Ilmoitusasiana kerroin lomalla päiväohjelmana olevan talvisen retken Vuokatin UKK-patikkareitille. Ainoastaan keskimmäinen sai vapautuksen, koska hän sai edellisenä päivänä hiukan rankemman hiihtolenkin, kun kevyt lumisade yllätti meidät ja tuore lumi tarttui raivostuttaviksi paakuiksi nanosuksien pohjaan. En kohdannut jyrkkää vastustusta ulkoilemaan määrätyiltä, koska retkirepussa oli pullat ja mehut ja suunnittelemani lenkki oli vain reilun 3 km. Jätin tässä vaiheessa taktisesti mainitsematta, että reitti nousee ylös Keima-vaaralle ja sitten laskeudumme samaa tietä alas.
Yritin tuntiennusteiden perusteella ajoittaa retkeä siihen ajankohtaan, kun auringon pitäisi pilkistellä pilvien välistä, mutta epäonnistuin. Koko retkemme ajan oli tasaisen harmaata. Voin vain kuvitella, kuinka upea maisema olisi ollut kirkkaassa auringonpaisteessa hohtavan sinisellä taivaalla. Keimalle kiipesimme siksi, että olin instassa saanut vinkin, että siellä on alueen parhaimmat tykkylumiset puut. Sellaisia kunnon tykkylumipuita emme bonganneet, mutta luminen metsä oli kaunis ja niin hiljainen. Kun erkanimme ladulta emme nähneet emmekä kuulleet ketään muita ihmisiä.
Tuossa yhdessä kuusessa oli jo tykkylumifiilistä
Keimalla oli paljon keloja
Retkellä bongatut runsaat naavakasvustot taisivat ylittää kiinnostavuudessaan lumiset puut. Pojat eivät nimittäin olleet ennen nähneet naavaa. Pojat eivät ennen ole siis päässeet nauttimaan näin puhtaasta ilmasta. Kuopuksen mielestä muuten naava on puiden räkää :D
Runsaahko naavakasvusto
Nyt on naavalla kokoa!
Nousu osoittautui huomattavasti kuvittelemaani jyrkemmäksi ja näin talviaikaan metsässä kulkee vain pieni polku. Otin onneksi murtsikkasauvat mukaan lenkille, joten selvisin huonoine polvineni ylös saakka. Alustavasti olin suunnitellut laskevani pyllymäkeä alas, mutta Icebug-kenkieni pito lumella osoittautui erinomaiseksi ja poistuin pystypäin :D
Lumisia puita ja häivähdys kirkastuvaa taivasta
Esikoinen osoittautui kuin synnäiseksi vaarapatikoijaksi. Hän ei ole mikään innokas tasamaan kävelijä, mutta vaara tarjosi mukavasti haastetta. Ja mikäs sen kivempaa kuin olla ensimmäisen perillä ja katsella kuinka äiti hikoilee. Kuopus kuvitteli metsäreitin parkourradaksi. Aivan pienille lapsille reitti ei ainakaan talvella sovi, koska nousu on paikoittain jyrkkä.
Mikä oli perheen tuomio retkestä? Oli kivaa. Jopa esiteini sanoi, että "ihan kivaa". Kaikki osallistuneet ovat valmiita lähtemään uudelle talviselle patikkaretkelle. Kesällä viimeistään mennään vierailemaan johonkin kansallispuistoon. Pakkoulkoilu kannatti jälleen!
Hiukan jäi kirvelemään se, että vajaan kaksi tuntia myöhemmin sää olisi ollut niin paljon kirkkaampi. Voi kuinka ihanaa olisi ollut nähdä lumiset puut edes tällaista taivasta vasten.
Lumikasan kuningas ja prinssi
Matkalla olemme suorittaneet myös "pakko"kaunokirjallisuutta. Matkakuuntelemiseksi valikoitui Sinuhe egyptiläinen. Olimme toki varanneet mukaan myös perinteisiä satuja siltä varalta, että Sinuhe ei uppoa poikiin. Kun hölmöläissadut eivät jaksaneet puolen tunnin jälkeen enää kiinnostaa, sanoin pojille, että nyt kuunnellaan huikeaa faaraoiden Egyptiin sijoittuvaa tarinaa vähintään yhden CD-levyn verran. Sen jälkeen pojat voivat päättää, että haluavatko he kuunnella lisää. Lähes koko ajomatka meni Sinuhea kuunnellessa. Esikoinen ihastui siihen eniten ja hän aikoo lukea sen kirjana loppuun, koska valitettavasti paluumatkamme ei taida riittää koko äänikirjan kuuntelemiseen. Kannatti taas vähän haastaa lapsia kuuntelemaan vähän enemmän keskittymistä vaativaa.
Muistan kuinka luin Sinuhen 10-vuotiaana ja se oli pitkään lempikirjani
Nyt on ainoa oikeasti ikävä pakko enää jäljellä. Pakko palata lomalta kotiin. Voisin jäädä Sotkamoon hiihtelemään.
Mukavaa viikonloppua!
Mahtavaa että olet saanut pojat innostumaan tuosta luonnossa patikoinnista! Se oli myös meidän yhteinen harrastus kun lapset vielä asuivat kotona. Aina repusta löytyi jotain pientä herkkua hetkiin kun askel alkoi painamaan ja lopuksi kaikki saivat loppunamit. Monesti ollaan yhteisiä patikkareissuja lämmöllä muisteltu. Mukavaa kotimatkaa ja paluuta arkeen!
VastaaPoistaToivon kovasti, että saisin poikiin istutettua kiinnostuksen luonnossa liikkumiseen. Saas nähdä miten käy, kun esikoinen on kohta teini. Aion silti yrittää pitää koko jengin mukana niin pitkään kuin on mahdollista.
PoistaWau! Hieno taktiikka ☺
VastaaPoistaKiitos :) Pitää yrittää raahata poikia mahdollisimman moneen juttuun mukaan, eihän sitä ikinä tiedä, että mikä kolahtaa ;)
PoistaWau! Hieno taktiikka ☺
VastaaPoistaSama, mutta muistaakseni olin 11-vuotias ja vuosia Sinuhe oli oma lempikirjani, vaikka John Irvingit, Garbin maailmat ym, kolahti myös hyvin kovaa. Meillä aina kaikki sanoo nykyään kaikkeen ei eli jos perhe ulkoilee, se on todellakin pakkoa. Sinuhe pitäisi muuten lukea uudelleen, vaikka muistan kirjan harvinaisen elävästi ja miten erään puhe oli vain "kärpäsen surinaa" Sinuhen korville.
VastaaPoistaMahtia viikonloppua, nyt saapui kevät. <3
Sinuhe oli seisauttava kokemus ala-asteella :) Irving ei ole ollut minun lemppareitani, taisin siirtyä aika nopeasti dekkareita. Voisinkin palata niihin.
PoistaMeilläkin pojat yrittävät usein sanoa ei, mutta minä en ota kuuluviin korviini ;)
Mukavaa sunnuntaita!
Naava on puiden räkää. :-D Tämä oli ehkä viikon paras!
VastaaPoistaPehmeää laskua arkeen toivottelen! :-)
Heh, väri noilla kahdella osuneet aika hyvin yksiin :D :D
PoistaKiitos ja mukavaa sunnuntaita!
Loman loppuminen on aina niin ahdistavaa. Täälläkin loma vetelee viimeisiä tuntejaan.
VastaaPoistaMeillä on saanut ihan patistamalla patistaa lapsia ulos kun ne vaan makaisi koko ajan sisällä. Neidin kanssa lähdimme eilen pienelle hiihtoretkelle ja olihan se kivvaa.
Tsemppiä arkeen! Kyllä tuntuu kanhevalta, että huomenna alkaa taas työt. Helsinkikin näytti palatessamme tosi tylsältä, kun lunta ei ole juurikaan jäljellä ja kaikki näyttää harmaalta ja rumalta. Mutta kevättä kohti mennään :)
PoistaIhailtavaa sinnikkyyttä sinulta. Mä olen todella huono raahaamaan tai edes houkuttelemaan vapaa-ajalla vastentahtoisia lapsia minnekään. Menen sinne metsään ennemmin yksinäni, jos kukaan ei lähde omasta tahdostaan ja innostaan. Lapset juoskoon sitten vaikka omalla pihalla ympyrää, heh. (Sillä ulkoilla meilläkin on pakko. Onneksi sitä yleensä mielellään ja omaehtoisesti tekevätkin, teiniosastoa myöten.)
VastaaPoistaMutta samaan aikaan arvostan ja ihailen tosi paljon (monilapsisia) perheitä, jotka menevät ja tekevät ja puuhaavat yhdessä. Me ollaan melkein aina pienemmiksi yksiköiksi hajaantuneina. Käytännön syistä, mukavuussyistä ja intressisyistä. Ei olla oltu koko viisihenkisen perheen voimin edes kaupassa kuin oikeasti muutama hassu kerta jollain lomareissuilla.
Ehkä isot ikäerotkin vaikuttavat tässä: aina on ollut vauva/pienin, jota ei ole kannattanut ottaa mukaan taikka isompi, joka on saanut halutessaan jäädä kotiin (sillä sellainenkin on minusta tärkeää). On ollut jotenkin luontevaa jakautua vaihteleviin porukoihin.
Kyllä meilläkin välillä jakaannutaan pienempiin ryhmiin, mutta pyrin siihen, että tekisimme kaikenlaista myös koko perheen voimin. Meillä poikien ikäerot ovat sen verran pienet, että kaikille sopivaa tekemistä on ollut helppo löytää. Välillä tulee kausia, että sama tekeminen ei maistukaan kaikille. Ensimmäinen sellainen oli, kun esikoinen ei enää viihtynyt yhtään leikkipuistossa. Nyt on sellainen vaihe tulossa, että esikoista ei kiinnosta enää mitkään aktiviteettipuistot ja pienemmät pojat ovat innoissaan Superparkista ja vastaavista.
PoistaToivon, että yhteinen tekeminen lujittaisi poikien välistä sidettä ja kantaisi läpi heidän elämänsä. Jos ei muuta, niin voivathan kokoontua muistelemaan, mitä kaikkea äiti "pakotti" tekemään ;)
Heh, vähän tuolta pohjalta minä ja sisaruksenikin muistelemme lapsuudessa tehtyjä piiiiiiitkiä automatkoja Ruotsiin ja Norjaan. Oli muuten ahdasta Polski-Fiatin takapenkillä, mutta yhdistäähän se näin aikuisena. :-)
PoistaMeillä kanssa usein kyllä ihan tietoisesti "ryhmäytetään" lapsia, mutta ehkä juuri isojen ikäerojen vuoksi dynamiikat ovat sellaiset, etteivät vielä oikein ole "kolmehenkinen joukkue". Ei siihen kyllä kauan mene; kuopuskin pääsee jo kovaa vauhtia kiinni isojen maailmaan.
Koululaiset ovat kyllä aina olleet keskenään hyvä tiimi, samoin kuopus ja keskimmäinen. Heille järjestetäänkin parivaljakkoina yhteisiä juttuja aina kun mahdollista.
Sen sijaan murrosikäisen esikoisen ja päiväkoti-ikäisen kuopuksen suhde on kyllä vielä aika selkeä hoivasuhde. (Toisaalta he jakavat rakkauden hevosiin, ja eihän sitä tiedä, siitä voi tulla vaikka isosiskon ja pikkuveljen yhteinen harrastus joskus.)
Meillä ryhmädynamiikka aika lailla vaihtelee - siis lähinnä se, että kuka nahistelee kenenkin kanssa :) Joskus poikkeuksellisesti pojat saattavat pystyä olemaan hetkellisesti sovussa. Jos joukosta erottaa yhden, niin yleensä meno rauhottuu kummasti. Mutta silti haluan olla mahdollisimman paljon koko jengi yhdessä.
PoistaMinulla on ollut töissä varsin eripurainen projekti vedettävänä ja siellä on välillä ihmetelty, että miten minulla kaikki rähinä valuu kuin vesi hanhen selästä. En ole kovin laajasti kertonut, että treenaan vastaavia tilanteita kotona monta kertaa päivässä alakoululaisten kanssa ja työpaikan eduksi pitää sanoa, että siellä pää itse valitsemaan kinaamisajankohdan, sen keston ja palkka juoksee :D :D
Joo, hehheh, samankaltaisia kokemuksia työelämän puolelta.
PoistaTosin välillä mulla on vähän sellainen olo, etten työelämässä oikein jaksaisi aikuisten epärakentavaa käytöstä / perään katsomista / alituista muistuttamista / heikkoja yhteisötaitoja, KOSKA kotirintamalla joutuu puljaamaan niin paljon samojen teemojen kanssa. :-D
Kuulostaapa kivalta! Meidän lapsista löytyy yksi, joka lähtökohtaisesti vastustaa ihan kaikkea ja erittäin voimakkaasti. Eilen olin laavuretkellä kolmen muun kanssa. Olipa helppo lähteä, kun se suurin vastarannankiiski puuttui.. Enemmän pitäisi pakkoretkeillä koko perheen kanssa.
VastaaPoista