Tylsälandiasta moikka! Kolme viikonloppua on mennyt covidia potiessa. Yritän olla harmittelematta tilannetta, koska en voi sille mitään ja olisihan tauti voinut olla kovempikin. Kun katson kaikkien aikojen korkeimpia sairaalahoitolukuja, pitää olla kiitollinen siitä, että oma toipuminen on käynnissä eikä siihen vaadittu sairaalahoitoa.
Voimani ovat vielä vähissä. Viime viikko oli raskas, koska päätin tehdä töitä puolikuntoisena. Olisin varmasti voinut päättää toisinkin ja hakea vielä lisää sairauslomaa, mutta töissä kasvava jättimäinen pino vaivasi mieltäni erittäin pahasti. Vasta tällä viikolla on tuntunut, että alan olla toipunut. Toipuminen tapahtui aika viime hetkellä, koska ensi viikonloppuna meillä vietetään rippijuhlia. Ehkäpä vähän sotkuisemmassa ja vähemmän laitetutussa kodissa kuin olin suunnitellut.
Sairasteluni aikana olen pysytellyt pääosin sisätiloissa ja innostuin pitkästä aikaa lukemaan dekkareita. Olen lukenut parina viime vuotena aika vähän kirjoja, joten edes dekkari-innostus on tuntunut aika kivalta. Voisin lukea jotain vaativampaakin kuin dekkareita. Mutta nyt katsaus luettuihin dekkareihin.
Luettujen dekkareiden kirkkain kärki oli ehdottomasti Cara Hunterin kirja Jäljettömiin sekä Pimeyteen. Todella vetävästi kirjoitettua, älykästä dekkari. Suosittelen!
"Rauhallisen tien varrella sijaitsevan talon kellarista löydetään nainen ja lapsi, hädin tuskin elossa. Heitä ei pystytä tunnistamaan, eikä talossa asuva muistisairas vanhus myönnä nähneensä heitä aiemmin. Naapurusto on järkyttynyt. Miten tällaista voi tapahtua omalla kotikadulla?Rikoskomisario Adam Fawley kuitenkin tietää, ettei mikään ole mahdotonta – eikä kukaan niin viaton kuin ensinäkemältä luulisi."
Kuva ja kirjan esittelyteksti: https://otava.fi/
Kakkoseksi nousee pitkän uran tehnyt Anna Jansson. Ehdin jo kyllästyä Janssonin dekkareihin, mutta hän on aloittanut uuden sarjan, jossa vanhoja rikoksia selvittää rikostutkija Kristoffer Bark. Luin sarjan ensimmäisen osa ja se eteni kiehtovasti, mutta petyin pahasti kirjan loppuratkaisuun. Päätin olla haaskaamatta aikaani Janssoniin, mutta päädyin paremman puutteessa lukemaan sarjan kakkososan Varjo kannoillasi. Siitä pidin loppuratkaisua myöten.
"Rikoskomisario Kristoffer Bark määrätään tutkimaan yli kymmenen vuotta
aiemmin kadonneen opettaja Emelie Kartmanin tapausta. Emelien ruumis
löytyi kolme vuotta katoamisen jälkeen tynnyristä järven pohjasta, mutta
syyllistä ei koskaan saatu kiinni.
Bark toteaa nopeasti, että
alkuperäinen rikostutkinta tehtiin hutiloiden. Samaan aikaan yksi hänen
poliisikollegoistaan on musertua. Kollegaa häiriköidään aivan samoin
kuin Emelietä ennen kuolemaansa, eikä Kristoffer usko sen olevan
sattumaa. Etsiikö murhaaja nyt uutta uhria?"
Kuva ja kirjan esittelyteksti: https://www.gummerus.fi/fi/
Olen saattanut tässä dekkariputkessa löytää myös uuden kirjailijan kotimaisten dekkarikirjailijoiden suosikkijoukkooni. Aivan varma en voi olla vielä asiasta. Ehdolla suosikikkiryhmääni on Arttu Tuominen. Aloitin sarjan hänen ensimmäisestä "Rautakorpi"-sarjan osasta Muistilabyrintti. Rautakorpi ottaa ehkä pohjat kaikista riutuneista ja kovia kokeneista rikostutkijoista. Rautakorpi on ollut auto-onnettomuudessa ja loukkaantunut hyvin vakavasti. Huonokuntoinen vanha kehäraakki Rautakoripi palaa murhatutkintaan ja kuin "johdatuksesta" hän valitsee ryhmäänsä kokemattoman, nuoren naispoliisin Liisan, josta Rautakorpi näkee jo otsaluullaan, että nainen on kuin syntynyt rikostutkijaksi. Kliseisestä alkuasetelmasta huolimatta tutkinta rullaa mukavasti eteenpäin. Lopun action painoitteiset ratkaisut tuntuvat tapahtumapaikkaan Poriin nähden liian suureellisilta, mutta se ei varsinaisesti haitannut lukukokemusta.
Sen verran Tuomisen tuotanto kiinnosti, että aloitin Muistilabyrintin jälkeen sarjan seuraavan osan Murtumispisteen. Murtumispiste kertoo alamaailman ammattirikollisuudesta. Se ei minua aihepiirinä kiehdo. Pidin enemmän Muistilabyrintista. Murtumispisteen juoni ei ollut minusta samalla tasolla kuin edellisen osan. Siitä syystä Tuominen on edelleen vain ehdolla suosikkieni joukkoon. Vaikka hieman kärkkäästi sanailin parivaljakosta Rautakorpi ja nuori Liisa, ne ovat minusta herkulliset henkilöhahmot ja parasta Tuomisen kirjoissa. Tuomisen tuotanto kiinnostaa sen verran, että pitää lukea ainakin yksi vielä lisää.
"Vanhempi rikoskonstaapeli Janne Rautakorpi joutuu perheineen auto-onnettomuuteen ja loukkaantuu vakavasti. Viisitoista vuotta myöhemmin hän on palannut Porin poliisin väkivaltayksikköön ylikonstaapeliksi, mutta pahasti ruhjoutuneena ja kroonisten kipujen riuduttamana. Keväistä Poria ravistelevat helleaalto ja rajut mielenosoitukset, joissa vaaditaan Liisantorille pystytettyä teollisuusneuvoksen patsasta siirrettäväksi. Kun keskeltä Porin vilkkainta leikkipuistoa löytyy viemärikaivoon upotettu naistoimittajan ruumis, Rautakorpi ottaa avustajakseen vasta poliisintutkintoaan suorittavan, entisen huippuyleisurheilija Liisa Sarasojan ja ryhtyy selvittämään murhaa. Samaan aikaan Ulvilan Harjunpäänjoen uimarannat ovat jo kolmatta kesää suljettuina joessa havaittujen bakteerilöydösten takia. Kun joessa alkaa lisäksi esiintyä selittämättömiä kalakuolemia, on omien demoniensa kanssa painivan terveystarkastaja Jarkko Kokon aloitettava myrkkypäästön selvittäminen ja samalla taisteltava työnsä säilyttämisen puolesta. Janne Rautakorpi, Liisa Sarasoja ja Jarkko Kokko saavat jokainen kokea, että maailmassa on monenlaista pahuutta, eikä kukaan heistä jää siitä osattomaksi."
Kuva ja kirjan esittelyteksti https://www.myllylahti.fi/
Kotimaisen dekkarin jälkeen palasin taas ruotsalaisen dekkarin pariin. Mikä ihme siinä onkaan, että ruotsalaiset ovat hyviä ja niin innokkaita kirjoittamaan dekkareita. Tutustuin yhteen Ruotsin suosituimmista dekkarikirjailijoista Carin Gerhardseniin. Ensimmäinen kirja kertoi lapsuuden vääryyksiä kostavasta murhaajasta ja juoni on hyvin kulunut. Tokihan tästä kirjasta heti selvisi, että Carin Gerharden on taitava juonenkuljettaja ja ihmisten kuvaaja. Vaikka olin pettynyt juoneen, päätin heti yhden luettuani siirtyä sarjan seuraavaan osaan Tuhkimotyttöihin. Tuhkimotyttöjen juonesta pidin paljon. Siinä kuljetetaan erillisiä juonensäikeitä ja usein aivoini raksuttivat, että mitkä tapauksista liittyvät yhteen ja kuinka. Todella vetävä juoni ja sujuva kerronta.
Samalla innostuksella luin Hammarby-sarjan kolmannenkin osan Unilaulun. Pidin siitäkin.
"Hammarbyn poliisilla on selvitettävänään peräti kaksi henkirikosta.
Kadunvarren hiekoitussepelilaatikosta on löytynyt naisen ruumis ja
Viking Linen laivalla on murhattu teinityttö.
Poliisilla ei ole
tietoa surmatöiden tekijöistä – eikä siitä, että jossain päin Tukholmaa
kolmivuotias Hanna on jäänyt yksin lukittuun asuntoon odottamaan äitiä,
joka ei enää palaa.
Saako Hammarbyn rikoskomisario Conny Sjöberg
henkirikosryhmineen ratkaistua tapaukset ja niiden välisen yhteyden
ennen kuin tyttöuhreja tulee lisää?"
Kuva ja kirjan esittelyteksti: https://kauppa.minervakustannus.fi/
Ruotsalaisesta dekkarista siirryin tanskalaiseen dekkariin ja koestin minulle entuudestaan tuntemattoman Jussi Adler-Olsenin. Valitsin Osasto Q-sarjan ensimmäisen osan, Vanki, jota tituleerataan Adler-Olsenin läpimurtoteokseksi. Pidin etsivä Carl Morckista ja vielä enemmän hänen avustajastaan Hafez el-Assadista. Vanki oli tunnelmaltaan vähän liian ahdistava minulle, lisäksi juoni kuuluu sarjaan väsynyt kostotarina. Saa nähdä, että palaanko vielä joskus Adler-Olsenin dekkareihin.
"Murharyhmäetsivä Carl Mørck oli yksi Kööpenhaminan parhaista poliiseista, kunnes sai osuman luodista tehtävässä, jossa läheinen kollega kuoli ja toinen haavoittui. Itsesyytösten kanssa painiva Mørck kärsii motivaation puutteesta, ja kollegat alkavat saada hänestä tarpeekseen. Mørck nimitetään uuden Osasto Q:n johtajaksi, hänen tehtävänään on selvittää vanhoja rikoksia poliisilaitoksen kellariin sysätyssä toimistossa. Avustajakseen hän saa omalaatuisen mutta erittäin innokkaan Hafez el-Assafin.
Ensimmäinen selvitettävä tapaus on viisi vuotta sitten jäljettömiin kadonnut poliitikko, nuori ja kaunis Merete Lynggaard. Hänen katoamistaan on vuosien mittaan epäilty milloin murhaksi, milloin itsemurhaksi tai tahalliseksi katoamiseksi, mutta Mørck saa pian huomata totuuden olevan taruakin ihmeellisempää…"
Kuva ja kirjan esittelyteksti: https://www.gummerus.fi/fi/