Laulaja, nyrkkisankari ja älykkö

Otteita arjesta.
Kuvauksia lapsistani, noista kasvatusponnisteluitteni hedelmistä.

*** Laulaja ***
Sunnuntaiaamuna heräsin kovaääniseen lauluun. Siinä ei ole mitään uutta.

Edellisenä aamuna uneeni kantautui televisiosta ja poikien suusta Vaarilla on saari. Laulu kietoutui osaksi untani. Näin unta, että olin kirkossa ja ihmettelin suuresti, että miksi siellä lauletaan Vaarilla on saarta. Hämmästyksekseni kuulin, että Vaarilla on saari kuuluu uuteen virsikirjaan. Herätessäni istuin unenpöpperössä sängyn laidalla ja mietin, että miten ihmeessä tuollainen virsikirjauudistus on tapahtunut :)

Takaisin tästä sivujuonteesta varsinaiseen tarinaan.

Heräsin siis lauluun, jonka säveltä tai sanoja en tunnistanut. Tunnistin kyllä karmeat karjahdukset viereisestä huoneesta laulun päälle "Lopeta se laulaminen!!!!" Olimme Hra Kepposen kanssa aivan samaan mieltä karjujan kanssa. Yllättäen vastustuskuoroon liittyi kolmaskin henkilö sängystämme. Öisen 5-vuotiaan salavieraan läsnäolo selitti sen, miksi kättäni pisteli. Olin taas nukkunut käteni päällä liikkumatta. Ahdasta ja kuumaa.

Aamuinen kuningaslaulaja oli ehdottomasti sitä mieltä, että ainoa häntä viihdyttävä tekeminen on kovaääninen laulu. "Koska kukaan ei leiki mun kanssa, mulla ei ole muita vaihtoehtoja kuin laulaa." Pätevä vaihtoehto laulamiselle olisi kuulemma ollut speedors-ottelu. Koska kielsimme laulamisen, se vaihtui ulinaitkuun "Minulla on oikeus laulaa!" "Te ette voi kieltää laulua!" Olisimme siirtäneet laulajaisen arestiin, jos olisimme jaksaneet nousta sängystä. Sen sijaan välistämme kuului todella raskas huokaus ja kuopus ponnisti ylös: "Hyvä on, minä nousen leikkimään".

Koska aina pitää kuitenkin yrittää jallittaa veljeä, vaatimuksenani on vain, että se ei sisällä kiusaamista eikä häiritse aikuisia.

*** Nyrkkisankari ***
Lapsellani oli vieraana ystäväni samanikäinen poika. Useinmiten minä ja lapsi käymme heillä leikkimässä, koska siellä on rauhallisempaa kuin meillä. Meidän kööri ja vieras olivat trampoliinilla. Vieras tuli sisälle itkua tuhertaen, poikani oli lyönyt häntä. Onneksi ei sentään sattunut pahasti.

Poikani lymyili pihalla todella nolon näköisenä. Yritin vieraalta kysyä, että osaako hän kertoa, että mitä tapahtui. Ei oikein osannut. Lyönti oli tullut yllätyksenä. Kyseessähän oli tämä meidän kiltti ja sosiaalinen lapsi. Olin tyrmistynyt.

Poikani selitti nolon näköisenä isälleen "Siis aina kun minä veli ollaan trampoliinilla, niin me yritetään joko kampata tai lyödä toisiamme. Isi, ei me ikinä osuta toisiimme."
sitten seuraa hiljaisuus ja pojan naama muuttuu vielä nolommaksi
"Mä unohdin kertoa vieraalle, että me leikitään aina näin. Sitten mä menin ja muksasin. Eihän mun ollut tarkoitus osua, mutta vieras ei väistänyt lainkaan. Eihän se tiennyt tätä leikkiä"

Onko sen veljen kurmoottaminen kielletty ainakin miljoonaan kertaan? Olisiko ihan mahdotonta olla ihmisiksi? Vähintäänkin voisi muistaa sen, että ei kohtele kavereitaan kuten veljeään.

*** Älykkö ***
Onneksi meidän perheessä on sentään yksi älykkölapsi. Hän on aivan itse todennut koulun tarpeettomaksi, koska hän osaa virheettömästi 1-10 kertotaulut. Ensi lukuvuosi on siis aivan turha. Hänen älynsä on suorastaan säkenöivä esim. 5-vuotiaaseen verrattuna, jolle hän yleensä tuhahtelee "Sä et osaa edes kolmen kertotaulua. Sä et tiedä mitään"

Moinen varhaiskypsyyden huipentuma on myös sitä mieltä, että hänen kypsyystasoistaan henkilöä on vanhempien turha komentaa "Mä kyllä tiedän mitä mä teen" "Mä päätän itse mun asioista". Yleensä hän sitten päättää mököttää vessassa rajoitetun itsemääräysoikeuden takia.