Torstain oudot sattumukset

Helsinkiläinen perusolettamus on, että vain hullut ja humalaiset puhuvat vieraille. Ainoa sallittu poikkeus on asiat, jotka ovat vaikeita hoitaa elekielellä tyyliin "sinulta putosi lapanen" tai "anteeksi istut takkini helmalla". Kärjistys tai ei, niin on tässä ainakin puolet totta ;) Toiset nauttivat Helsingin anonymiteetista ja toiset kärsivät siitä. Itse suhtaudun siihen neutraalisti vallitsevana asiantilana.

Torstaina lounastin lähikauppakeskuksessa. Tuijottelin itselleni tuntemattoman ravintolan listaa, kun eläkeikää lähestyvä rouva tuli kertomaan, että tänään buffetpöydän ruuat näyttävät niin huonolta, että ei kannata mennä. Rouva kyseli minun suosikkiravintoloistani ja missä kauppakeskuksen ravintoloista olen syönyt. Hänen mielestään minun pitäisi ehdottomasti kokeilla yhtä vähän aikaa sitten remontoitua ravintolaa. Koska olimme nyt molemmat menossa sinne, rouva tiedusteli, että kenties voisimme istua samassa pöydässä.

Niinpä päädyin rouvan kanssa lounastamaan. Hän oli jo eläkkeellä, puolisonsa menettänyt ja lapseton. Normaalin oloinen, miellyttävä ja kovin puhelias. Siinä oli äkkiä selvitetty nimi, ikä, siviilisääty, lasten määrä, viimeisimmät lomamatkat ja luetut kirjat ja pohdiskeltu hankkiako tietokone vai tabletti. Lounastaminen sujui leppoisasti, mutta tilanne oli minusta outo. Suorastaan todella outo. En ole vaan tottunut moiseen tuttavallisuuteen.

Lounaskeskustelun yhteydessä selvisi, että me molemmat ruokailemme kauppakeskuksessa ainakin kerran kuussa. Rouvan mielestä olisi niin kiva syödä joskus tulevaisuudessakin yhdessä. Niinpä päädyimme vaihtamaan puhelinnumeroita. Mielessäni kävi muutama epäilys avohoitopotilaasta itämafian ryöstökohdehankkijaan, mutta päätin silti uskoa, että tavallisen oloinen rouva lounastaa mieluummin seurassa kuin yksin.

Tämän tapauksen olen nimennyt "Mummo ui liiveihin"

Hämmentyneenä jatkoin lounaalta apteekkiin. Minä muistan hyvin sen kauniin farmaseutin, joka on palvellut minua aikaisemmin useinkin. Edellisestä kerrasta on tosin ainakin kaksi vuotta. Se kerta jäi mieleeni, koska farmaseutti luki reseptini väärin ja antoi minulle vahingossa väärän vahvuista lääkettä. Satuin huomaamaan asian kotona avatessani purkkia, koska se oli erilainen kuin aiemmin. Kysymys ei ollut mokasta, joka olisi vaarantanut terveyteni. Minulle kävi kyllä selväksi, että farmaseutti myös muisti tapahtuneen. Mahdankohan olla hänelle vielä vuosia "se harmillinen erehdys"?

Tämän tapauksen olen nimennyt "Apteekkari ei saa selvää kaunokirjoituksesta"

Oudoista sattumuksista päivän ikävään sattumukseen. Remonttimme on edennyt hitaasti ja tuntuu, että koko ajan pitäisi olla vahtimassa ja painostamassa korjauksen etenemistä. Tänään näytti hetkellisesti hyvältä. Vielä vähän maalausta ja sitten lattia ja listat. Lattialähetyskin on jo kodissamme. Sitten soitti timpuri lattiasta: "Viallista materiaalia. Kauheita naarmuja." Siis sveitsiläinen tehdas lähettää sekundaa. Jo on aikoihin eletty. En edes viitsi tänään ajatella, että mitä tämä tarkoittaa aikataulullemme.

Tämän tapaus kulkekoon nimellä "Tunnettua sveitsiläistä laatua"
Koko remppaa kuvatkoon "There's no business like construction business"

Ihan yllätyksittä ei sujunut laskiaispullienkaan ostaminen. Ostinkin laskiaispullakakun :)

Tämän hetkinen asemapaikka on hotelli suhteellisen lähellä kotiamme. Se sijaitsee upealla harjulla, jonka molemmin puolin on meri. Kesäisin käymme harjunpäässä uimassa. Kateellisena olen katsellut harjun taloja ja huokaillut, että voisinpa minäkin asua täällä. No, nyt asun.  Eikä kuulkaa yhtään ilahduta. Tahdon kotiin!