Ensiksi pikakatsaus Turkmenistaniin valtiona. Turkmenistan on muodostunut viidestä eri alueesta, joiden asukkaat ovat olleet Neuvostoliiton alkuun saakka valtaosin paimentolaisia. Neuvostoliiton aikana paimentolaisuudesta alettiin luopumaan ja elintapoja ja kulttuuria yritetiin muuttaa neuvostoliittolaisempaan tyyliin. Neuvostoliiton hajottua maa ajautui totalitääriseen hallintoon, jossa valtaa käyttää presidentti. Maan ensimmäinen presidentti rakensi itsensä ympärille voimakkaan henkilökultin. Tänä päivänä Turkmenistan on edelleen erittäin eristäytynyt maa ja ihmisoikeustilanne on heikko. Uskonnonvapaus ei toteudu ja islamin varjolla rajoitetaan naisten oikeuksia. Maassa ei ole toimivaa oppositiota eikä vapaata lehdistöä. Tiedonvälitys on rajattua, esimerkiksi Internetin käyttöä ja sovelluksia rajoitetaan. Maasta suurin osa Karakumin aavikkoa. Maataloutta ja puuvillan kasvatusta tehdään keinokastelun avulla. Turkemenistanilla on luonnonvaroja, kuten maakaasua. Pääasialliset kauppakumppanit maakaasun myyntiin ovat Kiina ja Iran. Asukkaita on n. 5,6 miljoonaa. Turkmenistanilaiset ovat Turkin sukuinen kansa ja kieli kuuluu turkin kielen kanssa samaan kieliperheeseen. Maan virallinen uskonto on islam.
Keski-Aasian kierroksemme alkoi Turkmenistanin pääkaupungista Asgabatista. Asgabatin kulissitoimintaan pääsimme tutustumaan heti lentokentällä, jossa meitä odotti muutaman kymmenen dollarin hintainen pakollinen koronatesti. Testauspisteellä käytettiin takavuosien tuttuja kotitestejä, joita ei mitenkään nimikoitu ja näytekin sutaistiin suoraan pumpulitikusta testiin, vaikka kotitestissäkin näyte laitettiin nesteeseen, joka sitten laitettiin testiin. Virallinen testaaja hieman käytti näytetikkua sieraimessa.
Maahan tuloon tarvitaan kutsukirje, meille sen järjesti matkatoimisto. Oppaamme oli meitä yöllä vastassa kentällä, mikä helpotti jonottelua erilaisten viisumiluukkujen ääressä.
Hotellimme oli ulkoasultaan varsin näyttävä ja huone siisti, toimiva ja tilava. Aamiainen oli hieman erikoisempi kokemus. Tarjolla oli perunoita, makaroonia, lihaa ja makkaroita. Toisella tiskillä kaaliraastetta, kurkkua ja tomaattia. Leipä oli aika surkeaa. Kananmunat paistettiin hirvittävässä öljymäärässä. Jugurtit puuttuivat täysin, samoin hedelmät, murot ja myslit. Kahvia oli aluksi vaikea löytää. Pienet makeat olivat herkullisia. Seuraavina aamuina löysimme myös puuroa. Toisena aamuna meillä oli jo rutiini, kasviksia alle ja sitten vähän perunaa ja makkaraa päälle ja kahvi ja kahvileipä. Sitten tosiaan löytyi se puurokin. Yhtenä aamuna meillä oli omat jugurtit mukana ja varmaan viisi turistiryhmää kävi kysymässä, että mistä löysimme ne.
Ensimmäisenä päivä lähdimme kiertämään Asgabatin nähtävyyksiä. Koska kaupunkikulttuuri on Turkmenistanissa ja Asgapatissa uutta, on nähtävyydetkin uusia ja osa vähän väkisin tehtyjä. Joku on aikoinaan ihastunut Guinnesin ennätystenkirjaan ja tehnyt nähtävyyksiä, joilla voisi päästä sinne. Niitä oli useampikin, mutta olen jo unohtanut muut paitsi maailman suurimman sisätilassa toimivan maailmanpyörän. Tapasimme myöhemmin amerikkalaisen turistin, joka kertoi vierailleensa siellä. Siinä oli kestänyt hyvän aikaa, koska paikalla ei ollut kuin lipunmyyjä ja sitten piti alkaa selvittelemään, että missä luuraa maailmanpyörän koneenkäyttäjä. Kauneimpia nähtävyyksiä oli minusta moskeijat.
Asgabatia kutsutaan valkoiseksi kaupungiksi. Ensimmäinen presidentti päätti, että Asgabatin uuden osan kaikki valtionrakennukset päällystetään valkoisella marmorilla. Hienoimmalla italialaisella marmorilla päällystetään merkkirakennukset, mutta jopa bussipysäkkeihin on riittänyt halvempaa kotimaista marmoria. Kaduista on tehty leveitä, jopa kolme kaistaa suuntaansa. Liikenteelle riittäisi vähempikin. Pääkaupungissa saa ajaa vain sinne rekisteröidyillä, uudehkoilla valkoisilla autoilla. Nykyinen presidentti on osoittanut uudistusmieltä ja nykyisin autot saavat olla myös vaaleanhopeita.
Silmiinpistävää on se, että kaupungilla ei näy juuri ketään. Siksi netissä turistit ovat alkaneet kutsumaan Asgabatia kuolleeksi kaupungiksi. Pientä liikenneruuhkan alkua koimme sentään matkalla isolle bazaarille. Keskustan ulkopuolella on yksi suurista muistomerkeistä sotien ja maanjäristyksen uhreille. Siellä ei ollut parkkipaikkoja lainkaan, mutta auton pystyi jättämään kadulle sisäänkäynnin eteen. Ei näkynyt yhtään muuta autoa. Isossa puistossa oli muutama nuorten aikuisten porukka piknikillä. Hääpalatsin läheltä on hyvät näkymät kaupungin valoihin illalla. Siellä tapasimme paikallisen hääparin ja morsian sukulaisineen esitteli meille asujaan ja korujaan. Pyysimme saada ottaa morsiamesta kuvan ja päädyimme myös heidän hääkuviinsa.
