Duudsonin äitinä olo kysyy hermoja. Aina saa miettiä, että mikä on seuraava tempaus ja kuinka vaarallinen se on. Siksi huonoista hermoista huolimatta haluan, että kokeilut tapahtuvat minun valvonnassani eikä kavereiden kanssa salassa.
Olimme katsomassa, kuinka pitkälle viime päivien myrskyt ovat vedet työntäneet.
Poika: Äiti mä haluan kahlata sorsien luokse.
Äiti: Sulla ei ole kumisaappaita. Et voi mennä, jalat kastuu!
Poika: Mä otan kengät pois.
Äiti: Vesi on ihan jääkylmää ei sinne voi mennä ilman kenkiä. Hae kotoa saappaat.
Poika: Mutta mä haluankin kokeilla miltä se kylmä vesi tuntuu. Mä haluan tuntea sen jaloissani.
...jankataan ja jankataan...
Jäähileisessä tulvavedessä kahlaamisesta muodostuu temppujen temppu, jota ei voi ohittaa. Kyseessä siis 7v, joka tietää miltä avantovesi tuntuu.
Äiti: No ihan sama, jos haluat palelluttaa varpaasi ja tulla kipeäksi, niin voit mennä kengittä.
Poika hihkuu innosta ja riisuu kenkiä. Kiitos äiti. Toivon, että minun ei tarvitsisi katsoa bluffiani loppuun saakka.
Tuuli on puhaltanut vedet lahdelta kävelytielle saakka.
Jääriitteestä huolimatta kenkien riisuminen kesti nanosekunnin
Ja sitten matkaan vaan.
Ilmeestä päätellen huiman upea temppukokemus
Sitten pientä sorsajahtia
Look mama - no shoes!
Näin pinkaisimme kotiin saakka
Nyt on kylmä vesi ja jää kokeilut tehty. Mitäs poika tuumi asiasta? Tästä voisi tulla hänen tulvaperinteensä. *huoh* Aina tulvan aikaan hän juoksee vedessä vuodenajasta huolimatta. Mutta vain, kun äiti on mukana. Äidistä tämä oli once in the lifetime experience.
En kyllä viitsi edes miettiä, että mitä meidän naapurimme meistä ajattelevat. Enhän mä enää edes tiedä, mitä itse ajattelen itsestäni kasvattajana. Pitäisikö kaikki tyhmä kieltää? (Itse tein kaikki toilailuni salassa ja osa niistä oli hengenvaarallisia) Kannustaako mahdollisuus kokeilla vain hurjempiin kokeiluihin? Voiskohan Jarppi antaa ohjeita?
Entisen naapurin tapaus antaa toivoa. Pojat ovat hengissä, raajat tallella, käyvät koulua ja käyttäytyvät kulmilla tavattaessa tosi fiksusti.
Rauhallista itsenäisyyspäivää teille! Meillä se taitaa olla vain ikuinen haave...
PS. Poikien isä oli mukana todistamassa episodia. Hänkään ei tiedä, miten parhaiten hanskata duudson-energia.
Ihana postaus =)
VastaaPoistaMua ei kyllä saisi kylmään veteen millään, hädin tuskin edes kesällä. Mutta olen myös sitä mieltä, että joillain vaan on toi Duudsonius veressä, ei sille mahda mitään. Meillä on äiti aina ihan sydän säkkyrällä tai sitten pudistelee päätään jos temppu on vaan tyhmä, eikä vaarallinen. Tosin meillä myös lasten isä on vähän Duudsoni, joten tekevät typeryyksiä yhdessä *huokaus*
Ja siis jo ton 2-veen saa houkuteltua mukaan tempauksiin, kuten esim kuka pitää paljasta masua/pehvaa kauimmin kuumaa varaavaa takkaa vasten, kuka kierii nopeimmin rinteet alas tai nosta jalat ylös kun työnnän sut mopon/traktorin kyydissä tohon rinteeseen tai lasketaan kesällä pulkalla- haasteeseen.
Heh... Tuo on kuitenkin vielä aika pientä.
VastaaPoistaItse pelkään, että meillä Pikkukettu perii isänsä taipumuksen hengenvaarallisiin "pikku kokeiluihin", kuten omien sähkökytkentöjen tekemisiin. Kauhulla odotan onko em. taipumus perinnöllinen.
Vera: 2v on kyllä siitä pahoja, kun heillä ei ole mitään harkintakykyä ja ovat helposti isompien vietävissä. Meillä tosin esikoinen osoitti ensimmäisen kerran harkintaa 2-vuotiaana :) Että kyllä se harkintakyky jossain siellä piilottelee.
VastaaPoistaLumikettu: Sähkökytkennät kuulostavat pahalta. Meillä pistorasiat ja sähkölaitteet ovat onneksi saaneet olla rauhassa. Keskuspölynimurin letkun paikka tosin oli kerran täytetty leluilla. Toivottavasti Pikkukettu pysyy vielä pitkään poissa sähköhommista.
Hehe! Mua kosketti eniten toi "se on kasvatuskysymys". Olen joskus saattanut itsekin jotain sellaista ajatella. Nykyään en kyllä mistään. Mun johtolauseeni elämässä on kaverini kommentti lapsestani vuosia sitten "mä tiedän että se on hyvin kasvatettu, muutenhan ne olis samanlaisia". :)
VastaaPoistaEdellisen sanoi siis pinkki
VastaaPoistaUskon että on ikimuistoinen kokemus lapselle :) Minä kiellän ja estän omiltani tuollaiset tyhmyydet. Jos on pakko kokeilla, niin kokeilkoot sitten aikuisena.
VastaaPoistaMeilläkin varmaan yritettäisiin kieltää, mutta loppujen lopuksi - monta asiaa tulee kiellettyä ihan turhaan! Kaikki kielletty ei ole vaarallista tai kuolemaksi, vaikka aikuisten maailmassa se olisikin jotenkin epäsopivaa. Itse kukin voisi tosiaan hiukan miettiä omia kieltojaan ja niiden perimmäisiä syitä. Itse ainakin olen muuttunut liberaalimmaksi.
VastaaPoistaAnonyymi ja Mirka: Noh, tässä kohtaa meillä saattoi mennä yltiöliberaalin puolelle :) Tuossa ei ainakaan vielä ollut muita seuraamuksia kuin märät puntit. Yleensähän tyhmästä päästä kärsii koko ihminen. Laitan toivoni siihen, että nyt kun homma on kerran kokeiltu, niin nuoresta miehestä olisi mukavampi kulkea kuivat kengät jalassa. Tai sitten aloittakoon avantouinnin.
VastaaPoistaMä lupaan ja vannon että seuraavan kerran kun nuo meidän hyvinkasvatetut(hahahhahaahh)lapset haluaa tehdä jotain tuollaista "ei äidistä niin järkevää" niin annan mennä vaan! Otan susta mallia ja sanon että kyllä ne Kepposen pojatkin...tosin meillä tuo rämäpäisempi on tyttö:)
VastaaPoistaKäyppä kurkkaan mitä meillä on tehty...ei liippaa läheltäkään, mutta halusinpa just sulle vinkata;)
Ennen lapseni syntymää minäkin ajattelin ja arvostelin monia lasten vanhempia(toivottavasti vain hiljaa mielessäni)siitä etteivät kasvattaneet lapsiaan oikein(heh)
VastaaPoistaMinulle tuli mieleen tuosta turvallisuudesta ja salaa tekemisestä aika jolloin tyttäreni oli ala-asteella ja syntyi arveluuttava Habbo internettiin ja lapset tutustuivat tuntemattomiin lapsiin ja jossa pedofiilit yrittivät järjestää ansojaan.
Internetistä ja Habosta keskustellessani tytön luokkatovereiden vanhempien kansaa huomasin olevani aivan eri linjoilla. Perheillä oli ehdoton kielto siitä ettei lapsi saa kirjoiteella netissä muiden kuin tuttujen kanssa.
Meillä oli tietokoneet viereikkäin tuohon aikaa ja annoin tyttöni kuulua Habboon. Kaikkea tapahtui enimmäkseen kuitenkin hyvää. Silloin kuin tapahtui jotain ikävää niin tyttäreni saattoi kertoa minulle siitä koska hänen ei tarvinnut olla salaa netissä. Sain myös tietää mitä typeryyksiä ja uhkarohkeita hölmöilyjä kaverit tekivät netissä ja saatoin keskustella lapseni kanssa miksi niin ei saa tehdä, miksi se on vaarallista ja ja toisinaan jopa rikollista. Toivoin että tyttäreni ymmärtää olla erossa moisesta ja ketään ei saa haukkua netissä, eikä levitellä perättömiä.
Sovimme, että kaveri tapaamiset aina kerrotaan ja sovitaan yhdessä.
Tyttöni on ollut yökylässä Tampereella nettituttavuuden luona (tytön äidin kanssa olin luonnollisesti puhelin yhteydessä ensin)
En ole mikään hyvä esimekki, mutta meillä toimittiin näin. Habbo oli tavattoman suosittu ja nimenomaan 10-12 vuotiaiden keskuudessa vaikka ikäraja oli yli 13 vuotiaille. En voi ajattelematta niitä lukuisia lapsia jotka joutuivat ja joutuvat ehkä nytkin seikkailemaan salaa vanhemmiltaan ja löytävät netistä vaikka mitä, eivätkä uskalla sitten kertoa vanhemmilleen.
Joten Rva Kepponen, liikumme samoilla Rajoilla
Kiitos Salla hyvästä kommentistasi. Siinä kyllä riittää tasapainolemista, että kuinka yrittää pitää lapsensa mahdollisimman turvassa, mutta kuitenkin sallia heidän kokea uusia asioita ja yrittää sitä kautta myös opettaa heitä.
VastaaPoistaItse olen elänyt lapsuuden ja nuoruuden ilman nettiä, mutta siihen aikaan soiteltiin lankapuhelimella kaikenmaailman pulinaboxeihin, oiskohan ollut 059. Tietenkin täysin salaa. Ja osa kavereista sopi sielläkin tapaamisia poikien kanssa. Mitä tahansa olisi voinut tapahtua, muta oli ilmeisesti onnea kaikilla matkassa.
Vähän naurattaa teidän huimistelu siellä ja naurattaa vielä enemmän kun ajattelen "mitä joku ajattelee"-voi luoja! Minusta teit oikein ja olen samaa mieltä siinä että jos kaiken kieltää jyrkästi niin asiat tehdään salaa. Oma tyttäreni on jo aikuinen ja asuu omillaan, mutta minusta mm ei ollut niin kauheaa kun tyttö värjäsi hiuksiaan kaiken väriseksi yläasteelta lähtien. Luvalla värjäili ja miten olisin kieltänytkään, kun itsellänikin oli kaikki värit vielä 15 vuotta sitten. Nuo nykyajan lävistykset vähän ottaa koville tosin... No, aiheesta riittäisi puitavaa vaikka kuinka, mutta pointti on nyt se että ymmärrän hyvin kahlailuluvan ja että liiasta tiukkuudesta tulee vaan enemmän ongelmia. Minusta kasvatuksessa tärkeää on enemmänkin käytöksen opettaminen. Tsemppiä duudson motherille! ;D
VastaaPoistaMulla on kolme pikkuveljeä. Tiedän korkeintaan kymmenesosan heidän tempauksistaan, ja olen ihan kauhuissani mihin kaikkeen vaaraan oma poikani vielä joutuu. Omat riskini olivat lapsena jotenkin hallinnassa, en esimerkiksi koskaan kiivennyt palotikkaita kuin kolmannen kerroksen korkeudelle. Veljeni kävi kuudennen kerroksen katolla ja kertoi sitten minulle mitä siellä näki... Ja äiti ei tietenkään vieläkään tiedä mistään mitään.
VastaaPoistaAjattelen samoin, että ainoa toivoni on (loputtoman selittämisen ja varoittamisen lisäksi) juurikin, että lasten pitää saada kokeilla kaikenlaista ja vähän koheltaakin hallitusti. Joskus sitä kuitenkin putoaa. Mitä matalammalta he putoavat niin, että sattuu 'tarpeeksi', sen parempi lopputuloksen kannalta. Ja mitä isommaksi lapset kasvavat, sen korkeammalle he pääsevät... Toki on asioita jotka on ehdottomasti kiellettyjä (kuten ne palotikkaat).
Toivon hartaasti, että ehkä ne ehdottomasti kielletyt on helpompi hahmottaa hengenvaarallisiksi asioiksi kun on joku luokittelu myös pelkästään tyhmille ja haitallisille tempauksille.
Meillä poika kävi shortseja kokeilemassa tuossa pihassa yhtenä päivänä. Ei muistaakseni myöntänyt sittenkään, ettei niillä tarkene, mutta suostui pukemaan kunnolla sen jälkeen...
Laura: Kommenttisi osui ja upposi minuun aivan täysin! Yritän itsekin saada edes jotenkin toimivan luokittelun tyhmyyksien ja pahasti vaarallisten juttujen välille. Tyyliin tulvavedessä kahlailu = tyhmää, heikolla jäillä juokseminen = tosi vaarallista ja ehdottoman kiellettyä.
VastaaPoistaLaura kirjoitti: "Mitä matalammalta he putoavat niin, että sattuu 'tarpeeksi', sen parempi lopputuloksen kannalta. "
Aion yrittää ehdottomasti samaa :)