Hyvästi äiti!

Olen kirjoittanut tänä vuonna sairastamisesta ja kuolemasta. Tähän saakka sanat ovat löytyneet aika helposti. Mutta kun oma äiti menehtyy hetkessä aivan yllättäen, niin sanat katoavat.

Olen osannut varautua äidin lähtöön jo pidempään. Olen myös toivonut, että mieluummin elinvuosia vähemmän kuin enemmän, koska Alzheimer on vetänyt äidin kuntoa viime vuosina hyvin rajusti alaspäin. Toiveeni oli, että äiti pääsisi pois ennenkuin joutuisi vuodepotilaaksi, jota käännellään ja syötetään. Vaikka toiveeseeni vastattiin, niin äidin poismeno tuli shokkina. Tässäkin tilanteessa olisin toivunut äidilleni vähän lisää aikaa - edes tämä kesä. Äidillä oli juuri nyt asiat hyvin hoitokodissa.

Äitini omahoitajan kanssa katselimme äidin kuoleman jälkeen kansiota, jota hän kokosi äidilleni. Omahoitaja järjesti äidilleni omaa aikaa. Äidillä oli taksikortti ja käyttörahaa ja sillä he kävivät ostamassa mansikoita, jätskillä ja lounaalla. Viimeinen kuva äidistäni oli kuolinpäivän aamuna. Äiti oli ollut suihkussa ja omahoitaja oli laittanut äidille papiljotit ja äiti hymyili kuvassa. Todella, todella arvostan hoitajien panostusta äitini viimeisten kuukausien aikana. Noita ihania hetkiä omahoitajan kanssa ja meidän yhteisiä piknik-kahveja olisin halunnut äidilleni vielä muutamat lisää.

Hoitajien mahtavaa työpanosta vasten tuntuu kurjalta se, kuinka huonosti osaston johto hoiti äidin poismenoon liittyvän kommunikoinnin ja organisoinnin. Saamamme tieto ei ollut ajantasaista. Alle 20 tunnin kuluessa kuolemasta isääni hoputettiin tyhjentämään äitini huone ja kun olimme 22 tunnin päästä paikanpäällä, oli äitini tavarat jo viety pois. Varastossa meitä odotti äidin tavarat, osa mustissa jätesäkeissä. Se työntekijä, joka oli joutunut tekemään pakkauksen jätesäkkeihin, oli tilanteesta yhtä pahoillaan kuin minä. Kuolintodistuksen tekevän lääkärin yhteystietojen selvittäminen kesti päiviä. Kaikki nämä olivat sellaisia asioita, joihin johdolla pitäisi olla selkeä toimintaprosessi ja ottaa vastuu asioiden hoitamisesta sekä muistaa se, että omaiset ovat tuossa hetkessä järkyttyneitä sekä surullisia. Olen vieläkin vihainen siitä, että isäni joutui tähän tilanteeseen surun keskellä. Onneksi olin itse paikalla, enkä toisella puolella maailmaa.

Pitkään odotettu kesäloma tuntuu aika toisarvoiselta, vaikka yritänkin pitää kiinni siitä, että elämään mahtuisi niitä keveitäkin hetkiä. Edessä on nyt tärkeämpi tehtävä: äidin valmistelu viimeiselle matkalleen.

Äiti 80-vuotispäivänään

21.7.1936-3.7.2019