Sivut

11. huhtikuuta 2024

Talvipuutarhan kukkaloistoa lumikaaokseen

Perjantaina iskenyt takatalvi ja kunnon lumimyräkkä aiheuttivat minulle pettymyksen. Olin jo asennoitunut kevään tuloon. Lisäksi meillä oli Hra Kepposen kanssa tarkoituksena mennä katsomaan perjantaina naisten vetämää stand upia. Hirvittävä lumisade sai meidät jäämään kotiin. 

Piha pe 5.4

Takatalvi yllätti myös apupyörillä pyöräilevät

Sitten sain väläyksen, kuinka kohottaa lumikaaosviikonloppuni tropiikiksi ja kukkahuumaksi. Lähdimme käymään Talvipuutarhassa. Sain houkuteltua mukaan keskimmäisemme ja hänen tyttöystävänsä. Talvipuutarhassa oli vielä pääsiäiskoristeet ja osa pääsiäiskukista jäljellä.



Ihastuttavaa kukkaterapiaa

Talvipuutarhassa on monta niin kauniisti rakennettua paikkaa ihailtavaksi


Karppialtaan kohdalla minua aina naurattaa muisto retkestä, jonka teimme esikoisen ja keskimmäisen kanssa. Keskimmäinen oli rattaissa istuva vauveli. Esikoinen ampaisi kohti karppiallasta hyvällä etumatkalla. Kun pääsin altaalle poika oli jo riisumassa paitaansa, koska hän oli menossa kalojen kanssa uimaan.

Mikä värien hehku!

Kaktussalikin on kiva paikka, välillä sielläkin voi bongata upeaa kukintaa

Kerrassaan upea kukka!

Pientä kisailua, että kuka saa kuvata ensimmäisenä ja kenen kuva on paras. Siis oman porukan kesken tungeksimme.

Vielä upeampi kukka

Orkidea


Pääsiäiskoristeita


Talvipuutarhassa ihanaa on se, että siellä on paljon paikkoja istuskeluun ja omien eväiden syömiseen.


Kyllä tällä määrällä vihreää ja kukkia unohtui takatalvi ja mieli tuntui keväiseltä.

Varsin keväiseltä tuntui tämän talviuintikauden viimeisellä saunavuorolla. Kyllähän tämä talvi on tuntunut pitkältä, kun lumi tuli jo marraskuussa. Toisaalta tuntuu, että vastahan kävin ensimmäisellä saunavuorolla. Talviuintipaikalla merenlahti on jo täysin sula, laituri kylpi ilta-auringossa ja valon määrä oli aivan huikea ja lokit kirkuivat taivaalla. Ihana kevätfiilis! Hieman tuntui haikealta, koska saunomassa on käynyt tosi kivaa porukkaa ja nyt heitä ei sitten tule nähtyä kuin vasta seuraavalla talviuintikaudella.

Minun talviuimakauden ensimmäinen saunakerta joulukuussa ja virallinen viimeinen saunavuoro

Viimeisellä saunavuorolla osa päätti aloittaa kesäkauden uimalla ihan kunnon lenkin


8 kommenttia:

  1. Hauska tuo kala-allasmuisto! :D
    Aurinkoista pian alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karppialtaan kohdalla minua hymyilyttää aina :) Niin oli toinen tohkeissaan.

      Ei tullut aurinkoinen viikonloppu, mutta ainahan se viikonloppu tuntuu hyvältä, kun se on vapaa. Kivaa sunnuntai-iltapäivää!

      Poista
  2. Hih - me ajeltiin viime lauantaina Talvipuutarhan ohi kesärenkailla....
    Lähellä ollaan oltu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pitäisi joku kerta osua ihan suunnitellusti samaan paikaan samaan aikaan eikä vaan kierrellä läheltä toisiamme :)

      Poista
  3. Tuttu paikka, olen käynyt ystävien kanssa ja vienyt sinne opiskelijoitani 💚💜
    Karppiallas tulee vastedes hymyilyttämään, hih. 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvipuutarha on minun suosikkipaikkojani Helsingissä - etenkin loska-aikaan. Ihana ilmainen kesäkeidas :)

      Kivaa sunnuntai-iltapäivää!

      Poista
  4. Niin tykkäisin vierailla joissain näissä suurissa kasvitarhoissa ihastelemassa. Vielä ei ole osunut kohdalle, mutta ehdottomasti to do-listalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavalla Helsinkivierailulla sitten Talvipuutarhaan tai Kasvitieteelliseen puutarhaan. Molemmat ovat kivoja paikkoja ympäri vuoden, mutta erityisesti silloin kun ulkona ei kasva mikään. Minä kävin juuri eilen isossa puutarhamyymälässä ja se kukkien paljous tuntui niin piristävältä :)

      Poista