Petra

Viime vuodelta jäi kirjoittamatta Petran retkestä. Haluan ainakin itselleni talteen muistoja ja ehkä niistä on jollekin muullekin hyötyä tai iloa.

Ostimme matkanjärjestäjältä retken Petraan Eilatin lomallamme. Hinta oli suolainen, toki matkanjärjestäjäkin keräsi siitä omat provikkansa, mutta iso osa kuluista muodostui sisäänpääsystä alueelle ja rajanylitysmaksuista Israel-Jordania-Israel. Museoalueen lippu maksoi 95 USD, eli noin puolikkaan paikallisen keskimääräisen kuukausiansion verran. Retki oli hieno kokemus. Olen käynyt monissa "ulkomuseoissa" ja kyllä Petra sijoittuu aivan kärkipäähän (jaetulla ykkössijalla on chitzen itza ja Pompeji).

Etukäteen hiukan jännitin, että miten retki sujuu vilkkaan 5v kanssa, mutta se meni ihan mukavasti.

Rajamuodollisuudet olivat sujuvat, vaikka jonotettavia luukkuja oli aivan liian monta.

Bussimatka rajalta kesti muistaakseni noin puolitoista tuntia. Tie oli hyvä kuntoinen ja maisemat vuoristoon noustessa jännittävän näköiset. Petra sijaitsee vuoristossa, reilun kilometrin korkeudessa (tiedot tuntuvat vaihtelevan väliltä 1200m-1500m).

Aamuvarhain pysähdyimme 1000m korkeudessa kahville.

Bussin ikkunasta, aika läheltä Petraa

Muinaisesta Petran kaupungista on säilynyt ainoastaan hautoja ja jumalien palvontapaikkoja sekä jonkin verran nerokasta vesijärjestelmää. Kaupungin ovat perustaneet nabatealaiset noin 300 ekr. Vanhan testamentin tapahtumia on sijoitettu Petran alueelle. Siellä Mooses iski sauvallaan kallioon, josta alkoi valua vettä ja Aaron on haudattu läheisen korkean vuoren huipulle.

Petra on sijainnut kauppareitin varrella ja ollut kukoistava valtakunta noin ajanlaskun alun aikoihin. 106 jkr Petra liitettiin Rooman valtakuntaan ja Petra toimi Palestiinan provinssin pääkaupunkina. Petrassa on säilynyt Rooman valtakunnan aikaisia rakennuksia. Petra jatkoi kukoistustaan Rooman valtakunnan osana kunnes se tuhoutui pahasti maanjäristyksessä vuonna 363. Uusimpien tietojen mukaan Petra toipui järistyksestä ja jatkoi kukoistavana kauppapaikkana ainakin 500-luvun seuraavaan maanjäristykseen.

Länsimaalaisten tietouteen Petran toi sveitsiläinen tutkimusmatkailija Burckhardt vuonna 1812. Aaronin haudan etsimisen varjolla hän onnistui näkemään Petran rauniot vaikka ei ikinä päässyt vierailemaan siellä.

Tästä retki alkaa.  Ennen solaan laskeutumista on nabatealaisten pieniä hautamuistomerkkejä ja jumalien palvontapaikkoja.

Laskeutumisen jälkeen alkaa Siq-sola. Se on lumoava. Solassa näkyy paikoittain hyvin säilyneenä nabatealaisten vesijärjestelmä.

Solassa. Vasemmalla vyötärön korkeudella näkyy vesikanava

Sola päättyy alueeseen, jossa on kuuluisimmat haudat ja amfiteatteri. Niiden perässä on vielä upeat Rooman valtakunnan aikaiset rakennukset.

Petran kuuluisin rakennus

Al Khazneh

Amfiteatteri

Ylös vuorenrinteeseen on hakattu upeita hautamuistomerkkejä

Ylhäällä ollaan

Upeat maisemat ylhäältä kohti roomalaisaluetta

Hautamuistomerkit ovat sisältä täysin tyhjiä. Siellä voi vain ihailla eri kalliolajien värien kirjoa. Pojalle sisätilan tyhjyys ei ollut ongelma, hän ajeli siellä uudella kauko-ohjattavalla temppumönkijällään :)

Petrassa asui ennen kuin siitä tehtiin ulkoilmamuseo beduiineja. Beduiinit joutuivat väistymään ja myönnytyksenä heille Jordanian valtio lupasi beduiineille yksinoikeuden Petrassa tuotteiden ja palveluiden myyntiin. Tarjolla oli matkamuistoa, pientä kahvilaa ja kyytiä hevosella, aasilla, rattailla tai kamelilla. Surullista oli se, että oppivelvollisuusmaassa osa myyjistä oli kouluikäisiä lapsia siitäkin huolimatta, että peruskoulu on maksuton (ja siis pakollinen).

Kävelyä Petrassa kertyy noin 5km. Solasta osa on päällystetty ja se on helppokulkuista. Vuorenrinteellä oleviin hautoihin vie portaiden lisäksi portaaton kiertotie. Heikompikin kävelijä pärjää reissussa. Sää oli retkemme aikana vaihteleva. Solassa tuuli ja oli varjoisaa, takki ja pitkähihainen tulivat tarpeeseen. Auringossa ja tuulensuojassa oli lämmintä.

Keskimmäinen olisi aika hyvin jaksanut kävellä koko matkan, mutta meiltä loppui aika paluumatkalla kesken ja ostimme hevoskärrykyydin. Jestas miten pomppuista ja löyhkäävää kyyti olikaan! Mutta se oli keskimmäisen kohokohta Petran-retkessä :)

Meidän hevoskyyti (kuriositeettina tingitty hinta oli 20€)

Muut kohokohdat pojalla oli kauko-ohjattavalla ajelu ja paikallisoppaan kanssa remuaminen. Matkanjärjestäjän pitää ostaa jordanialaiset opaspalvelut (vaikkakin tarpeettomat) ja opas ystävällisesti viihdytti poikaa koko opastetun retkiosuuden ja minä sain kuunnella suomalaisoppaan selostukset. Poika oli superreipas. Retkibussi lähti seitsemältä ja koko pitkän päivän tosi myöhäiseen lounaaseen vedimme parilla voileivällä, limsalla ja suklaapatukoilla.

Viikonlopun vieraat

Meille tuli päiväkodista keskimmäisen mukana koko viikonlopuksi kylään Hunaja-nalle. Hunaja oli niin mieluisa vieras keskimmäiselle!

Hunaja lähtee perjantaisin tutustumaan päiväkotiryhmän lasten koteihin ja palaa maanantaina kertomaan seikkailustaan. Jokainen saa vuorollaan Hunajan kylään. Lapset ovat askarrelleet nallelle oman sängynkin ja ovat niin täysillä mukana projektissa. Ihana projekti!

Siellä keskimmäinen pötköttää sängyssään ja Hunaja vieressä omassa sängyssään. Hunajalle opetettiin heti kodinturvajoukkotoimintaakin kuten alla näkyy :)

Muistoksi vierailusta Hra Kepponen tulosti kuvakollaasin päiväkotiin. Hunajan vierailusta kuuluu tehdä pienet muistiinpanot tai lapsi voi piirtää vierailuun liittyvän kuvan.

Viikonlopun toinen vieras - kutsumaton sellainen - on kurkkukipu :(

Yritin viettää aktiivista viikonloppua antamatta periksi viime viikolla alkaneelle kurkkukivulle. Aika hyytynyttä oli meno. Käväisimme esikoisen kanssa avaamassa laskettelukauden ja se oli varmaan se viimeinen niitti. Maanantaina hyydyin kesken työpäivän täysin, kipu suorastaan räjähti ja tänään jouduin jäämään kotiin potemaan. Ilman särkylääkettä en pärjää lainkaan. Kävin lääkärilläkin, mutta mitään kummempaa ei löytynyt, ja kipu laitettiin virustulehduksen piikkiin.

Tuhdisti särkylääkittynä päiväni oli aika ok: pitkät päiväunet ja leffa. Sama ohjelma huomenna.

Vintagea vai pihistelyä?

Blogiystävättäreni P kirjoitti siitä, kuinka hänen ystävänsä laihduttuaan on alkanut käyttää ikuisuuden vanhoja vaatteita. P huumorinpilke silmäkulmassa manaili, että pitääkö sitä olla niin säästäväinen ettei voi hankkia uusia vaatteita vaan kaivaa kaapista kaikkea vanhaa.

Tunnistin itseni.

Minulla on kaikenlaista vanhaa kaapissani, mistä en vaan ole raskinut luopua. Toiveikkaana ajattelen joskus mahtuvani niihin tai että muoti kiertäisi vaatekappaleen jälleen trendikkääksi. Tämä marinointiosasto on varmaan monelle muullekin tuttu juttu, mutta minulla osa hävyttömän vanhasta kamasta on jatkuvassa käytössä. Omasta mielestäni ne ovat aivan käyttökelpoisia - ehkä oma silmä on vaan aivan liian tottunut. Pystyisiköhän sitä kunnon kaapin uudistukseen?

Minusta kyllä huomaa sen, että siihen aikaan kun panostin pukeutumiseen ja seurasin muotia, ei ollut H&M eikä vastaavia ketjuja. Vaatteet olivat sen verran kalliita, että ei niitä ostettu muutamaa käyttökertaa varten. Kulutustottumukset olivat erilaiset. Vaatteet olivat heikkotekoisia jo silloinkin, mutta en pysty millään uskomaan, että 2010-luvun kiinalainen takki kestäisi vuosikymmeniä.

Tässä katsaus muutamaan vaatteeseeni 70-luvulta 2000-luvulle.

80-luvulta:

Villakangastakki, mummoni perintöä - oikeasti :)
Se on ollut minulla 12 vuotta. Autoillessa nuo pitkät takit ovat hankalia, joten tämä on tällä hetkellä ainoa pidempi takkini. Ensimmäinen vika tuli tänä talvena, kun taskun kangas ratkesi. Muuten vuoritkin ovat vielä aivan priimat. Millään en tällaisesta kestoihmeestä raskisi luopua, mutta olisiko kuitenkin aika? Olen ostanut viimeksi pitkän villakangastakin vuonna 2000 (pari lyhyttä on jo toivottavasti maatuneet). Uskottelen ainakin itselleni, että perusvillakangastakki on samanlainen vuodesta toiseen. Huivi on sentään uusi.


90-luvulta:

Mustakeltainen neule. Ei nukan nukkaa vaikka materiaalina on silkin ja villan sekoite. Tuskin voin luopua, kun nyt taas mahtuu päällekin. 90-luvulta pääsi juuri käyttöön pari paitapuseroa ja kotelomekko.  Niitä, jotka eivät mahdu päälle olisi reilumminkin :(


70-luvulta:

Kietaisumallia oleva juhlahameeni on tehty 70-luvulta peräisin olevasta kimonosta. Tämä on jo aikoinaan ollut säästömalli, koska kangas ei ole puhdasta silkkiä. Hame on ollut minulla vuodesta 2000.


2000-luku:

Kuvakin on 2000-luvulta

Jos tämä mahtuu päälle ja tulee juhlat, niin ajattelin ottaa käyttöön. Pitkä, ruskea pellavamekko - kuinka monella tavalla sen voisi tehdä? Kai tämä nyt vielä 2010-luvun menee?


***
Ajattelin että olenkin vintage woman - yritän sulkea silmäni siltä vaihtoehdolta, että olisin niin pihi tai marinoimiseen hurahtanut hölmö, joka ei raski luopua vanhasta kamasta ;)


Salat julki: Mitä vanhaa sinulla on käytössä?

Pomohierarkia

Olen leikkinyt yhtä eläinleikkiä keskimmäisen ja kuopuksen iltaisin joulukuusta saakka. Lähes poikkeuksetta leikin aluksi käydään kiivas keskustelu siitä, että saako joku olla pomo. (kompromissi ja demokratia eivät yleensä tule valituksi).

Olen reklamoinut. Miksi minä en saa ikinä olla pomo? Sehän on ihan väärin.

Alkuviikosta pojat tekivät myönnytyksen, äiti saa olla varapomo. Varapomo pääsee pomottamaan, jos varsinainen pomo on lomalla tai viikonlopun vietossa. Leikissä ei ole ikinä tullut tilaisuutta varapomolle.

Reklamoin asiasta.

Tänään taas keskustelimme siitä, että kuka saa olla pomo. Ilmoitin koemielessä, että minäpäs en leiki, jos en saa joskus olla pomo. Pojat auliisti ilmoittivat, että hyvä on, äiti saa olla pomo. Hetken jo ajattelin, että olenpas onnistunut kasvattajana, kun vuorottelu sujui näin hyvin.

Leikin alettuna kuopus alkoi pomottamaan minua. Mitä ihmettä, minähän olen pomo! Pojat hymyilivät maireana. Toki äiti on pomo, mutta kuopus on tänään ylipomo.

Mistä ne keksivät kaikki nämä jutut?

Ovatko kilpikonnat sittenkin yöeläimiä?

Kilpikonnat nukkuvat talviyössä lähemmäs 12 tuntia ja terraario on silloin pimeänä.

Esikoinen väitti minulle monta kertaa, että Noppa kolistelee öisin ja käy juomassa öisin. Hän jopa joskus herää Nopan kolisteluun. En uskonut. Tosin ihmettelin sitä, että missä välissä se täysi vesikuppi tyhjenee aivan tyhjäksi.

Tein yhtenä iltana klo 23 paikkeilla töitä. Yläkerrasta kuului omituista kolinaa. Tuli mieleen, että Noppa siellä kolistelee jotain. Kolina jatkui ja jatkui, niinpä menin katsomaan. Noppa oli sillan alla enkä nähnyt sitä kunnolla. Asettauduin lattialla makaamaan. Näytti siltä, että Noppa olisi liikahtanut hiukan. Tulkitsin sen harhanäyksi, koska kilpikonna makasi aivan hiljaa paikallaan silmät kiinni. Sitä ihmettelin myös, että pää oli niin pitkällä ulkona.

Palasin alakertaan ja kolina alkoi jälleen. Huutelin alhaalta, että "Nyt pojat jatkatte unia ettekä kolistele niitä leluja".

Kolina jatkui.
Minä: "Nyt äiti tulee ottamaan unikaverit siltä pojalta pois, joka vaan leikkii niillä".

Kolina jatkui. Lähetin miehen tiedustelemaan.

Jokainen poika oli unessa. Mieskin kävi terraarion viereen makaamaan. Aikansa makoiltuaan konna räväytti silmänsä auki ja liikahti. Noppa katsoi mieheen ja totesi bluffinsa epäonnistuneen ja alkoi kolistelemaan kilpeään siltaa vasten.

Meillä on siis kilpikonna, joka onkin yöeläin ja osaa teeskennellä nukkuvaa :)

Usein Noppa kaivautuu pyyhkeeseen nukkumaan menessään.

Välillä kaivautumiseksi riittää, että pää on pyyhken sisällä.

Lisää ostoksia ja talviurheilukauden avaus

Olen suuri talviurheilun ystävä. Silti joka vuosi se ensimmäinen urheilusessio on raskas. Mulla meinaa hermo loppua autohallin kohdalle.

Sunnuntaina veimme pojat luistelemaan. Lähtö oli pelkkää valitusta.

-Yksi valittaa niistä p* toppahousuista
-Toinen valittaa siitä, että pitää kävellä autolle
-Kolmas kitisee istumapaikassa autossa
-Kaikki yrittävät muksia toisiaan autossa
-Yksi itkee sitä, että äiti huusi hänelle (joo huusin, että se lyöminen loppuu nyt)

Koska mies pakkasi tavaroita pitkään, jouduimme taas ajelemaan muutaman kierroksen korttelirallia suurempien henkilövahinkojen estämiseksi.

Kun vihdoin saimme pojat luistimille, niin homma alkoi sujua. Evästauon jälkeen kaikki halusivat vielä luistella lisää. Kyllä meistä tulee vielä talviurheiluperhe, vaikka välillä tekisikin mieli ryhtyä sisällä kyhjöttäviksi ruudun tuijottajiksi. Kivaa oli :) Pojat haluaisivat heti uudestaan luistelemaan.

Keskimmäinen oppi viime talvena luistelemaan, mutta taito oli ensimmäisellä kerralla ruosteessa. Esikoinen pysyy hyvin pystyssä. Kuopus tarvitsee tuollaisen tukitelineen.

Sitten taas ostoksiin...

Minun pitänyt monena keväänä ostaa kevättakki. Viime kevääksi olin jo valinnutkin sen, mutta päädyinkin sitten ostamaan lasketteluvehkeet ja saumurin. Kuljin täysin tyytyväisenä mustassa ikuisuuden vanhassa maiharissa. Ensi keväänä ei tarvitse :)

Jos takki vastaa lupastaan, tulen varmasti pitämään sitä paljon. Se on ihan siistin näköinen ja on samalla veden- ja tuulenpitävä ja saumat on teipattu. Harmi, ettei minulla ollut laadusta todellista käsitystä ostohetkenä. Olisin siinä tapauksessa ottanut saman mustanakin. Takkiin kuuluu vyö, mutta en koe tarpeelliseksi korostaa vartaloni paksuinta kohtaa ;)

Jalassa on Eccon korkeakorkoiset (minun mittapuulla korkeat) nilkkurit. Pidän koroista, mutta polveni eivät pidä. Eikä aina selkäkään. Nämä olivat niin hyvät jalassa, että oli pakko ostaa.

Korko ja kärjet on värjätty tummemiksi, se ei vaan erotu kuvasta kunnolla

Sitten se kaunis turhuus:

Kävin pitkän pohdinnan lompakon ja canvas-laukun välillä. Miespuolinen työkaverini oli sitä mieltä, että ehdottomasti tuo lompakko, koska tuo vihreä nahka on niin hieno. Sisään mahtuu rahojen ja korttien lisäksi lompakko ja minihuulikiilto. Järkeilen itselleni, että tämä on tosi näppärä (eikä kyseessä ollut puhdas ostos/omistamisen himo). Minulla on aina reilunkokoinen käsilaukku mukana. Lompakon voi sujauttaa sinne ja koko laukkua ei tarvitse ottaa lounaalle tai iltatilaisuuteen mukaan. 

Ostoskassien sisältöä ja hyviä haltijattaria

Olipas ihana päästä viikon reissun jälkeen takaisin kotiin!

Matkani aikana myös mies oli arkiviikon reissussa. Poikia hoiti mummi ja isotäti. Lastenhoidon lisäksi täällä on tapahtunut kodinhoidollisia ihmeitä! Ihan mieletöntä! Kodinhoitohuoneemme on ollut varsinainen sotkupesä, eipä ole enää. Piti oikein avata aikuisten pyykkikaapin ovi: tyhjät korit vaan kolisevat - ei pyykin pyykkiä. Once in the lifetime experience :)

Eikä tässä vielä kaikki. Sohvamme oli aivan järkyttävässä kunnossa. Valkoisesta väristä ei ollut tietoakaan ja istuintyynyn päällinen oli rikki. Tyynyt on täytetty höyhenillä, miljoonista kielloista huolimatta pienet, näppärät sormet ovat nyppineet höyheniä kankaan lävitse, kunnes se on reikiintynyt. Aika moni on ehdottanut uuden sohvan hankintaa.

Isotäti oli saanut verhoilun valkeaksi jälleen ja ommellut istuinosaan ja selkänojaan uudet suojat. Sehän näyttää aivan sohvalta jälleen. Ihanaa! Erittäin onnistunut tuunaus.

"Uusi" sohva ja uusi Chima-lego

Mies oli käynyt poikien kanssa ostamassa hyvän käyttäytyjän palkintolegot ennen lähtöään. Legot odottivat viikolla kaapin päällä. Muutaman kerran mummin ja isotädin oli pitänyt muistutella poikia, että jos ei meno rauhoitu, niin jää legopaketti saamatta. Arkiviikko oli mennyt hyvin ja jokainen oli saanut legonsa.

Oli ihanaa tulla kohentuneeseen kotiin iloisten lasten halattavaksi ja pussattavaksi.

Sitten ostoskassien sisältöön. Kävin vielä toisella pienellä ostoskierroksella ja siltä löytyi pojille huippuhyvät -70% alelöydöt: Lacosten t-paidat ja Timberlandin lipalliset pipot.

Pipo on minusta niin hauska ja istuu hyvin päähän

Aikaisemmalla kierroksella hankin itselleni seilorihenkisen trikoomekon. Ajattelin kerrankin repäistä ja käyttää vähän lyhyempää helmaa (minulla on aina vähintään polvipituus). Nyt kotona sovitellessa iski epäilys, että onko se helma kuitenkin liian lyhyt?

Kaverina ballerinat ja joku kaapista löytynyt huivi. Alkuperäisenä tarkoituksenani oli pitää mekkoa töissä tennareiden kanssa, mutta tennarini eivät sopineet mekon kanssa yhteen lainkaan :(

Kovin paljailta sääret tuntuivat mekon kanssa. Kokeilin mekkoa myös mustien paksujen sukkahousujen kanssa, jotka saivat olon tuntumaan "puetummalta", mutta kuka käyttää keväällä mustia sukkiksia?

Konttorirotta

Olen istunut tänään 9 tuntia putkeen ikkunattomassa neuvotteluhuoneessa. Pääni yläpuolella oleva videotykki heiluu oudosti, tuleekohan kohta kuolettava tälli päähän?

Päivän kysymys kuuluu: kumpi on viisaampi rva Kepponen vai hiiri?

Kaksi kuvaa alla kertovat vastauksen - vain toinen meistä jäi nalkkiin kyseiseen neukkariin :(

Nämä kuvat ovat toimistolta Chicagosta

Terkuin: se Konttorirotta :)

Pitäiskö sittenkin eläkesäästää?

Eläkekeskustelu on minun näkökulmastani usein masentavaa. Heikoin näkymä on se, että suuret ikäluokat kuluttavat eläkerahastot tyhjiin ja osa heistä saa enemmän eläkettä kuin oma ikäluokkani ikinä palkkaa. Palkkatulojen verotus kiristyy. Minun osaltani eläkeikä nousee lähelle seitsemää kymppiä ja kertynyt eläke on pieni.

Minä en ole perehtynyt tähän asiaan riittävästi, että pystyisin hahmottamaan riskitasoa. Pitäisi perehtyä, mutta en ole jaksanut enkä viitsinyt. Asiahan ei koske minua mitenkään vuosikausiin (mikä tekosyy!).

Nyt iski hetkellinen eläkepaniikki.

Tapasin maanantain ensimmäistä kertaa livenä teknisen asiantuntijani. Minulla meni hetki aikaa tajuta, että suomalaisittain erittäin ikääntynyt kaveri on se tekninen asiantuntijani. Herra on melkein 70v. Olen ruoskinut raukkaa kuin vierasta sikaa osallistumaan palavereihin ihan hirveisiin aikoihin. Hetkellinen nolous iski, että olen piinannut vanhaa miestä. (Toisaalta ei kukaan anna mullekaan helpotusta siitä, että olen nainen ja kolmen pienen lapsen äiti.) Työkaverilla pää leikkaa kuin partaveitsi, mutta meinasin saada paniikkikohtauksen hänen kyydissään jo ennen parkkipaikalta poistumista. Heikentyneen havainnointikyvyn lisäksi ikä näkyy myös motoriikassa.

Seuraavana päivänä töissä vastaan tuli lisää suomalaisen eläkeiän ylittäneitä herroja. Ei tämä homma niin hohdokasta tai mielenkiintoista ole, että itse haluaisin tehdä tätä vielä 7-kymppisenä, jos ei ole pakko. Vanhempi kolleegani on katsonut eri firmojen kuihtumista viimeiset 15v putkeen. Hänen toimistollaan ei ole enää kuin parkkipaikka jäljellä. On täysin mahdollista, että syy hänen iäkkäänä työskentelyynsä ei ole palava intohimo työhön tai alaan vaan hiukan huonommin onnistunut eläkesuunnittelu. Sellaista vihjettä on kuulunut, että ei kävisi töissä, jos ei olisi pakko. Onko tuo minunkin tulevaisuuteni?

Minun on aivan mahdoton visoida, kuinka tekisin nykyisen kaltaista työtä 65-vuotiaana tai 70-vuotiaana. Sen sijaan visio siitä, että istun jossain lämpöisessä ja juon alkoholipitoisia juomia parvekkeella, on suorastaan selkeä. Melkein maistan jo merlotin suussani. Tai edes visio jossa kudon kiikkustuolissa sukkia ja mies keittää minulle aamukahvit klo 6.

Sitten näen itseni ryppyisenä ja kumarana takomassa tietokonetta ja kiroilemassai sitä, että en pärjää eläkkeelläni ja on pakko käydä töissä. Voihan olla, että olen tuon ikäisenä vielä vireä, utelias ja puuhakas. Mutta haluaisin joka tapauksessa päättää itse, että jatkanko työssä käymistä. Pitäisikö tässä alkaa ihan vakavissaan säästämään eläkettä? Nyt en tarkoita, että heitän pari kymppiä syrjään kuukaudessa vaan summan pitäisi olla suurempi. Sellainen summa tietenkin tuntuisi taloudessamme. Se olisi pois matkailusta ja "turhasta hömpästä" itselleni. Pitäisikö ihan oikeasti karsia nykyhetken nautinnoista ja turvata vanhuudenpäiviä?

Uskallanko luottaa suomalaiseen hyvinvointi yhteiskuntaan ja eläkejärjestelmään? Mitäs jos yksityinen eläkesijoitukseni ei tuotakkaan mitään? Häviän nykyhetken nautinnot ja turvatun vanhuuden? Mitäs jos en eläkään vanhaksi? Mitäs jos kituutan pikku summalla sata vuotiaaksi? Mitäs jos minulla ei ole varaa terveydenhoitoon tai lääkkeisiin vanhana?

Miksi mun kristallipalloni on taas aivan sumea eikä näytä tulevaisuuteen?

Tällaiset mietteet yleensä hautautuvat muutamassa päivässä arjen tohinan alle. Nyt en voi luottaa siihen. Voi mennä vielä monta kertaa, kun juttelen työkaverini kanssa, että minulle tulee eläkeasiat aina mieleen. Voin jopa olla pakotettu tekemään asian osalta tietoisen päätöksen. Yritän kuitenkin vältellä päätöksen tekoa. Se, että en yrittäisi turvata vanhuuttani, ei todellakaan ole järkevää. Se, että nykyhetkessä pitäisi luopua jostain, on ikävää.

Take my money Indiana

Lauantaina lähdin työkaverini kanssa kohti Chicagoa ja pääsimme onnellisesti perille. Tsemppasimme koko illan hereillä, kun paikallinen työkaverimme ajelutti meitä kaupunkia ristiin rastiin. Sain ekana yönä kohtuulliset yöunetkin. Sunnuntaina oli tarkoitus lähteä kaupungille uudestaan ilman autoa, mennä heti aamusta pilvenpiirtäjään ihailemaan maisemia ja sieltä kävellä kunnon lenkki museoimaan.

Chicago downtown

Sunnuntain keli oli aivan karmea. Auto oli yöllä muuttunut igluksi. Sellainen vähintään 3mm jääkerros peitti koko auton. Onneksi sentään kuljettajan puolen ovi aukesi. Emme meinanneet millään saada jäätä ikkunoista ja peileistä irti. Sikajäätävä tuuli meni talvitakista läpi niin, että 10 minuutin jälkeen hampaat kalisi. Pilvet roikkuvat melkein maassa ja jotain jäätävä sateli ajoittain. Muutos suunnitelmiin. Shoppailemaan. Auton nokka kohti Indianan osavaltiota, Michigan citya ja Lighthouse Place Premium Outletia. Siellä ei jäätihkusade paljoa haitannut.

Lighthouse Place Premium Outlet

Minä olen aika laiska ja nopeasti hyytyvä shoppailija. Edelleen yritän myös olla ostamatta tarpeetonta ja vähentää kulutustani. Nyt on rahat kannettu Indianaan. Mikä kasa! Meniköhän tämä överiksi?

Lähes kaikki on minulle :)  Saaliina on iltalaukusta menevä lompakko, kolmet kengät, kaksi t-paitaa, mekko, kevättakki, tuliaiset kummitytölleni ja pari t-paitaa esikoiselle.

Jotta mopo keulisi ihan kunnolla, suunnittelen vielä piipahtavani lähiostarilla, josko sieltä löytyisi pojille paitoja.

Ihan hirvittävä kooma tänään. Unohdin yöllä puhelimen päälle ja eiköhän se soinut. En ole aivan varma kenen kanssa keskustelin, eikä numerokaan näy. Sain vielä hetkeksi unen päästä kiinni, mutta sitten heräsin paikallista aikaa 4:00, eikä uni vaan tullut. Nyt väsyttäisi, kun pitäisi alkaa silittämään vaatteita ja laittautumaan matkaan.

Mukavaa uutta viikkoa :)

Museoretkellä

Loppiaissunnuntaina minulla ja miehellä oli muutama tunti lapsivapaata aikaa. Perinteisen lounas kaupungilla ohjelman sijasta menimme museoon, jossa kumpikaan meistä ei ole aikaisemmin käynyt. Sinänsä outo juttu, että paikka on jäänyt väliin.

Vierailimme Mannerheimin kodissa Kaivopuistossa. Kirpeässä talvisäässä teimme ensin pienen kävelylenkin.

Mannerheim asui Kaivopuistossa vuokralla Bomanin huvilassa (jonka osti Fazer) vuosina 1924-51. Aika mukavat puitteet on Marskilla ollut. Fazer saneerasi talon ja tiloja oli kolmessa kerroksessa. Oli ruokasali, salonkeja, työhuone jne. Keskuslämmitys ja komeat näköalat Klippanille. Ja kaksi kodinhoitajaa. Museossa on Mannerheimin kotiinsa hankkimat kalusteet jäljellä. Kaksi huonetta on muutettu näyttelytiloiksi, jossa kerrotaan Mannerheimin elämänvaiheista ja nähtävinä on mm. hänen saamansa kunniamerkit.

Käyntiin sisältyy opastus. Kierroksia ilmeisesti järjestetään joustavasti, me jouduimme odottelemaan relun vartin. Meidän kierroksen veti varsin persoonallinen vanha herrasmies. Kierros kestää noin tunnin. Matkamuistoksi saa Mannerheimista kertovan rompun.

Kuvaus oli harmillisesti kokonaan kielletty. Alla olevat kolme kuvaa on museon rompulta.

Salonki

Mannerheimin kotitalo - Bomanin huvila

Sen huomasin vierailun yhteydessä, että Suomen historian vuosiluvut (ja jopa osa tapahtumistakin) ovat päässeet unohtumaan. Kun esikoisella alkaa koulussa historia, minun on korkea aika ottaa kertauskurssi.

Mielenkiintoinen detalji oli se, että museon kävijöistä iso osa on venäläisiä. Koska neuvostovallan aikana Venäjän historia oli kielletty aihe, aikuisväestöä kiinnostaa Mannerheim, joka teki hienon uran armeijassa tsaarin palveluksessa.

http://www.mannerheim-museo.fi/