Olen ollut taas sairauslomalla. Keskiviikkona meinasin nukahtaa työpöytäni ääreen. Töiden jälkeen kiersin varmuuden vuoksi työterveyslääkärin kautta pahan yskän takia. Lähinnä halusin tietää, että voiko sille tehdä mitään ja että voiko tällaista yskijää leikata. Keuhkoputkentulehdushan se siellä ja antibioottikuuri jälleen. Saas nähdä, miten ensi viikon nielurisapoiston kanssa käy, lääkäri meinasi, että tuurilla voisin toipua. Mies käytti keskimmäisen torstaina lääkärissä ja sama homma. Keskimmäinen siis syö kolmatta antibioottikuuria tänä syksynä. Vois jo loppua tämä putki.
Isä pääsi tänään kotiin sairaalasta. Kuukauden päästä on jatkotutkimukset ja silloin saamme tietää, kuinka onnistunut leikkaus oli. Tietenkin ajatukset täyttää toive, että leikkaus olisi onnistunut ja hoitoa voitaisiin jatkaa. Isäni suhtautuu tilanteeseen rauhallisesti. Niin rauhallisesti, että minua välillä huolestuttaa, että patoaako hän kaiken itseensä sisälle ja että hänellä ei ole ketään kenen kanssa puhua tilanteesta. Minulla on läheinen suhde isään, mutta ihan hirvittävän epäluontevalta tuntuu, että hänelle alkaisin sanomaan, että puhu mulle ja itke vaikka. Kumpikaan kun ei kuulu hänen ikäpolvensa tyyliin. Kyselen kyllä asioista aika perusteellisesti, tarjoudun tulemaan mukaan lääkärille jne. En oikein tiedä, että mitä minun pitäisi tehdä. Joka tapauksessa ihanaa, että isä pääsi kotiin.
No sitten jotain kevyempää. Nimittäin ihanan kevyt toppatakki, jonka ostin matkaltani. Klassinen villakangastakki olisi ollut minulle se omin valinta. Menen usein suoraan töistä hakemaan pojat ja siellä minua juoksee kädet levällään halimaan varsinaiset sotkupetterit. Joten vesipestävä toppatakki, josta voi vaikka yrittää ensin pyyhkäistä liat pois, on järkihankinta. Ei tuolla takilla kovassa pakkasessa tarkene, mutta otin sen verran väljän koon, että alle voi tarvittaessa lisätä kerroksen. Värinä viininpunainen. Mustahan tämä on ihan löytö, koska toppis irtosi satasella (ja montakohan satasta minulla menee poikien ulkovaatteisiin per kausi). Takkiin muuten käy viime vuotinen pipokin, vaikka uusi pitäisi ehdottomasti neuloa. Ihanan heijastinkukan sain
Haltiakummilta. Hämärässä valokuvaus on perhanan vaikeaa, takki tosiaan kiiltelee, mutta ei se nyt mikään lurex-takki sentään ole.
Toppatakista sitten siirrynkin sujuvasti vauvan vaatteisiin. Monessa blogissa on ollut vauvan "tyylikuvia", eli millaisia vaatteita on matkan varrella pidetty. Minähän olen rakastanut pienillä pojilla ranskalaisia lastenvaatteita. Myös Sucre d'Orgea. Tämän sanottuani olen kuullut kärkkäitä mielipiteitä, että ne ovat kauheimpia rytkyjä mitä maa päällään kantaa. Alla kavalkadi. Ja paljasta rehellinen mielipiteesi -ihana vai kamala? Ja seassa muutakin kuin pelkkää Sucre d'Orge ällötystä :)
Tässä trikoisessa Sucren puvussa poika tuli kotiin.
Se(kin) hetki jäi ikuistamatta.
Perussettiä mukavuuden haluiselle äidille:
kokopuku, nepparit edessä vaihtoehtoisest kietaisubody ja puolipotkari.
Kuvassa kaveri vajaa 3kk ja viettää päivää H&M yökkärissä
Baby Mayoralin ihana shortsi ja paitasetti.
Ikää jälleen reilut 3kk.
Mummolaan lähdössä ihanassa Catiminin neuleessa.
Ikää varmaan about 4kk.
Ja että mä tykkäsin tästäkin Sucresta :)
Ikää about 4kk.
Tätä Sucren Pingviini kuvioita pukua pidimme autoillessa 5-7kk.
Sucre juntit ottavat joulunkin vastaan asianmukaisesti :) ikä reilu 7kk.
Ranskalaisella kokopuku linjalla vedetään tässäkin. Merkki Marese.
Ja tähän aikaan oli kai jo muotia uusretro. Tai sitten se oli jo ohitse. Ikä 10-11kk.
Molo on ollut pitkään suosikkejani.
Toisen kestosuosikin Timberlandin collarihousut.
Tämä lienee tämän herran eniten uusretrovaate. Tutan yöpuku.
Että voi vauvanvaatteisiin liittyä paljon muistoja. Ja kyllä Sucre d'Orge on ihana! Lopuksi vielä arvaus kuvan poika on syntynyt 04, 07 vai 08?
