikamoinen jono, vaikutti siltä, että hotellin pääasiallinen bisnes oli TAPin lennolta jääneiden matkustajien majoittaminen. Tapasimme miehen, joka oli ollut jo pari vuorokautta motissa Lissabonissa ja puhkui vihaa.

Aamulla investoimme hammasharjoihin ja -tahnaan sekä deodoranttiin. Minä pyykkäsin alusvaatteni yöllä ja aamulla kuivailin ne loppuun hiustenkuivaajalla. Mietimme päivän strategiaa. Hotelli potkaisisi meidät ulos klo 12 ja lento lähtisi vasta klo 23 jälkeen. Päätimme siis lähteä päiväksi kaupungille pyörimään.

Teimme aamiaisella ahkeraa googletusta siitä, mitä haluaisimme nähdä Lissabonissa. Ensimmäinen kohteemme oli Hieronymoksen luostari (Mosteiro dos Jeronimos), joka on UNESCOn maailmanperintökohde. Luostariin pitää ostaa sisäänpääsylippu, luostarin yhteydessä olevaan kirkkoon pääsee tutustumaan maksutta. Rakennus on myöhäisgoottilaista tyyliä ja runsaasti koristeltu. Edellisen illan ja yön huonot fiilikset alkoivat haihtumaan ihaillessani upeaa luostaria. Käsityön mestarinäyte!

Kirkon komea sisäänkäynti

Kirkon upea holvikaarikatto

Luostarilta lähdimme kävelemään pienen matkan päässä sijaitsevalle Belemin tornille. Se edustaa Hieronymoksen luostarin kanssa samaa tyylisuuntaa. Ulkona oli todella kirkas auringonpaiste ja läkähdyttävän kuuma. 50m kävelyn jälkeen minun piti antaa periksi ja ryhtyä hieromaan katukauppiaan kanssa kauppoja joko lippiksestä tai sitten silmälasien päälle tulevista läpistä. Kirkas valo otti silmiini. Päädyin hurjan tyylikkäisiin läppiin. Jonna nauroi kippurassa 80-luvun tyylilleni, mutta kääntyikin hetken päästä takaisin ja kävi ostamassa samanlaiset. Kasari-tyylimme olisi ollut täydellinen, jos olisimme saaneet hankittua tennissukat sandaaleihin.

Ihanaa kasaria: nostettavat aurinkoläpät. Nämä ovat uusi tiimiasusteemme :D

Matkalla Belemin tornille kävimme katsomassa Merenkävijöiden muistomerkkiä Padrao dos Descobrimentosia. 1400-1500 luvuilla Portugali oli yksi maailman mahtavimmista siirtomaa- ja kauppavalloista ja keräsi rikkauksia etenkin maustekaupalla. Belemin satamasta on lähtenyt Vasco da Gama etsimään meritietä Intiaan. Löytöretket edustavat minulle maailman suurimpia seikkailuja ja tunsin suorastaan pientä kutkuttavaa tunnetta seisomisesta samassa paikassa, josta moni tärkeä löytyretki on saanut alkunsa. 

Muistomerkkiin pääsee hissillä ylös ihailemaan maisemia. Me tyydyimme katselemaan Tejo-jokea ja sen ylittävää siltaa maantasalta. Silta muuten muistuttaa paljon San Franciscon Golden Gatea ja vastarannalla näkyvä Kristus-patsas tuo mieleen Rio de Janeiron.

Muistomerkiltä kävelimme Tejo-joen rantaa Belemin tornille. Torni on aikoinaan sijainnut keskellä jokea, mutta joen kaventuessa torni on ajautunut toiseen reunaan. Belemin tornin sisällä toimii museo. Hieronymoksen luostarista voi ostaa yhdistelmälipun jolla pääsee sekä luostariin että Belemin torniin.

Belemin torni

Belemin tornilta hujautimme taksilla Praca do Comercion valtavalla 35 000 neliömetrin aukiolle. Ihastelimme katutaitelijoita ja aloimme katselemaan, että mistä pääsisimme raitiovaunun 28 kyytiin kohti Alfaman vanhaa kaupunkia.

Praco do Comercio

Riemukaari johtaa Rua Augusta kadulle

Tietenkin Lissabonin tunnetuin ratikkalinja oli tupaten täynnä matkustajia ja pysäkiltä yritti tunkea lisää väkeä jo entuudestaan täysiin vaunuihin. Päätimme reippaina naisina kävellä ylämäkeen. Yllättävän nopeasti yli 30 asteen helle, kirkas auringonpaiste ja ylämäki saivat erävoiton Kepposkasta ja jouduin vetäytymään jälleen vilvoittavan tarjoilun ääreen.

 Kuuluisa raitiovaunureitti 28

Päädyimme sitten ajamaan pienen lenkin Alfaman kautta taksilla. Kaupunki näkymät olivat todella suloiset. Alfamaan ainakin haluaisin vielä palata, mutta vähemmän kuumaan aikaan.

Yhden päivän perusteella Lissabon oli värikäs ja mielenkiintoinen kaupunki eikä vielä edes järkyttävän ruuhkainen Euroopan lomasesongin aikana. Yksi päivä oli tietenkin liian vähän Lissaboniin tutustumiseen, mutta kuitenkin niin paljon, että suurin hinku matkustaa Lissaboniin haihtui.

Vielä viimeinen epäonnen sattuma iski Helsinki-Lissabon välille. Lentoyhtiö TAP Portugalista jäi kaikkea muuta kuin positiivinen kuva. Ennen koneeseen menoa portilla sekä minun että Jonnan lentoliput hälyttivät, että meillä on maksamattomat matkatavaramaksut. Siis matkatavaroille, jotka olimme maksaneet Azoreilta Suomeen ja joita emme koskaan edes saaneet Lissabonissa ulos. Asian korjaaminen tuntui olevan todella monimutkaista sekä hidasta. Minun laukkuni päätyi kanssani Suomeen, Jonnan laukku kiersi maailmaan vielä kolme päivää. Meillä molemmilla oli matkalaukussa märät uimapuvut. Yök!

Tästä episodista voisin ottaa sen verran opikseni, että käsimatkatavarassa olisi hyvä olla myös paluumatkalla vaihtovaatteet ja vähän kempparikamaa. Ja ehkäpä märkää uimapukuakin olisi hyvä kuljettaa käsimatkatavaroissa.

Matkailu avartaa. Siinä voi päästä näkemään kohteita, joissa ei edes ollut tarkoitus pysähtyä 😉😂😂