Kotiruokaviikko osa 1

Ruuanlaitossa suurin ongelmani on keksiä, että mitä laittaa. Etenkin kaksi lapsista on aikamoisia nirsoilijoita, eikä aikaakaan ole hirveästi käytettävissä. Usein menen helpoimman kautta eli aineksina on jauhelihaa, kanaa, makarooni ja riisiä. Vaihtelua pitäisi saada, mutta mitä???

Tässäpä kuitenkin muistiin yksi kotiruokaviikko sisältäen lasten arviot ruuasta.

Maanantai
Pastajauhelihavuoka, ananassalaattia.

Pastavuoka on muunnelma Peppi Pitkätossun voimavuuasta. Meillä lapset eivät tykkää sulatejuustosta eivätkä tomaattimurskasta. Niinpä teen vuuan siten, että keitän pastan (reilu 400g) melkein kypsäksi. Laitan paistetun ja maustetun jauhelihan sekaan purkin paseerattua tomaattia (500g), hiukan vettä, tölkin kermaa ja kiehautan. Lopuksi vielä kastikkeeseen kourallinen juustorasteetta. Pasta ja kastike uunivuokaan ja reilusti juustoraastetta päälle. Paistoaika reilu 20min, asteita 225.

Arvio asteikolla 0-10
esikoinen 9
keskimmäinen 3 (vastasi hyvin syötyjen haarukallisten määrää)
kuopus 8
Hra Kepponen 8
Rva Kepponen 7 (nestettä oli jostain syystä liian vähän)

Keskiarvo 7

Jälkiruuaksi oli kääretorttua ja kermavaahtoa. Keskimmäinen jätti syömättä, koska oli pahaa.

Tiistai
Herkkuruokapäivä aikuisille. Vuorossa oli Provencen pataa riisillä. Ohjeen löydät täältä.

Arviot on saatavilla vain kolmelta hengeltä. Perheen kaksi nuorinta kieltäytyivät maistamasta "haisee tosi ällöltä!". Yksi parhaimmista ruuistamme aikaan sai yököttelyä. Kuopus söi Atrian pinaattilettuja ja keskimmäinen Saarioisten makaroonilaatikkoa.

Arvio asteikolla 0-10
Esikoinen 10
Hra Kepponen 9
Rva Kepponen

Keskiarvo 9,3

Tästä ruuasta pitää kertoa vielä, että esikoinenkaan ei juuri pidä sipulista. Paitsi Provencen padan hyvin hautuneista salottisipuleista "Äiti, kyllä sipulikin voi olla hyvää."

Keskiviikko
Spagettia ja jauhelihakastiketta. Aikuisille lisäksi tomaattia ja mozzarellaa.

Arvio asteikolla 0-10
esikoinen 10
keskimmäinen 9 (söi kaiken -hurraa!)
kuopus 9
Hra Kepponen 9
Rva Kepponen 8

Keskiarvo 9

Torstai
Hra Kepponen kokkasi yhtä minun lempiruuistani. Lohta ja Hollandaisea. Hollandaisen teossa tosin auttoi Knorr.

Annoksen erikoisuus on tuo kuumalla jokapuolelta paistettu rapea pinta. "Karstalohi"

Arvio on jälleen saatavilla vain kolmelta hengeltä. Ruokaa ei edes yritetty maistattaa kahdella nirppanokalla. Heidät ruokki Atria ja Saarioinen.

Arvio asteikolla 0-10
esikoinen 10
Hra Kepponen 9
Rva Kepponen 9

Keskiarvo 9,3

Jälkiruuaksi leivoimme keskimmäisen kanssa muffineja. Leipominen oli oma pikku episodinsa. Pääleipurimme loukkaantui, kun hän ei saanut tehdä muffineja itse, mutta leivontainnostus on tarttunut pienempiinkin. Leivontavaiheessa ainoastaan me miehen kanssa halusimme mustikkamuffineja. Koska tummasuklaa oli pojista kamalan pahaa, kätkimme muffineihin Dumlen (muuta ei ollut). Syömävaiheessa luonnollisesti kaikki halusivat syödä mustikkamuffineja. Huoh. Kuopus jätti muffininsa suureksi osaksi syömättä, koska ei tykännyt.

Nirsoiluaste on taas ollut korkealla. Meillä ei ole edes kovin montaa leivonnaista, jota jokainen lapsi suostuisi syömään (ei mikään tappio sinänsä). Esikoinen on tosin valmis hoitelemaan nirsoilevien osuuden :)

Esikoinen syö aina samaa ruokaa vanhempien kanssa ja kuten arvosteluista näkyy, hän pitää kotiruuasta. Olemme toivoneet, että esikoisen vuolaat kehut innostaisivat pienemmät edes maistamaan. Välillä meillä nirppanokat jäävät kokonaan ruuatta ja saavat vain näkkileipää.

Keskimmäisen mielestä minun keittotaitoni ovat surkeat. Hänellä on asiaan ratkaisu: minun pitäisi mennä opettelemaan ruuanlaittoa päiväkodin keittiöön. Päiväkodissa on niin paljon paremmat safkat!

Saikkunautintoja

Panacod kitusissa.
Esikoisen leipoma kääretorttu runsaalla kermavaahdolla odottamassa.
Uusi iso taulutelkka makuuhuoneessa.
Online videovuokraamosta hömppää.
Täydellinen rauha kotona.

Mä kestän tämän pystypäin ;)

***

Tv-tuntien kärkisijalle ohitse Woody Allenin Blue Jasminen (Cate Blanchettin upeasta roolisuorituksestakin huolimatta) kiilaa brittielokuva Oli aikakin (about time). Romanttinen komedia on vaikea laji. Suurin osa lajityypin elokuvista on puuduttavan ennalta-arvattavaa siirappia. Oli aikakin onnistuu kiertämään karikot. Idea on ihastuttava ja kuiva brittihuumori puree. Ehdotona lisäplussaa normaalin näköisistä näyttelijöistä. Varsinainen feel good leffa.

Herkkuja ja Teatteria

Olin lauantaina ensimmäistä kertaa leikkaukseni jälkeen pitkään pystyssä, ihan 12 tuntia :)

Kävimme illalla miehen kanssa teatterissa ja sitä ennen syömässä. Ravintolaksi valikoitui rento Kuja Bar and Bistro lähellä Hakaniemen toria. Hra Kepponen Saksan vuotenaan tykästyi kovin flammkucheneihin ja niitä on Kujan ruokalistalla.

Flammkuchenit olivat herkullisia ja varsin tuhtia tavaraa. Jälkiruuaksi otimme crêpes susettes miehen kanssa puoliksi. Minä en pitänyt siitä, kinuskikastikkeen makeutta oli taitettu jollain happamalla aivan liian reilusti. Ravintolan suosituin annos vaikutti olevan burgerit, joita kannettiin tasaisena virtana keittiöstä. Naapuripöydän lohisalaatti näytti herkulliselta. Kuja mainostaa käyttävänsä tuoreita raaka-aineita ja valmistavansa kaiken omassa keittiössään. Ravintolassa oli mukava tunnelma, rosoista tiiliseinää koristi taidenäyttely. Siiderivalikoima oli laaja ja mieheni mielestä varsin maistuva.

Kujasta matka jatkui Helsingin kaupungin teatteriin katsomaan Carnagea. Meistä molemmista se oli erinomainen.

kuva: http://www.hkt.fi/ohjelmisto/play.php?name=carf

11-vuotias Olli on lyönyt luokkakaveriaan Urhoa pihalla. Poikien vanhemmat tapaavat selvittääkseen tapahtuman, aikuisten tavalla, asiallisesti, kakun ja kahvin äärellä. Mutta ennen kuin tapaaminen on ohi, aikuisten tapa on jotakin ihan muuta, kakut ja kahvit ovat vaihtuneet viskiin ja tupakkaan. Olohuoneessa puhutaan asiat halki. Carnage on röyhkeä, hauska ja intensiivinen komedia kahdesta pariskunnasta, jotka tahtovat selvittää pienten poikiensa tappelun sivistyneesti. Lopputuloksesta on kuitenkin sivistyneisyys kaukana ja ylilyönneiltä ei säästy kukaan. Kohtelias tapaaminen mutkistuu illan mittaan ja sivistynyt sanailu kärjistyy kipakaksi sivalteluksi. Viimeistään kun isäntäperhe alkaa tarjoilla viskiä, meno yltyy hulvattomaksi verbaaliseksi vapaaotteluksi – niin pariskuntien välillä kuin oman kumppanin kanssa.


Kotiin tullessamme taloyhtiön pihalla leijui ihana leivonnaisten tuoksu. Mikä ihana yllätys - se tuli meiltä! Esikoinen oli leiponut pullaa.

Esikoisen kiinnostus ruuanlaittoon on saanut lisäruiskeen. Hiihtoloman lopulla löysimme molemmille sopivan tv-ohjelman. Olemme tuijottaneet Master Chefiä yhdessä. Pojasta on kiva, kun kilpailussa on miehiä. 

Meillä on ollut oikein herkkuputki. Ennen pullaan siirtymistä, esikoinen verrytteli taitojaan paistamalla lettuja. 

Kuinka lepyttää suuttunut kilpikonna?

Nyt alkaa kohta olla totiset paikat!

Kirjoitin aikaisemmin siitä, kuinka kilpikonnamme Noppa otti pahasti nokkiinsa remonttievakon majoituksestaan.

Noppa ei anna petostamme anteeksi! Suurin herkku mango ei kelpaa, ei tule kutsuttaessa, ei juuri liiku, ei harrasta lempihupiaan terraarion lasia vasten seisomista, ei saalista sormia eikä varpaita, ei haukkaa niistä vaikka, kuinka tyrkyttäisi, antaa hiukan esikoisen koskea itseään, mutta muille sähisee ja vetäytyy kuoreensa. Jätti keskiviikkona ison osan ruuastansa syömättä. Torstaina ei tullut siltansa alta lainkaan esille. Tilanne on huolestuttava.

Tekee häijyä katsoa, kuinka entisen aktiivisen töhöttäjän sijasta terraariossa makaa aivan apaattinen konna. Voi Noppa, anna jo anteeksi! Iskee huoli, että onko Nopalla joku oikeasti vialla.

Onhan se mahdollista, että kun Noppaa ei ole vielä horrostettu ikinä, se pitää luontaisesti nyt itse matalan aktiivisuuden kautta ja kevään koittaessa piristyy jälleen. Ensi talvena olisi aika horrostaa.

Noppa teeskentelee kuollutta

Kuvassa käynnissä Nopan "suolaa haavoihin"-kosto. Noppa makaa raatona, silmät lasittuneina lämpölampun alla. Ei reagoi mitenkään huuteluun tai ruuan tarjoamiseen. Kun sormeni lähestyy Noppaa, mitään ei tapahdu. Siinä vaiheessa, kun sormeni koskettaisivat Nopan päätä, se vetäisee sen sähisten kilven sisään. Ihan kuin Noppa viimeiseen saakka bluffaisi, että olisi tosissaan henkensä heittänyt. Aiemmin, jos Noppa ei ollut seurustelutuulella, se kohotti laiskasti päätään ja laski sen takaisin. Silloin Noppa yleensä makoili silmät kiinni. Se oli helppo tulkita, juuri sellainen ele "Kuulin kyllä, mutta mua ei nyt kiinnosta."

Olen jo liittynyt matelijayhteisöihin selvittääkseni lisää. 

Olen jo harkinnut eläinlääkäriäkin. 

"Moi, olen rva Kepponen. Toin meidän kilpikonnan Nopan tänne, koska pelkään sen olevan masentunut. Ja on se varmaan vihainen koko meidän perheelle"

Sen verran dorkalta tuo avauslaini kuulostaa, että vielä odottelen jotain "oikeampia" oireita...

Jos siellä ruudun toisella puolella saattuu olemaan konnatietoisia, niin neuvot jakoon kiitos. 

Vinkkien puutteessa kelpaa shamaanimanaukset ja energialähetyksetkin ;)

Toipilasajan alku

Elämä kulkee tällä hetkellä hitaalla vaihteella. Mitään ei tapahdu. Aamulla tsemppaan itseni syömään puuroa ja hiukan lueskelemaan. Sitten on aamupäiväunet. Niiden jälkeen lounas ja sen sulattelua lueskellen. Sitten grande kuntojumppa eli kävelen olohuoneessa edestakaisin. Sitten iltapäiväunet. Perhe tulee. Illallinen, seurustelua. Ehkäpä iltaunet. Hiukan televisiota ja yöunet. Elimistö on vielä niin voimaton, että tämä tylsyys ei vielä käy hermoille lainkaan. Ehkä ensi viikolla jo...

Sairaalaympäristö kannusti ihmeparantumiseen. Meitä oli huoneessa kolme, joista yksi aivan älyttömän huonossa kunnossa. Ilman sitä toista parempikuntoista en olisi kestänyt. Meillä riitti juttua ja keskinäistä tsemppausta. Huonokuntoisin oksensi lähes tauotta. Aina kun tuli tauko, niin hoitohenkilökunta tuputti väkisin suun kautta otettavia tärkeitä lääkkeitä ja homma alkoi alusta. Sitä piti jo sieltä oman sängyn pohjalta ottaa kantaa hommaan. Rouvan piti aamulla lähteä taas seuraavaan operaatioon ja koko yö olisi tuputettu suunkautta otettavia lääkkeitä sen sijaan, että olisi annettu hetki armoa ja lepoa raukalle.

Minä kärsin keskivoimakkaasta oksennusfobiasta. En meinaa pystyä olemaan samassa tilassa oksentavan kanssa ja itselläni alkaa nopeasti oksennusrefleksi. Refleksi kun tarpeeksi toistuu, niin tulosta yleensä syntyy. Nyt on kyllä tullut sellaista siedätyshoitoa, että oksat pois.

Se hyvä puoli hommassa oli, että liikkeelle oli pakko päästä vaikka väkisin. Edes hetkeksi pois huoneesta. Liikkeellä ololla taas pääsee nopeasti kotiin :)

Todistin muuten sairaalan kahvilassa suunnittelmallisen sämpylävarkauden. Pariskunta, josta molemmat näyttivät potilailta ja joilla oli hiukset vielä pahemmassa kunnossa kuin minulla (sairaalahuone oli kuin sauna ja joka aamu herätessä petivaatteet olivat märät hiestä) tuli kahvilaan. Rouva istui pyörätuolissa. Sitä ihmettelin, että miksi molemmilla on ulkovaatteet päällä. Pariskunta siinä pyöriskeli sämpylätiskin kohdalla. Silmäkulmastani näin aivan kuin takin sisään olisi sujahtanut sämpylä. Noh, pariskunta olikin jo kovaa kyytiä menossa pois päin. Pitihän sitä konkata perään. Näin käytävän ikkunoista, kuinka vetreästi molemmat hölkkäsivät sairaalalta pois sämpylät kourassa. Meni varmasti tarpeeseen, mutta tuskin ilahduttaa kahvilaa pitävää yhdistystä.

Kaksi viimeistä iltaa kotona ovat olleet käsittämättömän rauhallisia. Ei riitaa lasten kesken, ei tolkutonta meteliä. Esikoinen on minihiihtolomalla vaarin kanssa. Eron kyllä huomaa niin selkeästi, jos yksi lapsista on poissa. Tänä iltana rähistään varmasti. Esikoinen tulee takaisin ja joku on taatusti lainannut tai rikkonut hänen legojaan.

Kun vireystila tästä kohenee, olisi tarkoitus pitkästä aikaa askarrella jotain.

Just tein toipilasajan kurotteluennätyksen: onnistuin juuri ja juuri saamaan jäätelön pakastimen alimmasta lokerosta. Hyvä minä :)

Ekan vuosineljänneksen haasteet

Bisnesjargonilla ilmaistuna yrityksemme Perhe Kepponen oy on joutunut toimimaan ensimmäisen vuosineljänneksen ajan haasteellisessa toimintaympäristössä.

Ensimmäiseksi menetimme tilapäisesti toimitilamme ja jouduimme operoimaan vaihtelevissa toimitiloissa erittäin puutteellisella kalustolla. Tämä ilmeni toimitusjohtajan eleganssin rapistumisena (rva aina samoissa rytkyissä) sekä nuoren työntekijän hankaluudessa saada työtunnit täyteen ensisijaisessa työkohteessa (ala-aste).

Vuosittainen virkitysviikko ei myöskään tyydyttänyt koko yrityksen henkilökuntaa. Palveluntarjoajan lupaus auringosta toteutui vain 1/7. Virkistyspäivillä on tapana nostaa tunteita pintaan. Tällä kertaa 6v työntekijämme ventiloi rajusti ikään liittyvää elämäntuskaa. Yrityksemme johto joutui usean solvauksen kohteeksi, valitettavasti henkilön lähimmät kolleegat kärsivät muksimisesta ja raapimisesta.

Yrityksemme haasteet jatkuvat toimitusjohtajan ollessa poissa työstä. Toimitusjohtaja on tällä hetkellä sairaalassa toipumassa rutiinileikkauksesta. Edessä on muutaman viikon sairausloma, jonka aikana tulee välttää voimakasta fyysistä rasitusta. Koska toimitusjohtaja on niin hyvin morfiinijohdannaisten vaikutuksen alaisena, hän joutaa suremaan menetettyä eleganssiaan. Vuorossa on sairaalakaavut ja tukisukat. Plääh.

Nappiostos

Vihdoin olen käynyt postissa hakemassa keskimmäiselle tilaamani toppatakin. Takin oli tarkoitus tulla käyttöön ensi talvena. Hihanpituus riittää varmasti, samoin leveys. Takki on vähän lyhyempaa mallia, joten niska-helma pituuden kanssa onkin sitten jännää, että riittääkö koko talven.

Keskimmäinen ihastui uuteen takkiinsa niin, että halusi ehdottomasti sen saman tien käyttöön. On kuulemma ihana takki. Että siinä mielessä ihan nappiostos :)

Uniboa

Minä olen varsin aamu-uninen. Normiarjessa onnistun suurimpana osana työaamuista kampeamaan vastahakoisen ruumiini sängystä riittävän aikaisin aamulla. Se ei ole helppoa yhtenäkään aamuna.

Tänä vuonna aamuheräämiset ovat käyneet aivan mahdottomiksi. Syynä on uniboa.

Uniboa on pieni poika, joka on oppinut aamun tunteina kömpimään viereeni. Uniboa tietää kyllä, että ennen klo 4 tulee talutus takaisin omaan sänkyyn, mutta sen jälkeen äiti onkin niin syvässä unessa, että reitti viereen on auki.

Ensin uniboa nukkua tuhisee liiskana selkääni vasten levittäen minuun syvää horrosta. Kun aloitan herätyksen torkuttamisen, uniboa aloittaa minun vetämisen takaisin uneen. Juuri kun melkein kykenisin avaamaan silmäni, niin uniboa kietoo ympärilleni unen lämpimät lötköt raajansa ja painautuu selkääni vasten entistä tiukemmin. Olen tiukassa ja tainnuttavassa boasyleilyssä. En pysty vastustamaan uniboan kutsua nukkua vielä hetki. Hetki venyy usein 30-40 minuutin herätyksen torkuttamiseksi, tai pahimmillaan poistan kaikki herätykset.

Välillä uniboa on myös kiero boa. Kun äiti on tainnutettu takaisin uneen, uniboa itse livahtaa salaa pelamaan ipadilla :)

Uniboa on hyvä nukahtamaan - tässä uniboa lepuuttaa silmiä kesken lastenohjelman

Kuopus muuttui reippaasti omassa sängyssään nukkuvasta pojasta uniboaksi remonttievakon aikana. Remontin jälkeen kuopus ja keskimmäinen saivat meidän ison makuuhuoneen, jossa nukkuminen ilmeisesti vielä vähän jännittää.

Boaongelma pitäisi ratkaista tai muuten pääsen jatkuvasti aloittamaan työpäiväni suunniteltua myöhemmin.

Lekmer.fi lahjakortin voittaja

Lekmer.fi 50€ arvoinen lahjakortti on arvottu.

Randon Number Generator arpoi voittajaksi kommentin numero 26. Kahdella osallistujalla oli kaksi kommenttia, joista vain toisen laskin mukaan.

26 kommentti on:

Onnea voittajalle! Voit lunastaa palkintosi vastaamalla sähköpostiin, minkä lähetin sinulle.

Ristoa, drinkkiä, taidetta ja katolla juoksija

Perjantaina vein kaikki pikkumarakattini kaverisynttäreille. Synttäreitä vietettiin elokuvateatterissa, pojat pääsivät katsomaan Risto Räppääjä ja liukas Lennart elokuvan. Pieni paniikki iski ennen synttäreitä kahdesti. Ensin ei meinannut löytyä lelukaupasta Monster High nukkeja ja sitten oli esikoinenkin hukassa. Mutta olimme ajoissa paikalla lahjan kanssa :)

Pojat tykkäsivät leffasta. Heillä on leffaputki päällä. Joulun välipäivinä kävimme katsomassa Frozen animaation ja nyt pojat odottavat innokkaina ensi perjantaina ensi-iltaan tulevaa legoelokuvaa.

Olisin mennyt katsomaan itsekin Risto Räppääjää ellei minulla olisi ollut sovittuna illallistreffit Hupulaisten Äiteen kanssa. Olipas kiva nähdä ja jutella!

Riennot jatkuivat lauantaina. Lähdimme miehen kanssa Ateneumiin. Ennen sinne pääsyä näimme mielenkiintoisen "näytöksen". Joku oli saanut kuningasajatuksen kiivetä rakennustelineitä pitkin aseman katolle juoksentelemaan. Paikalla oli palokunta tikasautoineen ja poliisit.

Kotiin palatessamme luimme metron näytöltä, että palokunta sai miehen turvallisesti katolta alas.

Kävimme katsomassa Ateneumissa Järven lumo näyttelyn. Se esittelee Tuusulanjärven taitelijoiden Pekka Halosen, Eero Järnefeltin ja Venny Soldan-Brofeldtin töitä. Me molemmat pidimme näyttelystä. Omat suosikkini olivat Halosen talvimaisemat ja Järnefeltin maalamat muotokuvat lapsistaan ulkona.

Suosikkini. Kuvat http://www.ateneum.fi/fi/jarven-lumo

Pidin näyttelyn ympärille kerätyistä tavaroista kuten taiteilijaperheiden lasten kotikoulumateriaalista ja heidän toimittamistaan lehdistä. Näyttely päättyy huomenna 9.2. Tavoitteena on mennä uudestaan tänä vuonna Ateneumiin, koska maaliskuun puolessa välissä aukeaa Tove Jansson näyttely.

Kävimme pitkästä aikaa Santa Fessä drinkeillä ja syömässä. Olen syönyt yleensä saman burriton 90-luvun alusta lähtien :) Ensimmäistä kertaa maistoin heidän pannukakkujaan ja nyt iski himo tuollaisiin pieniin, kuohkeisiin, amerikkalaistyylisiin pannareihin.

Oli muuten aika luksusta tulla kotiin, kun superbabysitterimme oli poikien kanssa järjestänyt alakerran paljon siistimmäksi. Lisäksi esikoinen oli valmistanut jauhelihakastikkeen babysitterimme ohjeilla. Kunhan lapset nukahtavat, niin vuorossa on vielä elokuva ja iso kasa irtokarkkeja. 

Tässähän tuntee olonsa kohta suorastaan rentoutuneeksi. Hyvä niin, koska sunnuntaina jatkuu tavaroiden järjestely ja vihdoin haemme kilpikonnamme Nopan kotiin.

Mukavaa viikonloppua!

Karvamadot eli Brezhnevit tulevat taas

Olen jokseensakin järkyttyneenä seuraillut Brezhnevien rantautumista catwalkeilta arkeen.

Pikaisena muistutuksena Brezhnevin ulkonäössä silmiinpistävin piirre:

http://www.historylearningsite.co.uk/leonid_brezhnev.htm

Ei tuossa sinänsä ole mitään uutta auringon alla. Itsellänikin on ollut karvamadot kultaisella 80-luvulla. Silloin tyylin inspiroi Brooke Shields. Brookellahan oli hyvin luonnollisen näköiset kulmat.

Kuva täältä

Helpothan ne olivat saada. Itselläni on tuuheat ja hyvin tummat kulmat luonnostaan, jotka alkavat tavoittelemaan Brooke tyylisesti toistensa kohtaamista. Sen kun antaa kulmakarvojen kasvaa vapaasti ja iltameikkiin iskee vielä väriä lisäksi.

Tämän päivän trendistä pitänee syyttää Cara Delevingnea. Karvamadoista Caramadoiksi.

Caramadot saavat Brooken kulmat näyttämään varsin vaatimattomilta.

Kuva täältä

Kuva täältä

Caran malli näyttää rantautuneen blogien lisäksi pääkaupunkiseudulle. En todellakaan ole vielä tottunut näkemään näitä livenä. Herranen aika pelästyin, kun asiakaspalvelussa olevalla nuorella naisella oli Caramadot pikimustalla piirrettynä ja pelkkää mustaa päällä. Vastahan totuin siihen, että naisilla ei ole enää omia kulmakarvoja vaan niiden sijasta puoleen väliin otsaa piirretyt tai peräti tatuoidut viivat.


Mitäs pidätte Caramato-lookista? Joko olette hylänneet pinsetit?


Itselleni olen luvannut, että kolmeen 80-luvun juttuun en enää ikinä sorru: amerikkalaisjalkapalloilijan suojien kokoisiin olkatoppauksiin, haaremihousuihin ja karvamatoihin.

Arvonnan viimeiset tunnit

Tänään 5.2 klo 23:00 saakka on vielä arvontani Lekmeri.fin 50€ lahjakortin arvontaan avoinna.

Osallistu täällä *KLIK*

Päiväpalkka jäi pieneksi

Olen joskus aiemmin avautunut työantajani säästötoimista, jotka ovat ajaneet minut
-kahvittomaan toimistoelämään (nykyisin lounaaseen kuuluu sentään kahvi)
-toimistotarvikeettomaan elämään (huhujen mukaan johtoryhmä on hyväksynyt toimistotarvikevaraston täydennyksen)
-karuun, ahtaaseen ja meluisaan toimistoon (minulla on sentään oma työpiste, moni joutuu aamuisin etsimään vapaata työpöytää)

Koska työnantajan liiketoimintaan ei kuulu kiinteistöjen omistaminen, kaikki mahdollinen on ulkoistettu. Kuten pääkonttorimme parkkihalli.

Tänään minä sivupisteen aamukahviton luuska jouduin raahautumaan pääkonttorille. Kotiin lähtiessäni, minua odotti varsin epämiellyttävä yllätys.

60€ pysäköintivirhemaksu.

Olin nähnyt sähköpostit, joiden mukaan osa pääkonttorin parkkihallista siirtyy omistajan käyttöön. Omistaja taas on ilmeisesti vuokrannut kaikki pysäköintihallinsa AutoParkki Nordenille. Oman työpisteeni parkkihallissa paikkoihin on selkesti merkitty omistaja. Pääkonttorin hallissa en aamulla huomannut mitään merkintöjä paikalla jolle pysäköin.

Kävin aulapalvelusta selvittämässä sakon saatuani, että miten kuuluisi parkkeerata. Aulaemäntä selvitti minulle, miten parkkihallin omistaja on merkinnät tehnyt ja heidän mielestään merkinnät ovat riittävät ja selkeät. Kävin kahdesti ajamassa parkkihallia ympäri ja aulaemännän yksityiskohtaisten selitysten avuilla pystyin toisella kertaa toteamaan, että "olihan se merkitty". Joten ei kai tässä auta muu kuin maksaa pois. Siitä ei toki ollut kysymys, että joku parkkihallinomistajan muista asiakkaista olisi jäänyt parkkipaikatta. Heidän yli 200 parkkipaikkaa olivat tyhjiä, lukuunottamatta jokaisessa kerroksessa samaan halpaan menneitä sakotettuja työkavereita. Työnantajani on vuokrannut lisää parkkipaikkojan ilmeisesti samalta vuokranantajalta viereisestä kiinteistöstä, joten tällä hetkellä vuokrattu parkkitila vastaa tarvetta. Lieneekö AutoParkki Nordenin bisneksenä kerätä sakkomaksuja vuokraajan työntekijöitä? Sillähän voi kattaa mukavasti vuokraamattomien paikkojen kulut...

Pikkujuttuhan sakko sinänsä on. Mutta kun toimistolla käymisestä on vuosien varrella tehty aina vaan hankalampaa ja kurjempaa, niin kyllähän tämä jurppii.

***

Kevennyksenä poikien näkemys ylähuulen ja nenä välisen alueen rasvaukseen:
-Ei mietoa kortisoonia. Se maistuu todella pahalle (on kielletty nuolemasta pois)
-Bebanthen on parempaa. Rään kanssa se maistuu melkein hyvälle (on kielletty syömästä räkää).

***

Osallistu ihmeessä Lekmer.fi 50€ shoppailurahan arvontaan! Klikkaa *TÄSTÄ*

Ei oo paha -väittää yltiöoptimisti

"Ei oo paha" sanoo Hra Kepponen olohuoneestamme.

Minusta on.

En enää kestä pakkaamista enkä purkamista. Reilun kuukauden sisään olemme:
-Pakanneet noin 1/3 omaisuudesta laatikoihin ja tungettu laatikot mikä mihinkin kodissamme
-Pakanneet evakkoa varten vaatteet ja muut tykötarpeet
-Pakanneet remontin keskellä kesävaatteet lomareissua varten
-Pakanneet ensimmäisestä evakkopaikasta tavarat toiseen evakkopaikkaan
-Pakanneet toisesta evakkopaikasta kamat kotiinpaluuta varten.

Nyt olemme loppusuoralla. Edessä enää grande purku.

Viime yö oli ensimmäinen yli kuukauteen omassa kodissa. Aika urakka oli pelkästään siinä, että saimme kaikille sängyt esille. Pari iltaa olemme painaneet hommia ja tuntuu, että mikään ei etene. Ihanaa silti olla kotona!

Isoja iloja on se, että koko vaatevarastoni on käytettävissä eikä töihin enää tarvitse ajella takakontti täynnä matkalaukkuja. Pojilla on ihan kuin uusi joulu, koska kaikki joululahjalegot ovat oikeastaan leikkimättömiä ja osa jopa kasaamattomia.

Viikolla aion viettää herkkuhetken joulukuusen valojen loisteessa. Kyllä, joulukuusen valojen loisteessa! Alkuperäisenä ajatuksenani oli lomalta palattua vielä hetki fiilistellä joulua (koska se meni niin pitkälti pakkaushommissa), enkä osannut aavistaa, että kotiin päästään vasta helmikuussa. En ole vielä päättänyt, että söisinkö Runebergin tortun vai laskiaispullan joulukuusen vieressä. Mielestäni olen kyllä ansainnut molemmat yhdellä kertaa :)

PS. Vähän jo jännittää, että kauanko kestää ennenkuin kaikki kamat ovat paikallaan. Riittääkö helmikuu?

PS2. Vielä ehdit osallistua Lekmer.fin 50€ lahjakortin arvontaan. Klikkaa tähän postaukseen.