Keskustelua keskiluokkaisuudesta maailmalla

Aina välillä työreissussa tulee luppoaikaa, jonka voi viettää paikallisten kolleegoiden kanssa jutustellessa. Kun kyllästymme työ- ja toimialajorinoihin, niin usein kyselen kolleegoiden elämästä: mitä he harrastavat ja tekevät vapaallaan, miten lomat vietetään, onko lapsia ja miten heidän koulunsa hoituu, onko pitkät työmatkat jne.

Viimeksi istuimme asiakkaan työpaikkaruokalassa Istanbulissa: minä, kolleega, asiakas ja kilpailija. Kaikki siis koulutettua keskiluokkaa, mutta maiden demografiat ovat varsin erilaiset. Myöhemmin mukaan liittyi kaksi kolleegaa lisää, joista nainen on oman firman joukkion pomo ja vastaa isosta asiakkaasta. Istanbulin toimistolla on muuten naisia enemmän kuin omallani. Pomon liittyminen seuraan tuntui hiukan hillitsevän kielenkantoja ;)

Ennen pomon tuloa ehdimme keskustelemaan voimakkaassa murroksessa olevasta toimialastamme sekä työn ajoittaisesta hektisyydesta. Kukaan meistä ei pystynyt kuvittelemaan jäävänsä alalta eläkkeelle. Turkkilaisten kolleegoiden eläkeikä on tällä hetkellä 62, eläkeikää on nostettu rajusti. Kolleegan isällä oli mahdollisuus jäädä eläkkeelle 30 työssäolovuoden jälkeen - siis reilusti alle 60-vuotiaana. Osa uskoi jaksavansa duunia tuohon ikään, mutta ei uskonut työn pysyvyyteen. Uhkakuvat toimialan tulevaisuudesta olivat aivan yhteneväiset.

Kaikki nyökyttelivät päätään, kun asiakas totesi, että akateemisista koulutuksista paras olisi lääkäri tai juristi. Myöhemmin selvisi, että seuraan liittynyt vanhempi mieskolleega haaveilee opettajan urasta. Monta kotimaista kolleegaani on siirtynyt ammattikorkeakouluihin.

Kilpailijalla on varasuunnitelma. Hänen perheensä asuu maalla ja hän säästä rahaa hankkiakseen lisää maata vanhempiensa tilan jatkoksi. Suunnitelmana on siirtyä luomuviljelyyn. Downshiftata. Lapsuuden ystävä on jo palannut suurkaupungista toteuttamaan tätä. Ei ihan vieras haave Suomessakaan?

Kolleegoiden mielestä työnantajamme paras puoli tuntui olevan joustavuus ja vastuun antaminen. Toimiston sijaintia kehuttiin myös. Turkkilaiset ovat siis voiton puolella minuun verrattuna ;)

Iltaisin kuljetetaan lapsi(a) harrastuksiin. Liikuntaa kaikki kolleegat haluaisivat harrastaa enemmän, mutta perheellisillä ei meinaa aika riittää. Uutuutena on tullut lähes jokaiseen kauppakeskukseen kuntoklubit, korttejakin oli kolleegat jo hankkineet. Kauppakeskukset muutenkin vetävät, sinne mennään viettämään aikaa, shoppailemaan, syömään, leffaan tai sinne kuntoklubille. Ne ovat auki iltaisin klo 22.

Iltaisin kokataan tai käydään ulkona syömässä. Tai syödään tuttavaperheiden kesken. Miehet laittavat ruokaa satunnaisesti viikonloppuisin, mutta ovat kaikki hyviä kokkeja :)

Ainoastaan yhdessä perheessä äiti on kotona. Siitä päästiin turkkilaiseen perhekokoon. Koulutettu keskiluokka käyttää yksityiskouluja, jotka ovat kalliita. Koulutuskulu selvästi rajoittaa perhekokoa. Yhdessä perheessä (jossa äiti kotona) on kaksi lasta, muuten yksi lapsi. Jokainen pöydän ympärillä minua lukuunottamatta on kaksilapsisesta perheestä. Kaupunkien ulkopuolella perheet ovat edelleen kookkaampia. Paikallisia ihmetytti minun suuri perhekokoni :)

Lomalla matkaillaan Turkissa ja lähimaissa. Kilpailija ja kolleega olivat lähdössä perheineen lomamatkalle. Niitä suunnitellaan antaumuksella. Rantalomien ohella suosittuja on purjehduslomat.

Kolleegoiden matkasuositukset:
1) Izmir
2) Bodrum
3) Belek (jossa kuulemma maan hienoimmat hotellit)
Alanya, Antalya, Marmaris oli vältettävien kohteiden listalla.

Veroprosentti nousee helposti turkkilaisilla kolleegoilla 35%. Perusterveydenhuolto pitää maksaa itse, sairaalahoito on ilmaista. Valtion koulut ovat ilmaisia, mutta moni laittaa lapsensa yksityiskouluun. Sanoisin kuitenkin, että paikallisen palkan ostovoima on suurempi kuin minulla. Kolleegoiden autokantakin tuli tsekattua, vahvasti Volkkaria.


Erona omaan elämään on maksuton koulutus. Kai nyt sentään uskonnolisuus tuo eron?


Työpäivän aikana ei suoriteta mitään julkirukoiluja, valtion työpaikoissa on uskonnollisten tunnuksien käyttäminen (kuten huivi) kielletty. Turkkilaiset naiset toimistollamme olivat kesämekoissa (jopa hihattomissa), korkokengissä ja kevyesti laittautuneina. Ei mitään huiveja. Moskeijassa kuitenkin käydään, etenkin miehet. Kukaan ei ollut halukas kommentoimaan käyntifrekvenssiä :) Tästä tuli sellainen tunne, että mistään viikkorutiinista ei ole kyse.

Keskustelu palautui turkkilaiseen ruokakulttuuriin, jota kaikki paikalliset ylistävät. Kaikki välimeren herkut ovat oikeasti turkkilaista perää ;)  Ruokakeskustelussa selvisi, että yksi pöydän ympärillä harrastaa paikallisia viinejä ja on niissä varsinainen asiantuntija. Toinen sanoi, että paikallinen olut on myös hyvää.  Tästä päättelen, että alkoholi ei ole ehdottomasti kiellettyjen asioiden listalla.


Niin se ero omaan elämääni? Eipä tainnut löytyä. Noh, se maksullinen koulu ja Istanbulin kaoottinen liikenne.

Samanlainen analyysi jo tehty suomalaisen ja venäläisen keskiluokan välillä. Siellä erona oli kohtuuttomat asuinkustannukset (ei ne Helsingissäkään enää ole kohtuulliset) ja osalla taas lasten maksullinen koulu.

Välillä mietin, että onko keskiluokkaisuus tauti, joka muuttaa yksilöt identtiseksi massaksi missä päin maailmaa tahansa? Massa joka puurtaa ja kuluttaa eikä usein ehdi kyseenalaistamaan. Vai onko keskiluokkaisuus se voima, joka pitää talouden pystyssä, kouluttaa lapset ja nostaa/ylläpitää elintasoa?

Toivottavasti saan samanlaisen keskustelun aikaiseksi seuraavalla työreissullani. Odotan hajontaa!