Niistä tuli nopeasti puolisen tusinaa lumisprayattua käpyä. Ripustuslenkkeinä on ohutta rautalankaa. Ajattelin laittaa kävyt joulukuuseen koristeeksi tai voisihan niitä käyttää jouluisissa asetelmissakin. Tai korvakoruina à la keinulammas.
28. marraskuuta 2011
Mulla oli vaan käpyjä...
Oli tarkoitus pitää Hannan kanssa NaistenStanssit. Lähi Sinellissä ei ollut sopivia stansseja, toivottavasti saamme himoitsemamme stanssin tilattuna. Hannalla oli sentään piparkakkumuotteja, helmiä ja kristalleja askarteluun. Mitäs mulla oli? No, mulla oli vaan käpyjä.
Niistä tuli nopeasti puolisen tusinaa lumisprayattua käpyä. Ripustuslenkkeinä on ohutta rautalankaa. Ajattelin laittaa kävyt joulukuuseen koristeeksi tai voisihan niitä käyttää jouluisissa asetelmissakin. Tai korvakoruina à la keinulammas.
Niistä tuli nopeasti puolisen tusinaa lumisprayattua käpyä. Ripustuslenkkeinä on ohutta rautalankaa. Ajattelin laittaa kävyt joulukuuseen koristeeksi tai voisihan niitä käyttää jouluisissa asetelmissakin. Tai korvakoruina à la keinulammas.
26. marraskuuta 2011
Rannalla
Sää ei kannusta lapsia ulkoilemaan. Pitää keksiä jotain houkutusta, jotta jengin saa pihalle. Mitä voisi tehdä harmaana ja tuulisena marraskuun iltapäivänä? Vaikka mennä rannalle.
Hämmästys oli melkoinen, kun rannan lähiparkkipaikka oli täynnä. Grillikatokseen oli laitettu tuulen suojaksi ylimääräinen pressu ja savun haju täyttää märän metsän. Joillakin rantakausi näyttää jatkuvan +5 asteessa. Märkäpuvussa tosin. Osa varsinaisia hyppytaitureita.
Hämmästys oli melkoinen, kun rannan lähiparkkipaikka oli täynnä. Grillikatokseen oli laitettu tuulen suojaksi ylimääräinen pressu ja savun haju täyttää märän metsän. Joillakin rantakausi näyttää jatkuvan +5 asteessa. Märkäpuvussa tosin. Osa varsinaisia hyppytaitureita.
Upeat pilvet
Kuunsilta? Ei vaan aurinko paistaa klo 13 :)
Tätä varten menimme. Muu oli yllätysekstraa.
Paikkana Vuosaaren Kalvik. Suosittelen näin marraskuussakin, kannattaa pukeutua lämpimästi. Reissun jälkeen maistui ruoka ja unet :)
JK: Aika harmittavasti tähän muuten mieluiseen pohjaan ei mahdukaan isot kuvat vaakatasossa. Mutta laiska ei jaksa miettiä, että mitä asialle voisi tehdä.
22. marraskuuta 2011
Rakkaani: Riesa, Vaiva ja Pikku-Harmi
Sairastuvalla lähti kolmas viikko käyntiin. Välissä on ollut muistaakseni 2 tervettä päivää kaikilla. Äitiin alkaa iskeä turnausväsymys.
Äiti on sisäistänyt sairastelun syvimmän olemuksen. Siinä ei suinkaan kasvatella jälkikasvulle vastustuskykyä vaan siinä kasvatellaan loistetta tavallisen arjen ylle. Kun arki alkaa syksyn pimeydessä pahasti tökkimään ja tekisi mieli kömpiä pitkille talviunille tylsyyttä pakoon, pieni sairasteluputki saa kaiken näyttämään uudelta. Oikeastaan arki on suorastaan ihanaa! Äkkiä sitä äiti-ihminen haluaakin taaplata koti-työ-päiväkoti-kauppa rinkiä vastatuulessa ja sohjossa. Vaikka loputtomasti.
Mutta takaisin rakkaisiini Riesaan, Vaivaan ja Pikku-Harmiin. Kuka sydämetön moukka voi kutsua lapsiaan noin? Sellainen joka ensin pyörittää sairastupaa: lääkitsee, pitää kädestä, maanittelee syömään, lukee, leikkii, sovittelee riidat. Sellainen, joka henkäisee helpotuksesta, kun lapset aamulla heräävätkin edellistä päivää terveemmän oloisina. Sellainen, joka pettyy katkerasti, kun huomaa, että sairauden tilan on täyttänyt räyhäenergia, joka etsii kaikkia mahdollisia ja ennenkaikkea mahdottomia tapoja purkautuakseen.
Kuten vaikka näin:
Klo 9 toipilaat räyhäävät aamupalasta, eilenkin sai jäätelön. "Olen vielä sairaampi kuin eilen, enkä varmasti syö leipää / muroja / jugurttia".
Klo 9:30 Kun äiti on vessassa, Vaiva taltuttaa nälkää omenamehulla omin luvin. Hupsista vaan mehua onkin pari mukia lattialla. Se huomataa, kun äiti astuu siihen.
Klo 10 on täysi tappelun nujakka käynnissä. Joku puree, toinen raapii. Kaikki huutaa.
Klo 11 räyhätään lounaasta. Nokkelin vaatii rahapalkkaa, jos suostuu syömään. (ei saa, eikä syö)
Klo 12 äiti alkaa sonnustaa joukkoa lääkäriin. Myös koululais-Riesa pitää pukea.
Klo 12:45 Odotusaula raikuu. Laatikosta löytyi lankusta tehtyjä rakennuspalikoita. Kotioloissa moiset eivät kelpaisi kenellekkään. Nyt niistä tulee riita. Riesa ulvoo kuin palosireeni. Vaiva hajottaa Pikku-Harmin rakennelmat. Pikku-Harmi itkee harmista. Lääkäri tulee huoneestaan katsomaan, ketä teurastetaan. Poistuu hymyillen huoneeseensa (hymyilyttäisi minuakin jos voisin poistua). Vältämme nippa nappa vartiointifirman paikalle kutsumisen. Äidin sanat eivät kuulu metelin ylitse.
Klo 13 Pääsemme tutkimushuoneeseen
Klo 13:05 Riesa villitsee Pikku-Harmin. Yhdessä he yrittävät hajottaa tutkimushuoneen kalustuksen. Ja metelin ylitse ei voi puhua. Äiti uhkailee Riesaa.
Klo 13:06 Äiti poistaa Riesan käytävälle
Klo 13:08 Äiti poistaa Pikku-Harmin käytävälle
Klo 13:09 Riesa ja Pikku-Harmi takovat nyrkein tutkimushuoneen ovea ja vaativat päästä sisään.
Klo 13:15 Vaiva on vihdoin tutkittu. Masokistinen hoitohenkilökunnan edustaja ehdottaa, että voisimme tulla viimeistään ylihuomenna uudestaan, jos ei hellitä tänään. Masokisti ilmeisesti itse on vapaapäivällä tai kalenteri päivälle täysi.
Klo 13:20 Vaiva kieltäytyy pukemasta. Äiti pukee väkisin. Huuto raikuu.
Klo 13:21 Vaiva kieltäytyy kävelemästä. Äiti luuttuaa Vaivalla käytävän lattiaa kiskoessaa perässään.
Klo 13:30 Joukkue on sitä mieltä, että voimme mennä katselemaan leluja BR-leluun, kun kaikki käyttäytyivät niin hyvin. Äitiä naurattaa ekan kerran.
Rakkaani, otan sen riskin, että joskus myöhemmin luette Internetin syvyyksistä, millä nimillä äitinne on teitä kutsunut. Luulen, että saatatte jopa ymmärtää. Jos ette ymmärrä, niin silloin vietämme yhteisen hiljaisen häpeän hetken, koska tänä päivänä suurin osa meistä tavoitti ikätasoisen käytöksensä kovin huonosti tai erittäin huonosti. Ainoastaan Pikku-Harmi on vapautettu, koska hänet luokitellaan vielä syyntakeettomaksi.
Onneksi huominen on parempi. Äiti pääsee töihin lepäämään.
Kun äiti saa vähän levättyä, niin äiti jaksaa taas rakastaa teitä ihan hirmuisesti.
Äiti on sisäistänyt sairastelun syvimmän olemuksen. Siinä ei suinkaan kasvatella jälkikasvulle vastustuskykyä vaan siinä kasvatellaan loistetta tavallisen arjen ylle. Kun arki alkaa syksyn pimeydessä pahasti tökkimään ja tekisi mieli kömpiä pitkille talviunille tylsyyttä pakoon, pieni sairasteluputki saa kaiken näyttämään uudelta. Oikeastaan arki on suorastaan ihanaa! Äkkiä sitä äiti-ihminen haluaakin taaplata koti-työ-päiväkoti-kauppa rinkiä vastatuulessa ja sohjossa. Vaikka loputtomasti.
Mutta takaisin rakkaisiini Riesaan, Vaivaan ja Pikku-Harmiin. Kuka sydämetön moukka voi kutsua lapsiaan noin? Sellainen joka ensin pyörittää sairastupaa: lääkitsee, pitää kädestä, maanittelee syömään, lukee, leikkii, sovittelee riidat. Sellainen, joka henkäisee helpotuksesta, kun lapset aamulla heräävätkin edellistä päivää terveemmän oloisina. Sellainen, joka pettyy katkerasti, kun huomaa, että sairauden tilan on täyttänyt räyhäenergia, joka etsii kaikkia mahdollisia ja ennenkaikkea mahdottomia tapoja purkautuakseen.
Kuten vaikka näin:
Klo 9 toipilaat räyhäävät aamupalasta, eilenkin sai jäätelön. "Olen vielä sairaampi kuin eilen, enkä varmasti syö leipää / muroja / jugurttia".
Klo 9:30 Kun äiti on vessassa, Vaiva taltuttaa nälkää omenamehulla omin luvin. Hupsista vaan mehua onkin pari mukia lattialla. Se huomataa, kun äiti astuu siihen.
Klo 10 on täysi tappelun nujakka käynnissä. Joku puree, toinen raapii. Kaikki huutaa.
Klo 11 räyhätään lounaasta. Nokkelin vaatii rahapalkkaa, jos suostuu syömään. (ei saa, eikä syö)
Klo 12 äiti alkaa sonnustaa joukkoa lääkäriin. Myös koululais-Riesa pitää pukea.
Klo 12:45 Odotusaula raikuu. Laatikosta löytyi lankusta tehtyjä rakennuspalikoita. Kotioloissa moiset eivät kelpaisi kenellekkään. Nyt niistä tulee riita. Riesa ulvoo kuin palosireeni. Vaiva hajottaa Pikku-Harmin rakennelmat. Pikku-Harmi itkee harmista. Lääkäri tulee huoneestaan katsomaan, ketä teurastetaan. Poistuu hymyillen huoneeseensa (hymyilyttäisi minuakin jos voisin poistua). Vältämme nippa nappa vartiointifirman paikalle kutsumisen. Äidin sanat eivät kuulu metelin ylitse.
Klo 13 Pääsemme tutkimushuoneeseen
Klo 13:05 Riesa villitsee Pikku-Harmin. Yhdessä he yrittävät hajottaa tutkimushuoneen kalustuksen. Ja metelin ylitse ei voi puhua. Äiti uhkailee Riesaa.
Klo 13:06 Äiti poistaa Riesan käytävälle
Klo 13:08 Äiti poistaa Pikku-Harmin käytävälle
Klo 13:09 Riesa ja Pikku-Harmi takovat nyrkein tutkimushuoneen ovea ja vaativat päästä sisään.
Klo 13:15 Vaiva on vihdoin tutkittu. Masokistinen hoitohenkilökunnan edustaja ehdottaa, että voisimme tulla viimeistään ylihuomenna uudestaan, jos ei hellitä tänään. Masokisti ilmeisesti itse on vapaapäivällä tai kalenteri päivälle täysi.
Klo 13:20 Vaiva kieltäytyy pukemasta. Äiti pukee väkisin. Huuto raikuu.
Klo 13:21 Vaiva kieltäytyy kävelemästä. Äiti luuttuaa Vaivalla käytävän lattiaa kiskoessaa perässään.
Klo 13:30 Joukkue on sitä mieltä, että voimme mennä katselemaan leluja BR-leluun, kun kaikki käyttäytyivät niin hyvin. Äitiä naurattaa ekan kerran.
Rakkaani, otan sen riskin, että joskus myöhemmin luette Internetin syvyyksistä, millä nimillä äitinne on teitä kutsunut. Luulen, että saatatte jopa ymmärtää. Jos ette ymmärrä, niin silloin vietämme yhteisen hiljaisen häpeän hetken, koska tänä päivänä suurin osa meistä tavoitti ikätasoisen käytöksensä kovin huonosti tai erittäin huonosti. Ainoastaan Pikku-Harmi on vapautettu, koska hänet luokitellaan vielä syyntakeettomaksi.
Onneksi huominen on parempi. Äiti pääsee töihin lepäämään.
Kun äiti saa vähän levättyä, niin äiti jaksaa taas rakastaa teitä ihan hirmuisesti.
Alkuverryttelyä
20. marraskuuta 2011
Uusia ja vanhoja herkkureseptejä
Iso osa tästä viikonlopusta on kulunut keittiöhommissa. Valmistin esikoisen ja kuopuksen synttärijuhliin tarjottavaa ja samalla innostuin kokeilemaan minulle uutta kasvisruokareseptiä.
Tämä kasvisruoka vei sekä minun että mieheni (mies ei erityisemmin välitä punajuurista) kielen mennessään: punajuuri-vuohenjuusto paistos. Jos pidät vuohenjuustosta etkä ole vielä kokeillut, suosittelen!
Yhdistin tähän pari netistä löytämääni reseptiä
1kg punajuuria keitettynä
(keittoaika noin 45-60min, vettä niin, että reilusti peittyvät, kuorimisesta on erilaisia neuvoja. Suosittelen jäähdytettynä kuorimista)
Pilko punajuuret ohuiksi viipaleiksi ja asettele vuokaan.
Kaada päälle maustekastike, vuohenjuustoviipaleet ja pinjan siemenet.
Paista uunissa noin vartti 200 asteessa.
Maustekastike: 3rkl oliiviöljyä, 3 rkl juoksevaa hunajaa, rakuunaa
Tämä sopii ateriaksi sellaisenaan tai vaikka pihvin lisäkkeeksi.
Poikien synttäreillä suolaisena tarjottavana jauhelihapannaria ja pieni juustotarjotin.
Vinkin herkulliseen jauhalihapannariin antoi ystäväni, joka oli tehnyt sitä lastenkutsuille ja se oli ollut menestys. Varsin maukasta se olikin ja helppotekoinen. Meillä oli jauhelihapannarin lisäkkeenä tomaattia ja rucolaa. Osan niistä ripottelin tarjoilulautasen päälle koristeeksi.
Ohjeena: tämä
Makeana tarjosin suklaa-appelsiinileivoksia ja juustokakkua.
Käytin ensimmäistä kertaa elämässäni kaulittavaa karkkimassaa. Olipas näppärää, helppoa ja hyvää. Olen maistanut muitakin massoja ja tuo Fun Cakes on ainoa, josta pidän. Inspiraation ja ohjeita leivoksiin sain Leonidalta, joka teki näitä kesäiseen askarteluvuorokauteemme. Massa on Bake & Party myymälästä.
Juustokakkuna moneen kertaan koestettu ohje. Kakun unohdin kuvata, mutta pöydästä löytyi sellainen räpsy, jossa kakkua on vasta vähän leikattu.
Hyvin onnistui 3 uutta reseptiä vajaan 24 tunnin sisään. Pitäisi useamminkin kokeilla uusia ohjeita, eikä aina vaan tehdä niitä vanhoja tuttuja. Minusta olisi ihana opetella tekemään kakkuja. Valitettavasti ruumiinrakenteeni ei salli kyseisen harrastuksen aloittamista. Olisi aika alkaa taas ompelemaan ja kortteilemaan rajusti, koska silloin käsi pysyy poissa jääkaapilta :)
Tämä kasvisruoka vei sekä minun että mieheni (mies ei erityisemmin välitä punajuurista) kielen mennessään: punajuuri-vuohenjuusto paistos. Jos pidät vuohenjuustosta etkä ole vielä kokeillut, suosittelen!
Yhdistin tähän pari netistä löytämääni reseptiä
1kg punajuuria keitettynä
(keittoaika noin 45-60min, vettä niin, että reilusti peittyvät, kuorimisesta on erilaisia neuvoja. Suosittelen jäähdytettynä kuorimista)
Pilko punajuuret ohuiksi viipaleiksi ja asettele vuokaan.
Kaada päälle maustekastike, vuohenjuustoviipaleet ja pinjan siemenet.
Paista uunissa noin vartti 200 asteessa.
Maustekastike: 3rkl oliiviöljyä, 3 rkl juoksevaa hunajaa, rakuunaa
Tämä sopii ateriaksi sellaisenaan tai vaikka pihvin lisäkkeeksi.
Poikien synttäreillä suolaisena tarjottavana jauhelihapannaria ja pieni juustotarjotin.
Vinkin herkulliseen jauhalihapannariin antoi ystäväni, joka oli tehnyt sitä lastenkutsuille ja se oli ollut menestys. Varsin maukasta se olikin ja helppotekoinen. Meillä oli jauhelihapannarin lisäkkeenä tomaattia ja rucolaa. Osan niistä ripottelin tarjoilulautasen päälle koristeeksi.
Ohjeena: tämä
Makeana tarjosin suklaa-appelsiinileivoksia ja juustokakkua.
On ne oransseja, vaikka kuvasta värit katosivatkin.
Juustokakkuna moneen kertaan koestettu ohje. Kakun unohdin kuvata, mutta pöydästä löytyi sellainen räpsy, jossa kakkua on vasta vähän leikattu.
Hyvin onnistui 3 uutta reseptiä vajaan 24 tunnin sisään. Pitäisi useamminkin kokeilla uusia ohjeita, eikä aina vaan tehdä niitä vanhoja tuttuja. Minusta olisi ihana opetella tekemään kakkuja. Valitettavasti ruumiinrakenteeni ei salli kyseisen harrastuksen aloittamista. Olisi aika alkaa taas ompelemaan ja kortteilemaan rajusti, koska silloin käsi pysyy poissa jääkaapilta :)
18. marraskuuta 2011
Joululahjaluuserin piinaviikot
Minulla on montakin ominaisuutta, jotka asettavat minut naisena ja ennen kaikkea äitinä kakkoskategoriaan. Ensimmäinen on se kuuluisa halu vältellä järjestelemistä ja siivousta. Kunnon perheenäitihän suorittaa nuo hommat vähintäänkin tehokkaasti ellei peräti nautinnollisen tehokkaasti :)
Toinen on vielä shokeeraavampi: olen lähes kykenemätön ostamaan lahjoja.
Kyse ei ole todellakaan siitä, että en haluaisi ilahduttaa läheisiäni lahjoilla. Haluaisin olla juuri se, jolta saa ne unohtamattomat ja persoonalliset lahjat! Mutta mä olen se, jolta saa ne Pandan juhlapöydän konvehdit ja sen jouluksi julkaistun kirjailijan X tsiljoonannen kirjan. Mun lahjat ovat juuri niitä, joista gallupeissa ja blogikeskusteluissa 1/3 ainakin sanoo, että lähinnä nyrpii tusinakirjat ja Budapestit lahjoina, kun saajaa ei ole selvästi mietitty lainkaan. Persoonatonta siis.
Olenko sitten kysellyt jouluosaajilta neuvoja? Se on vähän vaikeaa...
Osalla jouluosaajiista kun näet lahjatutka pyörii koko vuoden. Heti, kun täydellinen match tulee vastaan hän hankkii sen (vaikka tammikuussa). Senhän tietää heti, kun näkee juuri lahjottavan persoonan näköisen lahjan. Itse näen kaupoissa pääosin vain toinen toistaan tarpeettomia tavaroita. Neuvoja kysellessä osaajan silmät pyörivät myös, hän ei voi ymmärtää tällaista tumpeluutta. Hän neuvoo kuuntelemaan herkällä korvalla harrastuksia, musiikkimakua, katsomaan joulun hittituotteita jne. Ei vaan aukene mulle.
Jotkut jouluosaajat neuvovat suosimaan aineettomia lahjoja. Lähipiiri onkin saanut aika usein teatteri- tai oopperalippuja. Mutta sama lahja joka joulu -aika mielikuvituksetonta? Vai voisiko se olla perinne? Sitten näissä on se ongelma, ettemme yleensä itse voi liittyä joukkoon, koska jonkun pitää hoitaa lapset. Hieronnat, kampaajat ja kosmetologit ovat osalle lahjottavista aika vieraita paikkoja ja palveluiden ulottomattomissa asuvalle tuollainen voi enemmän pakko-käyttää-lahjakortti-vaikka-en-millään-jaksaisi kuin nautinto.
Kun kaupasta ei ole löytynyt mitään materiaa tai aineetonta, on jäljellä lapsiin liittyvät lahjat. Minua heikommassa hapessa oleva isäni on kestovarannut kalenterit ja valokuvakirjat :( Ja oikeasti, kuinka monta lapsen valokuvamukia voi antaa mummille? Pitääkö viimeistään täyden tusinan jälkeen lopettaa? Kouluvuosi tai -kirjat kehitysmaan lapselle voisi sopia yhden lahjansaajan profiiliin. Toisaalta tuokin on minusta jotenkin mukavampi tehdä niin, että se lahja meidän perheeltämme.
Ongelmaani paneutuva jouluosaaja ehdottaa viimeisenä vetonaan, että itsetehty on aina arvokkain lahja. Voisin toki tehdäkin, kun vaan keksisin, että mitä. Kun ei ole ideoita, niin niitä ei ole! Neulomiseni on niin hidasta sekä amatöörimaista, että korkeintaan yksi lahja valmistuu. Vaatteiden teko aikuisille vaatisi kyllä sovittamista, mittoja. Sekä enemmän aikaa ja osaamista. Trikoopipo joka päähän?
No entäs ne lahjottavien toiveet? Sepäs siinä on, kun isolla osalla lahjottavista on jo paljon kaikkea ja hyvin vähän toteutettavissa olevia toiveita. Viimeinen oljenkorsi, mieti mitä itse haluaisit joululahjaksi ja sovella sitä lahjottaviisi. Minä toivon lapsivapaata aikaa, kirjan ja suklaata. Mulle kelpaa Remes tai vaikka Utriokin. Parit Pandat menee tuosta vaan. Näin siis myös jouluosaajankin avustuksella voi päätyä tusinakirjaan ja Pandaan. Voi olla, että joululahjastressiin pitää otta parit Pandat ja terästetyt glögit Alkaa muuten ahdistaa liikaa ;)
Todellisen jouluosaajan etäneuvonta paikka on vapaana. Päästä minut piinasta. Voisikohan Anonymous Finland ottaa tehtäväkseen nostaa tusinakirjojen ja suklaan arvostusta? (Niissä on sentään kotimaisia laatutuotteita, kuten nuo Pandan juhlapöydän konvehdit.) Työnäytteen voi jättää kommenttiboxiin antamalla lahjavinkin (aviopuoliso / äiti / anoppi / appi tyylisesti).
PS. Lahjottavia on 7. Muutama on siirretty pysyvästi Alkon lahjalistalle.
PPS. Lasten kanssahan tätä ongelmaa ei ole. Työkaveri kerran antoi kiireissään pojilleen lelukuvaston ja pyysi ympyröimään toiveet. Pojan tekivät työtä käskettynä ja ympyröivät JOKAISEN ikäkauteen ja sukupuoleen sopivan lelun.
Papereista päätellen ei kukaan jäänyt lahjoitta.
16. marraskuuta 2011
Poikkeusjärjestelyitä
Aikamoinen alkuviikko. Maanantaina kotona oli kaksi pikku potilasta ja töissä meni aivan kaikki pieleen. Tiistaina töissä alkoi tuotteiden esittely showroomissa ja asiakkaita oli saapunut kauempaakin paikalle. Minulla oli edessä kaksi päivää showroom-keikkaa. Miehellä oli eilen ihan pakollinen työpäivä. Olimme tilanneet MLL:n kautta hoitajan kotiin, koska esikoinen ei ollut vielä riittävän terve kouluun.
Tiistai alkoi siten, että väsynyt mies nukkui pommiin. Huomasin sen herätessäni itse viimetingassa. Kun mies kömpi sängystä, hän huomasi tekstarin puhelimessaan. Lastenhoitaja ilmoitti pari tuntia ennen pestin alkua, että anteeksi vaan olen kipeä ja en pääsekään tulemaan.
Paniikki. Kohta on pakko olla matkalla. Tukiverkko apuun? Mikä se sellainen on? Ei meillä ole sellaista. Eikä ollut vielä auki MLL:n hoitajavälityskään. Töissä työkaveri sijaistamaan? No eipä meillä kummallakaan ole sijaistakaan. Miten voi olla taas näin huono tuuri? Kumpi heittää työtä hukkaan?
Sängystä kömpivä esikoinen oli hyväkuntoisen oloinen. Mutta ei niin hyväkuntoinen, että jaksaisi pitkän päivän koulussa ja ip-hoidossa, joka sisälsi ulkoliikuntaakin. Pikainen viestittely showroomille. Ja sitten uusi strategia.
Äiti: Hyvää syntymäpäivää rakas.
Poika: Mä olen nyt 7v.
Äiti: Äidillä on nyt sinulle todella jännä syntymäpäiväyllätys! Pääset tänään koko päiväksi äidin työpaikalle.
Poika: Tosi kivaa, mä olen aina halunnut päästä sun työpaikalle.... Onko mitään tavaralahjoja?
Niinpä sitten lähdimme esikoisen ja uusien synttärilahjalegojen kanssa matkaan. Showroomilla on onneksi mukavat toimistotilat, jonne esikoinen meni kokoamaan uusia legojaan. Tauolla olevat työkaverit olivat välillä autelleet poikaa legojen kanssa. Lisäksi showroomin puolelta tuotiin tietenkin toipilas-päivänsankarille limsaa, hedelmiä, keksejä ja lounastakin. Kun poikaa alkoi väsyttämään, hän siirtyi takahuoneen sohvalle katsomaan leffaa videotykillä.
Itselleni päivä oli raskas. Tauot ovat tarpeeen, voi lepuuttaa jalkoja, syödä ja vähän tyhjentää päätä hälinästä. Tällä kertaa kaikki tauot menivät pojan kanssa puuhaillessa ja pakollisten asioiden hoitamisessa. Esikoisen kunniaksi pitää sanoa, että hän käyttäytyi koko päivän erittäin hyvin. Jopa niin hyvin, että kävimme vielä kiertämässä varsinainen showroomin puolella. Senkin tilanteen, kun pojalla tuli verta nenästä, hän hoiti todella mallikkaasti. Raskas (mutta kiva ja jännäkin) oli päivä pojallekin, hän sammui hetkessä autoon. Fiaskosta sukeutui siedettävä päivä kaikille osapuolille.
Tänään kaikki pojat ovat lepäilleet kotona hra Kepposen hyvässä hoidossa. Itse heitin vielä toisen showroom-päivän. Hirvittävä väsymys iski, kun pääsin kotiin. Sänky kutsuu. Harkitsen, että menisin nukkumaan klo 20.
Tiistai alkoi siten, että väsynyt mies nukkui pommiin. Huomasin sen herätessäni itse viimetingassa. Kun mies kömpi sängystä, hän huomasi tekstarin puhelimessaan. Lastenhoitaja ilmoitti pari tuntia ennen pestin alkua, että anteeksi vaan olen kipeä ja en pääsekään tulemaan.
Paniikki. Kohta on pakko olla matkalla. Tukiverkko apuun? Mikä se sellainen on? Ei meillä ole sellaista. Eikä ollut vielä auki MLL:n hoitajavälityskään. Töissä työkaveri sijaistamaan? No eipä meillä kummallakaan ole sijaistakaan. Miten voi olla taas näin huono tuuri? Kumpi heittää työtä hukkaan?
Sängystä kömpivä esikoinen oli hyväkuntoisen oloinen. Mutta ei niin hyväkuntoinen, että jaksaisi pitkän päivän koulussa ja ip-hoidossa, joka sisälsi ulkoliikuntaakin. Pikainen viestittely showroomille. Ja sitten uusi strategia.
Äiti: Hyvää syntymäpäivää rakas.
Poika: Mä olen nyt 7v.
Äiti: Äidillä on nyt sinulle todella jännä syntymäpäiväyllätys! Pääset tänään koko päiväksi äidin työpaikalle.
Poika: Tosi kivaa, mä olen aina halunnut päästä sun työpaikalle.... Onko mitään tavaralahjoja?
Niinpä sitten lähdimme esikoisen ja uusien synttärilahjalegojen kanssa matkaan. Showroomilla on onneksi mukavat toimistotilat, jonne esikoinen meni kokoamaan uusia legojaan. Tauolla olevat työkaverit olivat välillä autelleet poikaa legojen kanssa. Lisäksi showroomin puolelta tuotiin tietenkin toipilas-päivänsankarille limsaa, hedelmiä, keksejä ja lounastakin. Kun poikaa alkoi väsyttämään, hän siirtyi takahuoneen sohvalle katsomaan leffaa videotykillä.
Itselleni päivä oli raskas. Tauot ovat tarpeeen, voi lepuuttaa jalkoja, syödä ja vähän tyhjentää päätä hälinästä. Tällä kertaa kaikki tauot menivät pojan kanssa puuhaillessa ja pakollisten asioiden hoitamisessa. Esikoisen kunniaksi pitää sanoa, että hän käyttäytyi koko päivän erittäin hyvin. Jopa niin hyvin, että kävimme vielä kiertämässä varsinainen showroomin puolella. Senkin tilanteen, kun pojalla tuli verta nenästä, hän hoiti todella mallikkaasti. Raskas (mutta kiva ja jännäkin) oli päivä pojallekin, hän sammui hetkessä autoon. Fiaskosta sukeutui siedettävä päivä kaikille osapuolille.
Tänään kaikki pojat ovat lepäilleet kotona hra Kepposen hyvässä hoidossa. Itse heitin vielä toisen showroom-päivän. Hirvittävä väsymys iski, kun pääsin kotiin. Sänky kutsuu. Harkitsen, että menisin nukkumaan klo 20.
14. marraskuuta 2011
Kaulallein kiedon kaksi metriä...
... kuningasboaa -eikä tunnu missään :)
Elma-messujen yhteydessä oli lemmikkimessut. Siellä sai kuvauttaa itsensä 2-metrisen kuningasboan kanssa. Perheen miehet päättivät ottaa yhteiskuvan. Kuopus lipesi rivistä, oli liian pelottavaa. Yhteiskuvasta rohkaistuneena esikoinen halusi vielä oman kuvan ja kertoi boan tuntuneen kaulassa kivalta. Hra Kepponen kertoi kuningasboan olleen varsin virkeällä tuulella ja esikoisen suurin vaikeus kuvauksessa olikin pitää boaa, joka oli koko ajan luikertelemassa jonnekkin kuten kauluksesta sisään. Epäilen, että minulta olisi lähtenyt taju kuvaushommassa.
Ensi viikko lähtee käyntiin déjà vu:lla viime viikosta. Viime viikolla sairasti kuopus. Nyt sitten esikoinen ja keskimmäinen. Kenties boaflunssa? Toivon pikaista paranemista, sillä minun ja mieheni on pakko olla molempien yhtenä päivänä yhtä aikaa töissä. Jos ei paranemista tapahdu, niin edes MLL:stä lastenhoitaja. Oi, tähdet olkaa suosiollisia. Ja ensi viikolla sitten alkaa poikien synttärijuhlaputki.
Elma-messujen yhteydessä oli lemmikkimessut. Siellä sai kuvauttaa itsensä 2-metrisen kuningasboan kanssa. Perheen miehet päättivät ottaa yhteiskuvan. Kuopus lipesi rivistä, oli liian pelottavaa. Yhteiskuvasta rohkaistuneena esikoinen halusi vielä oman kuvan ja kertoi boan tuntuneen kaulassa kivalta. Hra Kepponen kertoi kuningasboan olleen varsin virkeällä tuulella ja esikoisen suurin vaikeus kuvauksessa olikin pitää boaa, joka oli koko ajan luikertelemassa jonnekkin kuten kauluksesta sisään. Epäilen, että minulta olisi lähtenyt taju kuvaushommassa.
Ensi viikko lähtee käyntiin déjà vu:lla viime viikosta. Viime viikolla sairasti kuopus. Nyt sitten esikoinen ja keskimmäinen. Kenties boaflunssa? Toivon pikaista paranemista, sillä minun ja mieheni on pakko olla molempien yhtenä päivänä yhtä aikaa töissä. Jos ei paranemista tapahdu, niin edes MLL:stä lastenhoitaja. Oi, tähdet olkaa suosiollisia. Ja ensi viikolla sitten alkaa poikien synttärijuhlaputki.
12. marraskuuta 2011
Sairasteluviikon puuhat
Kuopus sai maanantaina taas antibioottikuurin, edellinen ehti juuri loppua. Viikko meni sairastelun, hoitojärjestelyjen ja hätäisten työpurskeiden merkeissä. Nyt kaikki perheen miehet ovat Elma-messuilla, miehen mukaan siellä on enemmän väkeä kuin Habitaressa. Esikoinen on useamman päivän ajan suunnitellut tekevänsä ostoksia messuilta. Listalla on vilahdellut ponia ja laamaa. Tai lisko vähintään.
Hetkeksi olen ehtinyt ompelukoneen ääreen. Minun ei pitänyt ommella ikinä dinohattuja, mutta kuopuksen pyynnöstä tein hänelle uuden hatun. Ei ollut kaavaa ja se viime vuotinen hattukin oli teillä tietämättömillä. Hatusta ei tullut mikään mestariompelus, mutta tuntuu olevan pojalle mieleinen.
Pantaosa kaksinkertaista fleeceä, korvien kohdalla tosi napakkaa puuvillaa tuulensuojana, yläosa yksinkertaista fleeceä. Ei mikään täydellinen väriosuma Ticketin haalariin, mutta kelpaa -etenkin ruskeiden toppahanskojen kanssa. Ensimmäisen kyhäelmän valmistuttua keskimmäinen ilmoitti haluavansa samanlaisen.
Joulukalenteriprojektin suunnitteluosuus on jälleen edennyt: olen listannut krääsät. Tässä maistiainen :)
Itse olen maistellut (lue ahminut) näitä:
Huomenna juhlimme isää ja vaaria. Isän lahjat hoitavat meillä pojat. Voi olla, että ehdin piipahtamaan kaupassa ja ostan miehelleni jotain käyttötavaraa. Meillä ei ole tapana ostella isän/äitienpäivänä toisillemme lahjoja. Joku vähän juhlavampi tarjoilu oli se sitten aamiainen, kakku tai lounas toki kuuluu asiaan. Omalle isälleni teen kortin ja joskus joku kiva uutuuskirja sujahtaa pakettiin.
Paketissa lukee, että särkyvää. Mitäköhän pojat ovat päiväkodissa ja koulussa tehneet?
Hetkeksi olen ehtinyt ompelukoneen ääreen. Minun ei pitänyt ommella ikinä dinohattuja, mutta kuopuksen pyynnöstä tein hänelle uuden hatun. Ei ollut kaavaa ja se viime vuotinen hattukin oli teillä tietämättömillä. Hatusta ei tullut mikään mestariompelus, mutta tuntuu olevan pojalle mieleinen.
Pantaosa kaksinkertaista fleeceä, korvien kohdalla tosi napakkaa puuvillaa tuulensuojana, yläosa yksinkertaista fleeceä. Ei mikään täydellinen väriosuma Ticketin haalariin, mutta kelpaa -etenkin ruskeiden toppahanskojen kanssa. Ensimmäisen kyhäelmän valmistuttua keskimmäinen ilmoitti haluavansa samanlaisen.
Joulukalenteriprojektin suunnitteluosuus on jälleen edennyt: olen listannut krääsät. Tässä maistiainen :)
Huomenna juhlimme isää ja vaaria. Isän lahjat hoitavat meillä pojat. Voi olla, että ehdin piipahtamaan kaupassa ja ostan miehelleni jotain käyttötavaraa. Meillä ei ole tapana ostella isän/äitienpäivänä toisillemme lahjoja. Joku vähän juhlavampi tarjoilu oli se sitten aamiainen, kakku tai lounas toki kuuluu asiaan. Omalle isälleni teen kortin ja joskus joku kiva uutuuskirja sujahtaa pakettiin.
Paketissa lukee, että särkyvää. Mitäköhän pojat ovat päiväkodissa ja koulussa tehneet?
10. marraskuuta 2011
Puolison määritelmä
Puoliso on henkilö, jonka kanssa haluan jakaa elämäni.
***
3 poikaa, 2 työssä käyvää aikuista, hektinen ajanjakso, väsy
Hyvä Päivä: Puoliso on henkilö, joka auttaa selviämään työleiristä päivän kerrallaan.
Huono Päivä: Puoliso on henkilö, joka on tehnyt vähemmän kuin osuutensa työleirin hommista.
Romantiikka: Jaettu suklaalevy
***
Ja tämä on kuulemma elämäni parasta aikaa.
Tätä toivon edelleen:
***
3 poikaa, 2 työssä käyvää aikuista, hektinen ajanjakso, väsy
Hyvä Päivä: Puoliso on henkilö, joka auttaa selviämään työleiristä päivän kerrallaan.
Huono Päivä: Puoliso on henkilö, joka on tehnyt vähemmän kuin osuutensa työleirin hommista.
Romantiikka: Jaettu suklaalevy
***
Ja tämä on kuulemma elämäni parasta aikaa.
Tätä toivon edelleen:
9. marraskuuta 2011
Joulukalenteri-projekti
Olen nainen, jolla on prioriteetit kohdallaan. Tärkeät ja isot asiat hoidan aina ensin *piste*. Jos ehdin, niin sitten voin käyttää aikaani vähemmän tärkeisiin asioihin.
*reps*
Tai voihan tuo olla tottakin. Silloin ongelmana onkin prioriteettien asetus.
Joka tapauksessa kaikeen kiireen keskellä, olen alkanut kasaamaan listaa asioista ja tavaroista poikien joulukalenteriin. Helpommalla olisin päässyt ostamalla 3 kpl Lego Star Wars kalentereita. Kauhukuvani onkin se, että pojat aloittavat järkyttävän marinan siitä, että kaupan kalenterin sijasta saatavat tyytyä äidin räpellyksiin. Paitsi että meidän kalenteri on äidin ja tonttujen yhteinen -ikinä ei etukäteen tiedä, että kumman vuoro on tarjota yllätys. Jos protestiäänet raikuu, syön kaikki herkut itse ja myyn lelut kirppiksellä.
Joulukalenterin rakennusta voit halutessasi seurata sen omalla sivulla. Linkki löytyy oikean sivubannerin yläreunasta tai tästä. Sivuun ei voi kommentoida, mutta jätä terveisesi tai ehdotuksesi kommentiksi vaikka tähän postaukseen. Ideat ovat tervetulleita.
Tällä hetkellä kalenterissa on puuhat. Krääsät listaan myöhemmin.
*reps*
Tai voihan tuo olla tottakin. Silloin ongelmana onkin prioriteettien asetus.
Joka tapauksessa kaikeen kiireen keskellä, olen alkanut kasaamaan listaa asioista ja tavaroista poikien joulukalenteriin. Helpommalla olisin päässyt ostamalla 3 kpl Lego Star Wars kalentereita. Kauhukuvani onkin se, että pojat aloittavat järkyttävän marinan siitä, että kaupan kalenterin sijasta saatavat tyytyä äidin räpellyksiin. Paitsi että meidän kalenteri on äidin ja tonttujen yhteinen -ikinä ei etukäteen tiedä, että kumman vuoro on tarjota yllätys. Jos protestiäänet raikuu, syön kaikki herkut itse ja myyn lelut kirppiksellä.
Joulukalenterin rakennusta voit halutessasi seurata sen omalla sivulla. Linkki löytyy oikean sivubannerin yläreunasta tai tästä. Sivuun ei voi kommentoida, mutta jätä terveisesi tai ehdotuksesi kommentiksi vaikka tähän postaukseen. Ideat ovat tervetulleita.
Tällä hetkellä kalenterissa on puuhat. Krääsät listaan myöhemmin.
Jotain tällaista kenties :)
Kuva lainattu Jyväskylän kaupungin tiedotukselta
7. marraskuuta 2011
Ei jaksa edes rentoutua
Marraskuu ja kiireinen elämä tekee tuhojaan. Väsyttää. En jaksaisi enkä edes haluaisi tehdä mitään. Voisin kömpiä talviunille, herätä tankkaamaan lisää ruokaa jouluna ja lopulta nousta ylös kun lumien sulamisvedet solisevat.
Seuraava kuulostaa aika pahalta: Ajattelen peruuttaa itseni palkitsemisprojektin, koska en jaksa rentoutua enkä edes hankkia mitään. Projektin avullahan minun piti liidellä läpi ankean syksyn. Olisiko syytä huolestua? Sädettää itseään pidempään kirkasvalolampulla?
Lokakuun ja marraskuun palkitseminen on jo onneksi hoidettu. Siis yritetty on ;) Pystyisinköhän tsemppaamaan joulukuun? Lokakuussa tuli lomamatkan (se olin mun synttärilahja itselleni) lisäksi hankittua laukku reissusta. Laukku poikkeaa omasta laukkutyylistäni, mutta pitäähän sitä joskus kokeilla. Valintaa avitti hotellin viereisen laukkukaupan päivän mega-aletempaus.
Marraskuun palkintona oli teatterireissu miehen kanssa. Poikien setämies tuli vaimonsa kanssa lapsenvahdiksi (kiitos!). Esikoinen oli keskittänyt kaiken elämäntuskansa, huonon tuulensa ja räyhäenergiansa lauantai aamuun. Siinä jäi lounas syömättä ennen lähtöä ja verenpaine huiteli taas 200 paikkeilla. Lähdön kanssa tuli kiire, mutta ehdimme sentään perille. Vessassakin olisi ollut kiva käydä ennen näytöksen alkua, mutta 10 metrin jono ulkopuolella mitätöi suunnitelman. Luonnollisesti miesten vessaan pystyi aina kävelemään sisään jonottamaan.
Kävimme katsomassa Kansallisteatterissa Homo-näytelmän. Mitään yhtenäistä tarinaa ei näytelmässä varsinaisesti ole, ehkä siitä johtuen siihen on saatu ympättyä koko aihepiirin klisee-kirjo. Kristillisten Räsäsen alterego oli kyllä mehukas henkilöhahmo. Vauhtia ja musiikkia paljon. Ironinen ote.
En ehkä ollut ihan optimaalisessa mielentilassa teatteriin. Jatkuvan metelin ja kiireen keskellä olisin kaivannut jotain harmonista ja kaunista. Mielentilaani olisi varmaan sopinut joku Tsaikovskin baletti. Väliaika olikin sitten pakko tuhlata vessajonoon leivoskahvejen sijasta. Toisen näytöksen aikana vatsani kurni ja teatterista oli pakko päästä syömään. Ravintolassa käyminenhän yleensä on ihanaa ja rentouttavaa. Koska minun piti ehtiä hakemaan isompia poikia synttärijuhlista, aikataulu oli taas tiukka ja niinpä vetäisin pääruuan 10 minuutissa ja hölkkäsin autolle. Mies jatkoi rennommalla aikataululla illanviettoon.
Sain siirrettyä vastahankaiset juhlijat kotiin. Kotona pojat käyttivät hetken herpaantumista hyväkseen ja poistuivat lastenvahtien kanssa samalla ovenavauksella naapuriin. Kuopus parkkasi surkeana syliin ja tuntui lämpimältä -kuume oli noussut. Kuopuksen vihdoin nukahdettua pääsin hakemaan pojat naapurista. Keskimmäinen oli aivan yliväsynyt ja vetäisi hillittömät iltatoimiraivarit. Sairas kuopus itki pahaa oloaan. Ai, että oli rentoutunut ja palkittu olo.
Mä en enää halua minnekään enkä mitään. Haluan nukkua ja syödä suklaata. Olen jo välillä epäillyt, että minulla on joku piilevä sairaus, kun aina vaan väsyttää. Harkinnassa on jopa lääkäriin meneminen. Nyt kyllä epäilen, että liekö elämäntavoilla ja kuormituksella sittenkin jotain syytä tilanteeseen. Hra Kepponen nimittäin tuli hammaslääkäristä ja kertoi pilkkineensä pahasti siellä. Siis potilas aikoo nukahtaa hammaslääkäriin. Joo, nyt mä olen huolissani!
Ja sitten päivän hyvä äiti vinkki: kun lapsesi sairastaa ja kiukuttelee huonoa oloaan, kannattaa ostaa hänet halvalla kiinalaisella muovikrääsällä hiljaiseksi. Taas on testattu -toimii!
Seuraava kuulostaa aika pahalta: Ajattelen peruuttaa itseni palkitsemisprojektin, koska en jaksa rentoutua enkä edes hankkia mitään. Projektin avullahan minun piti liidellä läpi ankean syksyn. Olisiko syytä huolestua? Sädettää itseään pidempään kirkasvalolampulla?
Lokakuun ja marraskuun palkitseminen on jo onneksi hoidettu. Siis yritetty on ;) Pystyisinköhän tsemppaamaan joulukuun? Lokakuussa tuli lomamatkan (se olin mun synttärilahja itselleni) lisäksi hankittua laukku reissusta. Laukku poikkeaa omasta laukkutyylistäni, mutta pitäähän sitä joskus kokeilla. Valintaa avitti hotellin viereisen laukkukaupan päivän mega-aletempaus.
Harmaata nahkaa erilaisiin "kuoseihin" työstettynä.
Mukaan tuli myös pidempi hihna.
Marraskuun palkintona oli teatterireissu miehen kanssa. Poikien setämies tuli vaimonsa kanssa lapsenvahdiksi (kiitos!). Esikoinen oli keskittänyt kaiken elämäntuskansa, huonon tuulensa ja räyhäenergiansa lauantai aamuun. Siinä jäi lounas syömättä ennen lähtöä ja verenpaine huiteli taas 200 paikkeilla. Lähdön kanssa tuli kiire, mutta ehdimme sentään perille. Vessassakin olisi ollut kiva käydä ennen näytöksen alkua, mutta 10 metrin jono ulkopuolella mitätöi suunnitelman. Luonnollisesti miesten vessaan pystyi aina kävelemään sisään jonottamaan.
Kävimme katsomassa Kansallisteatterissa Homo-näytelmän. Mitään yhtenäistä tarinaa ei näytelmässä varsinaisesti ole, ehkä siitä johtuen siihen on saatu ympättyä koko aihepiirin klisee-kirjo. Kristillisten Räsäsen alterego oli kyllä mehukas henkilöhahmo. Vauhtia ja musiikkia paljon. Ironinen ote.
En ehkä ollut ihan optimaalisessa mielentilassa teatteriin. Jatkuvan metelin ja kiireen keskellä olisin kaivannut jotain harmonista ja kaunista. Mielentilaani olisi varmaan sopinut joku Tsaikovskin baletti. Väliaika olikin sitten pakko tuhlata vessajonoon leivoskahvejen sijasta. Toisen näytöksen aikana vatsani kurni ja teatterista oli pakko päästä syömään. Ravintolassa käyminenhän yleensä on ihanaa ja rentouttavaa. Koska minun piti ehtiä hakemaan isompia poikia synttärijuhlista, aikataulu oli taas tiukka ja niinpä vetäisin pääruuan 10 minuutissa ja hölkkäsin autolle. Mies jatkoi rennommalla aikataululla illanviettoon.
Sain siirrettyä vastahankaiset juhlijat kotiin. Kotona pojat käyttivät hetken herpaantumista hyväkseen ja poistuivat lastenvahtien kanssa samalla ovenavauksella naapuriin. Kuopus parkkasi surkeana syliin ja tuntui lämpimältä -kuume oli noussut. Kuopuksen vihdoin nukahdettua pääsin hakemaan pojat naapurista. Keskimmäinen oli aivan yliväsynyt ja vetäisi hillittömät iltatoimiraivarit. Sairas kuopus itki pahaa oloaan. Ai, että oli rentoutunut ja palkittu olo.
Mä en enää halua minnekään enkä mitään. Haluan nukkua ja syödä suklaata. Olen jo välillä epäillyt, että minulla on joku piilevä sairaus, kun aina vaan väsyttää. Harkinnassa on jopa lääkäriin meneminen. Nyt kyllä epäilen, että liekö elämäntavoilla ja kuormituksella sittenkin jotain syytä tilanteeseen. Hra Kepponen nimittäin tuli hammaslääkäristä ja kertoi pilkkineensä pahasti siellä. Siis potilas aikoo nukahtaa hammaslääkäriin. Joo, nyt mä olen huolissani!
Ja sitten päivän hyvä äiti vinkki: kun lapsesi sairastaa ja kiukuttelee huonoa oloaan, kannattaa ostaa hänet halvalla kiinalaisella muovikrääsällä hiljaiseksi. Taas on testattu -toimii!
4. marraskuuta 2011
Oikeat tunteet
Tänään ehdin tunnin odotteluaikana selata aika montaa vanhaa naistenlehteä lävitse terveyskeskuksen aulassa. Olen pitänyt suomalaisia perinteisiä naistenlehtiä kuten Annaa, Eevaa ja MeNaiset paitsi viihdyttävinä myös asioita ja ilmiöitä laajemmin esittelevinä. Niissähän on ihan oikeita artikkeleita. Mielelläni luen kotimaisia naistenlehtiä, Cosmopolitanit ja vastaavat, joiden antina on lähinnä julkkikset, meikit ja seksivinkit, jätän suosiolla väliin.
Tänään alkoi kuitenkin nyppimään "tunnekoodaus". Monessakin artikkelissä käsiteltiin naisten elämien käänne- tai kohokohtia. Haastattelut ja etenkin väliotsikot olivat erittäin kliseisiä. Siis niin kliseisiä, että ensin aloin epäilemään kirjoittajien rustanneen sitaatit kavereiden kanssa oluttuopin ääressä. Seuraava ajatus oli, että tämä on osa mielikuvamarkkinointia, jolla meille yritetään yleensä myydä jotain - häähuumaa, vauvatarvikkeita, vakuutuksia, shampoota ... you name it. Vasta viimeisenä mieleeni tuli, että iso osa naisista voisi rehellisesti sanoa tunteneensa juurikin noin.
Viesti oli joka tapauksessa vahva. Tietyissä tilanteissa naisen tulee tuntea tietyllä tavalla. Ja sitten hekumoidaan, kun kaikki tunsimme juuri oikealla tavalla.
*huoh*
Elämänkäännekohdista kirjoitettua:
"Olisin halunnut olla nuorempi morsian, mutta mieheni kosi vasta xx kk sitten..."
Tämän lausui nainen, pari lasta ja ikää mittarissa yli 30v. Siis mitä ihmettä? Aikuinen nainen odottelee hampaita kiristellen, että mies kosii? Lapsia pystytään kyllä hankkimaan, mutta ei keskustelemaan avioon menosta. En vaan ymmärrä.
"Prinsessahäät ovat elämäni suurin haave.... Haluan kaiken olevan täydellistä..."
Näin kertoi melkein 30v nainen. Minusta on ihanaa, että ihmiset järjestävät juhlia. Mutta minusta on aivan kamalaa, että yhdestä päivästä tulee niin tärkeä. Voiko häät todellakin olla aikuisen naisen elämän suurin haave? Lisäksi mulle ei mene jakeluun myöskään se, että häät järjestetään velaksi. Ja vielä vähemmän se, että morsiamen äiti on sata lasissa mukana valkkaamassa sitä sun tätä tarpeetonta tietäen, että kuukausittaisia lyhennyksiä maksellaan vielä pitkään.
"Koko elämäni muuttui sillä hetkellä, kun sain vauvan rinnalleni..."
"Ensimmäisestä hetkestä huumaava äidinrakkaus..."
Tämän lausui ensimmäisen lapsensa saanut nainen. Aivan ihastuttava ajatus. Mutta tiedän itseni lisäksi monta muuta, jonka päälimmäisenä tunteena on ollut lähinnä helpotuksen sekainen kiitollisuus siitä, että vauva on saatu turvallisesti ulos maailmaan. Vauvaeuforia ei ole alkanut vielä synnytyssalissa vaan vasta myöhemmin rauhallisesti omassa kodissa tulokkaaseen tutustuessa. Menikö mulla nyt taas joku pieleen?
"Lapsi mullisti elämäni... en enää kaipaa mitään entisestä elämästäni..."
40v nainen jätti lapsen saatuaan hyvän työnsä ja keskittyi täysin lapsensa kanssa olemiseen. Eikä kadu hetkeäkään. Mua alkoi jo pelottamaan. Siis aikuinen ihminen kääntää kaiken pyörimään lapsensa ympärillä. Pahimmillaan asiasta tulee lapselle turvallisuuden ja rakkauden sijasta taakka. Tiedän, että kotiäitiys on haastavaa ja arvostan kotiäitejä. Arvostan kaikkia äitejä ja isiä, jotka tekevät ratkaisunsa, koko perheen hyvinvointia priorisoiden. Mutta minusta hyvän äitiyden hehkuttaminen lipsahtaa välillä kaiken uhraavan marttyyriuden sädekehän kiillotukseksi.
Tämähän oli tätä peruskuvastoa:
-nuori kaino morsian odottaa kosintaa
-äitiys iskee kuin tuhat volttia heti
-äidin maailma pyörii lapsen ympärillä
Koska mä olen oikeastaan ohittanut jo nuo vaiheet, niin pahiten kirpaisivat nämä
"Tunnen suurta menetystä siitä, että en enää koe olevani miesten silmissä haluttava..."
"Olen valmis kauneuskirurgiaan, jos se lisää vetovoimaani..."
"Petin miestäni, koska halusin tuntea itseni edelleen haluttavaksi..."
Tällaisia oli naisten yli 40v mietteet. Joku on surrut ja jopa itkenyt, kun miesten päätä eivät enää käänny. Musta on jotenkin tosi surullista, että naisten omakuva ja kehokuva määräytyy sen perusteella, kuinka haluttavana miehet häntä pitävät. Onneksi on vielä toivoa - seuraa niksiosuus: hanki pushupit, kunnon korkkarit vetää aina katseet jne.
Eli siis kainon morsiamen, täydellisen uhrautuvan äitiyden jälkeen käteen jää taistelu hiipuvasta seksuaalisesta vetovoimasta. Siinä se oli naiseuden kaari lehtien mukaan. Hel* masentavaa. Tätäkö me naiset oikeasti haluamme lukea? (vai onko tämä vaan niin taloudellisesti tuottoisa kaari, että pakko rummuttaa)
Kokenut kauppamies toteaisi tässä vaiheessa, että mitä ilmeisemmin en kuulu lukaisemieni lehtien kohderyhmään. En pysty samaistumaan. Mulla ei ole niitä lehtien "oikeita tunteita". Kaikkia ei pysty puhuttelemaan. Mutta on sekin kuulkaa masentavaa, jos harrastuslehtien lisäksi kokee olevansa vain Suomen Kuvalehden kohderyhmää. Tiedättekö sen mitä tylsät keski-ikäiset ja -luokkaiset lukevat :( (sorry vaan kuivalehden lukijat).
t: Rähisevä Riivinrauta
PS. Nyt olisi hyvä aika soittaa suoraan kustantajalta ja tarjota tosi edullisia naistenlehtitilauksia ennenkuin alv:kin nousee.
PPS. Vielä parempi idea olisi laittaa kerrankin joku toimittaja kauppaamaan lehteä
Tänään alkoi kuitenkin nyppimään "tunnekoodaus". Monessakin artikkelissä käsiteltiin naisten elämien käänne- tai kohokohtia. Haastattelut ja etenkin väliotsikot olivat erittäin kliseisiä. Siis niin kliseisiä, että ensin aloin epäilemään kirjoittajien rustanneen sitaatit kavereiden kanssa oluttuopin ääressä. Seuraava ajatus oli, että tämä on osa mielikuvamarkkinointia, jolla meille yritetään yleensä myydä jotain - häähuumaa, vauvatarvikkeita, vakuutuksia, shampoota ... you name it. Vasta viimeisenä mieleeni tuli, että iso osa naisista voisi rehellisesti sanoa tunteneensa juurikin noin.
Viesti oli joka tapauksessa vahva. Tietyissä tilanteissa naisen tulee tuntea tietyllä tavalla. Ja sitten hekumoidaan, kun kaikki tunsimme juuri oikealla tavalla.
*huoh*
Elämänkäännekohdista kirjoitettua:
"Olisin halunnut olla nuorempi morsian, mutta mieheni kosi vasta xx kk sitten..."
Tämän lausui nainen, pari lasta ja ikää mittarissa yli 30v. Siis mitä ihmettä? Aikuinen nainen odottelee hampaita kiristellen, että mies kosii? Lapsia pystytään kyllä hankkimaan, mutta ei keskustelemaan avioon menosta. En vaan ymmärrä.
"Prinsessahäät ovat elämäni suurin haave.... Haluan kaiken olevan täydellistä..."
Näin kertoi melkein 30v nainen. Minusta on ihanaa, että ihmiset järjestävät juhlia. Mutta minusta on aivan kamalaa, että yhdestä päivästä tulee niin tärkeä. Voiko häät todellakin olla aikuisen naisen elämän suurin haave? Lisäksi mulle ei mene jakeluun myöskään se, että häät järjestetään velaksi. Ja vielä vähemmän se, että morsiamen äiti on sata lasissa mukana valkkaamassa sitä sun tätä tarpeetonta tietäen, että kuukausittaisia lyhennyksiä maksellaan vielä pitkään.
"Koko elämäni muuttui sillä hetkellä, kun sain vauvan rinnalleni..."
"Ensimmäisestä hetkestä huumaava äidinrakkaus..."
Tämän lausui ensimmäisen lapsensa saanut nainen. Aivan ihastuttava ajatus. Mutta tiedän itseni lisäksi monta muuta, jonka päälimmäisenä tunteena on ollut lähinnä helpotuksen sekainen kiitollisuus siitä, että vauva on saatu turvallisesti ulos maailmaan. Vauvaeuforia ei ole alkanut vielä synnytyssalissa vaan vasta myöhemmin rauhallisesti omassa kodissa tulokkaaseen tutustuessa. Menikö mulla nyt taas joku pieleen?
"Lapsi mullisti elämäni... en enää kaipaa mitään entisestä elämästäni..."
40v nainen jätti lapsen saatuaan hyvän työnsä ja keskittyi täysin lapsensa kanssa olemiseen. Eikä kadu hetkeäkään. Mua alkoi jo pelottamaan. Siis aikuinen ihminen kääntää kaiken pyörimään lapsensa ympärillä. Pahimmillaan asiasta tulee lapselle turvallisuuden ja rakkauden sijasta taakka. Tiedän, että kotiäitiys on haastavaa ja arvostan kotiäitejä. Arvostan kaikkia äitejä ja isiä, jotka tekevät ratkaisunsa, koko perheen hyvinvointia priorisoiden. Mutta minusta hyvän äitiyden hehkuttaminen lipsahtaa välillä kaiken uhraavan marttyyriuden sädekehän kiillotukseksi.
Tämähän oli tätä peruskuvastoa:
-nuori kaino morsian odottaa kosintaa
-äitiys iskee kuin tuhat volttia heti
-äidin maailma pyörii lapsen ympärillä
Koska mä olen oikeastaan ohittanut jo nuo vaiheet, niin pahiten kirpaisivat nämä
"Tunnen suurta menetystä siitä, että en enää koe olevani miesten silmissä haluttava..."
"Olen valmis kauneuskirurgiaan, jos se lisää vetovoimaani..."
"Petin miestäni, koska halusin tuntea itseni edelleen haluttavaksi..."
Tällaisia oli naisten yli 40v mietteet. Joku on surrut ja jopa itkenyt, kun miesten päätä eivät enää käänny. Musta on jotenkin tosi surullista, että naisten omakuva ja kehokuva määräytyy sen perusteella, kuinka haluttavana miehet häntä pitävät. Onneksi on vielä toivoa - seuraa niksiosuus: hanki pushupit, kunnon korkkarit vetää aina katseet jne.
Eli siis kainon morsiamen, täydellisen uhrautuvan äitiyden jälkeen käteen jää taistelu hiipuvasta seksuaalisesta vetovoimasta. Siinä se oli naiseuden kaari lehtien mukaan. Hel* masentavaa. Tätäkö me naiset oikeasti haluamme lukea? (vai onko tämä vaan niin taloudellisesti tuottoisa kaari, että pakko rummuttaa)
Kokenut kauppamies toteaisi tässä vaiheessa, että mitä ilmeisemmin en kuulu lukaisemieni lehtien kohderyhmään. En pysty samaistumaan. Mulla ei ole niitä lehtien "oikeita tunteita". Kaikkia ei pysty puhuttelemaan. Mutta on sekin kuulkaa masentavaa, jos harrastuslehtien lisäksi kokee olevansa vain Suomen Kuvalehden kohderyhmää. Tiedättekö sen mitä tylsät keski-ikäiset ja -luokkaiset lukevat :( (sorry vaan kuivalehden lukijat).
t: Rähisevä Riivinrauta
PS. Nyt olisi hyvä aika soittaa suoraan kustantajalta ja tarjota tosi edullisia naistenlehtitilauksia ennenkuin alv:kin nousee.
PPS. Vielä parempi idea olisi laittaa kerrankin joku toimittaja kauppaamaan lehteä
Kuva pummittu http://www.alella.fi/
2. marraskuuta 2011
Aatteiden sijasta vaatteita
Haluaisin kirjoittaa siitä, kuinka mielestäni naisia syrjitään työmarkkinoilla. Haluaisin kirjoittaa, kuinka teemme toinen toisillemme hallaa, kun emme pidä kiinni oikeuksistamme. Ja miksi naisen euro on vaan 82 senttiä. Mutta olen Halloweenin jälkeisessä energiavajeessa, marraskuisessa hyhmässä. Aatteita en pysty purkamaan sanoiksi. Kuvia sentään pystyn purkamaan kamerasta. Siis aatteiden sijasta vaatteita.
Karpaloita -blogin ja alen innostamana tilasin huppareita Bodenilta. Kuopus rakastaa huppareita. Tällaisia paksuja vuorattuja huppareita meillä ei olekaan ikinä ennen ollut. Nämä ovat minusta aivan ihanat! Aamulla autoon mennessä on näppärä sujauttaa ihanan pehmeä tähti-huppari päälle.
Tämä oli elämäni ensimmäinen Boden tilaus. Hupparit vaikuttavat hyviltä, koot ovat reiluja. Toimitus oli erittäin nopea. Aika ihmeellistä, että vielä tähän aikaan vuodesta voi kulkea hupparissa. Toiveikkaana aiomme jatkaa aamuista hupparointia pakkasille saakka.
Kankaita tulee edelleen vähän osteltua. Harvakseltaan ehdin mitään kuitenkaan tekemään, mutta joskus kuitenkin. Esikoiselle valmistui peruspaita ihanasta dinokankaasta, keskimmäisen paita odottaa helman ompelua.
Korjausompelua kyllä riittää. Meillähän vaatteet, etenkin ulkovaatteet, ovat kestäneet hyvin käyttöä. Esikoinen on nyt päättänyt tehdä äidin rahoihin suuremman loven hajottamalla ja hukkaamalla vaatteita jatkuvalla syötöllä. Jos joku säilyy tallessa ja ehjänä, niin se onkin sitten hetkessä pieni.
Yllä olevat olivat ne viimeiset ehjät ja sopivan kokoiset ulkohousut. Pakko kai tässä on vielä tähän aikaan illasta ryhtyä parsintaharjoituksiin *huoh*.
Sitten vielä viimeiseksi vaattekuvaksi oma lemppari, rennon toimistopäivän vaate. Kovin moni blogisti tuntuu haluavan poistaa sinisen värin maailmasta kokonaan, mutta minä tykkään sinisestä - etenkin itselläni :) Tämän kokonaisuuden avokkaita myöden ostin siltä Voss-veden maistelureissulta. Paita Taifuun ja housut C&A farkut, kengät Ara. Kengissä on joku superpehmuste päkiän alla, jota jalat kiittää.
Karpaloita -blogin ja alen innostamana tilasin huppareita Bodenilta. Kuopus rakastaa huppareita. Tällaisia paksuja vuorattuja huppareita meillä ei olekaan ikinä ennen ollut. Nämä ovat minusta aivan ihanat! Aamulla autoon mennessä on näppärä sujauttaa ihanan pehmeä tähti-huppari päälle.
Tämä oli elämäni ensimmäinen Boden tilaus. Hupparit vaikuttavat hyviltä, koot ovat reiluja. Toimitus oli erittäin nopea. Aika ihmeellistä, että vielä tähän aikaan vuodesta voi kulkea hupparissa. Toiveikkaana aiomme jatkaa aamuista hupparointia pakkasille saakka.
Pojat valitsivat itse värin ja kuosin. Yksivärisen sijasta kaikki halusivat tähtiä.
Kankaita tulee edelleen vähän osteltua. Harvakseltaan ehdin mitään kuitenkaan tekemään, mutta joskus kuitenkin. Esikoiselle valmistui peruspaita ihanasta dinokankaasta, keskimmäisen paita odottaa helman ompelua.
Korjausompelua kyllä riittää. Meillähän vaatteet, etenkin ulkovaatteet, ovat kestäneet hyvin käyttöä. Esikoinen on nyt päättänyt tehdä äidin rahoihin suuremman loven hajottamalla ja hukkaamalla vaatteita jatkuvalla syötöllä. Jos joku säilyy tallessa ja ehjänä, niin se onkin sitten hetkessä pieni.
Yllä olevat olivat ne viimeiset ehjät ja sopivan kokoiset ulkohousut. Pakko kai tässä on vielä tähän aikaan illasta ryhtyä parsintaharjoituksiin *huoh*.
Sitten vielä viimeiseksi vaattekuvaksi oma lemppari, rennon toimistopäivän vaate. Kovin moni blogisti tuntuu haluavan poistaa sinisen värin maailmasta kokonaan, mutta minä tykkään sinisestä - etenkin itselläni :) Tämän kokonaisuuden avokkaita myöden ostin siltä Voss-veden maistelureissulta. Paita Taifuun ja housut C&A farkut, kengät Ara. Kengissä on joku superpehmuste päkiän alla, jota jalat kiittää.
