Ei - ei todellakaan näin!

Aamulla outoon aikaan -kesken koulupäivän- tuli soitto hätääntyneeltä esikoiselta:

poika: "Äiti, liikkaope jätti mut tänne luistinradalle!"
äiti: "Mitä ihmettä, menikö ope ja muut ilman sinua takaisin koululle??"
poika: "Meni, mut jätettiin tänne! Ei näy enää ketään! Äiti tuu hakee mut!"

Onneksi oli mahdollista hakea poika. Kaipa hän olisi osannut itse takaisin koululle tai edes kotiin.

Mies lähti selvittämään asiaa koululle. Siellä ei oltu vieläkään havaittu yhden puuttumista.

Opettaja toivoi lähettämässään sähköpostissaan, että vanhemmat voisivat auttaa luistinten sitomisessa, jotta koko aika ei menisi pukuhuoneessa. Opettajalle sopi, että mies vie esikoisen aamulla suoraan luistinradalle ja laittaa hänelle luistimet. Onpahan sentään yksi luistinpari vähemmän.

Pojan tavarat olivat siten eri tilassa kuin muiden luokkalaisten ja esikoinen oli siellä vaihtamassa kenkiä. Koska aikuinen ei ollut auttamassa, homma kävi hitaasti. Opettaja oli vaan vilkaissut sen pukutilan jossa itse oli, että tyhjä pukuhuone ja kysynyt oppilailta, että ovatko kaikki tässä. Joku oli vastannut, että joo. Matkaan siis.

Minä olisin varmaan rähissyt siellä opettajanhuoneen ovella selityksen kuullessani, että eikö nyt aikuisen miehen järki sano, että kun pikkukoululaisia siirrellään paikasta toiseen, niin aina lasketaan, että nuppiluku täsmää. Pitäisikö sinne OKL:n koulutusohjelmaan lisätä oppilaiden laskemista -ihan vanhanaikaisesti tunnin aluksi ja lopuksi? Eikä todellakaan luoteta siihen, että 7-8v tietäisivät, että ovatko kaikki mukana. Mieheni oli rauhallisesti vain todennut "Todellakin suosittelen, että seuraavan kerran lasket lapset!"

Toki opettaja oli selittäessään itsekin huomannut, että luistelutunti meni liian kevyellä vahtimisella. Hänellä ei siis ollut tietoa, että montako lasta oli luistelemassa ja montako palasi.

Esikoisella oli vahingossa reppu mukana ja siellä puhelin (reppu oli tarkoitus tipauttaa luokkaan aamulla). Ilman puhelinta meno koulussa olisi ollut varmaan toisenlainen, kun jossain vaiheessa seuraavaa tuntia olisi todennäköisesti havaittu, että yksi on kadonnut. Entäpä jos ei olisi huomattukaan? Entäpä jos poika ei olisi löytänytkään takaisin koululle? Olisipa ollut aika karmivaa, kun koulusta olisi soittanut rehtori, että valitettavasti olemme kadottaneet lapsenne. Onneksi tämä oli sellainen "halpa oppitunti turvallisuudesta".

Aamulla oli verenpaine kyllä lähemmäs 200. Nyt iltapäivästä alkaa jo helpottamaan.

PS. Jos tuo opettaja vie poikaani uimaan, niin uskallankohan päästää...