Suomen lainsäädäntö takaa jokaiselle työntekijälle oikeuden perustaa perheen ja oikeuden perhevapaisiin. Vakinainen työsuhde säilyy äitiys/vanhempainvapaan aikana ja myös senkin aikana, jos vanhempi hoitaa alle 3-vuotiasta kotona. Hienoa, vai mitä?
Omalla alallani työntekijän oikeuksia koetellaan jatkuvasti. Etenkin niitä perhevapaisiin liittyviä. Monien oikeudet tulevat poljetuksi, harva lähtee taisteluun. Miksikö?
Aina ei ole juridisesti selvää, mikä riittää työnantajan velvollisuuksien täyttöön. Selvitykseen voi tarvita lakimiestä. Oman alani liitoissa on ollut viimeaikoina nousevaa kiinnostusta ottaa mittaa asioista. Minusta tuntuu, että naiset ovat liian kainoja vaatimaan oikeuksiaan juristin kanssa.
Pelätään ikävän ihmisen mainetta. Kuka haluaisin työskennellä hankalan (=oikeuksistaan kiinnipitävän) tyypin kanssa. Etenkin kun monessa työpaikassa työ on projektiluonteista, mikä tarkoittaa sitä, että työntekijä etsii uutta työtehtävää säännöllisen epäsäännöllisesti.
Monelle paluu takaisin työelämään on jännittävä ja stressaava kokemus. Sitä helposti sortuu omien taitojensa vähättelyyn. Etenkin jos ilmapiiri on sellainen, että vapailta palaavien kyvykkyyttä voivat kaikki avoimesti / kriittisesti / avoimen vihamielisesti arvioida.
Ehkä nuorena sinkkuna omakin näkemys saattoi olla sen verran kapea, että en ole suhtautunut perhevapailta palaaviin kannustavasti. Miesvaltaisella alallani saattoi olla ihan tavallista heittoa, että kaikki perhevapailta palaavat pitää laittaa uudelleenkoulutukseen, kun ne EIVÄT ENÄÄ OSAA MITÄÄN. "Tervetuloa takaisin tuore äiti, olemme kaivanneet sinua".
En tietenkään voi kiistää, etteikö kertaus- tai lisäkoulutus olisi tarpeen, etenkin pitkältä vapaalta palatessa. Mutta kunnollinen ammattitaito harvoin haihtuu vuodessa tai muutamassa. Vai meinaatteko, että vuoden äitiysvapaalla ollut kampaaja pitäisi vuosien uran jälkeen passittaa kampaajakouluun? Tai pari vuotta kotona ollut kokki ei osaakaan enää paistaa pihviä? Tai 5 vuotta kotona ollut opettaja ei osaa enää lukea? Moni ammatillinen homma on kuin pyörällä ajaminen, sitä ei voi kokonaan unohtaa. Taito palautuu nopeasti.
Miesvaltaisilla aloilla on usein voimakas mentaliteetti "tieto on valtaa". Koska et tiedä juuri kaikkein uusimpia detaljeja, olet täysin nobody. Moni alahan luo itsensä muutamassa vuodessa täysin erilaiseksi. Yes, sure. Kumma juttu on, miten organisaatiossa sallitaan toisten pantata tietoja ja olla neuvomatta muita. Tyhmä ei ole se joka kysyy, vaan se joka ei neuvo!
Yksityisaloilla tuntuu olevan tavallista, että hoitovapaalta palatessa "sijainen" jatkaa toimessasi ja saat itse etsiä jotain muuta. Kolmelle ystävälleni on käynyt näin lyhyen ajan sisään. Yksi heistä hoiti toimeaan vuosia (varmaan lähemmäs 10), omistautuen, huolellisesti ja menestyksellä. Hän oli vuoden poissa. Hän hankki itse itselleen sijaisen firman sisältä ja koulutti tämän. Naisen palatessa takaisin ja vaatiessaan paikkaansa, hänelle todettiin valitellen, että eihän nyt hyvää sijaista voi siirtää pois. Mieshän kokisi, että hyvästä työstä hänet alennetaan -ei olisi reilua, ei. Tuoreelle äidille kelpaa vähän vähemmän vaativa työ, saahan hän saman palkan ja samat edut edelleen. Riittää, että työ on riittävän samankaltainen. Kaksi ystävää antoivat tuollaisessa tilanteessa periksi. Jotta elämä olisi reilua sijaiselle, voi heidät alentaa. Ymmärrän ratkaisun -voimat eivät aina riitä. Hattua nostan tälle kolmannelle, joka päätti taistella oikeuksistaan. Minun oikeustajuni mukaan hänen on ehdottomasti saatava paikkansa takaisin. Kanssani samaa mieltä on luottamusmies ja hänen liittonsa juristi.
Itse luulin ensimmäistä töihin paluutani vaikeaksi. Moniin muihin tarinoihin verrattuna siinä oli vain pikkuinen mutka/kupru. Esikoisen jälkeen palasin töihin vuoden päästä. Hyvissä ajoin kävin keskustelut esimieheni kanssa siitä, mitä tulisin tekemään. Valitsimme minulle homman ja minun olisi pitänyt aloittaa se aiemmin kuin mitenkään pystyin. Saimme kompromissin aikaiseksi, sovimme aloituspäivän.
Järjestelin perheenasiat valmiiksi, ilmoitin töihin kun olin saanut hoitopaikan. Vajaata kahta kuukautta ennen paluutani kolleegani soittaa ja kysyy, että enkö palaakaan. Hänelle oli tarjottu minulle "varattua" projektia. Aloituspäivä kuukautta ennen paluutani. Soitan esimiehelle, hän on vaihtamassa työpaikkaa. Ex-pomo korostaa "Luonnollisesti se, että kyseinen työpaikka olisi minun, oli ehdotus ja sen hetken suunnitelma. Ehdotukset ja suunnitelmathan eivät aina toteudu, kai nyt sen ymmärrän -etenkin jos tulee uusi esimies?". Noh, minä se nyt olin niin tyhmä, että suunnittelin perheeni elämän sopimaan työnantajan projektiaikatauluun.
Uusi esimies ei myöskään katsonut olevan perusteita sille, että päätös pyörrettäisiin. Hänhän ei ollut luvannut minulle mitään. Olin toki tervetullut takaisin töihin luomaan itselleni työnkuvaa. "Eiköhän sitä jotain aina löydy" uusi pomo totesi.
Istuin 2 viikkoa toimistolla tekemättä mitään. Join paljon kahvia. Pomolla ei ollut aikaa paneutua "ongelmaani", se kuulemma ratkeaisi parhaiten siten, että kävisin tiedustelemassa työkavereiltani, että onko heillä ylimääräisiä hommia. Kävin kyselemässä, työkaverit neuvoivat odottamaan tiimiesimiehen paluuta työreissulta. Olimme työskennelleet aikaisemmin yhdessä ja se oli paitsi tehokasta myös mukavaa. Palattuaan hän jakoi mielellään hommia pinostaan minullekin. Tilanne normalisoitui.
Jos koet itse olevasi samantyylisessä tilanteessa, haluan antaa sinulle 5 neuvoa
1. Tilanne ei johdu sinun kyvyistä, osaamisestasi tai persoonastasi. Älä suhtaudu tilanteeseen henkilökohtaisesti. (helpommin sanottu kuin tehty)
2. Se, mihin sinun pitää suhtautua henkilökohtaisesti, ovat oikeutesi. Pidä kiinni niistä. Hanki tarvittaessa apua.
3. Älä sotke asiaan muuta työyhteisöä. Tilanne on sinun ja työnantajasi välillä. Työantajaa edustaa esimies ja henkilöosaston esimies. Mikäli keskustelut ovat hankalia, ota mukaan tukea kuten luottamusmies, liiton edustaja / juristi.
4. Älä häpeä tai salaile tilannetta. Sinulla ei ole siihen mitään syytä. Kerro siitä asiallisesti.
5. Älä tee mitään typerää, kuten jätä töihin tulematta ilman asianmukaista lupaa tai irtisano itseäsi (ellet ole löytänyt uutta paikkaa).
Kun työkaverisi palaa perhevapaaltaan, tarjoa apua. Kerro, mitä muistat muuttuneen vaikka viimeisen vuoden aikana. Näytä, miten se uusin tietokoneohjelma toimii. Tee lista tärkeistä nimistä, osoitteista, organisaatiosta etc. Tai juo edes kahvit yhdessä. Lopeta vitsit siitä, että äitiys vastaa lobotomialeikkausta ;)
Tämä kirjoitus on kannustukseksi ystävälleni hänen taistelussaan oikeuksistaan.
Hyvä kirjoitus! Joko olemme samalla alalla tai kuvaamasi ilmiöt ovat monen alan riesana. Vakinaisessa työsuhteessa tilanne on sentään paljon parempi kuin pätkäsuhteessa. Pätkätyöläiset jäävät helposti raskausaikana ilman töitä, jos raskaus paljastuu huonossa vaiheessa.
VastaaPoistaErittäin hyvä kirjoitus!
VastaaPoistaOma ongelmani juontaa juurensa kunta-alan tavasta ketjuttaa työsuhteet siten, että yksi sijainen sijaistaa vuoronperään monta eri henkilöä, jolloin voidaan tulkita että yksi sijaisuus ei jatku lyhyttä pätkää pidempään eikä henkilöä tarvitse vakinaistaa. Tähän on nyt puututtu liiton toimesta ja painostettu kuntayhtymää noudattamaan lakia. Jos joku on sijaisena sanotaan vaikka 10 vuotta säännöllisesti, on sijaistarve toden totta JATKUVA.
Sijainen on oikeutettu perhevapaisiin, jotka alkavat sijaisuuden aikana, MUTTA esim hoitovapaalle ei voi jäädä ilman virkasuhteen katkeamista. Samoin en voi käyttää virkamiesten oikeutta ilmoittaa esim. että ottavat virkavapaata kesäksi ja tulevat töihin takaisin vasta syksyllä. En voi myöskään tehdä puolikasta työaikaa tms.
Fiksu työnantaja on kuitenkin yrittänyt meillä sumplia näitä kuvioita sijaisille hiukan loivemmiksi. Paljon saan vapaata muuten, mutta kesällä olen se SIJAINEN, joka on töissä silloin kun muut lomailevat. Nämä kultaiset vuodet lasten ollessa pieniä valuvat minulta sormien välistä. Välillä se tuntuu aika pahalta.
Tämä on täyttä asiaa, eikä välttämättä sukupuoleen sidottua. Meillä ikun sä jäi hoitamaan Telmaa hoitovapaalle, niin seurauksena oli potkut. Tietenkin "laillisesti hoidettuna" niin ettei valittaa voinut. Ei ollut lastaan hoitavalle mainosmiehelle enää käyttöä...
VastaaPoistaAnonyymille: Toivon, että olisimme samalla alalla mieluummin kuin että samanlaista menoa on monella alalla. Olet varmasti aivan oikeassa siinä, että vakiduunarilla on pätkätyöläistä parempi tilanne - on ainakin työ mihin palata.
VastaaPoistaMinusta koko pätkätyö on sinänsä ongelma. Nuorena se voi vielä toimia, mutta mielestäni perheellisellä ihmisellä pitäisi olla jonkinlainen varmuus siitä, että työtä on tulevaisuudessakin. Siitäkin huolimatta, että perustaa perheen.
Mirka: Ehdin jo kuvitella, että kunta-alalla olisi päästy noista "pätkäveivauksista", jotka usein ovat vielä laittomia, eroon. Eihän tästä nyt niin montaa vuotta ole, kun siihen erityisesti kiinnitettiin huomiota. Tuolloin moni pitkään pätkää tehnyt ystävänikin sai vihdoin sen vakipaikan. Pätkätyöläisyys tosiaan asettaa eriarvoiseen asemaan työyhteisössä verrattuna viranhaltijoihin ja surullista on se, että se usein osuu niihin työntekijöihin, jotka elävät ruuhkavuosia ja joilla olisi ehkä suurin tarve työelämän joustoon. Todellakin ymmärrän sen, että tuntuu pahalta.
Itse olen pitkään ollut ns. järjestäytymätön työntekijä ja kuulunut ainoastan työttömyyskassaan. Tämä perhevapaa-asia on sellainen, joka on saanut minua arvostamaan liittojen toimintaa.
Roosa: Ikävä kuulla teidän tilanteestanne. Ehdin jo ajatella, että miesten jääminen pidemmälle vanhempainvapaalle tai peräti hoitovapaalle olisi sellainen teko, ettei työnantaja kehtaisi ryppyillä. Hienoissa puheissahan kaikki työnantajat kannustavat isiä olemaan lastensa kanssa jo vauvasta eikä suinkaan toimistolla ylitöissä. Omalla työpaikallani miehen kotiin jääminen on edelleen erittäin harvinaista :(
VastaaPoistaKirjoitus oli kyllä täyttä asiaa. Harmi vaan, että tuo ei päde pelkästään työelämään, vaan vaikuttaa jo opiskelujen aikana. Jäin äitiyslomalle neljäntenä opiskeluvuotenani, enkä loppujen lopuksi palannut takaisin kun kävi ilmi, että olisi pitänyt käydä uudestaan sitä sun tätä, kun tiedot olivat reilussa vuodessa niin paljon "vanhentuneet" (just joo). No, kotiinjäämispäätökseen vaikutti kyllä muitakin asioita (kuten motivaatiopula kyseistä alaa kohtaan), joten hirveästi ei ole edes harmittanut "heittää hukkaan" melkein neljää opiskeluvuotta.
VastaaPoistaCeraci: Ikävä kuulla, että ilmiö on opiskeluissakin jo. Viime vuosinahan on kovastikin julkisesti puhuttu siitä, että kuinka voisi yhdistää opiskelun ja vanhemmuuden. Näyttää jäävän jälleen vaan pelkäksi puheeksi. Opinnot vanhenevat hetkessä ja ilmeisesti opiskelevien vanhempien oletetaan yhä edelleen elävän ilman sellaisia tukia joihin esim. työtön vanhempi on oikeutettu.
VastaaPoistaOppilaitosten tulosvastuusta voi olla montaa mieltä, mutta omassa opiskelupaikassani se sai myös hyvää aikaiseksi. Oli pakko vihdoin tarkistaa kurssien sisältöä, jos vuodesta toiseen yli puolet opintojen keskivaiheella olevista oppilaista reputtaa pakollisen kurssin, niin onhan se mahdollista että joko opetuksessa tai sisällössä on jotain vikaa eikä vain opiskelijoissa. Meillä taisi valmistuneiden määrä aika nopeasti tuplata kun graduja alettiin ihan ohjaamaan :)
Oikein asiallinen ja hyvä kirjoitus!
VastaaPoistaItsellä ei ole tuota tilannetta tullut vastaan, mutta sen sijaan omaan positiooni ei palkattu ketään sijaistamaan jäädessäni äitiys/hoitovapaille. Myyntien annettiin pikku hiljaa vajota 1.5 vuoden ajan ja sitten palatessani olikin kova työ saada menetetyt asiakkaat takaisin. Eipähän toisaalta tarvinnut pelätä etten saisi omaa työtäni takaisin.
Hei! Kävin täällä aikaisemmin vuolaasti kommentoimassa, mutta jotain ilmeisesti tapahtui. Kommenttini hävisi saman tien.
VastaaPoistaKommentin sisältö oli, että oikeuksia loukataan muuallakin. Varmasti alasta riippumatta valitettavasti. Ja puolensapitäjiä tarvitaan, mikään ei muuten muutu. Ja ei pidä alistua kynnysmatoksi. Se katkeroittaa jossain vaiheessa ennemmin tai myöhemmin.
Minua uhattiin paikan menetyksellä ja rättivintille siirtämisellä ennen toista äitiyslomaani. Kuulemma harkitsivat hakevansa vakinaista "sijaista" minulle. Häkellyin tosi pahasti, onneksi sain kakistettua myöhemmin, etten varmasti tule sivuuttamaan tätä jos näin tapahtuu. Olen edelleen "vihoissani" kyseiselle henkilölle. Kunnioitukseni rapisi myös toista esimiestäni kohtaan joka oli läsnä tilanteessa eikä puuttunut tällaiseen möläyttelyyn mitenkään.
Luojan kiitos kumpikin ihminen on jo poistunut firmastamme... Mutta kaikenlaisia törkeyksiä sitä työelämässä viljellään. Ja sitä ei pidä sietää loputtomiin pelkästään sovun säilyttämisen vuoksi.
Loistava kirjoitus.
Laura: Aika harva varmaan osaa varautua laittomiin tai omaa oikeudentajuaan loukkaaviin ehdotuksiin ja varmaan häkeltyy tai tyrmistyy niin, että siinä tilanteessa oikeuksien puolustaminen on vaikeaa.
VastaaPoista"Vakituisen sijaisen" palkkausehdotus on ihan räikeä lakirikkomus. Itseltänikin romahtaisi arvostus moista esimiestä kohtaan varmaan lopullisesti.
Vapaathan voi olla työantajan kannalta hankalia - pitää hankkia ja kouluttaa sijainen, tulee kustannuksia jne. Mutta motivoitunutta ja pysyvää henkilöstöä ei saa ilmaiseksi eikä oikeuksia rikkomalla.