Pitäiskö sittenkin eläkesäästää?

Eläkekeskustelu on minun näkökulmastani usein masentavaa. Heikoin näkymä on se, että suuret ikäluokat kuluttavat eläkerahastot tyhjiin ja osa heistä saa enemmän eläkettä kuin oma ikäluokkani ikinä palkkaa. Palkkatulojen verotus kiristyy. Minun osaltani eläkeikä nousee lähelle seitsemää kymppiä ja kertynyt eläke on pieni.

Minä en ole perehtynyt tähän asiaan riittävästi, että pystyisin hahmottamaan riskitasoa. Pitäisi perehtyä, mutta en ole jaksanut enkä viitsinyt. Asiahan ei koske minua mitenkään vuosikausiin (mikä tekosyy!).

Nyt iski hetkellinen eläkepaniikki.

Tapasin maanantain ensimmäistä kertaa livenä teknisen asiantuntijani. Minulla meni hetki aikaa tajuta, että suomalaisittain erittäin ikääntynyt kaveri on se tekninen asiantuntijani. Herra on melkein 70v. Olen ruoskinut raukkaa kuin vierasta sikaa osallistumaan palavereihin ihan hirveisiin aikoihin. Hetkellinen nolous iski, että olen piinannut vanhaa miestä. (Toisaalta ei kukaan anna mullekaan helpotusta siitä, että olen nainen ja kolmen pienen lapsen äiti.) Työkaverilla pää leikkaa kuin partaveitsi, mutta meinasin saada paniikkikohtauksen hänen kyydissään jo ennen parkkipaikalta poistumista. Heikentyneen havainnointikyvyn lisäksi ikä näkyy myös motoriikassa.

Seuraavana päivänä töissä vastaan tuli lisää suomalaisen eläkeiän ylittäneitä herroja. Ei tämä homma niin hohdokasta tai mielenkiintoista ole, että itse haluaisin tehdä tätä vielä 7-kymppisenä, jos ei ole pakko. Vanhempi kolleegani on katsonut eri firmojen kuihtumista viimeiset 15v putkeen. Hänen toimistollaan ei ole enää kuin parkkipaikka jäljellä. On täysin mahdollista, että syy hänen iäkkäänä työskentelyynsä ei ole palava intohimo työhön tai alaan vaan hiukan huonommin onnistunut eläkesuunnittelu. Sellaista vihjettä on kuulunut, että ei kävisi töissä, jos ei olisi pakko. Onko tuo minunkin tulevaisuuteni?

Minun on aivan mahdoton visoida, kuinka tekisin nykyisen kaltaista työtä 65-vuotiaana tai 70-vuotiaana. Sen sijaan visio siitä, että istun jossain lämpöisessä ja juon alkoholipitoisia juomia parvekkeella, on suorastaan selkeä. Melkein maistan jo merlotin suussani. Tai edes visio jossa kudon kiikkustuolissa sukkia ja mies keittää minulle aamukahvit klo 6.

Sitten näen itseni ryppyisenä ja kumarana takomassa tietokonetta ja kiroilemassai sitä, että en pärjää eläkkeelläni ja on pakko käydä töissä. Voihan olla, että olen tuon ikäisenä vielä vireä, utelias ja puuhakas. Mutta haluaisin joka tapauksessa päättää itse, että jatkanko työssä käymistä. Pitäisikö tässä alkaa ihan vakavissaan säästämään eläkettä? Nyt en tarkoita, että heitän pari kymppiä syrjään kuukaudessa vaan summan pitäisi olla suurempi. Sellainen summa tietenkin tuntuisi taloudessamme. Se olisi pois matkailusta ja "turhasta hömpästä" itselleni. Pitäisikö ihan oikeasti karsia nykyhetken nautinnoista ja turvata vanhuudenpäiviä?

Uskallanko luottaa suomalaiseen hyvinvointi yhteiskuntaan ja eläkejärjestelmään? Mitäs jos yksityinen eläkesijoitukseni ei tuotakkaan mitään? Häviän nykyhetken nautinnot ja turvatun vanhuuden? Mitäs jos en eläkään vanhaksi? Mitäs jos kituutan pikku summalla sata vuotiaaksi? Mitäs jos minulla ei ole varaa terveydenhoitoon tai lääkkeisiin vanhana?

Miksi mun kristallipalloni on taas aivan sumea eikä näytä tulevaisuuteen?

Tällaiset mietteet yleensä hautautuvat muutamassa päivässä arjen tohinan alle. Nyt en voi luottaa siihen. Voi mennä vielä monta kertaa, kun juttelen työkaverini kanssa, että minulle tulee eläkeasiat aina mieleen. Voin jopa olla pakotettu tekemään asian osalta tietoisen päätöksen. Yritän kuitenkin vältellä päätöksen tekoa. Se, että en yrittäisi turvata vanhuuttani, ei todellakaan ole järkevää. Se, että nykyhetkessä pitäisi luopua jostain, on ikävää.