Ei - ei todellakaan näin!

Aamulla outoon aikaan -kesken koulupäivän- tuli soitto hätääntyneeltä esikoiselta:

poika: "Äiti, liikkaope jätti mut tänne luistinradalle!"
äiti: "Mitä ihmettä, menikö ope ja muut ilman sinua takaisin koululle??"
poika: "Meni, mut jätettiin tänne! Ei näy enää ketään! Äiti tuu hakee mut!"

Onneksi oli mahdollista hakea poika. Kaipa hän olisi osannut itse takaisin koululle tai edes kotiin.

Mies lähti selvittämään asiaa koululle. Siellä ei oltu vieläkään havaittu yhden puuttumista.

Opettaja toivoi lähettämässään sähköpostissaan, että vanhemmat voisivat auttaa luistinten sitomisessa, jotta koko aika ei menisi pukuhuoneessa. Opettajalle sopi, että mies vie esikoisen aamulla suoraan luistinradalle ja laittaa hänelle luistimet. Onpahan sentään yksi luistinpari vähemmän.

Pojan tavarat olivat siten eri tilassa kuin muiden luokkalaisten ja esikoinen oli siellä vaihtamassa kenkiä. Koska aikuinen ei ollut auttamassa, homma kävi hitaasti. Opettaja oli vaan vilkaissut sen pukutilan jossa itse oli, että tyhjä pukuhuone ja kysynyt oppilailta, että ovatko kaikki tässä. Joku oli vastannut, että joo. Matkaan siis.

Minä olisin varmaan rähissyt siellä opettajanhuoneen ovella selityksen kuullessani, että eikö nyt aikuisen miehen järki sano, että kun pikkukoululaisia siirrellään paikasta toiseen, niin aina lasketaan, että nuppiluku täsmää. Pitäisikö sinne OKL:n koulutusohjelmaan lisätä oppilaiden laskemista -ihan vanhanaikaisesti tunnin aluksi ja lopuksi? Eikä todellakaan luoteta siihen, että 7-8v tietäisivät, että ovatko kaikki mukana. Mieheni oli rauhallisesti vain todennut "Todellakin suosittelen, että seuraavan kerran lasket lapset!"

Toki opettaja oli selittäessään itsekin huomannut, että luistelutunti meni liian kevyellä vahtimisella. Hänellä ei siis ollut tietoa, että montako lasta oli luistelemassa ja montako palasi.

Esikoisella oli vahingossa reppu mukana ja siellä puhelin (reppu oli tarkoitus tipauttaa luokkaan aamulla). Ilman puhelinta meno koulussa olisi ollut varmaan toisenlainen, kun jossain vaiheessa seuraavaa tuntia olisi todennäköisesti havaittu, että yksi on kadonnut. Entäpä jos ei olisi huomattukaan? Entäpä jos poika ei olisi löytänytkään takaisin koululle? Olisipa ollut aika karmivaa, kun koulusta olisi soittanut rehtori, että valitettavasti olemme kadottaneet lapsenne. Onneksi tämä oli sellainen "halpa oppitunti turvallisuudesta".

Aamulla oli verenpaine kyllä lähemmäs 200. Nyt iltapäivästä alkaa jo helpottamaan.

PS. Jos tuo opettaja vie poikaani uimaan, niin uskallankohan päästää...

Vain vaivainen paita ja ruokaileva konna

Tällaisen paidan tekoon hurahti useampi kuukausi. Ja mitä siitä puuttui: vaivaiset resorit hihoista. Vielä roikkuu päättelemättömiä lankoja. Esikoinen sai itse valita resorit. Minä olisin tyrkännyt tietenkin mustaa, mutta poikapa valitsikin punaraidallista. Sehän sopii raitateemaan. Harkinnassa on, että viitisisinkö vielä painaa mustan tähden keltaraidalliseen osaan. Tykkään kuosiyhdistelmästä paljon.

Ompelurintamalla (samoin kuin muiden kädentöiden) on suorastaan kuollutta. Kevään tavoitteenani onkin tehdä edes jotain pientä silloin tällöin, vaikka kortti tai pipo :)

***

Mangoni oli päässyt lipsahtamaan ylikypsän puolelle. Päätin jakaa sen Nopan kanssa (röyhkeästi pidin itse parhaimmat osat). Nopalle maistui! Piti oikein hakea kamera, kun en ollut aikaisemmin nähnyt, kuinka Noppa venyttää suunsa mahdollisimman isoksi. Sillä elikolla leuat joustavat :)

Harmillisesti tuli hiukan epätarkkoja kuvia.

Vatsani ei ole täysin parantunut vieläkään ja työt painavat päälle. Aika ryytyneissä merkeissä taaplaan täällä eteenpäin. Yritin jopa palkinto-ohjelmankin avulla tsempata itseäni kovemmille kierroksille, mutta pikaisella nettisurffauksella, en löytänyt mitään mitä haluaisin, paitsi lepoa. Aika huolestuttavaa (mutta ihanan ekologista).

Kriisi- ja aletopat

Esikoinen on tänä vuonna rypenyt toppakriisissä. Ensimmäiset tyhmät ja käyttökelvottomat topat olivat nämä:

Ticketin takki ja housut

Kukaan itseään kunnioittava 8-vuotias ei voi käyttää toppahousuja, joissa on henkselit -kaikkihan sen tietävät, paitsi äiti. Takki on pojasta liian kuuma pikkupakkasilla, sen kyllä uskon, koska Ticketit ovat superlämpimiä. Myös pienemmät narisevat Ticketin haalareista, jos ei ole kunnon pakkanen.

Onneksi olin tilannut kakkostopat Lindexiltä, esikoinen valitsi itse netistä toppansa. Paketti lojui avaamattoman liian pitkään, vaihtoaikakin ehti umpetua reippaasti. Kun vihdoin sovitimme Lindexin toppaa, se osoittautui aivan liian pieneksi. Mitoitus ei vastaa kokoaan lainkaan, siis ainakin numeroa pienempää ellei enemmän. Nyt mulla on marinoitavana yksi Lindexin toppa-asu :(

Tämä takki ja mustat housut marinoituvat

Viime vuotinen toppatakki mahtui vielä esikoiselle ja poika alkoi käyttämään kaunista Minymon raitatakkia (viime vuonna se jäi parille käyttökerralle ja silloin olisi ollut siihen sopivat housutkin).

Seuraavaksi päätimme hankkia vain housut. Sovitukseen tuli Molon farkkukuositoppahousut. Normaalipainoiselle pojalleni housut olivat liian tiukat vyötäröltä. Tämä on aivan uusi ongelma! Välitunnille mennessä toppahousut sujautetaan sisähousujen päälle. Vyötärölle pitää siis mahtua collareiden tai ohuiden farkkujen vyötärönauha. Palautukseen menivät.

Seuraavaksi mies kävi esikoisen kanssa housuostoksilla. Ainoat esikoiselle kelvanneet housut olivat Burtonin lautailuhousut. Niissä onkin erinomaiset säädöt vyötäröllä. Harmi vaan, että väri on vaikeammin yhdistettävä kirkas vihreä. Ihan järkevä yhdistelmä olisi vihreät housut ja tumman sininen takki.

Tällä yhdistelmällä olemme olleet urheilemassa, koulupäivinä look on tämä:

Ei hivele minun värisilmääni eikä tyylitajuani... Mutta en jaksa yhtään toppavääntöä.

Burtonin toppahousut ovat olleet jalassa vähäisesti. Säät ovat usein olleet sen verran lämpimät, että poika on pärjännyt näillä:

Everestin kuorihousut

Näillä mennään vielä pienessä pakkasessa max -5.

Todellista luottokamaa meidän koululaisella. Stadiumin vuorettomat kuorihousut. Mahtuu reppuun tai jopa takintaskuun. Näillä pärjää ainakin 10kk vuodesta.

Mitä tästä opin: Ei kannata ostaa alennustoppaa esikoiselle. Maku ja vaatimukset muuttuvat niin nopeasti, että menee varmasti pieleen. Jos ei muuten mene pieleen niin sitten viimeistään koon suhteen.

Sama on ilmiö on suurimmassa osassa esikoisen vaatteita: ei kannata ostaa ilman sovittamista, jollei ole entuudestaan tuttua "luottokamaa". Siinä missä esikoisen pukeminen oli ennen mukavaa ja rentouttavaa nettishoppailua, on se nyt hikoilua vastahankaisen pojan kanssa kauppojen sovituskopeissa. Not my cup of tea!

Hanskat ovat olleet paha rasti myös. Useimmat ovat ranteista liian tiukkoja. Kustannussyistä sorruin tänä vuonna Lindexin Fixiin. Tämän vuoden malli osoittautui epäonnistuneeksi: liian pitkä ja tiukka varsiosa ja liian pitkä sormiosa (tosi kiva, että meillä on niitä 6 paria). Pienempien osalta jatkan vain ja ainoastaan Reimatecilla. Esikoisen hanskat saisivat olla edullisempia, syyslukukauden aikana hanskoja katosi lopullisesti noin 80€.

Täysin en aletoppia pystynyt tänäkään vuonna vastustamaan. Oikeasti ainoa, mikä olisi tarvinnut täydennystä, on Reimatec hanskavaranto. Sitä en tietenkään saanut hoidettua kuntoon :(

Sen sijaan täysin turhamaisuuttani ostin kuopukselle ensi talveksi Molon haalarin (koska Reimatec on jo niin kulahtanut eikä enää täysin vedenpitävä ja Ticketin on kuuma). Mutta onhan se niin söpö :)

Keskimmäinen haluaisi nyt jo siirtyä pois haalarista kokonaan ja ensi talveksi ostin hänelle Molon farkkukuositakin. Poika tykkää takista paljon ja halusi sen jo nyt käyttöön. Ensi talveksi siten varmaan mustat ainakin mustat hanskat ja housut.

Hurja vuorikiipeilijä :)

Kohtahan tässä pitää alkaa katsastamaan välikautta.

Birthday Boy

Vietimme viikolla miehen synttäreitä. Minä olen "synttärihaasteinen": en keksi kivoja lahjoja ja saatan jopa unohtaa synttärit. Onneksi minulla oli tänä vuonna todella näppärä apulainen. Tuli tarpeeseen kun olin itse sairaana. Esikoinen alkoi heti tehdä listaa siitä, mitä isin synttäreillä pitää olla.

Lista kiteytyi tähän: kortti, lahja, piirakka ja leffa.

Esikoinen teki ihan itse kortin ja säilytti sitä kassakaapissaan h-hetkeen saakka :)

Esikoinen teki kaupan murotaikinasta pienellä ohjeistuksella isille mustikkapiirakan.

Pikkuveljet osallistuivat syömiseen :)

ja sitten vielä se lahja...
Koska kolleegani seisoi kärsivällisesti Chicagon reissulla vieressäni pohtimassa, että Burberryn laukku vai lompakko, minä vuorostani kiersin hänen suosikkikauppojaan. Hyvä, että tuli käytyä. Miehellä ei ole mitään rennompaa kesätakkia ja sellainen löytyi Nauticalta. Pitäisi olla vedenpitävä ja hengittäväkin.

Leffan suhteen ilta ei ollut suosiollinen. Kärttyinen keskimmäinen vitkutteli nukahtamistaan kaikin mahdollisin tempuin, kunnes kello oli aivan liian paljon elokuvan katselulle. Kun mustikkapiirakka oli jo syöty, ei ilmeisesti ollut enää syytä tsempata käytöksen suhteen...

Mies ei ehkä osannut enää odottaa näitä juhlia, koska vein hänet jo edellisviikonloppuna ulos syömään. Kiitokset poikien sedälle lastenvahtimisesta.

Tämäkin ateria oli Groupon-diili. Netistä olen lukenut, että ihmiset ovat olleet tyytymättömiä näihin nettidiileihin. Itse olen ostanut kaksi ravintolamenuta ja Pietarin risteilyn. Palvelun varaamisen kanssa pitää olla suht kärppänä liikenteessä, koska parhaat ajat menevät nopeasti. Itselläni homma on toiminut hyvin ja olen ollut tyytyväinen. Mutta ateriaan vielä - söimme sen Mange Sudissa, joka oli meille molemmille uusi tuttavuus.

Alkuun oli paistettuja kampasimpukoita (kastiketta ja pekonin murusia). Ei mikään mieleenpainuva annos.

Pääruokana oli ankankoipi. Todella mureaa ja maukasta lihaa. Aika kova oli suolaus, koska minusta ruoka oli suolaista ja olen tunnettu suolan lisääjä. Omaan makuuni kuitenkin juuri sopiva.

Sitten juustoja: manchegoa ja roquefortia. Sinihomejuusto oli niin tyjyä, että minulta jäi osa syömättä. Kaverina viikunahilloa.

Jälkiruuaksi oli cannoli ja grappakirsikoita. Pidin.

Mange sud on minusta ravintola, jossa voi käydä syömässä paremmin tekemättä vararikkoa. Ei mikään top 10 paikka minulle, mutta silti hyvä. Lauantaisin lounasaikaan siellä tarjoillaan vaihtelevaa torimenua, sekin voisi olla kokeilemisen arvoinen.

Mies on mielestäni nyt niin lahjottu, että tarpeen vaatiessa pärjää tällä seuraavienkin juhlien ylitse ;) Tosin esikoinenhan voi silloin pyöräyttää mustikkapiirakan ja tehdä kortin - synttäristressini on siis voitettu seuraavaksi 10 vuodeksi?

Muuten viikkoni on ollut täysin ahterista. Ensin iski nielutulehdus. Juuri kun se parani niin iski jotkut kammottavat vatsaoireet. Joko sain erittäin pahan närästyskohtauksen (mikä muistuttaa 90-luvulla potemastani vatsakatarrista, mikä taas laittaa miettimään, että olisiko syytä vähän höllentää tahtia elämässä -vaan kuinka?) tai sitten sain uudemman tyyppisen vatsataudin (toivon, että se olisi virus) tai sitten iski molemmat. Anyways, 29 tuntia makasin sängyssä täsmälleen samassa asennossa, kun en mihinkään muuhunkaan pystynyt, paitsi satunnaiseen laatottamiseen, jolloin makasin samassa asennossa kylpyhuoneessa.

Nyt alkaa elämä voittamaan. Valitettavasti pienen ahdistuksen kera: viime viikolla piti valmistua kaksi isohkoa kirjallista työtä. Ja toista ei ole nyt edes aloitettukaan :(  Juuri nyt alkaa kylmä hiki valua niskaa pitkin...

Joka tapauksessa - Mukavaa viikonlopun jatkoa.

Cin Cin!