Siinäpä yksi lapsiperheen pulmista. Harrastaako -mitä ja kuinka paljon? Minä en vieläkään tiedä, että mitä me tekisimme? Syyslukukauden kokeilimme harrastamista. Alku sujui aika mainiosti. Keskimmäisellä ja esikoisella oli jalkapalloa maanantaisin, esikoisella vapaammat futistreenit torstaisin, perjantaisin keskimmäisellä ja esikoisella oli luistelu. Ihan alkusyksyyn vetäisimme vielä uimakoulut neljänä viikonloppuna (la,su).
Överithän tuolla määrällä tuli aika nopeasti. Ei niinkään lapsille vaan vanhemmille. Itselläni ei meinaa kestokyky riittää harrastuslogistiikkaan työpäivän jälkeen. Yleensä se vaatii ekstrajärjestelyjä, koska tavallisena arki-iltana isi tulee kotiin lähempänä kuutta. Päätimme karsia joululta luistelun, koska talvisin käymme luistelemassa lähikentällä yhdessä. Pojille jäi vielä jalkapallo ja kevääksi ajattelimme ottaa kahdeksan kerran uimakoulut.
Mitäs sitten kävikään? Esikoisen jalkapallojoukkue päätti palkata ammattivalmentajan ja aloittaa harjoittelemaan kunnolla. Se tarkoitti kolmia treenejä viikossa ja pelejä vielä päälle. Pojalta lopahti innostus nopeasti ja minä en viitsinyt juurikaan motivoida häntä jatkamaan. Minusta kolmet treenit viikossa ovat liikaa meidän 7 vuotiaalle (itsestäni puhumattakaan). Kahdet treenit olivat ihan maksimimäärä, etenkin kun toiset olivat vapaaehtoiset ja vapaampaa peliä.
Ainahan on niitä lapsia, joilla palo lajiin on niin kova, että he jaksavat suuria treenimääriä, mutta minusta tuo määrää tuntuu liialliselta juuri koulunsa aloittaneelle. Parin vuoden päästä tilanne voi olla toisenlainen. Esikoinen kävi itsekin futiksessa sellaisella mentaliteetillä, että on kiva päästä pelailemaan kavereiden kanssa. Yritin etsiä paikkaa, jossa pääsisi kerran viikossa pelaamaan ohjatusti valvotuissa olosuhteissa. Eihän sellaista tietenkään löynyt. Tuon ikäiset joko harjoittelevat kunnolla futista tai eivät ollenkaan. "Pöh!", sanon minä. Tuntui aika käsittämättömältä. Sählyä onneksi pääsee vielä pelaamaan kerran viikossa halutessaan.
Esikoinen jäi sitten ilman harrastusta kokonaan. Onneksi oli laskettelukoulu ja kivaa ulkoilusäätä. Ensi syksyksi on sitten hakusessa joku yksilölajin harrastus tai sähly. Keskimmäinen käy kerran viikossa futiksessa ja nauttii siitä. Hänen ongelmansa on se, että varsinaista peliaikaa on liian vähän. Eikä mikään ikätason joukkue huoli 4-vuotiasta mukaan. Ensi vuonna hän voisi päästä jo joukkueeseen.
Itse harrastin lapsena paljon, tai oikeastaan koululaisena. Harrastukset toivat elämääni paljon hienoja kokemuksia ja ystäviä. Toivoisin lapseni löytävän jonkun mieleisen harrastuksen. Mutta haluan ehdottomasti, että heille harrastaminen olisi toistaiseksi puuhailua. Uuden oppimista. Kavereiden kanssa yhdessä oloa. Harrastuksilta pitää jäädä aikaa leikkiin ja perheen kanssa olemiseen. Minulle on aivan sama miten joukkue pärjää ikäluokassaan Suomen tasolla. Lapseni ei tarvitse saada ennen kouluikää kilpailu-, esiintymis- tai turnauskokemusta. Olenkohan mä kauhea kalkkis, kun kuvittelen edelleen että tuo kaikki voi alkaa sitten kun lapsi on 9 tai mieluummin 10v ja jos hän itse niin haluaa? Kaikkien ei tarvitse tähdätä edustusjoukkueeseen tai ammattimuusikoksi tai -taitelijaksi. Asioita voi tehdä omaksi ilokseen.
Koska mä en ole tiikeriäiti vaan enemmänkin koalaäiti, niin totean ääneen, että aika- ja voimavarani lasten harrastusten tukemiseen ovat rajalliset. En aina tiedä, että pitäisikö minun yrittää venyttää niitä vai tyytyä leppoisampaan elämään, jossa meillä on aikaa olla yhdessä perheenä. Saako äiti olla itsekäs ja rajoittaa kuljetuspalvelun määrää?
Saa olla itsekäs. Ehdottomasti. Ja onko tiikeriäitiyttä lapsen retuuttaminen joka ilta harrastamaan, vai onko todellinen tiikeri se, joka uskaltaa antaa lapsen olla kotonakin joskus.
VastaaPoistaMeidän ekaluokkalaiset pojat harrastaa jalkapalloa kerran viikossa. Täällä siis sellanen onnistuu. Ja on oikein sopiva määrä. Samat pojat käy myös kerran viikossa telinejumpassa. Meidän elämänrytmi on aika hiljainen, kotiin keskittyvä. Eikä lapsetkaan aina halua kavereita kylään, saati sitten harrastaa. Isopoika totesi to iltana, ettei halua pe eikä la kaveria meille, sillä haluaa viettää aikaa veljensä kanssa kahdestaan :)
Tietenkin äiti saa olla itsekäs =) Ja tottakai täytyy myös katsella vähän sen lapsen jaksamisen perään, ei munkaan mielestä ole oikeasti mitään järkeä tollaisessa "ammattimaisessa" treenaamisessa, jos on lapset kyseessä.
VastaaPoistaKatselin yks päivä dokumenttia, jossa seurattiin Helsingissä asuvia nuoria poikia jotka harrastivat balettia. Ne kävivät treeneissä JOKA päivä, ja monta tuntia kerralla. Ihan nuoresta pojasta alkaen. Mä ymmärrän sen että balettia täytyy treenata kovasti, silti vähän säälin niitä lapsia. Onkohan balettia edes mahdollista treenata huvikseen?
No ihan totta, saa kyllä rajoittaa harrastamista sekä lapsen että oman hyvän vuoksi. En minäkään ole sellaista tyyppiä, että monta kertaa viikossa kuljettaisin kahta ipanaa joka suuntaan. Eivätkä lapset toistaiseksi haluakaan sitä. Monesti nauttivat siitä, että saavat olla kotona päiväkotipäivän jälkeen.
VastaaPoistaKoska koulumaailmasta alkaen elämä on niin aikataulutettua, minä ainakin haluan antaa lapsille niin kauan kuin pystyn myös aikaa, jolloin ei tarvitse tehdä mitään. Saa välillä vaikka tylsistyäkin. Sellaisessa tilassa luovuus alkaa kukkia.
Meillä Isosisko käy kerran viikossa tanssitunnilla ainakin tämän kevään, ja tässä kuussa alkaa uimakoulu kerran viikossa parin kuukauden ajan. Pikkusisko kävi tanssimassa syksyllä, mutta halusi lopettaa. Kokeili omasta toiveestaan kerran jumppaa vuoden alussa, mutta jännitti sinne jäämistä, ja totesimme, että koitetaan taas jotain ensi syksynä, kun tyttönen on
isompi. Ei kiirettä. :)
Jos lapsi haluaa jotain harrastaa, totta kai se yritetään järjestää, lapsen jaksamisen mukaan.
Kyllä ne perheen kokonaisvoimavarat kannattaa ottaa huomioon myös, ettei käy elämä liian raskaaksi ja hektiseksi... Olen samaa mieltä, että näin pienillä harrastuksen on syytä olla mukavaa puuhailua.
Sehän se on että kun on monta lasta, lapsi ei yleensä omia harrastuksiaan koe raskaiksi, mutta kun äiti pyörittää neljän lapsen treeniaikataulua koko ajan mielessään, tulee hommasta ylivoimaisen tuntuinen. Meillä kaks vanhinta on nyt tokalla ja nelosella ja molemmat harrastaa paljon, onneksi kulkevat aika paljon jo yksin tai kimppakyydein, meille vanhemmille jää vain 4- ja 6-vuotiaiden harrastukset, joita on toisella vain yks toisella kaks kertaa viikossa. Isompien kohdalla olen ajatellut että en rajoita harrastamista, jos itse väsyvät ja haluavat vähentää jostain päästä, niin saavat, mutta en sellaisesta aio itse koskaan aloittaa puhetta (paitsi tietty jos näen että eivät jaksa). Toistaiseksi kumpikin innoissaan harrastaa (toinen luistelua neljä ja tanssia kerran viikossa, toinen tanssia neljä kertaa ja musiikkia kolme kertaa viikossa) ja haluasivat vielä ottaa lisääkin harrastuksia (uinnin ja ratsastuksen). Ollaan kuitenkin päädytty siihen että lisäharrastuksille varataan sitten kesäloma kun vakiharrastukset on silloin kesätauolla 2 kk. Lasten ehdoilla tässä siis. Ja tietty kukkaron...
VastaaPoistaMä kyllä komppaan sua ja muita kommenttinsa jättäneitä.
VastaaPoistaLapsilla pitää olla myös aikaa ilman aikatauluja, aikaa sisarusten ja vanhempien kanssa.
Onks esikon koulu järkännyt mitään harrastusta, johon voisi osallistua koulupäivän jälkeen?
Musta yks harrastus/vko on jo sekin ihan tarpeeksi. Sekin aika tulee, kun niitä pitää olla joka illalle, tai itselläni tuli ainakin, ihan omasta halusta. Eikä kaikkien tarvitse harrastaa kaikkea.
Ja toi harrastusten kilpailulliseksi muuttuminen tosi varhain on kans yks asia, joka korventaa mua ihan älyttömästi. Lapset kyllä kilpailee keskenään ihan tarpeeksi, ilman että aikuiset ihan vartavasten korostavat sitä.
Nykyvanhemmista suurin osa (tutkimusten mukaan) tajuaa oikeen hyvin mitä niiden pitää vanhempina tehdä ja mikä on lapsille hyväksi. Sä todellakin kuulut tähän luokkaan :)
Tsemppiä arkeen!
Kiitos teille hyvistä kommenteista.
VastaaPoistaIina: Minä pitäisin toistaiseksi eniten tuosta kerran viikossa "harjoittelutahdista". Toivon, että mekin löytäisimme sellaisia, eikä näitä kolmet treenit viikossa juttuja! Silloin voisi olla mahdollisuus kokeilla toistakin harrastusta, kun yksi ei vie kaikkia (äidin) voimia. Meillä minä olen se kaverivierailuja rajoittava tekijä, pojat mielellään haluisivat kavereita kylään tai kavereille joka ilta. Meillä on sinänsä näppärää, kun kavereina on kahdet sisarukset. Siinä pääsee yleensä kaikki pojat leikkeihin mukaan eikä aiheuta närää, että vain yhdellä on kaveri kylässä.
Vera: Mua harmittaa se, että musta tuntuu puuttuvan nuo "omaksi iloksi" harrastusryhmät kokonaan. Pitää heti treenata ja paljon. Baletti on varmaan yksi rankimmista. Heillä, jotka käyvät balettikoulua, on hyvin erilainen lapsuus ja nuoruus "tavallisiin" lapsiin verrattuna. Pääkaupunkiseudulla tanssi on siitä helppoa harrastaa, että erilaisia kaupallisia tanssi/balettikouluja on useita ja niissä voi harrastaa haluamansa määrän (olettaen että vanhempien kukkaro kestää). Ehkä mun pitää perustaa se jalkapallokoulu niille, jotka haluavat harrastaa kevyemmin :)
Leonida: Minustakin lasten on hyvä välillä vähän tylsistyä. Mielikuvituksen lisäksi uskon se kehittävän myös kykyä rauhoittua. Meidän pojilla on siinä vielä harjoittelemista :)
-stine-: Minäkin varmaan jaksaisin yhden lapsen harrastusrumbaa, mutta mulla on aina kaksi nälkäistä ja väsynyttä, jotka eivät pääse harrastamaan, nahistelemassa takapenkillä. Se kyllä kiristää hermoja. Onpas teillä hurjamäärä harrastuskertoja viikossa. Tosin jos itseäni muistelen, niin 4lk taisi olla harrastusten huippusesonki. En tiedä, jaksaisinko/pystyisinkö itse organisoimaan tuollaisen harrastusmäärän, ainakin se vaatisi lapsilta huomattavaa omatoimisuutta ja sitä, että osittain kulkisivat itse.
Annika: Kiitos.
Silloin minä olin pieni, koulu tarjosi mukavasti harrastusmahdollisuuksia: soitin orkesterissa ja kävin näytelmäkerhoa. Esikoisen koulu ei tarjoa ainakaan hänen luokka-asteelleen mitään, koska lapset menevät suoraan iltapäivähoitoon. Isommat koululaiset voivat osallistua vanhempainyhdistyksen järjestämään harrastustoimintaan ja toivon, että valikoimassa olisi jotain esikoiselle sopivaa. Seurakunta on luvannut vastata kysyntään järjestämällä lisää sählykerhovuoroja. Siellä näin kerran kuopuksen kastaneen papin tekevän todellista jalkatyötä: eli pelaavan sählyä :)
Mua korventaa myös harrastusten kilpailuhenkisyys. Ekaksi lätkäistään tavoite, kuinka menestytään ja siihen päälle 3-vuotissuunnitelma. Missä on ilo ja leikkimielisyys?
Kyllä myös mun mielestä on vanhemman tehtävä arvioida ja päättää sopivasta harrastusmäärästä niin oma, kuin lapsenkin jaksaminen huomioiden. Meillä 6v. eskarilainen pelaa jalkapalloa ja käy uimakoulussa kerran viikossa ja 4v. kuopuksella on myös uimakoulu kerran viikossa ja nyt aloitti lisäksi huhtikuun loppuun kestävän jalkapallokerhon. Lisäksi me molemmat vanhemmat ollaan vuorotöissä, joten välillä on miettimistä kuka lapsia hrrastuksiin kuskaa. Lapset haluaisivat lisääkin harrastuksia, esikoinen haluaisi kitaratunneille ja molemmat hinkuvat ratsastamaan, maltilla kuitenkin katsotaan harrastumääriä erityisesti, kun esikoinen aloittaa syksyllä koulun.
VastaaPoistaAika erilaista on näköjään 6-7-vuotiaiden harrastaminen, pojan joukkueessa pääpaino on vielä siinä, että opetellaan toimimaan joukkueena ja että kaikilla on kivaa harjoituksissa-siinä sivussa sitten toki opetellaan myös jalkapallon perustaitoja ja hyvin tuntuvat poikien taidot kehittyvän vähemmälläkin ammattimaisuudella. Meillä ei ole ollut puhettakaan siitä, että palkattaisiin ammattivalmentaja ja tuskin tulee ihan heti olemaankaan-valmennuksesta vastaavat muutaman pojan vanhemmat mieheni mukaanlukien. Harjoituksia on tosiaan tähän asti ollut kerran viikossa ja nyt ensi kesästä alkaen harjoituskertoja tulee olemaan kaksi viikossa ja lisäksi seuran puolesta tarjotaan keväällä ja syksyllä mahdollisuus osallistua ylimääräisiin ns.taitoharjoituksiin. Tuo määrä on mun mielestä tämän ikäiselle ihan ok ja tällä harjoittelumäärällä tullaan menemään vähintään vuosi eteenpäin.
Koalaäiti, hih!
VastaaPoistaSufee: vuorotyö varmaan hankaloittaa harrastuslogistiikkaa pahasti. Meillä logistiikan vaikeutena on pitkät työmatkat joiden takia joudumme tekemään niin, että toinen hakee ja toinen vie lapset.
VastaaPoistaMuija: Kyllä muhun vetoaa tuo koalamainen elämäntapa: rennosti tarkkaillaan elämää lempipuunosaksasta maksimoiden lepo. Ei jaksa olla tiikerinä koko ajan suorittamassa ja vahtimassa ja vaatimassa :)
Yritin googlata mutten nyt heti löytänyt, Arabiassa on joku poikien jalkapalloseura joka pelaa pelaamisen ja hyvän fiiliksen takia, muistaako kukaan? Onko teille liian kaukana? Katso jos netistä löydät.
VastaaPoistaKiitos vinkistä anonyymi. Täytyypä googlailla. Arabia ei ole ihan lähellä, mutta sinne ajaa nopeasti. Voisi olla ihan mahdollinen :)
VastaaPoista