Leviltä Kilpisjärvelle

Tein työkaverini Sirpan aivan elokuun alussa roadtripin Lappiin ja sieltä Norjaan. Silloin kun me olimme liikkeellä Norja oli vielä sallittujen maiden listalla ja Norjan koronatartunnat Suomea vähäisempiä. Moni sanoo, että somen perusteella puoli Suomea on ollut pohjoisessa ja Norjassa. Meidän reitillämme ja kulkuajankohdilla muita matkoilijoita oli liikkeellä harvakseltaan.

Saavuimme Leville illalla myöhään. Tarkoituksena oli syödä illallinen, kaatua sänkyyn ja jatkaa aamulla ajoissa matkaa kohti Kilpisjärveä. Illalla viestittelyn perusteella selvisi, että saattaisimme saada aikaiseksi treffit toisen reissukaverini Jonnan kanssa seuraavaksi päiväksi Leville. Jonna oli ollut kalassa poikansa kanssa Norjan puolella. Päätimme muuttaa suunnitelmia ja viettää aamupäivän Levillä kalastuskaksikon kanssa ja kuulla parhaat kalajutut tuoreeeltaan. Jonna on opetellut kalastuksen lisäksi kalan käsittelyn ja grillailee sujuvasti tien poskella seitit itselleen ja pojalleen. Koska aikainen lähtö vaihtui myöhäisemmäksi, lähdimme vielä illalla ihailemaan auringonlaskua tunturilta. Kannatti mennä!

Auringonlaskun kuvia Leviltä, kahvila Tuikun kohdalta

Kävimme Levillä syömässä illalla Hullun Poron yhteydessä toimivassa Ämmilässä ja täydet viisi tähteä Ämmilän rautulle ja rapurisotolle. Se oli mahtavaa. Reissun paras ruoka.

 
Päivämaisemia kävelytreffeiltä Jonnan kanssa Levin huipulta.

Upea päivämaisema

Onhan nuo monet lasketteluhissit aika rujon näköisiä

Jonnan treffaamisen jälkeen  kävimme ostamassa Levimarketin erinomaista kylmäsavuporoa, piparjuurijuustoa pienen kylmälaukun täyteen ja rieskaa evääksi ja lähdimme leppoisasti kohti Kilpisjärveä. Sovimme, että pysähdytään mahdollisimman monessa mielenkiintoisessa paikassa matkalla. Mielenkiintoiseksi tulkitsimme kaikki kauniit kohdat luonnossa sekä mahdollisuudet syödä.

Ensimmäinen pysähdys oli ennalta suunniteltu. Pohjoisessa muistin, että appeni oli käynyt Muoniossa aidossa sveitsiläisessä kahvilassa. Todellakin - Muoniossa on sveitsiläisten sinne perustama kahvila! Muonion Svetsicafe palvelee appeani eteläänkin saakka, hän tilaa heidän webbikaupastaan säännöllisesti Ovomaltine-tuotteita. Ovomaltine on kuulemma maailmanlaajuisesti tunnettu, kaakaojauhe, joka sisältää ohramallasta, kananmunaa ja maitoa. Ilmeisesti jatkosodassa sitä on jaettu suomalaisille sotilaille lisäelintarvikkeeksi. Omassa lapsuudessani Ovomaltine oli jo vaihtunut O'boyhin. Minusta sveitsiläisen kahvilan parasta antia oli tryffelikakut, kahvi ja keksit. Vaalea sacher ja muffinsit eivät olleet yhtä suussa sulavia. Yläkerrassa on yhden omistajista ottamien valokuvien myyntinäyttely, kuvat Muoniosta ovat upeita.

Tästä ainutlaatuisesta kahvilakokemuksesta tuli vielä piirua ainutlaatuisempi, koska kyllähän myyjä tietenkin muistaa vakituisesti Ovomaltinea tilaavan appiukkoni nimeltä. Tokihan hämmästyksen aihe on myös hyvin suomea puhuva sveitsiläinen.

Edessä taivaallinen tryffelikakku ja taka-alalla ihana kermavaahtokahvi

Seuraava pysähdyspaikka tuli nopeasti. Useita kilometrejä ennen taukopaikan vieressä olevaa kahvilaa alkoivat kadunvarsimainostus. Jokaisessa mainoskyltissä oli aina eri tuote ja kaikki kuulosti hyvältä. Niinpä tankkasin paikalliset neulamuikut ja ateriaan kuului vielä lettukahvikin. Tämän jälkeen päätimme, että pysähdymmekin vain luontokuvauspaikoille.

Esillepano ei ole kovin houkutteleva, mutta maku oli hyvä

Pysähdyimme kuitenkin Rajabaarissa, koska paikalla on niin komia nimi :) Sisällä myyjä komensi napakasti Paavo-poikaansa ja oloni oli heti hyvin kotoisa

Lätäsenon kohdalla oli pakko pysähtyä valokuvaamaan, kuinka hohtavan sinisenä Tornionjoki virtaa. Vastarannalla olisi ollut uimaranta ja melkein teki mieli lähteä etsimään sitä ja pulahtaa taatusti virkistävään veteen. 

Matkalle osui muutama hillasuo. Jos takakontissa olisi ollut kumisaappaat ja muut sopivat vermeet, niin ainakin päivän syömämarjat olisi saanut poimittua jopa sellaiselta suolta, jolta oli näkyvyys tielle.

Ajomatkaan menee reilu 3 tuntia, meidän pysähdysten määrällä toki enemmän. Yllättävän pian alkoi kuitenkin Saana häämöttämään horisontissa.

Sää tuona päivänä pohjoisessa oli suorastaan fantastisen hyvä, vielä illalla Kilpisjärvellä oli +18. Aurinko paistoi, oli lämmintä eikä hyttysiäkään ollut hirveästi. Maisema näytti niin upealta, että voi olla, että minuun iski Lapinhulluus. Haluan ehdottomasti vielä elämäni aikana palata kesällä pohjoiseen vielä monta kertaa.

Roadtripillä oli niin paljon nähtvää, että joudun jakamaan reissun useampaan postaukseen. More to come.

Viidakkoretki helsinkiläisittäin

Helsingin kaupungilla on ihana tapa kasvattaa muutamalla pellolla kukkia, joita kaupunkilaiset saavat poimia loppukesästä omaksi ilokseen. Kun pojat olivat pieniä, kävimme useampina kesinä poimimassa kukkia Haltialan tilalta. Haltialan pelloilta on saanut ainakin auringonkukkia ja ruiskukkia. Muistan kuinka auringonkukat olivat joskus pidempiä kuin meidän pitkän huiskeat lapset. Pojista oli hienoa saada itsensä mittainen auringonkukka. Sittemmin kukkareissut ovat jääneet tekemättä, mutta viime sunnuntaina ehdotin Hra Kepposelle retkeä vaihteeksi Tuomarinkylään kukkia poimimaan.

Tuomarinkylässä meitä odotti jymy-yllätys. Auringonkukkapelto oli hurjan iso ja lisäksi todella tiheä. Se hohti keltaisena pitkälle. Suurin yllätys oli auringonkukkien pituus, ne olivat venähtäneet todella korkeiksi. Suomalainen mies on lyhyt niiden rinnalla.

Auringonkukkapeltoon oli tallattu kulkuväyliä, muuten tiheässä pellossa kulkeminen olisi ollut hyvin hankalaa. Paikoittain auringonkukan varsia oli tallaantunut kulkuväylälle kuin matoksi. Ensimmäiseksi jättipitkistä auringonkukista tuli mieleen vanha kunnon Muumilaakson jakso Taikasiemeniä valtamerestä. Toiseksi mieleeni tuli auringonkukkien keskellä samotessa elokuvien huikean korkeat sokeriruokopellot. Tuntui jopa hiukan epätodelliselta samoilla noin jättipitkien kukkien keskellä.

Hra Kepponen auringonkukkaviidakossa

Koronalook on jäänyt ihan päälle: ei meikkiä ja tukkakin on takussa.

Me tykkäsimme viidakkoreissusta kovasti! Eikä tässä viidakossa ollut edes mitään epämiellyttäviä hyönteisiä.

 

Mikäli menet ihastelemaan auringonkukkaviidakkoa kannattaa varautua siihen, että pelto voi olla mutainen sateista johtuen. Kannattaa valita hyvät ja helposti puhdistettavat jalkineet. Auringonkukkien varret katkeavat helposti vaikka Fiskarsin saksilla.

Joku pieni oli hukannut saappaansa, niinpä teimme tälläisen hieman paremmin huomiota saavan asetelman saappaasta

Wanna be luontokuvaaja

Yksi kesähaaveistani oli saada kivoja luontokuvia. Yksi suurimmista haaveista oli peurakuva.

Maalaismummolassa Kirkkonummella on todella paljon peuroja ja jos ajaa hämärässä peuroja tulee vastaan yleensä aina. Olin ajatellut yhdistää ulkoilun ja kuvauksen vierailulla Porkkalanniemeen. Wanna be luontokuvaukseni koki ensimmäinen kolauksen. Kotona lomapakkaustohinoissa järjestelmäkamerani oli jäänyt kotiin. Päätin sitten panostaa auringonlaskun valokuvaukseen, koska siinä kännykkäkameralla saa ihan yhtä hyviä kuvia kuin järkkärilläni.
 



Teimme kävelylenkin Porkkalanniemessä  ja menimme näköalapaikalle ihailemaan auringonlaskua. Näköalapaikka on korkealla kalliolla. Kauniin merimaiseman äärellä on ihana istua, koska siellä on kunnon pöydät ja penkit. Lähettyvillä on myös keittokatos ja puucee. Emme olleet ainoat paikalla, retkelijäpariskunta oli pystyttänyt telttansa näköalapaikan viereen. Aion mennä Porkkalanniemeen retkeilemään uudestaankin.

Auringonlaskun ihailupaikka on kartalla vasemmassa yläreunassa lähellä paikkaa Lokki

Joka kerta hieno auringonlasku jaksaa ilahduttaa minua. Olisipa mahtavaa joskus asua asunnosta, josta näkyisi komeita auringonlaskuja.

Minulla on miestäni parempi hämäränäkö ja siksi minä yleensä ajelen Kirkkonummen mökkimatkat. Tapani mukaan hyppäsin rattiin ja vielä miehelle sanoin, että aion ajaa tosi hitaasti, koska tienpenkat ovat osittain puskaiset ja metsäiset eikä ikinä tiedä, että mitä sieltä pusikosta juokseen eteen.

Kovin pitkälle emme ehtineet ajaa, kun näin metsänreunassa todella ison uroshirven. Iskin jarrut pohjaan ja aloin kiihkeästi komentamaan Hra Kepposta kuvaamaan hirveä. Hra Kepponen ei nähnyt hirveä lainkaan. Hra Kepponen oli varma, että hirvi juoksi jo pois, mutta otti kuitenkin muutamia valokuvia tienreunasta. Jos vaikka tilanne olisinkin sellainen, että hän ei vaan huomaa isoa uroshirveä.

Ei näy hirveä enää. Vai näkyisikö sittenkin?

No mikäs se sieltä pienestä takaikkunasta näkyykään? Hirvi tietenkin. Sarvetkin näkyvät.

Kyllä se Hra Hirvi siellä tienposkessa on ruokailemassa

Wanna be luontokuvaaja oli tässä kohtaa hyvin pettynyt. Olisi ollut mahdollista peruuttaa vähän ja saada loistavat hirvikuvat. Jos vaan assistenttini olisi ollut havainnointikykyisempi. Kohtuullisia kuvia olisi voinut saada jopa tuostakin kohdasta. Hirvi ei tuntunut autosta välittävän yhtään, vaan jatkoi ruokailuaan.

Jatkoimme matkaa ja seuraavaksi tiellä oli peuroja. Wanna be luontokuvaaja oli innoissaan. Peruakuvamahdollisuus! Yhdellä peuroista oli jalka loukkaantunut ja sillä oli vaikeuksia päästä tienpiennar ylös. Peura töllisteli siinä meitä eikä pitkät valotkaan tuntuneet sitä haittaavan. Nyt Hra Kepponen pystyi paikkaamaan ohi mennen hirvikuvausmahdollisuuden ottamalla tsiljoona peurakuvaa. Mahtavaa!

Mökillä iski pettymys. Kännykkäkamerassani on ihan kohtuuhyvät hämäräkuvaustoiminnot ja ennen kaikkea siinä on optinen zoomi. Valitettavasti assistenttini ei ollut ottanut yhtään zoomattua kuvaa. Hra Kepposen kännykkän zoom on kuulemma surkea ja kuvaustilanteessa Hra Kepposelle ei tullut mieleen, että hän itse osti minulle uuden kännykän lahjaksi juurikin kameran ja etenkin zoomin takia :D

Kolme peuraa, takajalkansa loukannut on tiellä. Missä se zoomattu kuva on?

Aion velvoittaa Hra Kepposen ajeluttamaan minua Porkkalanniemellä koko loppukesän tai kunnes saan jonkin kohtuullisen luontokuvan :) 

Seuraavana päivänä Hra Kepponen vei minut kuvaamaan dronella viljapeltoa. Kyseessä ei ymmärtääkseni ollut epätoivoinen yritys korvata peurakuvia tyylikkäillä viljankorsikuvilla ;) Kävin treenamassa jälleen dronen käsittelyä. Sain iloa elämääni ihan vaan pellon kuvaamisesta.

Peurakuvauksiin ei tarvitse enää mennä. Wanna be luontokuvaaja on saanut kuvansa.

Norjan Lofooteillakin piti kytätä tienpientareita, koska hyvin yllättävissä kohdissa ja lähellä ajorataa saattoi olla lampaita. Jo pidemmästä matkasta huomasin, että nyt on tienvarressa lammasta isompi kaveri. Vilkku päälle, ajo viereeen, ikkuna auki ja ei muuta kuin kuvaamaan. Tämä neiti hirvi ei meistä piitannut lainkaan vaan jatkoi muina hirvinä horsma-ateriaansa.

Hirviasiantuntijat kuten vaari sekä metsästävä työkaveri sanoivat että kyseessä olisi ylivuotinen vasa, joka on siis lähtenyt viettämään itsenäisen naaraan elämää.

 Hittoako töllötät Kepposka?

Kiinnostaa sinua luontokuvaus? 

Mikä on paras kuvasi tai kuvauskokemuksesi?

Kivaa sunnuntaita!

Kesäinen viikonloppu

Jopas oli kivaa säätä viikonloppuna. Olihan sitä lämpöä ja aurinkoa toki viikollakin, mutta en ehtinyt enkä jaksanut siitä nauttia, koska ensimmäinen työviikko loman jälkeen koettelee lähes aina voimia.

Torstaina töiden jälkeen menin kolleegalleni ulkobileisiin. Luulimme vielä pitkään bileissä, että juhlan syynä oli kolleegan uusi uima-allas ja hyvä sää. Ehkä puolessa välissä juhlia paljastui, että kyseessä oli salaviisikymppisjuhlat.

Minusta oli kertakaikkiaan mahtavaa tavata kolleegoja naamakkain. Sirpaa lukuunottamatta en ole tavannut muita kolleegoja sitten helmikuun lopun. Työnantajamme ei ole ilmoittanut mitään toimistolle palaamisesta sen jälkeen kun pienen osan henkilöstöstä paluu toimistolle on mahdollistettu. Me kaikki juhlavieraat tunnuimme olevan samaa mieltä siitä, että vietämme todennäköisesti koko loppuvuodenkin etätöissä. Minulle se on raskas paikka, koska kaipaan työpaikan sosiaalista elämää ja epävirallisia juttutuokioita. Ilon keskellä oli sellainen haikea fiilis, että milloin tapaamme livenä seuraavan kerran.

Ideana salaviisikymppiset olivat hyvät. Juhlat olivat todella rennot, vieraat olivat shortseissa, isäntä grillaili, ohjelmana oli kuulumisten vaihtoa, kanojen ja hevosten ihailua. Ei ollut pukeutumisstressiä, juhlamenustressiä eikä lahjastressiä. Naureskelimme, että sovitaan, että meidän tuliaiset juhliin olivat kaikki lahjoja. Harva on saanut 50v lahjaksi isoa satsia kotitekoista tsatsikia, linssisipsejä tai lakkoja.

Korona-ajan turvavälibileet

Kollegallani on kanoja. Se on jotenkin ihanan idyllistä, kun kanat tepsuttelevat vapaana pihalla

Juhliin oli kutsuttuna myös entinen kolleegamme Ilona ja Ilonan kanssa sovimme, että menemme juhlista meidän maalaismummolaan yöksi ja teemme sieltä etätöitä perjantaina. Juhlat kun pidettiin maalaismummolan lähettyvillä. 

Ilona on todellinen aamuvirkku ja hänellä ensimmäinen palaveri alkoi jo klo 8. Minäkin ponnistin aikaisin ylös, koska Ilona tarjoili aamiaisen ennen kokoustaan. Tarjolla oli pekoni-kananmunakuppeja, jotka näyttävät aivan muffinseilta. Ilona valmisti pekonimunat näppärästi uunissa. Hänellä oli silikoniset kestomuffinsivuoat, mutta muffinsipelti sopii tarkoitukseen myös. 

Ilona pyöräytti vuoan reunoja vasten pekoniviipaleen ja keskelle hänen rikkoi kananmunan. Kananmunan päälle tuli ripaus suolaa, pippuria ja pikkuisen juustoraastetta. Erilaiset yritit sopiva pinnalle myös. Ilona paistoi pekonimunia uunissa noin 200 asteessa vajaan vartin. Oikea kypsyys riippu siitä, että haluaako keltuaisen jäävän hieman kosteaksi vaiko täysin kypsäksi. Ohje on todella helppo ja näitä valmistaa nuorempikin kokki. Aion ehdottomasti yllättää näillä perheeni.

Ohjeita pekonimunakuppeihin esim. täällä:

https://snellman.fi/fi/reseptit/pekoni-munakupit/

https://www.soppa365.fi/reseptit/me-naiset/liharuuat/muna-pekonikupit

Aamiainen mökin terassin vehreydessä

Lounaat söimme omissa puhelinpalavereissamme, mutta vietimme lounastunnin saunoen ja uiden. Se oli suoranaista luksusta!

Ilona toi meille kosteuttavat korealaiset kangasnaamiot. Minä en ole aikaisemmin naamioita kokeillutkaan, mutta jopa minustakin saattaa tulla kangasnaamioiden ystävä. Koekappale oli todella hyvin kosteuttava. Harmi, etten muistanut ottaa kuvaa naamiopaketista. Sen verran hurjilta näytimme naamiot naamalla, että ihan varmasti pienet lapset alkaisivat itkemään. Minua häiritsi naamiotouhussa se, että ulkonäössämme oli jokin selvä yhteys Friday the 13th kauhuleffojen Jasoniin :)

Onko sinulla vinkata minulle joku erittäin kosteuttava naamio?

Plussaa sellaisesta naamiosta, jossa näyttäisi vaikka enemmän muumiolta kuin Jasonilta.

Pelottavat naamioladyt

Kun Ilona lähti kotiin, jäin yksin mökille. En ole koskaan aikasemmin ollut yksin mökillä yötä, olen aina ajatellut, että tunnen oloni siellä kanhevaksi ja nukun huonosti. Päinvastoin! Hiljaisuus oli rauhoittavaa ja nukuin tukki, kun sain koko sängyn itselleni. 

Yhden naisen laiturikahvit

Lauantaina mökille saapui Hra Kepponen poikien kanssa. Sää oli edelleen erinomainen. Minulla päivä kului rentoillen ja kuopuksen kanssa uimme ja saunoimme urakalla. Aurinkoinen ja helteinen sää oli lämmittänyt veden mukavan raikkaaksi.

Todennäköisesti kesän viimeinen pommihyppy

Lauantai-iltana olin todella rentoutunut ja ajattelin, että tämän rentoilun jälkeen sunnuntaiksi suunniteltu pieni raivausurakka ei tunnu missään. Appi oli pyytänyt meiltä apua liiterin tyhjennyksessä. Sen piti olla maksimissaan parin tunnin urakka ja apen arvio piti paikkansa. Ajattelimme Hra Kepposen kanssa, että kun kerran otetaan peräkärry esille, niin tyhjennämme samalla aitan ylimääräisestä ryönästä. Päätimme myös samalla hankkiutua vanhoista vieraspatjoistakin eroon ja kehittää jonkin menetelmän, jolla saisimme tulevat uudet patjat säilytykseen sisälle mökkiin, jossa on peruslämpö talvisin. Aitan tyhjentäminen vei melkein kolme kertaa enemmän aikaa kuin liiterin. Palasimme kotiin vasta klo 22 jälkeen väsyineinä koko perhe. Vielä on edessä tänä syksynä kaatopaikka keikka. 

Ensi kesänä urakoinnista on toivottavasti iloa. Ala-aittaan on tarkoituksena tehdä kesä/vierashuone. Lupasin kesähuoneen keskimmäiselle käyttöön, silloin kun ei ole vieraiden majoitustarvetta. Hieman poika vierasti ajatusta, että ala-aitta kalustetaan edelleen suurimmaksi osaksi olemassa olevilla vanhoilla tavaroilla ja huonekaluilla. Minä uskon, että ala-aitasta tulee ensi kesänä kiva kesähuone.

Me nukuimme pitkään Hra Kepposen kanssa yläaitassa. 

Olemme viettäneet siellä hääyömmekin. Varsinainen sviitti: wc ja suihku päärakennuksessa ;)

Jotenkin on haikea olo, että kesä loppuu ihan kohta. Voi, kuinka toivon, että kesä ja hyvä sää jatkuisivat vielä!

Kivaa alkanutta viikkoa!

Synttärilahjaksi retkipäivä Strömforsiin ja Kotkaan

Takana on ihana pohjoisen reissu ja ensimmäinen työviikko. Ennenkuin kirjoittelen Lapista, niin palaan vielä heinäkuuhun ja kivaan kotimaan retkipäivään.

Pitkäaikainen hyvä ystäväni, esikoisemme kummitäti Tiina täytti hiljattain 50v. Harmillisesti en päässyt juhliin, koska olin juuri silloin matkoilla. Sovimme jo ennakkoon, että juhlimme synttäreitä myöhemmin kahdestaan. Sain ajatuksen, että voisin järjestää Tiinalle retkipäivän lahjaksi. Valitsimme yhdessä kohteeksi Strömforsin ja Kotkan.

Aloitimme päivän pienellä toisella aamupalalla Strömforsissa. Tiina bongasi kahvilan kylmäkaapista hieman erikoisempia Fentimans limuja, joita hän oli maistanut jo ennenkin. Pitihän niitä kokeilla minunkin. Minäkin ihastuin kovasti ruusulimonadiin. Tykkäsin siitä, että limut olivat tavallisia limuja vähemmän makeita. Naureskelinkin, että jatkossa minäkin voisin aina juoda perjantaina työviikon päätteeksi jotain kuplivaa eli ruusulimpparia.

Strömfors on minusta erittäin kaunis paikka. Olimme siellä heinäkuisena tiistaina ja silloin siellä ei ollut tungosta, vaikka vierailijoita olikin kivasti paikalla. Turvavälejä oli helppo pitää. Alue on aika pieni, mutta hyvin kuvauksellinen. Vanhoissa rakennuksissa toimii pieniä kauppoja, lisäksi on työnäytöksiä ja pieni museo sekä kaunis kirkko. Ravintoloita ja kahviloita on useampia. Lähellä on myös hyvä uimaranta, jossa on pukukopit ja uimaan pääsee myös laiturilta. Jos alueella haluaa viettää enemmän aikaa, niin tarjolla on ainakin vuokrattavia kajakkeja, kanootteja ja sup-lautoja.

Seppä työssään

Sepän kanssa samassa rakennuksessa on pienen pieni museo

Strömforsissa voi myös yöpyä bed and breakfastissa. Huoneita on saatavilla kuvien punaisesta isosta talosta veden puolelta. Aloin heti haaveilemaan yöstä Strömforsissa. Jos ensi kesänä Strömforsissa on kesäteatteri avoinna, niin voisin jäädä teatterin jälkeen yöpymään ja nautiskella paikan kauneudesta illalla.

 Tässä rakennuksessa on sekä ravintola että bed and breakfast

Lounastimme Strömforsissa aika myöhään, jolloin ulkoterassillakin oli jo mukavan väljää. Jos ei kauhean tarkkaan tutkiskele putiikkien valikoimaan Strömfors on aika nopeasti nähty. Toki ruokailuun ja kahvitteluun saa kulumaan aikaa. Tiina valitsi lisäkohteeksi Kotkan ja erityisesti Sapokan vesipuiston. Minä en ollut aikaisemmin kuullutkaan Sapokasta saatikka siitä, että Kotka on viime vuosina satsannut runsaasti puistoihin ja markkinoi itseään puistokaupunkina.

Jätimme auton parkkiin viehättävään venesatamaan ja lähdimme kävelemään kohti Sapokan vesipuistoa. Ensimmäisen näkymät kohti sapokkaa oli suloiset.

Kohti Sapokkaa

Haikaranpesä Sapokassa

Sapokka on laaja ja monipuolinen puisto. Siellä on paljon hienoja kukkaistutuksia, puita ja muuta kasvillisuutta, eläinpatsaita ja komea vesiputous. Puisto on muotoiltu merenlahdesta työntyvän poukaman ympärille. Ylhäälle vesiputouksen luokse vie portaat ja pienen kapuamisen vaivan palkitsee kivat näkymät.

Minä tykkäsin Sapokasta, suosittelen!

 

Tiina ruusutarhassa

Komea vesiputous

Vesiputouksen yläosa

Meillä oli tarkoituksena tutustua myös muihin Kotkan puistoihin, kuten patsaspuistoon, mutta siirtyminen illalliselle houkutteli enemmän. Lähdimme ajamaan kohti Porvoota syömään. Emme ehtineet kunnolla päästä Kotkasta ulos, kun näin viitan Langinkoskelle. Minun piti kysyä Tiinalta jo ennakkoon, että sopisiko käynti Langinkoskella, mutta unohdin Langinkosken täysin. Päätimme sekunnissa kurvata Langinkoskelle. Sekin oli meille molemmille uusi paikka.

Langinkoskella sijaitsee Kansallismuseolle kuuluva keisarillinen kalastusmaja. Venäjän keisari Aleksanteri III vieraili ensimmäisen kerran Langinkoskella 1880 ja innostui muhkeista kalasaalista ja kauniista koskesta. Langinkoski on aikoinaan ollut yksi Suomen parhaista lohikoskista. Astuttuaan valtaan hän antoi käskyn rakentaa keisarillisen kalastusmajan ja siirsi samalla kosken hallintaansa. Keisariperhe vietti majalla rentoa lomaelämää ja irrottautui tarkasta hovietiketistä. Keisariperhe tuli keisarillisella laivallaan Langinkoskelle. Päivät vietettiin koskella ja öiksi palattiin takaisin jahdin luksukseen.

Kalastusmaja toimii nykyisin museona. Harmillisesti se sulkeutui juuri nenämme edessä. Olisimme halunneet nähdä rakennuksen sisäänkin. Koskessa ja erittäin suuressa kalatusmajassa riitti meille ihailtavaa ulkopuoleltakin.

 Portti alueelle

Keisarillinen kalastusmaja

Kotka osoittautui niin kivaksi ja monipuoliseksi kohteeksi, että meillä olisi kulunut helposti kokonainen päivä Kotkassa. Pitäisi palata vaikka ensi kesänä ajan kanssa Kotkaan.

Langinkoskelta jatkoimme Porvooseen illalliselle. Tuhdin illallisen jälkeen kävelimme autiossa vanhassa kaupungissa ja ihastelimme upeaa auringonlaskua. En ole ikinä ennen ollut illalla myöhään  tyhjässä vanhanssa kaupungissa, minusta tunnelma siellä oli ainutlaatuinen.

Uskon, että Tiina tykkäsi lahjastaan! Minusta oli ihanaa antaa retkipäivä lahjaksi. Koko päivä aikaa ystävän kanssa kivoissa kohteissa ja hyvää ruokaa.

Öinen Porvoo