Äidilleni

Äiti, tulen tapaamaan sinua, vaikka et haluaisi.
Saat huutaa minulle, jos se helpottaa sinun oloasi.
Oikeastaan huuto on hyvästä.
Se kertoo, että sinulla on oma tahto ja haluat, että toiset kunnioittavat sitä.
Huuto saa minusta esiin ärtymyksen ja pidän siitä tunteesta paljon enemmän kuin surusta.
Suru hiipii kimppuuni silloin, kun yrität nauraa höpöhöpö-jutuilleni
tai kun kyselet pojistani.

Joskus huomaan katsovani sinua kuin vierasta.
Tavallaan yhä enemmän oletkin minulle vieras, koska persoonasi muuttuu koko ajan.
Minä en pidä muutoksesta.
Etenevässä alzheimerissa ei ole mitään hyvää.
En pysty miettimään, että miten itse koet sen.
Toivottavasti et enää huomaa.

Ehkä raskain tunne on se, että en osaa tehdä hyväksesi mitään.
Haluaisin ilahduttaa, mutta en tiedä kuinka.
Haluaisin, että tuntisit olosi turvalliseksi, mutta en pysty sitä tunnetta sinulle antamaan.

Elämän alku- ja lopputaipaleella pienet asiat ovat tärkeitä.
Alussa siksi, että kaikki on uutta, huumaavaa ja ihmeellistä.
Lopussa siksi, että ne ovat tuttuja, turvallisia ja koska muuhun ei pysty.
Minäkin mietin nykyään paljon useammin pieniä asioita.
Yksi kesätoiveistani on se, että jaksaisit istua pihalla.
Sinisen taivaan alla, puiden lehtien suhinassa nauttisit pullakahvit
ja toivottavasti tuntisit hetken huikeaa onnentunnetta.


Äitini sairastaa alzherimeria ja asuu hoivakodissa.