6. lokakuuta 2022

Sintra ja Penan palatsi

Olen pitkään haaveillut vierailusta UNESCON maailmanperintölistallakin keikkuvaan Sintraan ja etenkin Penan palatsiin. Olimme ajatelleet ostaa helposti koko päivän valmisretken, joka kierrättää Sintran, Penan ja yleensä myös Euroopan läntisimmän kolkan Cabo da Rocan ja Cascaisin pikkukaupungin kautta. Monella retkitarjoajalla oli paikkoja jäljellä, joten en pitänyt kiirettä varauksen kanssa. Sitten kävikin niin, että retkibussit täyttyivät ja jouduimme omatoimiretkeilemään. Palaan myöhemmin retkilogistiikkaan. Aloitimme Sintraan tutustumisen Pena Palacesta.

 
Matkalla kohti linnaa

Linnan historia ulottuu keskiajalle saakka, jolloin yli 500m korkean kukkulan laelle rakennettiin kirkko. Siellä toimi pieni munkkiluostari muutaman sata vuotta. Luostari, lukuunottamatta kappelia, tuhoutui pahoin Lissanbonin maanjäristyksessä vuonna 1755. Prinssi, josti tuli kuningaspuoliso aikanaan, ihastui raunioihin ja osti paikan sekä laajat maa-alueet ympäriltä ja käynnisti kuninkaallisen kesäasunnon rakennusprojektin.

Tavoitteena oli luoda romanttinen linna. Siinä on piirteitä monesta eri tyylistä: uusgotiikasta, uusrenesanssista, moorilaisesta ja portugalilaisesta omasta Manuelityylistä. Eikä pidä unohtaa naturalismia, joka näkyy erityisesti koristeluissa. Suunnittelutyö annettiin saksalaiselle insinöörille ja harrastelija-arkkitehdille.

Mitäs näistä aineksista sitten syntyi? Syntyi värikäs ja hurmaava Disney-linna. Seinissä hohtaa kirkkaan keltainen ja voimakas punainen ja sinikuvioiset laatat. Torneja ei ole suunniteltu puolustukseen vaan miellyttämään silmää. Vallan viehättävä kokonaisuus, jonka kruunaa upeat maisemat kukkulalta kauas merelle saakka ja iso puutarha-alue.


Paikalla oli muutama muukin matkailija. Jonot muodostetaan sisäänpääsyajan mukaan.


 
Meillä oli liput ensimmäiseen sisäänpääsyaikaan, joten palatsin sisällä oli vielä mukavan väljää. Sisällä on paljon kuningasperheen huonekaluja ja tavaroita, joten katseltavaa riittää. 

Ruokasali ja yksi makuuhuoneista

Upeita huonekaluja


Tässä huoneessa huomio kiinnyttyy noihin melkein miehen kokoisiin patsaisiin, jotka pitelevät kynttilätelineitä. More is more :)

Linnan keittiö


Turisteja häikäisee Portugalin kirkas auringonpaiste
 



Koska olimme lähteneet retkeilemään aamulla aikaisin päätimme siirtyä nopeasti linnalta Sintran kylään lounaalle. Laajassa puutarhassa kiertely jäi osaltamme minimiin. Menimme keskustaan paikallisbussilla.
 
 Sintra näkymiä

Sintra näkymiä

Sintra näkymiä

Sintrassa nähtävää riittäisi useammallekin päivälle. Keskustassa sijaitsee Kansallispalatsi. Linnan rakennus aloitettiin 1415 ja se on ollut lähes pysyvästi asuttu 1900-luvun alkuun. Vuonna 1910 Portugalista tuli tasavalta ja viimeiset kuninkaalliset joutuivat maanpakoon. Kansallispalatsin lisäksi Sintrassa on Maurilaislinna. Maurilaislinnan olimme jo etukäteen päättäneet jättää väliin. Kansallispalatsin kohdalla päätimme nautiskella Sintran tunnelmasta museon sijasta. Sintrassa on vielä neljäskin kiehtova kohde Quinta da Regaleira. Laajalla alueella olisi jälleen yksi hieno linna lisää. Alueen kuvatuin kohde on maanalaiset tornit tai kaivot. Nuo "kaivot" kutkuttelivat kovasti, mutta tuossa kohtaa matkaa polveni vihoitteli sen verran, että päätimme jättää ne väliin. Sintrassa kannattaisi yöpyäkin, niin paljon siellä on mielenkiintoista nähtävää ja kauneutta ympärillä.

Quinta da Regaleiran maanlainen torni, kuva ja lisätietoa https://en.wikipedia.org/wiki/Quinta_da_Regaleira#Park
 
Sintraan pääsee Lissabonista junalla tai bussilla. Etäisyys on 25km luokkaa. Sintrasta on matkaa aika lailla ylös vuorenrinnettä Penan palatsiin. Kaikkihan on käveltävissä, mutta kannattaa harkita paikallisbussia, taksia tai tuktukia. Pena Palace on erittäin suosittu vierailukohde ja minusta sinne kannattaa suunnata heti aamulla aikaisin. Meihin iski laiskuus, ja junan sijasta päätimme ajaa hurauttaa suoraan linnalle joko Uberilla tai paikallisella uberilla eli TVDEllä riippuen siitä kumman saisi nopeammin ja hinnasta. Matka TVDEllä maksoi karvan alta 20€ ja meille osui hyviä vinkkejä tarjoava kuljettaja.

Automatkalla ostimme valmiiksi netistä liput. Paikan päällä on lipunmyynti sekä lippuautomaatteja. Lipuissa on sisäänpääsyaika linnaan. Portilta voi joko kävellä tai sitten ostaa vielä lipun bussiin joka vie suhteellisen lähelle sisäänkäyntiä. Pääsylippu on 14€ per aikuinen. Noin eurolla voi ostaa kännykkäänsä audio guiden, joka minusta toimi mukavasti.

Sintra oli hieno kokemus!

10 kommenttia:

  1. Maanalainen torni! Ompas jännittävä ilmestys! Mielikuvitusta kiehtova. Kauniita maisemia ja rakennuksia näitte muuallakin. Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo Quinta da Regaleiran kaivot tai maanalaiset tornit vaikuttavat varsin kiehtovilta. Olisi ollut hienoa päästä näkemään nekin paikan päällä. Hra Kepponen ei ole niin nähtävyyksien perään, joten laiskuus pääsi voitolle. Hra Kepponen sanoi, että oli juuri sopivan rento loma ja hyvä taktiikka on matkustaa vain kohteisiin, jossa minä olen jo käynyt :D

      Poista
    2. Minäkin mieluummin kulkisin nähtävyyksillä, kuin viettäisin sitä rentoa aikaa ;) Kotona saa sitten taas makoilla. Ehkä tää ajattelu meenee taas sinne suorittamisen puolelle ;)

      Poista
    3. Minulle saattaa välillä iskeä paha nähtävyyshimo matkalla. Pitäisi ehtiä kiertämään mahdollisimman monta paikkaa. Yritän matkailla niin, että en aina sorru ahnehtimaan. Meillä kun kotona ei saa makoilla ja levätä, niin matkat pitäisi olla sellaisia, että sieltä palatessa ei ole ihan puhki :D :D :D

      Poista
  2. Oih - ihana kuvamatka - kiitos!
    Työkaverini oli helteisessä heinäkuussa Sintrassa - satumaisen kaunista, mutta myös hikistä tuhansien ja tuhansien turistien kera... teidän kuvissa näyttää maltillisemmalta!!
    Sinulla on kyllä loistava kuvasilmä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyskuun lopulla Lissabonissa vielä riitti turisteja, mutta määrä on varmasti todella paljon pienempi verrattuna kiihkeimpään sesonkiin. Ennen lapsia yleensä matkusteltiin Euroopassa lokakuussa, kun silloin ei ole kuumaa ja turistien määrä on romahtanut.

      Meillä oli liput Penan palatsin ensimmäiseen sisäänpääsyyn. En ole yhtään aamuihminen, mutta päätin silti, että mennään ajoissa. Kiertokäyntimme olikin mukavan rauhallinen ja sai katsella ja kuvatakin rauhassa.

      Toivon, että kuvaustaitoni olisivat tässä vuosien varrella kasvaneet. Olen aika tyytyväinen räpsyihini siihen nähden, että kaikki on kuvattu kännykällä. Kunpa vielä saisin sen sellaisen appsin takaisin, jolla saa tarkaksi sekä kohteen edessä että koko taustan. Haaveilen kuvauskursseista ja järjestelmäkameran käytöstä, mutta en ole saanut aikaiseksi etsiä sopivaa kurssia itselleni.

      Poista
  3. Pena Palace ♥ Vaikka siitä on jo aikaa kun olen käynyt Sintrassa ja Penan palatsissa näistä valokuvista muistuivat heti paikat mieleen. Päivä jolloin itse olen käynyt Sintrassa oli elokuussa ja lämpötila huiteli jossain +32C asteessa. Urheasti helteestä huolimatta kierrettiin ja katseltiin ihan päät pyörällä kaikesta kauneudesta. Asuimme Cascaisissa ja sieltä taisimme tulla bussilla Sintraan mutta se oli siis retkibussi. Tuo väritys palatsissa on myös mielenkiintoinen. En muista, että värit olisivat silloin olleet ihan noin kirkkaat eli ehkä Penan palatsia on entisöity myös jossain vaiheessa. Upea paikka joka tapauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säiden suhteen Lissabon syyskuun lopussa oli aivan nappi valinta. Sain jo yliannostuksen kesällä Italiassa hurjaa hellettä ja yritystä jaksaa liikkua kaupungilla katselemassa paikkoja :D

      Värit Penan palatsissa ovat hyvin kirkkaat, tietenkin siltä osin, että mihin keltainen ja punainen näkyvät. Niitähän on vain osassa rakennusta. Voi olla, että palatsia on restauroitu. Nuo värit kyllä erottavat Penan muista palatseista, niissä on ulkopuolet yleensä hillitympiä.

      Minä en ole käynyt Cascaisissa, mutta se oli meille yksi vaihtoehto Lissabonille. Pitkään mietimme, että majoitummekin sinne ja käytämme osan matkasta ihan vaan oleiluun ja merimaisemien ihailuun. Sitten löysin kivan oloisen uima-allashotellin Lissabonista ja päädyimme siihen.

      Poista
  4. Oi kiitos tästä. Olen ollut kerran Lissabonissa mutta Sintraan ei ehditty. Ensi kerralla eli tod näk huhtikuussa 2023 on PAKKO visiteerata Sintra.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti käydä Sintrassa ja suosittelen suuresti myös tuota Quinta da Regaleiraa, vaikka en itse sinne suoriutunutkaan.

      Huhtikuussa kannattaa huomioida, että Penan palatsilla voi käydä viileä tuuli. Meillä oli aamun jonotteleluun hieman liian kevyesti päällä. Olisi saanut olla joku kevyt takki repussa. Sen verran ilmeisesti se korkeusero vaikuttaa, että sää voi olla viileämpi kuin Lissabonissa ja tuuli Atlantilta tuntuu kylmältä.

      Poista