No taas se pusaa niitä joulukortteja

Niin, taas olen tehnyt joulukortteja.

Viikko sitten sarjatuotantoon piti päätyä tämän postauksen kolmas kortti. Aika nopea ja omasta mielestäni yksinkertaisen kaunis. Muutaman jopa jaksoin tehdä mallin mukaisesti ja viimeinä valmistui tämä.

(valitettavasti nämä keskiyön korttikuvat ovat laadultaan surkeita)

Alkoi vihreä ja punainen jo kyllästyttämään. Sitäpaitsi minun korteissani kuuluu olla väriä, eikä mitään hillittyä linjaa. Niinpä kokeilin sinistä ja lumihiutaleita.

Tällä kortillaosallistun Villakeijun korttihaasteeseen 9/2013. Kortissa pitää olla ripaus hopeaa tai kultaa. Kortissani on kranssissa hopepalloja sekä hopeiset lumihiutaleet. Ajattelin tehdä näitä muutaman lisää ilman nauhaa ja ruskealla kranssilla.

Kun olin kokeilun makuun päässyt, päätin vielä tehdä kortin p*skarteluhaasteeseen 202. Valitsin bingorivistä vihreä-ei kuviopaperia-harmaa yhdistelmän.

Tässä on aivan liian voimakkaat värit omaan makuuni. Jäi siis kertakokeiluksi. Sitten siirryin vielä raikkaampiin väreihin ja tästä kortista tuli oma lempparini. Oma tyylini on vissiin värikäs ja yksinkertainen, vaikka siitä yritänkin pyristellä eroon. Miksiköhän?

Urakka alkaa olla puolessa välissä. Mikä on hyvä juttu, koska kohtahan tässä pitää alkaa suunnittelemaan Halloween-bileitä :)

Surkimuksesta kaunottareksi

Minulla on pitkään ollut ostoslistalla kello. Pakko tunnustaa, että olen suunnitellut "blogikellon" hankintaa. Sellaisen massiivisen Michael Korsin tai vähemmän massiivisen Marc Jacobsin. Noh, kävi aivan toisin.

Yli vuosi sitten vanhemmillani kyläillessäni äitini iski kouraani mummoni kellon "Tässä sinulle kello". Se on aikoinaan ollut tärkeä mummolleni ja arvokas lahja. Kello kävi edelleen tarkasti, mutta oli aivan luokattoman huonossa kunnossa ulkonäöltään. Lasissa oli todella iso särö ja metalliranneke oli kulunut ja liian kapeakin.

En ollut ikinä ajatellut, että alkaisin käyttämään pientä korukelloa. Mummoni kapeat ja sirot ranteet eivät ole periytyneet minulle. Omani ovat mallia tukki. Ajatus siitä, että minäkin hylkäisin kellon kaapin pohjalle ei myöskään tuntunut hyvältä. Niinpä päätin käynnistää kellon kaunistusprojektin.

Kello on Omega vuodelta 64. Kelloseppä onnistui hankkimaan siihen uuden lasin, koneisto huollettiin ja puhdistettiin. Hihnaksi hankin mustan nahkahihnan. Projekti oli sinänsä valmis, mutta lopputulos ei ollut minulle sopiva lainkaan. Aloin haaveilemaan korumaisesta hihnasta.

Työkaverini on tehnyt koruja pitkään ja on taitava suunnittelemaan niitä. Hän lupautui suunnittelemaan ja tekemään kellooni koruhihnan. Hän näki aivan hirvittävästi vaivaa hankkiessaan hihnaa varten kullattujan osia. Koruhihnan kiinnityslenkit teki paikallinen kelloseppä.

Olen aivan myyty lopputulokselle.
Työkaverini onnistui projektissa täydellisesti.
Tämä kello ei enää makaa kaapin pohjalla, se kaunistaa arkeani ja muistuttaa mummostani.

Halutaan lainata kaivuutaitoista vihikoiraa

Lauletaan viisi pientä ankkaa sävelellä

40 Gormittia lähti leikkimään

hiekan alle kauas pois

Äiti-mamma huusi "Nyt syömään"

Yhtään Gormittia ei tullut takaisin

Töistä tullessa katseeni osui taloyhtiön leikkipihalla siihen, että hiekan seasta erottui gormiti. Hetken päästä haukankatseeni bongasi toisenkin gormitin. Menin ratsaamaan gormitisaaren terassillamme. Kaikki 40 gormitia olivat kadonneet.

Kuopus tunnusti haudanneensa ne pitkin hiekkapihaa naapurin pojan ja mahdollisesti keskimmäisen kanssa. Osan he olivat kaivaneet todella syviin hautoihin hiekkalaatikkoon. Ehkäpä pohjaan asti. Mikä älynväläys! Se jäi täysin epäselväksi, että miten pienin Kepponen aikoi tulevaisuudessa leikkiä gormiteilla hautaamisen jälkeen. Gormitisaarileikki on edelleen yksi hänen suosikeistaan.

Siinä sitten jakkupukusillani kuoputtelin gormiteja esille. *kele!

Reilut 20 on löytynyt. Nyt olisi tarvetta kaivuutaitoiselle vihikoiralle!

En kyllä ymmärrä pienten poikien järjenjuoksua :( Tosin tässä tapauksessa pitänee antaa pisteet pitkäjänteisyydesta, että ihan jokaiselle gormitille valmistui oma hautapaikka.

Hylätty Gormitisaari

Kokonainen tulikansa on haudattu hukuksiin.

Keskiluokkaisuudesta maailmalla osa 2

Edellisessä kirjoituksessani keskiluokkaisuudesta maailmalla totesin elämän olevan kaupunkilaisella, koulutetulla keskiluokkaisella lähes identtistä oli se elämä sitten Helsingissä, Istanbulissa tai Moskovassa. Itse mietiskelin, että jos lasten koulu ja aikuisten työt olisivat kunnossa, niin meidät voisi periaatteessa paiskata melkein minne vaan. Hetken päästä elämä rullaisi koti-työ-ruokakauppa-päiväkoti-harrastus-rallia kuten ennenkin. Kaipuuna sydämessä pistäisi läheisten ikävä.

Kaipailin hajontaa. Erilaisuutta elämäntyyliin.

Hajonta löytyi Etelä-Afrikasta. Samalla löytyi maa, jossa sen kauneudesta ja upeasta ilmastosta huolimatta, en haluaisi asua. Arvostan turvallisuutta! Turvattomuuteen ja maan väkivaltaisuuteen tietenkin tottuu. Paikalliset ovat kasvaneet turvarutiineihin eivätkä pidä niitä mitenkään erityisinä.

Normisuojaussetti pientaloasujalle:
-Korkea muuri ympäröi koko tontin
-Muurin päällä on piikkilanka este
-Muurin ja autoportin päällä on sähköaita
-Autoporttia tai -tallia ei avata mikäli lähellä notkuu ihmisiä
-Talossa on hälytinjärjestelmä, yöllä talo on aina "kuorisuojattu"
-Suurimmassa osassa taloja on vähintäänkin yksi ase

Moni valitsee compound-alueen, koska sitä ympäröi massiiviset aidat, on turvakamerat ja vartijat ja kaduille eivät pääse ulkopuoliset hengailemaan.

Normi turvallisuusrutiinit:
-Lapset eivät liiku ulkona yksin
-Jos joku yrittää tunkeutua tontillesi, ammu ensin ja kysy vasta sen jälkeen
-Vain päivänvalossa on turvallista olla ulkona
-Kulje autolla
-Mikäli tilanne vaikuttaa turvattomalta älä pysähdy pimeässä liikennevaloihin
-Parkkeeraa aina vain maksullisiin parkkitaloihin ja keskeiselle paikalle
-Jos kuitenkin joudut ryöstön kohteeksi: älä vastusta äläkä katso ryöstäjää

Keskiluokka on kuitenkin sitä mieltä, että vaikka turvallisuustilanne on mikä on, tilanne on kuitenkin ylipäänsä hyvä. Apartheidin purun jälkeen (20v sitten) mustat eivät ole ryhtyneet massiivisiin kostoiskuihin tai omaisuuden takavarikoihin (kuten Zimbabwessa). Toki ajoittain historia ja varallisuuden epätasainen jakautuminen saattaa purkautua väkivaltana. Suuri työttömyys ja heikko sosiaaliturva ylläpitävät suurta omaisuusrikosten määrää. Toisten on pakko varastaa syödäkseen.

Tuossa näkyy asuinaluetta kiertävä muuri sähköaitoineen.

Aika matalaa mallia, usein muurin takaa näkyy vain katto.

Matkalla leijonapuistoon näkyi moottoritien varressa paikallinen slummi. Muutaman neliön asumukset olivat kyhätty suurimmaksi osaksi aaltopellistä. Jollain onnekkaalla oli tiiliäkin. 130 km/h vauhdissa auton ikkunan läpi napatuista kuvista ei paljoa selkoa saa. Alemmasta näkyy alueen laajuus. Masentava näky.

Vauhtia 130km/h

Superpuuhasunnuntai

Minähän olen hiukan sellainen haaveilija-haahuilija, jolla on paljon suunnitelmia, mutta toteutus jää usein puolitiehen tai kokonaan uupumaan. Tänään on tullut valmistakin.

Joulukorttituotantoni käynnistyi tänään. Tein pari runsaammin koristeltua korttia p*skarteluhaasteen 201, jossa sääntönä oli 1 nappi, 2 haaraniittiä ja kolme paperia. Muita tarpeita sai olla oman maun mukaan.

Tämän vuoden korttisuunnitelmani on väritykseltään hyvin neutraali eikä kuvakaan ole kovin jouluinen. Tyypillisesti olen puolessa välin urakkaa hyytynyt malliin ja loput kortit ovat olleet varsin erilaisia. Saas nähdä miten tänä vuonna käy - ja valmistuvatko kortit ja ehtivätkö postiinkin :)

Eli yksi enkelinappi, joka roikkuu ohuessa hopeanauhassa, 2 vihreää haaraniittiä, 3 paperia ja leimakuva.

Versio 2

Kolmen paperin ja haaraniittien kanssa tuhraaminen vie niin paljon aikaa, että pienimuotoiseen sarjatuotantoon pääsee varmaankin yksinkertaisempi kolmas versio. Sitäpaitsi minusta se on kaunein.

Korttituotannon lisäksi tein itselleni uuden rannekorun. Tietenkin pinkin :) Tällä kertaa sellaisen hailakamman värisen version.

Näitä suunnittelin pariksi

Jääkaapissa odottaa melkein hyytynyt tuorejuustovanukas. Maku on vielä yllätys. Mutta ei kauaa :)

EDITED: Maku ei ole enää yllätys. Saman tien vanukkaasta katosi puolet. Erittäin herkullista! Tein tämän reseptin tuorejuustovanukas puolikkaana annoksena. Isolle vanukkaalle sellainen 5 tunnin hyytymisaika oli nippanappa riittävä.

3 kpl liivatelehteä 2 keltuaista 1dl sokeria 1,5dl kevytmaitoa vaniljasokeria 2dl kuohukermaa 125g maitorahkaa 100g tuorejuustoa

Pane liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 5 minuutiksi.

Vatkaa kattilassa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi.

Kiehauta maito. Kaada se koko ajan sekoittaen keltuaisseokseen. Nosta seos hellalle ja kuumenna sekoittaen, kunnes se hieman saostuu. Älä anna kiehua.

Purista vesi pois liivatteista. Liuota ne kuumaan maito-keltuaisseokseen. Mausta seos halkaistun vaniljatangon siemenillä ja jäähdytä haaleaksi.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita keskenään rahka ja tuorejuusto.

Vatkaa maito-munamassa rahka-juustoseokseen. Nostele joukkoon lopuksi kermavaahto. Kaada seos pieniin noin 1 1/2 dl:n annosvuokiin. Anna tuorejuustovanukkaiden hyytyä kylmässä peitettyinä mieluiten seuraavaan päivään.

Piti kuvata äkkiä vanukas vaikka vadelmat jäisenä. 

Oli sellainen riski, että muuten kuvattavaksi jää vain rääppeet.

Kävin pitkästä aikaa kävelylenkillä. Ehkä se oli se ylimääräinen happi, joka sai tämän kaiken onnistumaan. Käytin esikoisen uimakoulussakin ja kävimme samalla isovanhemmilla kahvilla.

Tällaisen päivän päälle pitää kyllä mennä ajoissa nukkumaan ;)

Mikä putki!

Tällaista sattuu harvoin. Minulla on ollut vapaailtaputki. Ihan hurjaa ;) Niitä oli kaksi peräkkäin.

Superhyvä babysitterimme on käymässä Suomessa ja olemme heti hyödyntäneet hänen palvelujaan. Tänään olimme miehen kanssa kaupungilla syömässä ja teatterissa. Kuulostaa kovin keski-ikäiseltä ja -luokkaiselta, mutta ilta oli kiva ja rento. Ilta avasi myös syysketutuksen taltuttajan ja elämän piristäjän eli palkinto-ohjelman. Tästä käynnistyi siis kolmas palkinto-ohjelma.

Söimme kiinalaisessa ravintolassa Dong Bei Hussa, joka mainostaa itseään aidoksi, moderniksi ja laadukkaaksi. Dong Bei Hu toki eroaa edukseen peruskiinalaissyöttölästä raaka-aineiden sekä makujen osalta. Paikka on myös peruskiinalaista hinnakkaampi. Ruoka oli hyvää, annokset reiluja, palvelu hyvää ja sijainti keskeinen, noilla eväillä pärjää varmaan pitkälle. Ainakaan ravintola ei ehtinyt lopettaa niiden vuosien aikana joina suunnittelin syöväni siellä ihan lähitulevaisuudessa. Minuun ravintola ei tehnyt sellaista vaikutusta, että juuri tähän ravintolaan pitäisi päästä uudestaan.

Tyylikäs ja krääsätön sisustus 

Tilasimme ankkaa (vasemmalla), lihatäytteisiä dumplingeja ja nautaa valkosipulilla ja sienillä.

Jälkiruuat nautimme Ekbergillä. Omena taikinakuoressa vaniljakastikkeen kanssa oli erinomainen. Ekbergin miljööstä ei ole tullutkaan nautittua ikuisuuteen.

Kävimme Aleksanterin teatterissa katsomassa Isyyspakkausta. Se oli samaan aikaan koskettava ja pohdiskeva, mutta ennen kaikkea hauska. Käsikirjoitus sekä Rasilan suoritus olivat molemmat erittäin hyviä. 

Jonkin aikaa olen potenut haikeutta siitä, että minulla ei ole enää pientä lasta - saatikka vauvaa. Mutta kyllä tänä iltana tunsin monologia katsellessa myös helpotusta siitä, että emme ole enää vauva- tai edes taaperoperhe ja parin vuoden päästä lapset voi jättää yksin kotiin ainakin kauppareissun ajaksi ja lasten kanssa voi nykyisin tehdä asioita varsin monipuolisesti.

Torstai-iltaiseen ravintolaan sen sijaan ihastuin niin paljon, että sinne haluaisin palata. Olin illallisvieraana espanjalaisessa ravintola Nuevossa. Nuevo valikoitui kohteeksi sen takia, että heidän tapasvalikoimassaan oli runsaasti kasvissyöjälle sopivia vaihtoehtoja. Olen muistaakseni kerran aikaisemmin jonain kesäiltana syönyt Nuevon terassilla. Nuevon tapakset olivat niin herkullisia. Pääruuatkin olivat hyviä, mutta mielestäni eivät yltäneet tapasten tasolle. Minun mielestäni osa pääruuista oli hyvin pieniä ja silti hinnakkaita. Jälkiruokani oli taivaallista.

Harmi, että kännykkäkamerani on niin surkea, että sillä saa harvoin onnistuneita kuvia. Sisätila ja etenkin ruoka on lähes mahdoton kuvata sillä. Harkitsen vakavasti uuden kännyn hankkimista.

Tapaksia. Oma suosikkini toiseksi viimeisenä oleva sienipiiras 

Paellaa (tämä oli annoksista isoin ja varmasti riittävä vaikka yksinkin)

Tuorejuustovanukasta ja mehustettu ananasta

Ei ole ihme, että housunnappi kiristää. Edellisen viikon olin reissussa ja söin tuhteja ravintolaruokia ja nyt vielä tämä kahden illan herkkuputki perään. Salaatit ja keitot löytyvät ensi viikolla edestäni! 

Ihanaa viikonloppua!

Hyönteismyrkkyä

Keskiviikkoaamuna hiukseni olivat runsaan kuivashampooannoksen tarpeessa. Hajuton tuotteeni itseasiassa haisee pahalta pullosta suihkutettuna, haju ei tartu hiuksiin, mutta huone haisee. Menin suihkuttamaan hiuksiani ulkoportaille. Reipas kuopus oli jo pihalla odottamassa muuta perhettä. Hän tuli katsomaan puuhaani.

Kuopus: Äiti, mitä sinä teet?
Minä: Laitan tällaista ainetta tukkaan tässä pihalla, koska tämä haisee pahalta.

Kuopus jatkaa tuijottamistaan.

Kuopus: Äiti, pitääkö sinun laittaa aina töihin mennessä hyönteismyrkkyä tukkaan?

Kuva lainattu: http://www.pinterest.com/a1exterminators/bug-humor/

Safariasu Afrikasta

Pretorian suurin ostoskeskus oli se majataloani lähin ruokaa tarjoava paikka. Juuri se, johon jouduin kävelemään motarin vartta.

Kauppavalikoima oli varsin mukava, siellä oli paljon kansainvälisesti tunnettuja merkkejä kuten Gant, Guess, Fossil, Ralph Lauren, Timberland, Nomination, Thomas Sabo... Katsastin pari "bränditöntä" vaatekauppaa. Kivoja vaatteita olisi ollut vaikka kuinka. Harmikseni suurin osa oli materiaaliltaan sekotekankaita, joissa 50% tekokuitua :( Ne jäivät kauppaan.

Mitään raflaavaa ei löytynyt, mutta löysin kivan rennon ryppyisen beigen maxihameen. Yritin etsiä siihen sopivaa yläosaa ja päädyin valkoiseen neuleeseen jossa on verkkoa ja hihat ovat vähän lepakkomalliset. Ainoa valkoinen, mitä yleensä käytän, on paitapusero. Vierastan valkoista, koska minusta se saa keskivartaloni suuremman näköiseksi.

Kaupoissa oli käynnissä alennusmyynnit, aleprosentit olivat aika vaatimattomat. Käynnissä oli talvisesongin poisto uusien kevätvaatteiden alta. Minulla onkin päällä afrikkalaista talvimuotia. Aika vääryys, että joillakin talvimuodin ja kesämuodin erottaa pääosin, se että tuleeko paita hihoilla vain ilman! Hinnat olivat edulliset. Kalliin "brändittömän" kaupan mekot (arkeen, juhlaan ja bisnekseen) olivat 30-50€ ja paitapuserot noin 30€. Oma asuni löytyi siitä halvemmasta kaupasta.

Aika uskomatonta, että vielä syyskuussa voi kulkea t-paidassa. Vasta illemmalla tuli tarve takille.

Ihastuin tuohon eläinkaulakoruun kovasti. Töihin tullessani ihmettelin, että mitenkäs toimistolla haisee oudolta. Vähän kuin savulta ja tervalta. Ihmettelin sitä vielä lounasaikaan, kunnes tajusin, että hajunlähde on kaulakoruni :(

Harmillisesti koru meni jäähylle odottelemaan hajun haihtumista. Milläköhän saisi tervan hajun pois?

Niin ajoissa etten usko itsekään

Meillä jouluvalmistelut aloitetaan yleensä noin 1 päivää ennen jouluaattoa. Oh my god, tänä vuonna lukemaan tipahti kaksi nollaa lisää. 100 päivää jouluun ja ensimmäiset piparit on paistettu. Kuvasin ne ulkona, jotta ei tarvitse epäillä vanhan kuvamateriaalin käyttöä :)

Olenko vihdoin alkanut suhtautua vuoden tärkeimpään juhlaan antaumuksella ja suurella tohottamisella?

No, en sentään. Seuraava piparisatsi syntynee vasta joulun välipäivinä, ellei esikoinen tänäkin vuonna leivo. Tämä oli vain onnekas sattuma.

Tänään meidän piti puuhailla poikien kanssa, puuhalistalla oli leipomista ja askartelua. Ajatuksena oli pullaa tai pikkuleipiä ja fimosta tehtäviä legoukkoja. Pojat keksivät idean miksei tehtäisi legoukkopikkuleipiä. Sitten se jalostui legoukkopipareiksi.

Tuumasta toimeen. Pakastimesta toki löytyi viime jouluista pakastetaikinaa, joka oli melkein parasta ennen päivän rajoissa. Joku oli nyysinyt legoukkomuotin, piti tyytyä kuusimuottiin :(

Maine naapurustossa sen kuin kasvaa. Innokkaat pikkukepposet kirmasivat pihalle kehuskelemaan, että mepäs leivottiin jo nyt pipareita. Viime viikolla hiekkalaatikolla oli kehuttu, että meidän äiti silittää leijonia Afrikassa :)

Safarilla

Matkan ainoan vapaapäivän vietin safarilla. Vajaan parin tunnin ajomatkan päässä Etelä-Afrikan Pretoriasta on Pilanesbergin luonnonsuojelualue. Se on pieni kohde verrattuna tunnetumpiin safarikohteisiin kuten vaikka Kurgeriin -Serengetista puhumattakaan, mutta eläimiä näkyi hyvin Pilanesbergissa. Petoeläimet olivat päiväsiestalla, yhden leijonan näimme erittäin kaukaa. Luonto oli talven jäljiltä hyvin kuivaa, kevään sateet eivät olleet vielä alkaneet.

Etelä-Afrikassa on pari malariavapaata luonnonsuojelualuetta, johin ei tarvitse estolääkitystä.

Satunnaiselta paikalliselta matkanjärjestäjältä ostamani retki oli ihan toimiva paketti eikä hintakaan ollut paha. Retki tehtiin ilmastoidulla tila-autolla ja menomatkalla pysähdyimme ostamaan auton täyteen eväitä. Afrikkalaiseen tyyliin toki unohtui mainita, että kotimatkalla olisi ollut mahdollisuus uida uima-altaalla ja luottokorttimaksu ei sitten ollutkaan mahdollista. Mutta oppaat vahtivat, että sain asioida rauhassa automaatilla. Kyydissä oli lisäkseni ranskalainen perhe, jossa oli 9 ja 11-vuotiaat tytöt.

Safarin kohokohdat:
-Auton viereen tuli puskasta kirahvi
-Sarvikuonoja näkyi useita, jopa kokonainen perhe
-Elefantti tuli taukopaikan edessä olevalle juomapaikalle. Pikkaisen oli outo fiilis juoda jääteetä ravintolan terassilla ja katsella norsua läheltä
-Äitisika (bush pig) komensi pikkuporsaitaan aitoon keppostyyliin
-Porsasperhe pelästyi autoa ja juosivat täydellisessä jonossa pakoon. Ensin äiti ja sitten penskat perässä. Ranskalaislapset lauloivat Hakuna matata :)

Big Five (leijona, leopardi, sarvikuono, elefantti, cape buffalo) bongauksen osalta reissu oli onnistunut. Vain leopardi jäi näkemättä.

Matka ylitti odotukseni. Kipinä jäi kytemään, olisi hieno päästä Afrikkaan ajan kanssa rauhassa lomailemaan.

Lättätukan pelastus

Kaikki muut ovat varmaan keksineet tämän aikoja sitten minä vasta nyt.

Minulla on suhteellisen paljon hiuksia, mutta ne ovat todella hentoisia. Kosteus, ilmasta tai päänahasta, latistaa kampauksen välittömästi. Niinpä valitettavan usein hiusmallini on lättätukka. Tähän mennessä olen kokeillut muotovaahtoja, tyvisuihketta, kampausnestettä, lakkaa, vahaa you name it. Kosteuden iskiessä mikään ei ole pelastanut lättätukalta. Nyt pelastus on löytynyt: hiuspuuteri. Suosittelen!!

Vaikka tukka vähän lätistyisi se kohoaa pienellä pöyhimisellä irti päänahasti. Ihmeellistä :)

Omani merkki hukkuu tuohon slogan tulvaan, mutta on hyvä :)

Matkakommellusta jälleen

Kuten varmaan moni on havainnut, elämäni on ollut työmatkavoittoista. Onneksi tämä vaihe lähestyy loppuaan ja odotan arjen palaavan takaisin normaalimpiin (=kepposmaisiin) uomiinsa.

Kommellusta on sattunut tällekin reissulle. Kirjoittelen tätä postausta Etelä-Afrikan hallinnollisesta pääkaupungista Pretoriasta, läheltä Johannesburgia.

Saavuin sunnuntaina erittäin aikaisin aamulla. Sen verran olin väsynyt yölennon jäljiltä, että päätin ottaa pienet unet. Hotelli (tai tarkemmin ottaen majatalo) sai järjestettyä minulle huoneen saman tien. Lentojen ruuat eivät maistuneet, joten kävin haukkaamassa pikkaisen aamupalan ennen unia. Onneksi! Heräsin puolilta päivin. Hitaan nousun jälkeen lähdin ihmettelemään, että pääsisinkö katselemaan kaupunkia ja saisinko jostain syötävää. Tarvitsisin taksin, ravintola-aluesuosituksen ja kartan.

Soitin respaan, mutta kukaan ei vastaa. Ei sillä neljännelläkään soitolla.

Kävelin respaan, jossa minua odotti tyhjä tiski. Soittelin siellä kilikelloa. Ei ketään.

Istuin odottelemaan. Soittelin kilikelloa agressiivisesti. Ei ketään.

Menin ravintolaan. Ei ketään.

Menin respaan ja yritin poistua ulos. Olivat vetäisseet ovenkin lukkoon.

Hirveä nälkä. Ja kyllähän tällainen "hotelli hostage"-tilanne alkaa ketuttamaan. Tuli mieleen Jack Nicholsson ja Hohto.

Pihalta löytyi keittiötyöntekijä. Hän ei osannut auttaa taksin tilaamisessa. Mutta osasi kertoa, että majatalo on sunnuntaisin keskellä päivää kiinni klo 12-15. Eivät vaivautuneet mitään asiasta mainitsemaan. Otti päähän aika rankasti. Pääsimme keittiötyöntekijän kanssa yksimielisyyteen siitä, että sosialisoimme jotain välipalaa minulle keittiöstä. Työvälineet olivat suurimmaksi osaksi lukkojen takana, mutta saimme haalittua muroannoksen, pari voileipää ja mehua. On sekin kokemus olla nyysimässä ruokaa hotellin keittiöstä.

Kello tuli 15, ei saapunut respa. Löytyi hotellin turvamies. Noh, ei hänkään osaa tilata taksia. Ei ainakaan sellaista, johon voisi laittaa valkoisen naisturistin. Lähin ruokapaikka olisi ostoskeskus, joka näkyi hotellille. Tosin se on moottoritien toisella puolella. Kello alkoi olla 16, eikä respasta kuulu mitään. Turvamies soittelee respalle, joka ilmeisesti on tulossa selvästi myöhemmin. Tein suunnitelman, että kävelen ostoskeskukselle. Ja notkun siellä, kunnes respa lähettää auton hakemaan minut pois. Kaikki tavarat sijoitin taskuihin ja turvamiehen neuvojen perusteella suuntasin kohti ostaria. Joku meni pieleen ja päädyin talsimaan paikallisen Kehä I reunaa. 

Welcome to Africa! Sinun pitää pölliä ruokasi ja kävellä pikateitten varsia. 

Perille pääsin, sain ruokaa ja lopuksi autokyydin takaisin hotelliin. Onnellisista lopuista huolimatta ärtymystä aiheuttaa työnantajan matkustuspolitiikka, jossa matkustaja hoitaa itse kaikki järjestelyt. Jouduin tähän reissuun liittyen tekemään päätöksen, että koska työantaja ei tee mitään turvallisuuteni takaamiseksi, minun ei ole mahdollista matkustaa kaikkiin ehdotettuihin kohteisiin.

Maanantai-iltana Pretoria näytti parhaita puoliaan. Upeassa auringonlaskussa taksi ajoi minut kaupungin ulkopuolelle, jossa näkymät ovat savannimaiset ja suorastaan tyrmäävän upeat. Etenkin sinä hetkenä kun jättimäinen oranssi pallo hupsahtaa horisonttiin. Menin leijonapuistoon pimeäajelulle. Sitä ennen kävin silittelemässä leijonanpentuja. Niillä oli vatsat täynnä ja leikkisyyden sijasta ne olivat kovin raukeita. Ja niin suloisia!

Juuri nyt olen onnellinen tästä mahdollisuudesta ja kokemuksesta. Mutta saas nähdä, mitä huominen tuo tullessaan.

Tälläisella autolla ajelimme leijonien keskellä.