Uskollinen juhta

Kakkosautomme, 17v vanha Volvo on tullut tiensä päähän. Hyvinhän se vielä kulkisi, mutta aivan kaikki muoviosat ovat rikki ja edessä olisi ollut pakoputkiremonttikin ja kyllähän ovien alareunat ovat jo ruosteiset. Autolla on viimeiset 6v ajeltu vain metroaseman ja kodin väliä, mies joutui nyt siirtymään bussiin. Todennäköisesti päädymme autokaupoille.

Vielä viimeisenä palveluksenaan, Volvo toimi lasten kiipeilypaikkana. Tänään oli lupa ajaa, rämpyttää kaikki mahdolliset vipstaakelit, kiivetä konepellille ja jopa katolle. Ja lapsilla oli älyttömän kivaa. Lapset esittivät toiveen, että jos auto vietäisiin pois vasta tiistaina. Naapurin alakoululaiset tulivat mukaan. Toinen heistä muistaa vielä viiden vuoden takaa, kuinka runkopatjasänkymme vaihdettiin uuteen ja vanha oli menossa kaatopaikalle. Käytimme vanhaa runkopatjasänkyä päivän ajan trampoliinina pihalla :)

Autokiipeily sai osakseen kummastuneita katseita ulkoilijoilta. Voi olla, että olemme vähän outojen tyyppien maineessa kulmakunnalla. Mutta pakkohan tällainen erikoistilaisuus oli hyödyntää. Ja jokaiselle muistutimme moneen kertaan, että homma on sallittua vain tänään ja vain tällä autolla :)

Muuten arki sujuu heikosti, meinaa jo itku tulla. Perhettämme vaivaava virustartunta ei meinaa mennä ohitse lainkaan. Esikoinen on ollut sairaana kohta 2 vkoa, on mahdollista että keskimmäinen on tulossa sairaaksi, ja itselläni on kuume ja silmätulehdus. Tälläinen pitkittynyt perussairastelu vetää aina nöyräksi, kun vihdoin lopulta koko jengi on terve, sitä osaa taas hetken arvostaa perusarkea terveenä.

Postia ja tipuja

Viikko alkoikin oletettua huonommissa merkeissä: kuopus tuli ihan kunnolla sairaaksi ja itkeskeli yöt ja päivät. Ei ollut enää leppoisasta sairastelusta tietoakaan ja taas oli yhden lääkärireissun paikka. Raahasin lääkäriltä kahta sairasta lasta väsyneenä kotiin sateessa. Katsoin postit ja siellä oli iso kirjekuori, lähestulkoon paketti, minulle. Väsymys väistyi kihisevän jännityksen alta hetkessä. Sen on pakko olla salaiselta ystävältä. Sadekin tuntui melkein paisteelta :)

Paketti oli tosiaan salaiselta ystävältä. Hyvin pysyy salainen salassa, koska postileimoista en saanut mitään selvää. Paketista paljastui pojille leimoja ja äidille askartelukirja ja vielä runokin. Kiitos ihanasta paketista! Erittäin osuva lahja ja heti aloimmekin leimailemaan poikien kanssa ja illalla selasin kirjaa. Ja miten sattuikin vielä noin hyvä ajoitus lähetyksen suhteen!

Kiitos Salaiselle Ystävälle

Pikku-potilas oli täysillä mukana ja leimasi itse.

Parku alkoi kun muidenkin piti saada käyttää mustetyynyä.

Keskimmäiseni on aivan ihanassa kehitysvaiheessa nyt 3 1/2 vuotiaana. Hän on alkanut kutsua itseään tipuseksi tai tipulaiseksi. Sitten hän tulee viereeni sanoen "Tässä on äidin pikku tipunen. Tipunen tekee pesän äidin kainaloon ja äiti hoitaa tipusta". Sitten silitellään, halitellaan ja pusutellaan. Pikku tipunen suorastaan kehrää tyytyväisyyttään kainalossani. Ja sitten tipulainen muistaa kertoa, että äiti tipunen on rakas. Välillä osansa keskimmäisen hellyydestä ja huolenpidosta saa myös kuopus. Keskimmäinen talutti kuopusta ylpeänä portaat alas ja totesi, että täältä tulee kaksi hellasmiestä. Voi, kun pystyisin säilömään nämä hetket ja tunteet purkkiin. Minua oikein pelottaa, että myöhemmin en enää muista, miltä tuntuu pienen silkinpehmeä iho ja hellät halit.

Tipunen tosi vakavana

Tälläinen tipulainen tuli tehtyä Koukussa kortteihin haasteeseen jokin viikko takaperin. Leimakuva on minusta aivan ihana, Mirkalta leimattu. Haastessa taustan piti olla yksivärinen ja koristeina sai olla ainoastaan puolihelmiä. En ole oikein tyytyväinen lopputulokseen, tausta on mielestäni sittenkin liian karu leimakuvaan verrattuna. Ja värimaailmakaan ei enää oikein miellytä.

Viikon varrelta: käsityöt 0, sairastelu 5

Viime bloggauksesta on kulunut viikko. Kuluneen viikon aikana joka päivä kotonamme on ollut vähintään yksi henkilö sairastamassa. Perjantai otimme pohjat, kun kaikki pojat olivat kotona kipeinä. Kolmen viikon putki jatkuu neljännelle viikolle: Kuopus on kuumeessa ja molemmat silmät vaikuttavat tulehtuneilta.

Pojilla sairastaminen on sujunut aika mukavasti (vaiko rutiinilla?). Kaksi isompaa ovat sairaimmillaan maanneet sohvalla television ääressä ja toipilaina leikkineet keskenään. Heidän sairastessaan olen jopa pystynyt tekemään töitä. Puhelinasioiden hoitaminen on paha rasti, kuten kolleegani voisi todeta kuunneltuaan, kuinka keskimmäinen jaksoi ainakin 20 minuuttia huudella kukkokiekuuta tauotta sängystään. Pienimmän sairastaessa ei työnteosta tule mitään, hän tarvitsee aikuista vierelleen jatkuvasti.

Poikien sujuvaa sairastamista on siivittänyt isin löyhät kukkaron nyörit. Isi on käyttänyt poikia lääkärissä ja samalla reissulla perheen miehet ovat myös olleet leluostoksilla: moottorisaha, rakennustarvikkeita, 3 Bakugania, 2 Gormitimunaa ja yksi leikkiauto.

Minä olen vetänyt ihan löperöä ruokapolitiikkaa. Ruokavalio on koostettu kananugeteista, spagetista, ketsupista, jugurtista, jäätelöstä ja vanukkaista. Ja maidosta ja vitamiineista.

Pikku kuumepotilas kiskoo vanukasta.

Muutama vieraskin on uskaltautunut piristämään arkeamme. Perjantaina pidimme Hannan ja Mimon kanssa burrittobileet. Ja pöydässä oli iloisia pieniä.

Omaa arkeani ilahdutti kyllä p*askiksen arvontavoitto. Paperikeijulta tuli postissa kaksi aivan ihanaa paperikkoa, toinen Craftyn ja toinen aasialaistyylisiä. Molemmat ovat mieluisia, ihan kuin Jaana olisi tietänyt mistä pidän.

Viikon sokerina oli museovierailu ystävättäreni, suloisen kummityttöni äidin kanssa työväenasuntomuseoon. Museota yllä pitää Helsingin kaupunki ja se on vielä viikon avoinna, kunnes sulkeutuu talveksi. Museossa kierretään oppaan kanssa asuntoja, joissa esitellään lyhyesti jonkun siinä eläneen perheen historiaa ja huone on kalustettu ajanhengen mukaisesti. Pari asuntoa on autenttisessa asussaa. Aikaa paikassa menee tunnin verran, ilmainen sisäänpääsy ja museo on hyvien kulkuyhteyksien varrella Alppilassa. Suosittelen! Asunnot olivat ihanan tunnelmallisia ja kauniita, mutta on se ihan kiva kun lämmin vesi tulee ja menee ja eikä meidän perheen tarvitse ahtautua 25 neliön hellahuoneeseen. 

Alla kuvia

Hyvää alkaa viikkoa!

Tuunatut farkut

Alkaa vähitellen helpottamaan perhettämme vaivannut sitkeä flunssa. On kyllä ollut ihan junan alle jäänyt olo, vaikkei ollut edes kuumetta. Lapset alkoivat syömään tänään, joten huomenna saatetaan palata normaaliin päiväjärjestykseen ja töihin/päiväkotiin. Aika hyvin tässä onkin mennyt kaksi viikonloppua "hukkaan".

Olen pidemmän aikaa halunnut tehdä lapsille vanhoista farkuista tuunatut resorifarkut. Olen niitä monissa blogeissa ihaillut. Mutta meillä ei ole yhtään paria ylimääräisiä aikuisten farkkuja. Niinpä tuunasin kuopuksella hänen omat farkkunsa. Farkkuja on pidetty, mutta haalarin alla ne ovat kurjat, kun vyötärölle kertyy kauheasti ryppyä ja kangasta. Farkkujen lahkeensuutkin olivat ihan rispaantuneet. Muuten farkut ovat jo kuluneet ihanan pehmeiksi ja sävy niissä on mielestäni vielä kiva.

Leikkelin vyötärökaistaleen, niitit ja lahkeiden päärmeet pois. Vetoketjun leikkelin myös irti. Sitten vaan resoria vyötärölle ja lahkeisiin. Vyötäröllä on resorin sisällä leveä kuminauha. Sepalus olisi kannattanut harsia tai tikata kiinni ennen resorin laittamista. Alkavan reiän päälle silityskuva ja valmista tuli. Itse tykkään noista pöksyistä, erityisesti siitä, että kaikki taskut ovat kuin oikeissa farkuissa.

Meidän kuopus on aurinkoinen pikkuvelmuilja 

ja ilmeet ovat sen muikaisia. Housut sujahtivat 

jalkaan sukkelaan, keskimmäinen halusi 

heti samanlaiset,  mutta Salaman kuvalla.

Paita Lindexiltä.

Kuopus on nyt 1v 10kk. Vähän jännittää, että mitenkä kuopuksen puheenoppiminen lähtee käyntiin. Keskimmäinen puhui vastaavan ikäisenä kunnon lauseita. Esikoisella oli viivästynyt puheenkehitys. Se haittasi arkielämää, koska poika turhautui ja suuttui, kun hän ei tullut ymmäretyksi. Pari vuotiaana esikoisella oli noin 5 sanaa. Toistaiseksi kuopuksen sanavarasto on anna, auto, äiti, namnam ja GOGO. Saimme pussillisen gogoja ja niistä on ollut aikamoisia omistustaistoja meillä. Kuopus haluaa aina osallistua ja saada samaa kuin isommat, joten hänellä on ollut tarve oppia huutamaan gogoa.

Kuopus on kova poika halittelemaan ja pussailemaan. Äiti vaan ei arvosta uutta pussaustyyliä: kuopus pussaa suu auki suoraan suulle ja yrittää kielaria ;)

Ei se mitä teet, vaan mitä se tekee sinulle

Työelämän jargonilla päiväni oli tänään haasteellinen. Suorasukaisempi henkilö voisi todeta sen olleen ihan hanurista. Kaikki pojat olivat tänään viettämässä toipilaspäivää kotona. Sekä mieheni että minun oli pakko saada töitä tehtyä. Kiitos tekniikan ja etäyhteyksien mies on pitänyt puhelinkonferenssia keittiössä ja minä mailaillut hengentuotteitani sinne ja tänne. Välissä ruokin ja ulkoilutin poikia ja koestin terveyspalveluja. Keskittymistä hiukan haittasi se uusi leikkimoottorisaha, jota on vingutettu korvan juuressa tauotta ja jolla veljekset ovat leikkimielisesti jahdanneet toisiaan hurjasti kiljuen.

Noh, mitä tekee äiti tälläisen päivän jälkeen. Pakkaa lapset reippaalle kävelylenkille ja hien noustessa pintaan huolet haihtuvat samalla taivaantuuliin.

Ei tietenkään. Äiti lähtee shoppailemaan. Välttelee taitavasti ruotsalaisten rättiketjujen ansat, kiertää kaukaa Eurokankaan karmivan palalaarin vain päätyäkseen Sinelliin. Todella alkeellinen ansa. Kauppaan astuessani on mielessäni pitkä lista tarvikkeita, mitä en missään tapauksessa osta. Toisin kuin suklaalevyn edessä, pysyn Sinellissä päätöksessäni ja en osta yhtään leimailujuttua. Niinpä ostan ihanan houkuttelevia Fimo-massoja. Tehdäkseni niistä ... Siihen se ajatus sitten tyssäsi. Ostopäätökseen sillä ei ollut vaikutusta.

Leikkimoottorisahan päristessä äiti alkaa muovailemaan puolisalaa lapsiltaan. Intensiivisen muovailun tuloksen seurauksena on rauhoittunut mieli ja muutama nykerö. Parit hiukan muotopuolet napit ja alkeellisia kukkia. Tähän voi vaan Tiimarin myyjän paidan slogania mukaillen todeta "Ei se mitä teet, vaan mitä se tekee sinulle" ja mennä tyytyväisenä nukkumaan :)

PS. Mistä tietää, että onko paistanut Fimoa tarpeeksi?
PPS. Voiko noi paistaa saman tien?

Halitaan

Tähän korttiin kiteytyy hyvin viikon päällimmäinen fiilis -nimittäin halittelu.

Kortilla osallistun p*askarteluhaasteeseen #55, joka oli todella vaikea. Piti valita suosikki leimakuva. Minulla ei ole leimakuvaa, mistä pitäisin ehdottomasti ylitse muiden. Olen tässäkin suhteessa kaikkiruokainen ;) Kyseinen elukkaleima, viulusoittajanainen ja Mirkalta leimaamani riikinkukko ovat tällä hetkellä top3. Tämän kortin saajana on mies, joten pidin aika yksinkertaista linjaa.

Kortin tunnelma tosiaan sopii tähän viikkoon. Päiväkotipäivien jälkeen pojat ovat olleet kovasti sylin tarpeessa, ainakin kaksi pienempää. Poikien hoitopäivät ovat sujuneet hyvin. On muuten aika mahtavaa mennä hakemaan lasta päiväkodista, joka silmät loistaen kertoo, että on ollut kiva päivä. Mutta kotiin kun pääsemme, niin se on ensimmäiseksi sylitankkausta. Ja äitiä on ollut vähän ikävä.

Sylkyttelyksi on mennyt siinäkin mielessä, että meillä on sairasteltu. Pojilla on ollut flunssaa. Tänään kuopus sai antibiootit korvatulehdukseen, viime viikolla sitä poti esikoinen.  Sairaspäivinä linnottauduin sohvalle lapsi kainaloon, telkkua, kirjoja ja läheisyyttä. Leppoisastihan tämä on sujunut, mutta harmittaa, että flunssa kaatoi lopuksi minutkin sohvan nurkkaan. Minulla olisi tänään pitkästä aikaa ollut omaa aikaa ja menokin oli suunniteltuna. Ja ihan varmasti paranen maanantaiksi töihin.

Pientä ompelustakin on viikolla valmistunut. Hannan suosiollisella avustuksella esikoisen paita sai puuttuvan kaula-aukkonsa.  Kangasta olen marinoinut puolisen vuotta, kun siitä ei aluksi esikoinen eikä keskimmäinen kumpikaan innostunut. Nyt siitä pätkästä oli riita.

Ompelujälki kaksoisneulan suhteen on rumaa. Illalla myöhään hurruuttelin paitaa ja puola ylälangan lisätapissa piti välillä ihmeellistä ääntä. Enpä siihen kiinnittänyt huomiota, kunnes yhtäkkiä kone hirtti kiinni. Kaksoisneula vääntyi ihan u:n muotoiseksi. Oli kyllä hurjan näköinen. Syykin selvisi: puolassa oli vihreän langan alla valkoista ja jotenkin se oli lähtenyt sieltä purkautumaan ja kiertynyt ylälankatapin ympärille monelle tiukalle kierrokselle. Viitseliäs ompelija purkaisi, mutta minä en viitsi. Näkyyhän se päällä jonkin verran, mutta menköön.

Esikoista ei ainakaan harmita aaltoilevat hihansuut. Pojan nenä on hurjan näköinen, verta on tullut nenästä useampaan kertaan.