Seuraava kuulostaa aika pahalta: Ajattelen peruuttaa itseni palkitsemisprojektin, koska en jaksa rentoutua enkä edes hankkia mitään. Projektin avullahan minun piti liidellä läpi ankean syksyn. Olisiko syytä huolestua? Sädettää itseään pidempään kirkasvalolampulla?
Lokakuun ja marraskuun palkitseminen on jo onneksi hoidettu. Siis yritetty on ;) Pystyisinköhän tsemppaamaan joulukuun? Lokakuussa tuli lomamatkan (se olin mun synttärilahja itselleni) lisäksi hankittua laukku reissusta. Laukku poikkeaa omasta laukkutyylistäni, mutta pitäähän sitä joskus kokeilla. Valintaa avitti hotellin viereisen laukkukaupan päivän mega-aletempaus.
Harmaata nahkaa erilaisiin "kuoseihin" työstettynä.
Mukaan tuli myös pidempi hihna.
Marraskuun palkintona oli teatterireissu miehen kanssa. Poikien setämies tuli vaimonsa kanssa lapsenvahdiksi (kiitos!). Esikoinen oli keskittänyt kaiken elämäntuskansa, huonon tuulensa ja räyhäenergiansa lauantai aamuun. Siinä jäi lounas syömättä ennen lähtöä ja verenpaine huiteli taas 200 paikkeilla. Lähdön kanssa tuli kiire, mutta ehdimme sentään perille. Vessassakin olisi ollut kiva käydä ennen näytöksen alkua, mutta 10 metrin jono ulkopuolella mitätöi suunnitelman. Luonnollisesti miesten vessaan pystyi aina kävelemään sisään jonottamaan.
Kävimme katsomassa Kansallisteatterissa Homo-näytelmän. Mitään yhtenäistä tarinaa ei näytelmässä varsinaisesti ole, ehkä siitä johtuen siihen on saatu ympättyä koko aihepiirin klisee-kirjo. Kristillisten Räsäsen alterego oli kyllä mehukas henkilöhahmo. Vauhtia ja musiikkia paljon. Ironinen ote.
En ehkä ollut ihan optimaalisessa mielentilassa teatteriin. Jatkuvan metelin ja kiireen keskellä olisin kaivannut jotain harmonista ja kaunista. Mielentilaani olisi varmaan sopinut joku Tsaikovskin baletti. Väliaika olikin sitten pakko tuhlata vessajonoon leivoskahvejen sijasta. Toisen näytöksen aikana vatsani kurni ja teatterista oli pakko päästä syömään. Ravintolassa käyminenhän yleensä on ihanaa ja rentouttavaa. Koska minun piti ehtiä hakemaan isompia poikia synttärijuhlista, aikataulu oli taas tiukka ja niinpä vetäisin pääruuan 10 minuutissa ja hölkkäsin autolle. Mies jatkoi rennommalla aikataululla illanviettoon.
Sain siirrettyä vastahankaiset juhlijat kotiin. Kotona pojat käyttivät hetken herpaantumista hyväkseen ja poistuivat lastenvahtien kanssa samalla ovenavauksella naapuriin. Kuopus parkkasi surkeana syliin ja tuntui lämpimältä -kuume oli noussut. Kuopuksen vihdoin nukahdettua pääsin hakemaan pojat naapurista. Keskimmäinen oli aivan yliväsynyt ja vetäisi hillittömät iltatoimiraivarit. Sairas kuopus itki pahaa oloaan. Ai, että oli rentoutunut ja palkittu olo.
Mä en enää halua minnekään enkä mitään. Haluan nukkua ja syödä suklaata. Olen jo välillä epäillyt, että minulla on joku piilevä sairaus, kun aina vaan väsyttää. Harkinnassa on jopa lääkäriin meneminen. Nyt kyllä epäilen, että liekö elämäntavoilla ja kuormituksella sittenkin jotain syytä tilanteeseen. Hra Kepponen nimittäin tuli hammaslääkäristä ja kertoi pilkkineensä pahasti siellä. Siis potilas aikoo nukahtaa hammaslääkäriin. Joo, nyt mä olen huolissani!
Ja sitten päivän hyvä äiti vinkki: kun lapsesi sairastaa ja kiukuttelee huonoa oloaan, kannattaa ostaa hänet halvalla kiinalaisella muovikrääsällä hiljaiseksi. Taas on testattu -toimii!
Otan syvästi osaa!
VastaaPoistaKun mä tuun täältä mun hemmottelu ja latausreissulta kotiin aion tietty postata mun blogiin siitä, miten ihanaa on nähdä pellavapäiset pojat ja kuinka me halitaan joukolla. Sitten pelataan rauhassa lautapelejä ja syödään pannukakkua. NOT.
Mä tulen kotiin lauantaina klo 14:30 ja olen epäilemättä entisissä fiiliksissä siinä klo 15 aikoihin...
Voitaisiin silti yrittää jotain simppeliä kuohuviiniä stockalla -juttua.
voi marraskuuta ja talvea! Ehdottomasti kannatan Markus Kajon pakinan sanoin "kansallista hibernaatiota", talviunille vain, mitä nyt joulusuklaat voisi käydä popsimassa.
VastaaPoistaYritän ylikuormittaa itseäni ekstra-annoksella omegakolmosta ja deetä. Jos se ei toimi, menen lääkäriin.
Ja joka ilta pitää ottaa pitkä kuuma suihku. (ja punaviiniä usein!)
Mirka: Lautapelit lasten kanssa ovat itse asiassa aika kivoja. Paitsi mun huonokäytöksiset kakarat kylvävät aina ne nappulat pitkin ja poikin, joten niitä ei sit tietenkään pysty pelaamaan :(
VastaaPoistaMä luulen, että synttärirumban jälkeen saattaisin ehkä onnistua ponnistamaan kuohoviinille. Viimeistään maaliskuussa ;)
Marika: Mä olen yrittänyt kanssa tankata vitamiineja myös suoraan purkista. Mutta hitsit kun melkein joka toinen päivä unohtuu. Omegoita en ole kokeillut, harkitsen kyllä niiden lisäämistä repertuaariin. Ulkoilukaan ei varmaan tekisi pahaa, kun se on typistynyt tässä viime päivinä autolle kävelyyn.
Muistan kuinka alakoululaisena pimeys ei tuntunut lainkaan kurjalta. Melkein päinvastoin -se sai arkisetkin asiat näyttämään jännittävimmiltä ja tuntumaan joulun läheisemmältä. Tässä kohtaa vanheneminen kyllä sucks.
meidän muksujen - niiden ihanien kullannuppusten - mielestä lautapelit ovat leikkialustoja. Merirosvot seikkailevat pitkin Afrikkaa ja niin poispäin; arvatkaa paljonko meillä on nappuloita tallella?
VastaaPoista(kaikki tietysti, kun ollaan niin huolellisia ja siistejä!)
Mua ei niinkään masenna syksy ja pimeys, miestä kyllä ja se vaikuttaa mun päivään myös. Se ei tee kotona ollessaan yhtään mitään, makaa vaan masentuneen näköisenä sohvalla ja haaveilee kesästä =)
VastaaPoistaMä olen aika optimistinen luonteeltani. Vaikkakin todella väsynyt välillä. Musta tuntuu että meidän 2v imee musta kaikki voimat aina välillä. On todella vilkas, ei nuku päikkäreitä ja jos alat kasilta laittamaan sitä yöpuulle niin nukahtaa vähän ennen puoltayötä. Vanhempi poika herää sitten taas 7.30 kouluun. Ja se oma aika oli missä välissä? Mutta tämä ei tosiaan liity millään tavalla syksyy, ihan yhtä väsynyt olin kesälläkin.
Kuulostaa syksyltä:)
VastaaPoistaKyllä sä selviät-usko vaan-kun pysyvä lumi tulee; kaikki kirkastuu<3
Vera: siis syksystä voi kärsiä välillisestikin. On kyllä raskasta vetää koko perhettä mukanaan. Tsemppiä sinne - vitamiineja miehelle.
VastaaPoistaAnnu: Lumi kyllä auttaisi tilannetta. Sellainen pikkupakkanen oli sopiva. Jotta olisin mahdollisimman ronkeli, niin lunta kyllä voisi tulla vähemmän kuin viime talvena.