Sossusvlei ja Deadvlei

Namibian tunnetuin matkakohde lienee Namib-aavikolla sijaitsevat Sossusvlei ja Deadvlei. Ensimmäinen on jättimäisten hiekkadyynien sikermä ja jälkimmäinen on valkoinen savitasanko jolla on pystyyn kuolleita jopa 900 vuotta vanhoja puita pystyssä.

Dyynillä nro 45 ja ystäväni Jonna on kohta dyynin huipulla

Sossusvlein hiekkadyynit kuuluvat maailman korkeimpiin, monet niistä kohoavat yli 200 metriin, suurin Big Daddy on 325m korkea. Vertailuna: Eiffel-tornin korkeus ilman antenneja on 300m. Sossusvlein hiekkandyynit ovat tähtidyynejä, eli sellaisia dyynejä, joihin tuuli puhaltaa useasta eri suunnasta. 

Dyynien hiekka on voimakkaasti punertavaa. Netin mukaan Sossusvlein hiekka ei ole paikallista alkuperää. Geologien mukaan suuri osa hiekkamateriaalista on kulkeutunut tuhansien kilometrien takaa jokien mukana Etelä-Afrikan sisäosista Atlantin rannikolle. Merivirrat ja voimakkaat tuulet kuljettivat hiekan takaisin sisämaahan, missä se kerrostui nykyisiksi dyynijärjestelmiksi miljoonien vuosien aikana. Netti myös sanoo, että mitä punaisempaa hiekkaa, sitä vanhempi dyyni. Väri tulee siitä, että hiekan sisältämä rauta hapettuu ajan saatossa.

Minä ajattelin, että jättimäisellä hiekka-aavikolla ei kasvaisi yhtään mitään. Kasvillisuus on toki vähäistä, mutta ei aivan olematonta. Yksi Namib-aavikon suurista geologisista ja ekologisista erikoisuuksista on Atlantilta tuleva aamusumu. Kylmä merivirta synnyttää lähes päivittäin sumua, joka kulkeutuu kymmeniä kilometrejä sisämaahan. Monet hyönteiset, kasvit ja eläimet saavat merkittävän osan vedestään juuri tästä sumusta

Matkalla turisteille varatulle pysäköintialueelle, suositus on ajaa sinne vain nelivedolla

Minusta nämä violetit ja vihreät kasvit aavikolla olivat kerrassaan upeita!

Seuraavaksi lähdimme Jonnan kanssa kävelemään kohti Big Daddyä. Siellä näkyvillä olikin ainoastaan hiekkaa ja turisteja. Sää aamulla oli sellainen, että alkumatkan kuljimme takit päällä. Vain turistikarttaan merkityillä dyyneillä saa kävellä.

Big Daddy on polveileva dyyni, jossa on useampi nousu. Nouseminen tapahtuu aina tuulen suhteellisen kovaksi puhaltamaa reunaa pitkin.

Edessä Big Daddy, pienenä näkyy joukko kävelijöitä menossa kohti ensimmäistä harjannetta. Korkein huippu on erillään vasemmalla.

Kuvassa näkyvä polku vie Deadvleihin

Yllättäen unohdin näiden dyynien keskellä olevani liikuntarjoitteinen ja päätin yrittää tarpoa Big Daddyn ensimmäinen nousun ylös. Ikävästi toisen jalan alta hiekka murtui tehden noususta hitaampaa ja raskaampaa kuin olin kuvitellut. Siinä puolivälin jälkeen aivoihin iski sellainen järkevä ajatus, että jos hiekka pettää jalan alta, niin mitenkä pääse dyyniltä alas. Minähän menen ainakin neljä kertaa sujuvammin mitä tahansa ylöspäin kuin alaspäin. Pienen alaspäin menemisen kokeilun jälkeen päätin luovuttaa Big Daddyn edes osittaisen valloituksen ja aloitin hitaan laskeutumiseni Deadvleihin.

Jonna kiipesi Big Daddy ensimmäiselle harjanteella ja jatkoi sitä pitkin ylös kohti viimeistä nousua ja kääntyi sieltä alas. Alla Jonnan kuvia harjanteelta.

Ylhäältä oli näkynyt suolajärvikin. Netin mukaan aika harvinainen näky. Yleensä sademäärät jäävät niin pieniksi, että järvien vesi haihtuu nopeasti.

Sitten Deadvleihin:

Deadvlei pystyyn kuolleet puut ovat jopa 900 vuotta vanhoja

Aikoinaan Deadvlein alueella virtasi vettä ja puut kasvoivat normaalisti. Sen jälkeen dyynit sulkivat joen reitin. Puut kuolivat, mutta ilmasto on niin kuiva, ettei lahottajasienillä ole riittävästi kosteutta. Siksi rungot ovat säilyneet vuosisatoja lähes muuttumattomina.

Seuraavaksi söimme hieman välipalaa ja lähdimme ajelemaan takaisinpäin. Tarkoituksena oli löytää hiljainen dyyni, jolla saisin kuvattua Jonnaa. Jonnalla oli kuvausta varten mekko mukana autossa. Dyyniksemme valikoitu dyyni nro 45. Se oli mukavan kova kävellä ja minä pääsin hyvin kulkemaan sitä mallini perässä.

Sain muutamia upeita profiilikuvaksi sopivia otoksia. Mutta blogiin tulee nyt ne kuvat, joissa maisemia näkyy eniten. Tämä on reissufiiliksen osalta suosikkini.

Dyyni nro 45 kokonaisuudessaan

Dyynilla 45 vipelsi todella paljon tälläisiä koppakuoriaisia. Näistä tuli heti mieleen egyptiläiset skarabeet ja Aku Ankka tarinat niistä.

En voi muuta todeta lopuksi kuin, että olihan tämä aivan käsittämätön retkipäivä. Edellisenä päivänä olimme ihmetelleet sarvikuonoja hotellin terassin vieressä (linkki Pikku Kepponen: Sarvikuonoja ja upeaa Namibian luontoa) ja sitten seuraavana päivänä tämä. Voi ihmeiden maapallo! Toivottavasti me ihmiset emme tuhoa sinua!

Afrikka 2026 matkan edelliset postaukset:
1. Pikku Kepponen: VIktorian putoukset
2. Pikku Kepponen: Zimbabwen hotellit ja muut aktiviteetit
3. Pikku Kepponen: Safaripäivä Botswanan Chobessa

4. Pikku Kepponen: Automatkailua Namibiassa
5. Pikku Kepponen: Sarvikuonoja ja upeaa Namibian luontoa