Meillä on tänä vuonna Hra Kepposen kanssa juhlavuosi, täytämme molemmat 50. Suunnitelmat olivat sellaiset, että meidän oli tarkoitus olla hiihtolomaviikolla kahdestaan Malediiveilla ja tulevana viikonloppuna läheisimpien kanssa ravintolaillallisella. Meille on käynyt niinkuin monille juhlien suunnittelijoille viimeisen vuoden aikana - kaikki suunnitelmat ovat lentäneet romukoppaan.
Vaikka suunnitelmat vaihtuvat lennosta ja juhlasuunnitelmat pienenevät pienenemistään, aiomme silti juhlia. Vallitsevat olosuhteet ovat saaneet aikaiseksi sen, että pienemmätkin juhlallisuudet tuntuvat mahtavilta! Toisaalta aika vapauttavaa, kun juhlien ei tarvitse olla mitään megalomaanisen hienoa, vaan juhlaksi riittää kunnon kakkukahvit tai ravintolaillallinen.
Viime kesäiset synttärini: mansikkakakku vaarilta ja kukat Hra Kepposelta
Apen myöhästyneet 70v synttärit
Suunnittelen kesäksi omia 50v juhliani kotiimme. Ennen koronaa, en missään tapauksessa olisi edes harkinnut kotijuhlia. Uskon ja toivon, että loppukesästä voisin kutsua kotiimme muutamia naispuoleisia ystäviäni. Koska varmaan vielä ensi kesänäkin kutsuttujen määrän pitää pysyä pienenä, olen järkeillyt, että pystyn kutsumaan vain pienen määrän vieraita, eikä kotiimme isoa määrää mahtuisikaan. Siksi aion noista juhlista sulkea pois kaikki miespuoliset vieraat ja avecit. Juhliin suunnittelen jotain kivaa, pientä ohjelmaa ja hyvää ruokaa joltain catering firmalta, sauna vihtoineen ja ulkona poreallas. Olen miettinyt ohjelmasuunnittelua jo pidemmän aikaa. Haaveenani on ollut palkata juhliin sellisti. Sellistiunelmat nousivat ihan uusiin ulottovuuksiin, kun postasin Faceen sen, mitä Hra Kepponen sanoi minulle sellististä. "Et kai sä mitään sellistä ota, yllätät kaverit kunnolla ja hankit miesstripparin" :D Ystävät ovat jo uhkailleet ulosmarssilla, jos juhliin tulee sellisti. Noh, sellisti on edelleen yksi vaihtoehto, koska rakastan selloa.
Lisäksi olen päättänyt juhlavuoden kunniaksi hankkia itselleni kotimaan elämyksiä. Karhubongaus on listallani ykkösenä ja norppabongaus kakkosena. Vähintään toisen noista aion kokea juhlavuoteni kunniaksi. Haavelistalla on toki kuivapukukelluntaa jäiden keskellä, yö iglussa ja Lapin kevättalven kimaltavat hanget. Kakola-hotelli Turussa houkuttelee edelleen.
Toteuttavissa olevista haaveista karhubongaus on tällä hetkellä suurin
Huomenna vietämme siis Hra Kepposen synttäriä. Päivä alkaa koko perheen yhteisellä brunssilla ravintolassa (koronapelosta huolimatta, maskien ja käsidesien kanssa). Sitten tuomme pojat kotiin ja lähdemme Hra Kepposen kanssa hotelliin. Illaksi meillä on pöytävaraus ravintolaan. Hotellimajoitus ja illallinen ovat lahjani Hra Kepposelle. Odotan jo ihan hirveästi huomista!
Sukuillallinen siirtyy tulevaisuuteen. Voi olla, että se siirtyy ravintolasta mökille. Saa nähdä. Mutta se on varmaa, että koronasta huolimatta meillä juhlitaan huomenna sekä myöhemmin tänä vuonna!
Etukäteen lähestyvä 50v on vähän tympinyt. Teknologiatyömarkkinoilla 5-kymppinen nainen on lähinnä ongelmajätettä, kroppa rapistuu, naama rypistyy ja kaikkea muuta tympeää. Nyt kun 50v alkaa olla varsin lähellä, niin totean, että mikäs tässä. Olen saanut elämässäni kokea paljon kaikkea mahtavaa, toteuttaa itseäni, minulla on hyvä, pitkä parisuhde ja kolme ihanaa (joskin välillä rasittavaa) lasta. Toivon, että minulla on vielä edessäni 20+ vuotta hyvää aikaa ahmia lisää elämää.
Onko juhlia tulossa? Miten juhlit tai aiot juhlia omia viisikymppisiäsi?
Japanilaiset ovat kovia harrastamaan sekä viettämään kalenterin mukaisia juhlia. Naureskelimme suomalaisten kolleegoiden kanssa, että kyllä japanilaiset hakkaavat harrastusväleineiden hankinnassa suomalaiset. Jokainen uusi harrastus aloitetaan ihan viimeisen päälle välineillä.
Moni japanilainen tykkää todella paljon luonnosta. Siihen yhdistetään usein patikointia tai valokuvausta. Siihen aikaan, kun asuin Japanissa, patikointi oli enemmän vanhempien ihmisten suosima harrastus. Jo 2000-luvun alussa oli useita englanninkieliä opaskirjoja Tokion lähialueiden patikointireittien löytämiseen. Junalla ei tarvitse mennä kovinkaan pitkälle, kun näkee maaseutua, riisipeltoja ja vihreitä vuoria. Reitit olivat tuohon aikaa merkitty kohtuullisen hyvin. Suomalainen peruskuntoinen melkein 30v oli patikoiviin japanilaisiin nähden kuin hidas kilpikonna. Mummot ja papat viuhtoivat vaellusvaatteissaan ja -kengissään vaellussauvat kolisten nopeasti ohitse raskaitakin nousuja. Tuntui etteivät he edes hengästyneet. Patikointikausi on Tokion seuduilla pitkä, alkukeväästä loppusyksyyn. Kuumimpina kuukausina pitää valikoida patikointipaikat riittävän korkealta, jotta ilma on viileämpää. Oma suosikkikauteni oli loppusyksy ruskan ja viileyden takia. Toki kesäkuukausien vihreys on upeaa nähtävää.
Reitiellä on levähdyspaikkoja, mutta muuten palvelut ovat lähimmässä kylässä.
Ehkä legendaarisin vaellus Japanissa on vaellus Fuji-vuorolle. Muutamat tuttavani tekivät sen. Sielläkin japanilaisilla oli varusteet kunnossa, monella oli pieni lisähappipullokin. Hieman on jäänyt harmittelemaan, etten yrittänyt Fujin valloitusta. Shinko olisi lähtenyt kanssani.
Tässä näkyy millaiset olivat vaellusmaisemat. Polut eivät aina olleet toki noin hienot, mutta yleensä hyvät
Helpoksi merkityillä reiteillä kertyy kävelykilometrejä, mutta maisemat palkitsevat.
Toinen luontoon liittyvä harrastus on valokuvaus. Puistot täyttyvät valokuvaajista kolmijalkoineen sekä kirsikankukkien että ruskan aikaan. Kirsikkapuiden kukinta Japanissa on kaikkialla tunnettu ilmiö ja tv-uutiset työnsivät jatkuvasti kukinta-aikaan ennusteita, missä kukinta on milloinkin parhaimmillaan. Japanin ruska on jäänyt kirsikankukkien varjoon. Japanilaiset vaahterat tulevat ruskan aikaan aivan kirkkaan punaisiksi ja minusta ruska on yhtä hieno kuin kirsikankukinta. Toki ruskaa ei samalla lailla nää Tokiossa kuin kirsikankukintaa, vaan ruskaa varten pitää siirtyä kaupungin ulkopuolelle.
Kevät ja kesä tarjoavat luontokuvaajalle paljon mahtavia kohteita, monissa puistoissa on huikeaa kukkaloistoa. Siis todella huikeaa.
Koska kirsikkapuut kukkivat upeasti pitkin kaupunkia, niin siitä pääsee nauttimaan helposti menemällä vaikka vaan lähimpään puistoon. Hanami kuuluukin japanilaiseen juhlaperinteeseen. Hanami tarkoittaa kirsikankukkien katselemista. Usein sitä vietetään piknikillä puistossa kirsikkapuiden alla. Hanamia vietetään perheen kanssa tai ystäväporukalla viikonloppuisin. Usein hanamia vietetään myös työporukalla. Silloin työyhteisön juniorit lähetetään ajoissa varaamaan hyvät paikat sekä tekemään valmisteluja. Valmisteluiksi ei aina riitä piknikalustojen tai pöytien asettelu vaan siihen voi kuulua generaattorin ja karaokelaitteiston siirto piknik-paikalle. Työporukat ostavat yleensä piknikeväät valmiina. Toki pizzalähetit suhasivat ahkeraan puistoihin pizzatoimitusten kanssa. Luonnollisesti piknikeväät huuhdotaan alas oluella.
Astetta rajumpia hanamijuhlia vietetään hautausmailla. Sinne toki tuodaan ne karaokevehkeet tai jotkut musiikkilaitteet ja oma pläntti usein vielä koristellaan suurieleisesti. Mekin lähdimme töistä porukalla Aoyaman hautausmaalle hanaminviettoon, joka sitten venähtikin aamutunneille. Tunnelma oli suorastaan absurdi: kunnon bileet hautausmaalla. Only in Japan!
Minullehan Aoyaman hautausmaa oli muutenkin tuttu paikka, koska se oli sen verran lähellä kotiani, että olen joskus reippaillut sinne kävelemään.
Japanista löytyy aivan minkä erityisalan osaajia ja harrastajia riittää joka lajille. Minun ei olisi pitänyt yllättyä siitä, kun toimistolla kuulin, että meidän ainoa oma simultaanitulkkimme suloisista suloisin Midori ja yksi myyntiedustajamme järjestävät matkaa pohjoiseen Hokkaidoon laskettelemaan. Kohteeksi oli valittu Rusutsu, koska siellä pääsee hissistä helposti laskemaan offaria. Laskettelukeskus tarjoaa myös helppoja perherinteitä (siltä varalta jos länkkärit eivät pärjäisi muualla) ja Mt. Isola ihanan pitkiä laskuja kivalla profiililla. Olisittepa nähneet millä vauhdilla singahdin paikaltani ilmottautumaan. Midori laittoi heti minut listalle, mutta jouduin jälkikäteen myyntimiehen haastatteluun laskettelutaidoistani.
Lunta oli Hokkaidossa jo joulukuussa mielettömän paljon. Menimme bussilla Sapporon lentokentältä bussilla laskettelukeskukseen ja lumivallit olivat bussin katon korkeudella. Otimme yhden päivän vapaaksi ja saimme kolme täyttä laskupäivää. Japanilaiset olivat taitavia laskettelijoita, ehkä turvallisemman tuntuiset laskut ikinä elämässä oli Rusutsussa, koska rinteessä oli aika väljää ja kaikki huimapää-syöksylaskijat sekä taidoiltaan liian lujaa ja liian vaikeassa mäessä laskevat puuttuivat kokonaan. Päivällä tankkasimme japanilaisia pikaruokia kuten kuuman hyöryävää raamenkeittoa ja tonkatsua, joka muistuttaa Wienin leikettä. Ravintoloissa henkilökunta ei puhunut muuta kuin japania, mutta hyvin saimme aina jotain eteemme.
Minähän luonnollisesti onnistuin eksymään kaikista muista, kun olin palaamassa Mt. Isolalta pois päin. Yritin ihan hirveästi lukea hissikarttaa ja näytin varmaan todella epätoivoiselta. Hyvin englantia puhuva japanilainen pariskunta tarjosi minulle apua ja lähdin heidän perässään yhden laskun jälkeen pois päin Mt. Isolalta. Sain siitä muutamaksi tunniksi mielenkiintoiset laskettelukaverit. Kaveritkin ehtivät jo soitella perään, että missä olen. Minulla on noissa isoissa laskettelukeskuksissa sellainen pieni pelko, että eksyn pahasti ja hissit menevät kiinni. Lähes täysi kielitaidottomuus lisää kuumotusta tuollaisessa eksymistilanteessa. En muuten ikinä tunnustanut kenellekkään reissussa eksyneeni. En tiedä, että uskaltaisinko antaa lasteni lähteä ikinä mihinkään vaikka Alpeille ilman aikuista.
Helpot eturinteet
Netistähän löytyy ihan mitään vaan, kuten vaikka Rusutsun rinnekartta
Illan aloitimme hotellin kylpylässä eli onsenissa. Tämä olikin ensi kokemukseni onsenista. Hieman hihitellen koitin noudattaa Midorin opastusta oikeaan onsenetikettiin. Minä ja suomalainen kolleegani olimme ainoat ulkomaalaiset onsenissa ja todennäköisesti myös koko hotellissa. Tunsin jonkun uteliaan tuijottavan katseen selässäni koko peseytymiseni ajan. Perinteisesti peseytyminen tapahtuu vesihanan kohdalla, pienellä jakkaralla istuen ja pesuvatia käyttäen. Kun on peseydytty perusteellisesti, on aika lähteä altaisiin. Tuossa kyseisessä onsenissa oli miesten ja naisten puoli erikseen ja molemmissa useita pieniä erilämpöisiä altaita. Lisäksi tuolloin oli miehille ja naisille yhteinen ulkoallas. Loikoilu kuumissa altaissa laskettelupäivän jälkeen oli aivan täydellistä. En tiedä olisiko Rusutsussa ollut jotain iltaohjelmaakin, mutta onsenin ja illallisen jälkeen kömmimme suoraan sänkyihin.
Onsen on nimitys kuumille lähteille ja niiden yhteydessä toimiville kylpylöille. Japanin tuliperäisessä maassa on paljon kuumia lähteitä ja lähteiltä on johdettu putkistoa pitkin kuumaa vettä pitkiäkin matkoja. Suur-Tokiossa onsenit ovat vähentyneet radikaalisti, mutta Juri ja Shinko onnistuivat löytämään muutaman onsenin, jonka kävimme yhdessä testaamassa. Niistä eksoottisin oli onsen, jossa oli tuliperäiseltä alueelta johdettua mustaa vettä. Tuossa onsenissa hintaan kuului pyyhe, puuvillakankainen kylpytakki ja tohvelin. Ne päällä saatoi mennä tatamimatto huoneeseen lepäilemään ja sinne sai ostaa pientä syötävää ja juotavaa. Ihan uskomatonta on, että todennäköisesti löysin tuonkin paikan netistä. Siellä voi kuvaa pyöritellä ja katsella miltä piskuinen onsen näyttää.
Onsenhuipentuma on majoittautuminen perinteisessä japanilaisessa majatalossa ryokanissa johon kuuluun myös onsen. Ne ovat yleensä sisustettu perinteisesti siten, että lattialla on tatamimatot, shoji-liukuovet, jotka toimivat ovina, tilanjakajina ja koristeina. Shojit on valmistettu paperista ja puurimoista. Ryokaneissa nukutaan futonpatjoilla, jotka rullataan päiväksi pois. Jos huoneeseen kuuluu pöytä, niin se on matalaa mallia, jonka ääressä istutaan lattialla istuintyynyillä. Ateriat ovat perinteisiä japanilaisia ja pieniä kippoja kannetaan pöytään loputtomana virtana. Usein ryokanit, joissa on onsen, ovat tavallisia hotelleja kallimpia, kun taas ryokanit ilman onsenia ovat usein hotelleja edullisempia paikkoja.
Vielä vuosina 2000-2001 ryokan-onseneiden löytäminen oli suorastaan salapoliisityötä. Vietimme joulun suomalaisten ystävien kanssa aivan upeassa onsenissa, jonka Mirja oli suhteillaan meille löytänyt ja saanut varatuksi. Mietin, että olisipa kiva tietää, että minkä niminen paikka se oli. Noh, meni muutama minuutti googlatessa :)
Paikka oli Amagiso. Se kuuluu kevyesti top-10 hotelleista, joissa olen ikinä vieraillut. Onsenin ulkoallas alue osoittautui todella kauniiksi. Alla Tripadvisorista lainaamiani kuvia.
Meidän huoneemme oli juuri tälläinen. Muista kuinka kovilta futonit tuntuivat
Amagiso oli rakennettu rinteeseen. Yllättäen onseniin mentiin luolamaista käytävää pitkin alas. Naisten osastolla oli tyylikkäät pesutilat ja altaita rentoutumiseen.
Hanna ja Mirja pesutilojen uloskäynnin kohdalla. Pakettiin kuului kylpytakit, päällystakit ja tohvelit
Uloskäynti onkin sitten jo selvästi matalammalla kuin oli sisäänkäynti. Pienen kävelyn jälkeen paljastuu paikan ainutlaatuisuus: ulkoaltaat sijaitsevat alhaalla pienessä kanjonissa puron rannalla. Puro saa alkunsa lammesta, johon laskee komea vesiputos. Vesiputoslammessa voi uida raikkaassa vuoristopurovedessä ja sitten kipaista äkkiä kuumavesialtaisiin lämmittelemään. En ollut tuohon aikaan kylmäuimari lainkaan, joten purovesi jäi kokematta.
Tuohon aikaa onsenkulttuuri oli vielä hieman erilaista kuin ilmeisesti nykyisin. Naisten ja miesten yhteisissä altaissa saatettiin olla täysin alasti. Altaiden läheisyyteen tultiin kylpytakissa usein pienenpienen pyyhkeen kanssa, jolla sai lähinnä peitettyä genitaalit. Sitten sujahdetiin äkkiä altaaseen ja pyyhe taiteltiin vielä pienemmäksi ja aseteltiin pään päälle. Hämmentävää :) Nykyisin ilmeisesti kaikissa onseneissa yleisillä alueilla liikutaan uimapuvussa. Jo tokiolaisessa Seta-onsenissa, jossa kävimme sillon tällöin Hra Kepposen kanssa, yhteisalueella piti käyttää uimapukua.
Olipas kiva löytää näitä kuvia, koska omissani on valotus epäonnistunut liian suuren valon ja varjon eron vuoksi :) Ainoa julkaisukelpoinen on vesiputouskuva.
Illallinen oli japanilaista piperrystä. Toki kokemuksena kiva.
Koska meitä oli kahdeksan söimme omassa kabinetissamme
Piperrysateria, todennäköisesti tuossa padassa oli oden-keittoa
Japanilaisten suosikkiurheilulaji on baseball. Kolmen suosituimman lajin joukkoon on aina kuulunut sumopaini. Sumolla on Japanissa pitkät perinteet, sitä on dokumentoitu jo 600-luvun lopulta. Sumopainijat ansaitsevan hyvin ja varmaan jokainen japanilainen tuntee parhaita painijoita nimeltä. Sumopainijat ovat kaikkien gold diggereiden haavepuoliso, koska lajilla on veronsa ja moni sumopainija kuoleekin ennenaikasesti nuorena.
Tokiossa on kolme kertaa vuodessa sumoturnaus ja piippuhyllyn paikkoja sai ostettua pienellä jonottamisella ilman vararikkoa. Suomalainen kolleegani Juha T. kävi ostamassa liput sujuvalla japanillaan. Oli opettajan kanssa treenannut sumolippujen ostamista. Paikat kehän läheltä maksavat maltaita ja ovat vaikeasti hankittavissa. Olin hyvin innoissani lipuista, koska olin itse asiassa seurannut toimistolle tulevasta sanomalehdestä sen aikaisen sumolegendan uraa.
Turnauspäivä alkaa jo aamupäivällä ja jatkuu noin iltakuuteen. Moni tulee paikalla vasta, kun "kuuma ryhmä" tulee tekemään kehään astumisseremonioitaan eli dahyo-iriä. Jos et ole ennen nähnyt sumon aloitusseremonioita, niin kannattaa katsoa alla oleva YouTube pätkä. Siitä näkyy sumopainijan kampaus ja turnausasu. Sen verran olen vielä keskenkasvuinen, että minua dahyo-iri naurattaa. Sumon perusperiaate on hyvin yksin kertainen - työnnä vastustaja pois ringistä.
Sumoturnaukseen mennessä saa kattavan esitteen, jonka avulla on helpompi seurata sumoa. Luonnollisesti paikalle on ihan ok mennä runsaiden eväiden kanssa.
Sumopainijan päiväkalorit ovat noin 10000 kcal. Se on yllättävän paljon siihen nähden, että sumopainijoiden ruokavalio ei todellakaan koostu pizzasta, hampurilaisista, juustoista tai suklaasta. Sumopainijat syövät paljon riisiä sekä udon-nuudeleita. Lisäksi on olemassa sumopainijoiden oma ruokalaji chanko nabe. Se on pataruoka, jossa on vihanneksia, kalaa, tofua ja joskus myös lihaa tai kanaa. Liemi on kirkas. Kuulostaa suorastaan terveelliseltä. Sumohalli Ryogoku Kokugikan ympäristössä on ruokapaikkoja, joissa voi syödä kuin sumopainija. Vähän on jäänyt kaivelemaan, että käynyt maistamassa chanko nabea.
Oman Japanin ajan megatähti oli hawaijilaissyntyinen sumopainija Akebono. Hän oli ensimmäinen ulkomaalainen, joka saavutti suurmestarin arvon. Hän voitti kaikkiaan 11 ottelua. Akebono taisteli vastaan veljeksiä Takanohanaa ja Wakanohanaa ja kolmikko nosti sumon suosiota rutkasti. He olivat usein uutisissa. Pettymykseni oli suuri, koska Akebono ei otellut tuolloin loukkaantumisen takia. Suurmestarin tittelin voitti tuolloin Takanohana. Me emme Hra Kepposen kanssa harrasta mitään penkkiurheilua, paitsi minä seuraan joukkuvoimistelua, satunnaisesti luistelua ja pujottelua ja Japanissa sumoa :D
Edellisessä postauksessa valittelin elämän tylsyyttä. Teimme siihen ystäväni Ilonan kanssa muutoksen. Kovaa pakkasta uhmaten lähdimme etätöihin ja viikonlopun aloitukseen mökille. Meillä oli aivan loistava reissu! Vaikka oli tosi kylmää, niin aurinko paistoi ja ulkona oli niin kaunista.
Matkalla herkuttelimme lounaaksi Kirkkonummen BistrOmatissa savustettua lohta, palsternakkapyreetä, fenkolia ja tartar-kastiketta. Otimme jälkiruuatkin: siinä oli jotain lakkaa ja mandariinisorbettia. Voi taivas, mikä lounas!
Mökille menemisen mahdollisti se, että Hra Kepposen veli kävi jo edellisenä viikonloppuna laittamassa putkiston lämmityksen päälle ja samalla hän laittoi kaikki patterit päälle. Varmistelin apelta, että aura-auto on käynyt pihatiellä. Onneksi otin kuitenkin kotoa lumilapion mukaan, ilman sitä emme olisi päässeet kahlaamatta käsiksi edes apen lumityövälineisiin eikä sisällekään ollut asiaa ilman lapiointia.
Lapiohommia kohti ovea
Minulle oli saldotuntien mahdollistama lyhyempi työpäivä ja nautiskelin auringosta ja pihapiirin kauneudesta, eikä -23 asteen pakkanen juurikaan haitannut ainoastaan varpaani hieman palelivat. Saisi olla tälläisiä säitä varten vaikka kunnon huopikkaat! Otin pienen kuntojumpan ja lapioin kulkuväylän pihan poikki rantasaunalle vieville portaille saakka. Ilona hoiteli siitä eteenpäin palaveriensa jälkeen. Meillä oli tavoitteena mökkikeikan aikana lämmittä rantasauna ja tehdä avanto kastautumista varten. Päivänvalo loppui kesken ja päätimme siirtää saunan ja avannon seuraavalle päivällä. Palkinnoksi lapiointiurakasta saimme ihailla kaunista auringonlaskua.
Osa polusta
Päivällä kuulin sekä bongasin pihan reunassa olevassa kelopuussa tikan. Kova homma on kauhessa pakkasessa naputella kelosta jotain syötävää. Kauempaa kantaui toisenkin tikan koputus. Kun päivä alkoi hämärtää, loppui tikan nakutus. Kun laitoimme pihavalot päälle, niin tikka tuumasi, että sitä voisi heittää iltavuoron ja palasi samaan keloon ruuan hakuun. Pihalla näkyi rusakko, jonka talvipuku oli vielä hyvin ruskea. Ilona bongasi peurankin.
Illalla kaaduimme sänkyyn ajoissa! Raikas talvisää ja lumihommat takasivat hyvät yöunet. Aamulla heräsimme ajoissa töihin ja ehdimme töiden välissä ottamaan pienen happihyppelyn pihalla. Edelleen oli pakkasta -23 ja siinä kyllä virkistyi varsin nopeasti!
Aamu sarastaa
Aamuaurinko pilkistää puiden välistä
Ilona lellii minua valmiilla aamupalalla, tässä on chiasiemen velliä ja marjoja
Meillä oli kivasti valmiita ruokia mukana. Ne olivat meidän kummankin perheen tähteitä, mutta tuunasimme niitä ja tarjoilimme ne kauniisti. Ensimmäisenä iltana söimme Ilonan perheen tähdekanafileet ja raastesalaatin ja teimme kylkeen tuoresalaatin. Toiseksi lounaaksi tuunasimme minun perheeni minestronekeiton loput pavuilla ja chilillä. Lounaskeitot päätimme syödä palavereissamme, jotta voisimme lounasaikaan piipahtaa Sjökullan kartanon bypiias kahvilassa. Ihan uskomatonta on, että mökiltämme ajaa vain 12min Sjökullaan. Bypiias myymälä on niin kauniisti laitettu, että siellä on aina ilo piipahtaa.
Ilonan kakkupala
Bypiias concept store Sjökullan kartanossa
Lopetin työt perjantaina hieman aikasemmin, jotta pääsin avantohommiin. Eihän tuossa avannon teossa kirveellä, rautakangella ja lekalla ollut juurikaan järkeä, mutta joskus tekee hyvää keski-ikäisellekin tehdä aivan järjettömiä hommia.
Hyvä alku avannolle!
Sauna lämpiämässä
Raikas pesuvesi
-24 asteen pakkasesta huolimatta saimme saunaan kunnon löylyt. Avantomme osoittautui hankalaksi päästä ja hieman liian pienikokoiseksi, mutta paikkasimme tilanteen kierimällä lumessa. En ole ennen ikinä saunonut rantasaunassa pakkasella. Ensimmäistä kertaa tänä jouluna saunoin siellä "talvikautena". Ehdottomasti oli kaiken vaivan arvoinen saunominen. Pimeä mökkipiha oli ulkovaloissa kuin satumaa.
Istuimme iltaa ihaillen lumista "yömaisemaa" ja herkuttelimme blineillä. Sen verran olimme mukavuudenhaluisia, että paistoimme blinit vohveliraudalla. Koska paistoimme blinit ilman voita, sivelimme blinit tulikuumina pienellä voinokareella. Vohveliraudalla blineistä tulee littanoita, mutta ne ovat kivan rapeita. Meillä oli täytteenä graavilohta, johon sekotimme yhden yrttituorejuuston sekä Lidlistä ostettu Kotikylän pekoniherkkusienisalaatti, joka osoittautui yllättävän hyväksi. Mädit jäivät syömättä (onneksi myös ostamatta) sekä jouluna että uutena vuotena, joten ehkä olisi syytä tehdä vielä kerran blinejä.
Lauantaiaamuna Ilona tarjoili minulle herkullisen mozzarellamunakkaan, pekonia, graavilohta ja salaattia. Ehdimme vielä ulkoilemaan ja nauttimaan aivan huikaisevasta auringonpaisteesta. Meidän avanto oli jäätynyt yönaikana taideteokseksi ja kaivuu oli saanut aikaseksi useamman sentin mittaisia jääkiteitä.
Avanto
Kotimatkalla kävimme hakemassa Pokrovan luostarin drive in ruokamyynnistä borssikeittoa ja pasteijoita.
Minä huokailin monesti mökkikeikan aikana, että onpas ihanaa ja ihan kuin olisin jossain "oikealla" reissulla enkä vaan mökillä käymässä. Ilona siihen totesi, että onhan tämä ihan oikea reissu täynnä tapahtumia. Söimme hyvässä ravintolassa, kävimme kartanossa kahvittelemassa, ruokaostoksilla luostarissa, oli ohjattua liikuntaa eli lumityöt ja avannon kaivaminen, minä kävin elämäni ensimmäistä kertaa saunasta hangessa kierimässä (ja todellakin tein ensimmäistä kertaa avantoa kirveellä ja rautakangella), bongasimme eläimiä ja herkuttelimme blineillä. Niin ja nukuin fleecekerrasto päällä. Koronalla on kyllä ollut sellainen vaikutus, että osaan arvostaa paljon enemmän tälläisiä pieniä juttuja. Käynti mökillä on suuri seikkailu ja mahtava matka :)
