Kohti matkaunelmaa

Tänä vuonna meillä tulee Hra Kepposen kanssa 20 vuotta ensimmäisistä treffeistä. Minun haavenani oli juhlistaa asiaa Karibian risteilyllä kahdestaan. Sitä olin suunnitellut pitkään. Jo alkusyksystä 2014 kävi selväksi, että risteilymme ei tule toteutumaan, koska tukiverkostomme ainoan jäsenen terveyden heikentymisen takia pojille ei löydy hoitajaa kahdeksi viikoksi. Skaalasimme alaspäin ja suunnitelmaksi tuli viikon matka kesällä 2015 Italian Gardajärvelle. Tukiverkoston sairastelu ei ole ottanut hellittääkseen, joten Gardakaan ei onnistu.

Ajattelin sitten, että toteutamme kaikkien matkahaaveiden ykköseni tulevaisuudessa 50-vuotispäiviemme kunniaksi. Onhan niihin vielä useampi vuosi odoteltavaa, mutta sieltä se tulee, vaikka en halua asiaa vielä edes ajatella. Kun täytän 50, kotona on kaksi teini-ikäistä ja yksi esiteini. Eikä meillä ole ketään vahtimaan teinejä. Noh, 55 kuulostaa hyvältä juhlalukemalta. Ai kappas, minulla on vielä silloinkin teini-ikäisiä kotona - oikein sellaisessa parhaassa bileiässä. Jättäisinkö kotini heidän armoilleen pariksi viikoksi? Vaikea arvioida, että kuinka luotettavia lapseni ovat tuolloin. Paras olla laskematta sen varaan, että järki olisi kasvanut heidän ja heidän kavereidensa päähän siihen mennessä.

Ainahan tulee 60v päivät. En osaa edes kuvitella elämää niin pitkälle. Alani on aikamoisessa murroksessa, kuinka pitkään minulla vielä on työtä? Entä terveyttä? Jos olisi molempia, rahat ovat varmaan menneet teinien autokouluihin ja lukiokirjoihin.

Juttelin asiasta Hra Kepposen kanssa ja hän kannusti minua lähtemään yksin: "Sinulla on mahdollisuus mennä nyt, niin käytä!" Aloin tosissani tutkimaan matkavalikoimaa loppuvuodesta 2014 ja tekemään alustavia suunnitelmia. Juttelin asiasta puhelimessa ystäväni kanssa, joka totesi "Todella hyvän kuuloinen suunnitelma! Jaksatko odottaa marraskuuhun 2015?" Sanoin, että vaihtoehdot ovat lähteä vajaan kahden kuukauden päästä, mikä tulee vähän liian nopeasti tai sitten syksyllä 2015. Että marraskuu on ihan hyvä. Ystäväni totesi, että hän lähtee myös. Asia oli sillä sovittu! On onni, että on yhtä hulluja ystäviä kuin itsekin olen ;)

Ryhdyin matkanjohtajaksi selvittelemään vaihtoehtoja. Päätimme lopulta yhdistää kaksi kohdetta samaan matkaan. Päädyimme käyttämään matkatoimiston palveluja ja lopulta päädyimme ryhmämatkan sijasta meille räätälöityyn reissuun. Varausmaksu on maksettu ja asia alkaa tuntua haavetta konkreettisemmalta. Yhä edelleen välillä pitää nipistellä itseäni: se on totta! Marraskuussa minua kutsuu Galapagossaaret ja Peru.

Nyt keskityn vain toivomaan, että mitään yllättävää, joka voisi estää matkan, ei pääse tapahtumaan. Meinaa iskeä taikausko, että en uskalla kirjoittaa tai kertoa asiasta, koska sitten se ei toteudukkaan.

Välillä tunnen todella huonoa omaatuntoa siitä, että käytän säästöni itseeni enkä perheeni hyväksi. En myöskään meinaa kehdata kertoa, että perheenäiti lähtee melkein kahden viikon lomareissulle ilman perhettään. Mutta useinmiten huonon omatunnon peittoaa kihelmöivä jännitys ja innostus siitä, että haaveestani voi tulla totta. Siitä saakka, kun koululaisena näin ohjelman Galapagoksesta, olen enemmän tai vähemmän salaa haaveillut, että pääsinsinpä kämään siellä.

Kuvat Galapagossaarilta: http://www.galapagos.org/