Kesäloman ensimmäinen askartelu on valmis :) Askartelimme yhdessä esikoisen kanssa molemmille ihan omat Ferrarit. Nämä sopivat kuin nenä päähän P*skarteluhaasteeseen nro 147 joka kuuluu "Moottorin jylinää".
Meillä on liima loppu, joten jouduimme kasaamaan autot teipillä. Kamera paljastaa teipistä johtuvat pienet raot armottomasti. Livenä ne eivät samalla tavalla kiinnitä huomiota. Oli kiva projekti, aika nopeakin. Tähänkin voisi jäädä koukkuun ja harjoittelun jälkeen aloittaa vaikka Eiffel-tornin rakennuksen :)
Esikoinen 7v tarvitsi vain hiukan apua leikkaukseen ja muutaman kohdan kiinnitykseen (liimalla olisi varmaan saanut itse kasaan). Poika on kehittynyt viime aikoina hurjasti kädentaidoissa.
Perheen uudet Ferrarit.
Äidillä on punainen Ferrari. Legoukkeli mittatikkuna vieressä.
Ikkunat kiiltevät kivasti, koska sivelin ne glossylla.
Esikoisella on Ferrarin värityksenä on sateenkari kesätaivaalla juuri ennen haihtumista.
Me molemmat olemme tyytyväisiä lopputulokseen. Autot kestävät ainakin jonkin aikaa hellävaraista leikkiäkin. Pikkuveljiin iski Ferrari-kateus. Huomenna tai viimeistään seuraavana sadepäivänä teemme näitä lisää, ellemme siirry seuraavaksi poliisiautoihin.
DIY
-Paperina paksua askartelupaperia, ehkä noin tuplavahvuista tavalliseen kopiopaperiin verrattuna
-Liimaa (tai sitten teippiä)
-Värit (me väritimme Promarkereilla)
-Tulosta autotemplate paperille, kynät, sakset, värit ja liima töihin.
-Aikaa menee 30-60min värityksen tarkkuudesta ja liimausnäppäryydestä riippuen.
Valmiita ilmaisia templateja autoille löytyy googlaamalla. Tämä malli on PaperToysilta *klik*.
Poliisiauton löysin Canonin Creative Park portaalista, jossa näytti olevan kaikenlaista muutakin mukavaa.
Tilasin ennen juhannusta pojille trampoliinin. Pikainen googlaus paljasti, että sieltä on tilattava, missä niitä on vielä jäljellä ja mistä en saa halvausta hintaa katsoessa. Äkkiä tilaus vetämään.
Mikä olisi hyvä koko? No ehkäpä sellainen maksimissaan pari kertaa itseni mittainen, ellei jopa pienempi. Vähän tuli pyöristysvirhe ylös päin, mutta 4 metriä halkaisijaltaan kuulostaa hyvältä. Siis helsinkiläisellä rivitalopihalla.
Paketti saapui torstaina juhannuksen aatonaattona. Ei muuta kuin kokoamaan. Apujoukkona meillä oli Hanna, Mimosa ja Myy. Lapsilla oli kokoamisvaiheestakin paljon iloa.
Myylle trampoliinin runko oli tankotanssin treenipaikka.
Ensin otetaan hyvä ote tangosta
Sitten kiepsautetaan jalka tästä näin.
Näyttäisin jonkun hurjemman tempun, mutta nää rimpsut on tiellä.
Pojille trampan runko oli Beyblade taisteluareena.
Minulle trampoliini oli ketutuksen lähde. Sen nimittäin oli tarkoitus mahtua tuon pensaan ja saunan oven väliin ja olla kooltaan reilu pari kertaa tuon minitrampoliinin kokoinen. Järjen käyttö - tai edes mittanauhan - olisi ollut suotavaa ennen tilausta. Trampoliinihan ei mitenkään mahdu suunniteltuun tilaan vaan se vie takapihan vapaasta nurmikkoalueesta 75% ja en enää pysty ihailemaan perennapenkkiäni.
Pojista äidin mittavirhe oli todella hyvä asia.
Sitten otettiin koepomput jo ennen turvaverkon kiinnitystä.
Sunnuntaina saimme loistoidean harventaa sivupihan puita ja pensaita. Trampoliini suorastaan solahti sinne kuolleeseen käyttämättömään kulmaan. Sivupihalle voi sopivasti huudella ruokailutilan ikkunasta ohjeita pojille. Nyt olisi varmaan aika vihdoinkin kalustaa sivupihan pikkuterassi. Takapihan nurmikko jäi vapaaksi :)
Kaikki ovat tyytyväisiä. Onnellinen loppu.
Sitä vaan mietin, että eihän nuo pojat millään malta hyppiä yksi kerrallaan. Pitäisiköhän laittaa jääkiekkokypärät päähän?
Varmaan moni muukin pitää tämän ajan suurena ongelmana yletöntä individualismia "kaikki on omaa ansiotani ja haluan ja ansaitsen kaiken". Siihen tottuu ja turtuu. Alkaa ymmärtää ihmisiä, jotka toimivat niin, ehkä alkaa itsekin toimia niin. Kunnes huomaa, että monista asioista ei pysty enää edes keskustelemaan, koska keskustelun torppaa tai vie aivan väärille urille individualismin kiteytymälause "OMA VALINTA".
On oma valinta, jos ei pääse opiskelemaan, ei työllisty, jos saa liian pientä palkkaa, jos vie lapsensa hoitoon, jos on liian pitkä työmatka, jos on liikaa töitä, jos on liian kallis asunto, jos lapsella on huono koulu...
Luonnollisesti menestys on peräisin yksilön upeista ominaisuuksista ja omista valinnoista.
On äärimmäisen turhauttavaa yrittää keskustella päivähoidon tasosta ja paljonko siihen käytetään yhteisiä rahavaroja, kun lapsen sinne vieminen on oma valinta. Tai keskustelu ajautuu siihen, että päivähoidon suurin ongelma on se, että sitä käytetään. Tässä kohtaa oma valinta ei saisi olla oma valinta.
Entä keskustelu siitä, miten yhteiskuntamme on ajautunut siihen, että täyttä työpäivää tekemällä ei enää pysty elättämään itseään vaan tarvitsee erilaisia tukia normiarkeen, sehän on ihan oma valinta tehdä huonopalkkaista työtä. Lisäksi oman vallinnan tehneen pitäisi myös kärsiä siitä hiljaa itsekseen, eikä purnata epäreiluutta ääneen.
Keskustelu koulutuksesta on hankalaa, koska sehän on oma valinta, että menee kouluun, josta valmistuukin työttömäksi.
Tai että huomaa 10-20 vuoden jälkeen olevansa alalla, josta työpaikat hupenevat käsistä. Oma valinta. Oikeastaan pieni näpäytys on paikallaan, että ei pidä tuudittautua siihen, että oma valinta oli sittenkään se hyvä valinta.
Joskus individualismi voi hetken aikaa rakoilla ja herättää mietteitä, että ihmiset joutuvat tekemään valintojaan erilaisissa tilanteissa, reunaehdoilla ja vajavaisilla tiedoilla (esimerkiksi tulevaisuuden ennustaminen on tunnetusti hankala laji). Apua, hankalaan elämäntilanteeseen joutuminen, ei ole puhtaasti oma valinta! Voiko se tapahtua minullekin! Pitäisikö yrittää hetkellisesti kokeilla empatiaa?
Empatia on kuluttava laji, onneksi on olemassa ihmisiryhmä väheksyttäväksi, joita voi aina syyttää omasta valinnasta. Nimittäin ylipainoiset. He, joiden oma valinta on joka päivä syödä liikaa. Niin ja tupakoitsijat.
Mikä näitä Oma valinta-keskustelijoita oikein riivaa?
En ymmärrä. Kai nyt suurin osa ymmärtää ympärillä olevan yhteiskunnan vaikuttavan meihin jokaiseen? Lähtökohdatkaan eivät ole kaikilla samat. Elämä voi tuoda kenelle tahansa vastaan yllättäviä tilanteita, myös vaikeuksia ja myös sille supersuorittajalle.
Välillä mietin, että kenen etua palvelee luokattoman huono keskustelun taso? Yhteiskunnalliset ongelmat ovatkin täysin käännetty yksilön valinnoiksi. Kenen agenda?
Omalta osaltani perusteettomat "oma valinta" kommentit kiellän itseltäni tästä hamaan tappiin saakka. Liity seuraani.
Kun lapset huutavat, omat valinnat tympivät, minua ilahduttaa ThePianoGuys. Joku joka uskoo valintoihinsa, tulee äärimmäisen taitavaksi, tekee hommaansa sydämellään ja huumorilla. Ehkä tässä pitää sanoa, että vaikka kyseessä on myös valinta on vielä enemmän kyseessä lainutlaatuinen lahja.
Mun lemppari Love Story Meets Viva la Vida ei tänne embeddautunut, mutta tässä pari muuta suosikkiani
Eilen olin jo päiväkodin pihalla, kun kännykkään tuli puhelu UK:n countrycodella. En viitsinyt vastata, ajattelin sen olevan kuitenkin joku hankala työjuttu ja yksi lapsi oli jo puntissa kiinni. Tänään tuli puhelu samasta numerosta - se olikin Legolta. Legon asiakaspalvelu halusi keskustella kanssani syistä, miksi olen tyytymätön Ninjago-kopteriin. Pitkät pätkät keskustelimme lego-kopterista ja kerrottuani kokemuksista muihin Legon-tuotteisiin verratuna, asiakaspalvelu toivoi, että voisin lähettää kopterin heille ja osoittaa herkimmät hajoamiskohdat. He haluaisivat nähdä juuri kyseisen kappaleen ja verrata sitä heidän kappaleeseensa. He lähettävät meille tilalle uuden kopterin ja korvaavat postikulut.
Laiskottaa, en jaksaisi pakata ja postittaa. Mutta eihän sitä tässä vaiheessa enää kehtaa todeta, että antaa olla, ostan kauppareissulla jonkun uuden paketin.
Näin vakavasti tuotteisiinsa suhtautuva asiakaspalvelu on niin harvinaista, että eihän tässä ole muuta vaihtoehtoa kuin postittaa kopteri UK:hon ensi viikolla. Näinä päivinä tämä tuntuu ihan käsittämättömältä: kansainvälinen yritys vastaa nopeasti reklamaatioon, soittaa omalla äidinkielellä, pahoittelee pettymystä, haluaa aidosti selvittää asiakkaan tyytymättömyyden sekä korvata tuotteen uudella. Hyvä Lego!
Tuossa kun pyörittelin kopteria kädessäni tänään myöhemmin katsellekseni, että mistä kohtaa se oikein hajoaa niin heti tuli demo. Riuhtaisin kuljettajan koppia ja se irtosi, samalla putosi nokka irti kopterista ja joudun odottamaan, että hra Kepponen saapuu korjaamaan sen. Toivottavasti saan kuulla, että onko paloissa joku vika vai johtuukohan designista.
Olin kuvitellut, että meillä vältytään kokonaan tee-se-itse-parturi-episodilta. Toisin kävi.
Keskimmäinen muotoili esikoiselle uudenlaisen otsatukan tänään. Esikoisen kanssa oli sovittu, että blondi surffitukka väistyy lyhyen kesätukan tieltä, joten tämä vaan vauhdittaa operaatiota. Hiukset oli helppo tilapäissiistiä odottelemaan esikoisen elämän ensimmäistä oikeaa parturireissua.
Valitettavampaa oli se, että keskimmäinen oli leikannut itseltään ison tukon korkkiruuvikiharoita aivan juuresta. Hänen hiuksiaan oli tarkoitus vain lyhentää ja hieman kerrostaa. Nyt vaihtoehtoina oli epäsymmetrinen kolokampaus tai lyhyt tukka.
Television katsomisen sijasta jouduin parturointipuuhaan. Olisi todellakin kannattanut valita kolokampaus. Lyhyeksi leikkaaminen oli vaikeaa, jäljestä tuli epätasaista sekä koneella että saksilla. Amatööritaitoni eivät vaan riitä. Hiukset kaartuvat aina outoon suuntaa töröttämään.
Saksikäsi-keskimmäisen ensireaktio uuteen kampaukseen oli murskaava:
"Mä en voi mennä tarhaan ennen kuin mun kiharat ovat kasvaneet takaisin"
"Mä haluan mun hiukset takaisin!"
Onhan tässä pituutta mistä leikata
Nyt kaduttaa koko kepponen ihan hirveästi.
Mä oon synkistä synkin.
Voiskohan tästä tragediasta selvitä kuitenkin?
Voiskohan vaikka nauraa koko jutulle?
Ja kasvatella hiuksia kesäloman aikana parturia varten :)
Saisinpa siirrettyä nämä omaan päähäni
Tässä on sen verran vielä aikaa lomaan, että itseänikin jännittää, mitä kaikkea ehtiikään tapahtua...
Kepposet vielä jotenkin ymmärrän, samoin leikin hurmassa syntyneet tollontyöt. Mutta ilkivalta ottaa päähän!
Joku pirulainen on käynyt piirtämässä allaskaapin valkoisiin oviin kuulakärkikynällä. Kolme töhryä ovessa ja yksi lavuaarissa. On syytä epäillä, että tihutyön on tehnyt lapsi, joka osaa kirjoittaa oman nimensä. Nyt olisi syytä hävetä.
Olin aikeissa järjestellä poikien kesävaatteita etätyöpäivän päätteeksi. Päädyinkin sitten puhdistamaan allaskaappia. Ovet ovat jo aika valkoiset, tuossa yläosassa väri on vahvempaa ja ei meinaa lähteä millään. Edelleenkin sapettaa.
Vandaalin lisäksi hyysään hoteissani karkkivarasta. Joku oli käynyt salaa lakupussillani ja jättänyt sinne tunnisteensa.
Mikäs se siellä pilkistää selvästi vähentyneen lakumäärän seassa?
Karkkivarkaalta oli jäänyt legoukon pää pussiin :D
Meidän perhe ja sukulaiset ovat tukeneet Legon liiketoimintaa niin paljon, että meillä voisi varmaan lapsi ellei peräti aikuinen kylpeä legoissa. Tähän mennessä legoista ei ole ollut mitään valittamista (paitsi hinnasta). Nyt on. Tekisi mieli tokaista, että ihan paskat legot.
Ongelmana on -tietenkin- himotun uutuus-Ninjago-sarjan kulkupeli. Kopteri oli hankala koota ja rakenne heikko. Ongelmat alkavat ensimmäisen hajoamisen jälkeen. Edes aikuinen ei meinaa saada kopteria enää kasaan. Nyt olemme siinä vaiheessa, että pelkästään kopteria kädessä pitäessä osat tippuvat irti. Kodissamme kaikuu valitusvirsi: "Mun kopteri on taas rikki! Kuka korjaa mun kopterin!" Hajoamistragedian meteliä säestää se, että esikoinen ei voi antaa kopteria pikkuveljille käteen, koska se hajoaa takuuvarmasti. Kodissamme kaikuu valitusvirsi myös siitä.
On se komea, mutta ei sillä leikkiä voi :(
Tietenkin poikien säästötavoitteena on lisää kyseisen sarjan tuotteita. Minkälaisia kokemuksia teillä on näistä uutuus Ninjagoista? Esikoinen nimittäin sanoi, että kaverillakaan ei käärmeiskulkupeli pysy lainkaan kasassa? Onko vain kopteri huono vai onko ongelmaa muissakin? Mielelläni kuulisin kokemuksia.
Huonoista tuotteista sitten hyviin.
Söin viime viikolla ystävieni kanssa huippuhyvän illallisen. En ole syönyt yhtä hyvin ainakaan pariin vuoteen. Elämyksen tarjosi Boulevard Social ja Social Tasting maistelumenu. Oli erittäin herkullista ruokaa ja viinipaketti sopi ruualle kuin nenä päähän. Palvelu oli ripeää ja hyvää. Minulla ja yhdellä toisella seurueemme jäsenellä oli ongelmana viinipaketin juomamäärä, mutta sekin ratkesi hyvin, kun paketin saattoi ostaa puolikkaanakin. Harmi, että kännykkäkuvat ovat pelkkää tuhrua ja häikäisyä laseista.
Muuta seuruetta odottaessani tilasin cocktailin LL Cool J. Nimi kuulosti etäisesti tutulta, jopa muistin että tuo LL viittaa Ladies Love. Ehkäpä olen juonut tuollaisen ennenkin. Drinkkilistalla oli pitkähkö selostus juoman sisällöstä. Ravintolan netissä se on typistynyt kuvaukseen mansikkaa, mandariinia, sitruunaa ja rosmariinia. Cocktail oli ihan super! Olisi pitänyt kuvata tarkempi sisältö drinkkilistalta, mutta näppäränä tyttönä ajattelin nopsasti googlettavani siitä heti muutaman version kokeiltavaksi kotona.
Superdrinkki
Ja tämän löytää Google
Räppäri LL Cool J. Ilmankos se nimi oli etäisesti niin tutunoloinen. Muistikuva siitä, että olisin nautiskellut joskus aikaisemmin LL Cool J:tä oli täysin virheellinen :D
Hyvänen aika - mullahan lipuu elämä aivan ohitse: en kykene lomamatkailuun ja jo pelästyin, että missaan kaikki aletkin ;)
En ole kerinnyt vilkuilemaan nettikauppojen tarjontaa enkä tsekkailemaan, että missä vaiheessa alet alkavat. Olin hämmästynyt, kun kampaajareissulla huomasin alen alkaneen Jesper Juniorissa. Minusta viime vuonna alet alkoi juhannusviikolla, mikä oli aikaisemmin kuin sitä edellisenä vuotena. Ja nyt taas viikkoa aikaisemmin. Kai tässä vielä ehtii alettamaan?
Pitäisi kyetä aleostoksille. Koko perheen kengät ovat aika rähjäiset ja pojille ne tuskin enää elokuussa edes mahtuvat jalkaan. Välikausihanskojakin voisi hamstrata. Esikoinen tarvitsisi lisää perusvaatetta sekä kesään että syksyä varten kouluun.
Esikoisen kohdalla alkaa olla ongelma, mistä löytää kivoja, värikkäitä mutta ei liian lapsellisia vaatteita pojalle koossa 134 tai 140. Ja vielä järkevän hintaisia. MISTÄ? MISTÄ?
Nämä sujahtivat hetkessä kassista päälle. Legon vaatteet -30% Jesper Juniorissa.
Perheen jokaiselle Ninajago-fanille omansa.
Sitten niksiosuus.
Miten saada oma arki tuntumaan hiljaisemmalta ja rauhallisemmalta? Kutsu yksi lapsen kaveri kylään, ota päiväkodista vielä yksi lisää. Anna pojille lupa ottaa vesipyssyt. Katsele kuinka kaksi pienempää jää huonompien aseiden takia aivan alakynteen. Katso kuinka nerokkaasti he ratkaisevat ongelman hakemalla naapurista isompia lapsia apuun hyvien varusteiden kera. Lopulta pihalla juoksee yhdeksän lasta, joista osa ei ole vesisodassa mukana. Vaikea sanoa ketkä. Muista sulkea parvekelasit.
Syötä jengi spagetilla ja jauhelikastikkeella. Potkaise vieraat kotiin. Äkkiä koti tuntuu tyhjemmältä ja hiljaisemmalta. Anna lasten pelata Legon pelejä netissä. Vesisota on imenyt niin pojista mehut, että eivät edes saa riitaa aikaiseksi.
Melkein tapahtui vesisotakatastrofi. Pienen mankumisen jälkeen suostuin antamaan pojille kannullisen mehua pihalle. Esikoinen keksi täyttää vesipyssynsä mehulla!! Onneksi kuuloni on aivan erinomainen näiden salassa suoritettavien toimenpiteiden (sekä salassa avattavien karkkipussien) kohdalla ja ehdin nappaamaan mehuaseen pois.
Olisihan se kiva kertoa, kuinka näpsästi tuunasin itselleni uuden arkitunikan. Mutta tuunausprojekti meni perselleen.
Ensin oli kirppikseltä löytynyt kivanmallinen tunika. Harmi vaan, että se valkoisena muistutti enemmän yöpaitaa. Äkkiäkös sen värjää pesukoneessa käytettävällä Dylon värillä. Helppo homma, kun tunika on 100% puuvillaa. Luin Dylonin käyttö-ohjeet ja jopa esipesin tunikan, vaikka mustilla yleensä heitän vaan värin pyykin sekaan.
Koneesta tuli ulos tuli tällainen:
Pikaisella vilkaisulla kauempaa tunika on ihan asiallisen näköinen. Toisella vilkaisulla katse löytää pilkkuja ja laikkuja. Pesin uudestaan, mutta laikut säilyivät.
Otin yhteyttä Dylonin maahantuojan neuvontaan. Siellä totesivat, että tuollaista tapahtuu erittäin harvoin. Värissä tuskin on mitään vikaa, koska muita valituksia ei ole tullut. Olin noudattanut ohjeita orjallisesti, joten vika ei ollut tekijässä (kerrankin näin). Mahdolliset syyt voisivat olla likasaostumia pesukoneessa tai että kangas ei ole tasalaatuinen tai jotain käsittelyaineen jäämiä kankaassa.
Sain maahantuojalta värinpoistoaineen, pesukoneen puhdistusaineen ja uuden värin. Olipas varsin myrkylliset tuoksut kodinhoitohuoneessamme tuon värinpoiston ja pesukoneen puhdistuksen aikana. Värinpoiston jälkeen käsissäni oli taas valkoinen tunika.
Toiveikkaana uusi värjäyskierros. Ja koneesta tuli ulos ihanan vihreä...
ja kamalan läikikäs tunika.
WHAT? En ymmärrä, missä vika. Harmi, olisin niin pitänyt tuosta vihreästä tunikasta.
Muutaman kuukauden olen marinoinut tunikaa ja miettinyt, että mitä keksisin sen pelastukseksi (mustaa en halua). En ole keksinyt mitään. Taidan pestä sillä ikkunat :(
Sitten iloiseen asiaan. Sain jonkin aikaa sitten Polkkaponilta (riemastuttava nimikin!) kangaspäällysteisiä nappeja. Kiitos! Miten voikin olla niin kivat napit. Olen ihastellut niitä poikien kanssa ja olemme miettineet, mihin ne laittaisimme. Ongelmana on se, että napit ovat niin söpöt, ettemme ole vielä raskineet käyttää niitä. Ongelmaan tosin saa helpostusta Polkkaponilta, siellä on vaikka minkälaisia nappeja - erikoisuutena tekstinapit.
Meille ei kuulu mitään uutta - arki tahmaa ihan samalla lailla kuin parin viime viikon ajan. Hitaasti kohti lomaa. Suloinen kiharapäinen tähtisilmäni on edelleen kuin demonin riivaama. Se aiheuttaa jatkuvia tappelukohtauksia ja pahaa räyhää. Demonia on yritetty laannuttaa puheella, haleilla, sylillä, jäähyllä, herkkukiellolla ja lelutakavarikolla. Jos päivän Hesarissa olisi ilmoitus ammataitoisesta manaajasta, joka muuttaa lapsesi ennalleen, niin ihan varmaan täältä lähtisi tilaus.
Housujenvyötärö kiristää ihan hirveästi, koska olen joutunut torjumaan demonin siirtymistä itseeni kohtuuttomalla karkkimäärällä. Olen keksinyt manaajan tasoisen ratkaisun: pussikeittokuuri, magneettiranneke, laihdutusvyö ja hypnoosi. Mieluiten kaikki yhtäaikaa. Hesarista löytyy :)
Elämäni on myös järjettömän rankkaa juhlintaa ;) Yleensä käyn ulkona noin 3 kertaa vuodessa. Nyt aion tempaista vuoden kiintiöni täyteen viikossa. Viime viikolla olin hyvän ystäväni kanssa keskustassa Gastonessa illallisella. Istuimme pöytään klo 19 ja hyvin nopeasti valitsimme valmiit menut. Keittiö oli täysin tukossa ja laskun maksoimme 22:30. Sikahidas serviisi vaatii suunniteltua enemmän viiniä, minkä innostamana päätimme lähteä vielä yksille drinkeille mummotunneliin. Edellisestä käynnistä on ainakin viisi vuotta ellei kymmenen. Järkytyksekseni tuon "viiden" vuoden aikana muu asiakaskunta on vanhentunut silmissä. Nuorten kollien sijasta katselimme hiuksensa matkalle hukanneita tai harmaantuneita miehiä. Ystävättäreni mukaan ihan standardi about 40v look. Ja kuten ystävättäreni teroitti, he ovat kanssani samaa ikäluokkaa. Mulla on jo toinen jalka haudassa. Ei naurata.
Gastonen alkupala: jättikatkarapua ja kampasimpukkaa
Viikolla olin myös juhlimassa ystäväni syntymäpäiviä. Häntä vuodet ovat kohdelleet hellävaraisesti. Kiva, kun ystävät vielä järjestävät juhlia! Nautimme ruuasta ja lopuksi pystyssä oli disco :) Ensi viikolla vietän iltaa entisten työkavereideni kanssa.
Olen löytänyt myös sisäisen Beybleidaajani. Mulla on sellainen hyrräyhdistelmä, jolla olen aivan voittamaton. Koska minä ja hyrrä vaan toimitaan niin hyvin yhteen, niin en ole vaivautunut antamaan pojille edes säälivoittoja. Yhtenä päivänä otimme varmaan 30 matsia ja hävisin alle yhden käden sormien verran (parhaallekin käy joskus pieniä mokia). Olen Beyblade kuningatar!
Olen tehnyt vihdoin keväisen urotyön. Olen raivannut perennapenkkini vallanneen rikkaruohoviidakon. Hyvä minä!
Sellaista tänne, iloa uuteen viikkoon sinne!
edited:
On se perennapenkki perattu:
Oikealla reunassa on maksaruohoa ja kaksi iso mätästä kellokukkaa. Kellokukkien vieressä on oransseja liljoja (vielä matalia). Nuo ovat kaikki isäni pihalta tulleita. Pioni on keskellä yksinäisessä ylhäisyydessään. Se ympäriltä on talven aikana kuollut kaikki. Sitten on violetteja akileioja. Ja neljästä syysleimusta on yksi jäljellä ja sekin näyttää taas homehtuvan.
Nurmikon kunto on heikko, mutta nyt se on sentään lyhyt. Pensas on joku jasmikelajike (myöskin isältäni), se kukkii kohta ja tuoksuu ihanalta. Kamera vääristi värit oudoiksi.
Kyllä huomaa, että käynnissä on taas puolivuosittaiset maitohappoviikot. Yleensä joululomaa edeltävät maitohappoviikot on pahemmat, nyt on nämä kesälomaa edeltävät ylittää joulun. Töissä on ruuhkaa, koska kaikki haluavat selvittää pöytänsä ennen lomaa: "Puolen vuoden rästit pois". Viimetingan kuningattarena syyllistyn tuohon samaan - aina entistä näyttävämmin suorituksin mm. matkalaskuja ...kröhöm... viime vuodelta.
Asiakkaiden mielestä on näppärää laittaa tarjouspyynnöt vetämään ennen kesälomia ja palata sitten levänneenä vertailemaan niitä. Pari sellaista maitohappoviikoille ja nopeimmatkin ravurit alkavat hyytyä - puhumattakaan tällaisesta vanhasta kehäraakista, joka on hyytynyt takakaarteeseen jo pelkästään siviilielämän synttäri- ja kevätjuhlakurimuksella. Soppaan kun nakkaa sitkeän flunssan kurkkukipuineen, niin jopa kehäraakkia itseäänkin hirvittää, että pääseekö maaliin lainkaan.
Olen miettinyt uutta toimintamallia. En anna rästien kertyä ja ennakoin. Hyvin nopeasti aloin etsiä helpompaa ratkaisua, nimittäin uutta lomailustrategiaa. Jos alkaisin jäämään lomalle totuttua aikaa myöhemmin (olen siis niitä onnekkaita, jotka voivat valita lomansa ajankohdan melkein joka vuosi). Toisiko lisäviikko tai kaksi apua lomalle valmistautumispaineeseen? Vai vitkuttaisinko vaan hommien aloittamista? Toimisiko yksi viikko heti kesäkuun alusta ja sitten 3 viikkoa heinä-elokuun vaihteeseen? Jos tuon yhden viikon voisi viettää etelän hiekkarannalla, niin uskoisin sen olevan unelmaratkaisu.
Tilanne ei ole vielä katastrofaalinen. Uskon selviäväni lomalle heinäkuun alussa suht kunniallisesti. Näyttää siltä, että jotain rästiä jäänee, mutta tuskin sellaista, että kenellekään tulee oikeasti paha mieli. Mikäpä tämän sepustuksen pohjimmiltaan kirvoitti? Se, että meillä on miehen kanssa ensimmäistä kertaa yli 6 vuoteen useampi päivä lomaa lapsista. Kauan odotettu!
Tarkoituksena oli lähteä ulkomaanreissuun kahdestaan. Syödä hyvin ja nautiskella luontonähtävyyksistä. Minä rakastan lomamatkoja ja niiden suunnittelua. Olen niin maitohapoilla, että en vaan jaksa järjestää lomamatkaa enkä kestä ajatusta pakkaamisesta. Enkä oikeastaan mistään aktiivisesta tekemisestä aikataulun mukaan.
Meidän lomasuunnitelmana on tällä hetkellä maata kotona ja katsoa telkkaa. Siis tällä lomalla, jota olen yli 6 vuotta odottanut. Lähes kaikki, joille olen kertonut lomasuunnitelmastamme, pitävät sitä jonkinasteisena haaskauksena. Keskustelu jatkuu tyylii "Loma menee kuin huomaamatta ohitse noin..." "Pitäisihän siihen parisuhteeseen vähän enemmän panostaa..." "Lomasta kotisohvalla ei jää mitään muisteltavaa..."
Totta tuokin puoli. Mutta aina ei jaksa.
Toki kesäinen pääkaupunkiseutu tarjoaa vaikka mitä mahdollisuuksia. En silti olisi yllättynyt, vaikka lyhyt kuvaus lomasta jälkikäteen olisi: "rillattiin mulle kämpinkiä ja miehelle kapanossia, katottiin telkkaa, luettiin kirjoja ja kiroiltiin hyttysten määrää".
Jos ei voi downshiftata elämäänsä, niin lomansa (tai ainakin osan) voi ;)
Toukokuu -varsinainen kypsäkuu- on ollut minulle työläs. Se on vaatinut veronsa ja saanut minut hyvin nuupahtaneeksi enkä jaksaisi juurikaan ylimääräistä. Täällä kaikuu päivittäin
"Äiti, mitä tehdään tänään?"
"Äiti sä et enää ikinä tee mitään meidän kanssa"
"Äiti ei olla askarteltu ikuisuuteen!"
"Äiti, ihan epäreilua, että sä vaan lepäät!"
Jos ihan rehellisiä ollaan, niin juuri nyt en yhtään pistäisi pahakseni, vaikka lapseni viettäisivät enemmän aikaa kavereidensa kanssa. Menkää ulos leikkimään pojat, please! Tiedän, että sitten kun lapset käyvät kotona nukkumassa ja syömässä, vaikeroin keittiön pöydän ääressä yksikseni tussien ja saksien kanssa, että miksei kukaan haluakaan askarrella äidin kanssa ja uimahallissa menee pasmat sekaisin, kun pitääkin mennä aikuisten altaaseen. Mutta juuri nyt tässä hetkessä, en jaksaisi viihdyttää ketään.
Kovasti onnelliselta se pikkuretkeilijä näyttää isin sylissä
Sitä paitsi valitus on mielestäni perusteetonta. Toukokuun aikana juhlimme vappua, järjestin keskimmäiselle 3 synttärijuhlat, kävimme uimassa, kirsikkapuupuistossa, Maailma kylässä -festareilla, mies oli ainakin kolme kertaa pihalle järjestämässä suurta vesisotaa, vaari käytti poikia kalastamassa, olimme päiväkodin kevätjuhlassa ja lapset olivat yökylässä mummilassa. Olemme lukeneet, pelanneet lautapelejä ja leiponeet. Tässä lasten vieressähän minä pyörin arkiaskareita tehdessäni. Usein istun pojat kainalossa katsomassa lastenohjelmia (toukokuussa tosin silmät kiinni). Ja silti lapset ovat sitä mieltä, että en tee heidän kanssaan ikinä mitään. Valoisat toukokuun illat ovat inspiroineet lapset siihen, että koko iltakin pitäisi puuhastalla.
Mikä sitten on riittävästi lasten kanssa olemista ja tekemistä? Omasta mielestäni tuossa on aivan riittävästi yhteistä puuhaa. Pitäisikö suosia sitä, että lapset saavat tylsistyä keskenään ja kehittää omaa mielikuvitustaan ja viihdyttää itse itseään? Vai pitäisikö jaksaa tsempata ja keksiä asioita, joita voimme tehdä yhdessä perheenä? Toivoa, että se loisi luottavaiset ja tiiviit suhteet perheen sisällä ja kantaisi läpi elämän.
Väsyneenä on ikävä 70-luvun kasvatusta :) Oma äitini, joka oli pitkään kotiäitinä, ei leikkinyt kanssani ikinä. Kirjoja äitini luki minulle. Isä pelasi ja askarteli kanssani lomalla ja joskus viikonloppuisin. Ihan kunniallinen kansalainen minusta tuli. Luulen, että monessa muussakin perheessä oli aika samanlainen tilanne. Hiukan tekisi mieli viettää back to 70s kuukautta... vai lähtiskö sittenkin uimaan?
Blogistania jaksaa edelleenkin inspiroida minua. Saatan jopa olla koukussa siihen pieneen poltteeseen kokeilemaan tai itse kehittelemään. Nyt poltteli karkkikukat.
Rakastan karkkia ja tykkään kukista. Miten voisinkaan siis vastustaa karkkikukkia? Kun näin karkkikukat, päätin tehdä niitä esikoisen opettajalle ja päiväkodin hoitajille. Idean (sekä ohjeen) karkkikukkiin nappasin Sanna-Marin blogista. Itse päädyin toteuttamaan lehdet mielestäni helpommalla tavalla. Suhteellisen nopeasti syntyi eilen illalla 25 karkkikukkaa.
Kaikki karkit ovat Makuunista (tosin kahdesta eri liikkeestä). Kukat kiedoin kuvioituun sellofaaniin (löytyi lahjapaperiosastolta). Rusetit kimppuihin ja paketien kantolenkit tein erivärisistä polkadot-nauhoista. Olin aamulla aika polleeta askartelijaa, kun sekä koulussa että päiväkodissa kysyttiin, että mistä konditoriasta näitä saa ostaa :)
Vielä suurempi ylpeyden aihe on, että esikoinen sai stipendin. Mun oma koululainen.
Nolona joudun tunnustamaan, että emme ehtineet työni takia esikoisen koulun kevätjuhlaan (hänen luokkansa esiintyi joulujuhlassa) ja kuulimme stipendistä kaverin äidiltä.
Huomenna esikoinen saa todistuksen. Äkkiä se lukuvuosi meni.
